Olen naimisissa ja avioliittoni on jonkin aikaa ollut kriisissä. Kriisi lähinnä on varmaan itseni aiheuttamaa, toisen lapsen saamisen jälkeen olin sitä mieltä että vaimoni ei pidä omasta kropastaan tarpeeksi huolta ja seksielämämme on alkanut hiipua. Lisäksi minulla on alkoholiongelma, en juo usein mutta kun juon niin kadotan välillä täysin kontrollin. Ja nyt vähän aikaa sitten ystäväni kanssa matkaillessa, kadotin sen kontrollin täysin.

Humalassa ystäväni kanssa menimme maksullisiin naisiin ja en tiedä oliko kumia vai ei.

Nyt viikon ajan olen elänyt itseaiheuttamassani helvetissä, minulla on kuolemanpelkoa HIV:n yms. takia ja syyllisyys painaa minua niin että välillä tekisi mieli tappaa itsensä. Yksi asia joka estää tekemästä on lapseni, olen jo tarpeeksi vahingoittanut perhettäni ja sillä tekisin vain vielä enemmän pahaa lapsilleni. Rakastan vaimoani, en tiedä kuinka enää seksuaalinen vetovoima toimii mutta sillä en koita selittää tekoani tai syyttää vaimoani.

Silloin kun ajatukseni jotenkin ovat jäsentyneitä olen itsetutkiskelussa tullut siihen tulokseen että olen jonkun sortin narsisti. Vaimoni lihomisesta olen hänelle ollut välillä todella kylmä ja en edes ole yrittänyt saada seksuaalista kiinnostusta syttymään, en tiedä pystyisinkö mutta en edes yrittänyt. Lisäksi olen tehnyt töitä todella paljon ja ajattellut vain kuinka paljon rahaa voisin tienata, en edes tiedä miksi koska en oikeastaan osaa nauttia siitä. Laiminlyön perhettäni kun aina vain ”pitää tehdä töitä ja tienata”, uudempi auto tai älypuhelin aina kiinnostaa mutta jos ja kun sen saa niin on tyhjä olo. Silti jatkaa samassa oravanpyörässä. Sitten välillä muutaman kerran vuodessa pääsee ns. ”vapaalle” jolloin tulee juotua aivan liikaa ja seuraavana päivänä edellisen illan tapahtumat ovat pieniä muutaman sekunnin pätkiä ja minun itsekontrollini on täysin kateissa. Ehkä yksi suurin syy tähän on se että elän niin aikataulutettua elämää että siitä irtipääseminen menee aina överiksi.

Vaimoni on aina sanonut että pettäminen on asia joka lopettaisi suhteen samantien. Nyt mietin että miten asian kanssa etenen, jos kerron hänelle pelkään että hän vie lapset ja kuolen yksin HIV-positiivisena kurjan yksinäisen kuoleman. Ironisinta tässä on että aikaisemmin ajattelin että suhde melkein on ohi ja odotan vain että nuorin lapseni kasvaa hieman että vaimoni ei yksin joutuisi huolehtimaan taaperosta, samalla ajattelin että jos suhde jotenkin muuttuu niin hyvä niin.

Nyt sitten huomasin perheeni takia että haluaisin vielä ihan oikeasti yrittää mutta se on liian myöhäistä ja en tiedä onko minulla kaiken lisäksi HIV tai muu sukupuolitauti. Lisäksi yksi asia jota pelkään on se että jos testi tulee negatiivisena takaisin niin hetken aikaa mietin vielä asioita ja palaan takaisin vanhoihin tapoihini. Kävi tässä liitossa miten kävi haluaisin oikeasti kasvaa ihmisenä ja oppia virheistäni.

Sitten kun töissä yms. alan kelailemaan näitä asioita kehitän pikkuhiljaa itselleni niin kovan ahdistuksen että en pysty ajattelemaan selkeästi. Tulee olo että haluaisin tappaa itseni ellen pelkäisi liikaa kuolemaa ja sitä kuinka sekin ahdistaa aivan liikaa. Sitten alan ajattelemaan miten itsekäs teko se olisi ja kuinka satuttaisin kaikkia läheisiäni. Joka sitten lisää ahdistusta… jne… Huomaan yhtäkkiä täriseväni ja minusta tuntuu siltä että olen imeytymässä johonkin mustaan aukkoon ja pääni tuntuu halkeavan tästä ahdistuksesta. Välillä saan itsestäni kiinni ja voin jopa toimia ihan normaalisti ja käydä esimerkiksi salilla yms. Mutta sitten taas kierre alkaa. Lisäksi minua alkaa ahdistaa olla ”näin heikko”, olen kasvanut ympäristössä jossa kaikenlainen erilaisuus tai masennus on ”heikkoutta”. Miehen pitää olla kova kuin kivi. Osa ns. ”ystävistäni” nauraisivat kuinka heikko olen kun jostain ”huorissa käymisestä” nyt omantunnon ongelmia saa tai puhumattakaan alkaisi masentua siitä.

Olen lueskellut Buddhismia yms. ja se tuntuu olevan järkeenkäypää ja uskoisin sillä saavani jonkinlaisen mielenrauhan mutta tuntuu että olen liian sekaisin oikeasti sitä ajattelakseni kunnolla. Kuten esimerkiksi miten kuoleman ja epävarmuuden pelko ovat epäloogisia koska ainoa joka pysyy samana on muutos. Mutta sitten taas ajatukseni lähtevät kierteeseen ja homma lähtee lapasesta.

En tiedä mitä tällä kirjoituksella hain mutta jonkin sortin helpotti itseäni kirjoittaa tätä olotilaa ylös. Jospa sitä kaikesta huolimatta oppisi paremmaksi ihmiseksi.