Ihmiset ja ihmisten ennakkoluulot. jaan tämän nyt täällä teidänkin kanssa kun kerran rohkaistuin kirjoittamaankin, eli tässä pala mun elämää:

Olen itse tullut äidiksi 17-vuotiaana, tällä hetkellä 2-lapsen äiti,esikoinen 9v ja juniori 6kk.. olen hoikka,pukeudun usein korkokenkiin ja käytän meikkiä yms, mistä on tullut monta kertaa (etenkin nuorempana) hyvin tuomitsevia katseita..
Ehkä parhaiten kuvasi yhden tutun lause: perus pissis-mutsi.

No mutta,
ennen raskauttani olin nähnyt ja kokenut jos jonkinmoista.. minut oli raiskattu, oli pedofiiliaa, oli suhteessa pahoinpidelty ja sit niitä ”normaaleita” asioita eli olin juonut bilettänyt yms.
Tulin raskaaksi vaikka pillereitä söinkin. Päätin pitää lapsen ja se oli se valo mitä elämäni kaipasi, lapseni kasvatti minua enemmän kuin minä lasta,ainakin alussa.
Tein kaikkeni ollakseni hyvä äiti.
Suhteeni hänen isäänsä kesti 6v, tähän mahtui monenmoista.. koko suhteen ajan mies petti, (raiskasi kun ”nukuin” eli esitin nukkuvaa koska tiesin etten mahda tilanteelle mtn), joskus löi, jätti lapsen parkumaan sänkyyn oksennukseensa.tässä vain pieniä esimerkkejä.

Mutta olin niin heikko etten osannut lähteä, vaihtoehtona oli palata kotiin mutta siellä odottikin sitten toisenlainen helvetti (pedofilia). Joten jäin.
Pidin tietynlaista kulissia yllä.
Kunnes mies häipyi itse,ei kestänyt lapsen tuomaa vastuuta. Sain vapauteni.. sitä elinkin, kunnes mies tuli vuoden päästä toisiin aatoksiin ja olikin muuttunut jonkun verran..

Annoin suhteelleni toisen (tai varmaan 200:en) mahdollisuuden ja jatkoimme, sitä onnea kesti pari kk ja mies joutui auto-onnettomuuteen ja kuoli.

Ikää mulla oli silloin 20v, jouduin opettelemaan taas kaiken alusta, halusin vain unohtaa..elämältä tuntui menneen kaikki.kaikki paitsi tyttö mutta hänestäkään en yksin silloin pystynyt huolehtimaan, olin huono äiti.. juoksin pahaa oloa karkuun..
Kunnes oli pakko herätä, oli pakko alkaa skarpata ja koota ittensä.. aloin elää normaalia elämää, olemaan taas äiti, kävin töissä ja muun ajan omistin pienelleni, takaraivossa kummitteli kuitenkin se kuinka huono äiti olin ollut kun olin jättänyt lapseani mummolaan hoitoon kun itsellä oli paha olla.

Elämä alkoi voittaa, olin kerrankin vapaa niistä kahleista ja oli aika löytää itseään, oppia tekemään asiat niinkun itse halusi,miten oli paras itselle ja lapselle.

Ja sitten, tuli kesä ja tyttö lähti matkalle mummolle, itse lähdin juhlimaan.. lapsuudenystäväni raiskasi minut (huumasi ja aamulla heräsin mustelmilla ilman vaatteita).. romahdin,jouduin jonkunlaiseen psykoosiin mutta tajusin että tarvitsen apua,ammattiapua.
Kävin terapiassa ja söin lääkkeitä, tytön loman aikana aukesi silmät monelle asialle kiitos ihanan terapeutin..
Tajusin ettei ongelmani ollutkaan tuo raiskaus pelkästään vaan ongelmat olivat lähtöisin lapsuudesta, pedofilia ja tuo helvetillnen suhde..kaikki se mistä olin syyttänyt itseäni.
”koska olin niin kypsän näköinen 11-vuotiaana”,siksi hän teki niin yms.
Annoin itselleni luvan olla vihainen, myönsin itselleni etten ollut syypää.

Ja tästä on nyt useampi vuosi..palapeliä rakennetaan yhä ja edelleen poden huonoa omaatuntoa tuosta ”huono-äiti”-vaiheesta,mutta nyt ymmärrän miksi tein sen,se oli tapani selviytyä.
Ja nyt olen vahvempi kuin koskaan, osaan todella olla kiitollinen kaikesta mitä olen kokenut koska nyt olen minä.
Toivoisi en noita pahimmille vihamiehillenikään silti.

Tällä hetkellä olen naimisissa miehen kanssa joka kestää menneisyyteni painolastin, pitää tytärtään omana tyttärenään ja rakastaa minua sellaisena kuin olen. Saimme myös tuon pienen toisen lapsosen lisää perheeseemme.
Ikinä en enää katsoisi pettämistä enkä sitä että joku kohtelisi kaltoin lapsiani, sen olen oppinut jos en muuta.
Olen myös oppinut rakastamaan itseäni.

Opettelemista oli eniten siinä, kuinka ottaa vastaan se että joku aidosti haluaa hyvää sinulle ja rakastaa sinua, sellaisena kuin olet..eikä tarvitse varoa tuomasta omia mielipiteitä julki taikka varoa muuten sanomisiaan,miellyttää muita.

Tässä lyhennettynä mun elämän tarinani, ja ei se ei ole surullinen koska tällä hetkellä olen hyvin onnellinen kaikesta mitä minulla on, aidosti onnellinen.

Toivon että jokainen joka taistelee suhteessa jossa ei ole hyvä olla,ei voi olla oma itsensä, lähtee pois siitä mikäli asiat ei parane.. paras mitä voit itsellesi tehdä on se että sinulla on hyvä olla, aidosti.

Tämä on ollut mulle hyvää terapiaa, kiitos jos jaksoitte lukea ja oikein hyvää Joulun odotusta <3