Petetyksi joutunut maatilan arjessa
Olen 44-vuotias, maatilan emäntä. Meillä on neljä lasta, iältään 14-22 vuotiaat. Elämä on ollut työntäyteistä koko ajan; rakentamista ja tilan kasvattamista lisää raivaten ja tietenkin perhe on tullut siinä samalla.
Tavallista elämää, välillä suuriakin rahavaikeuksia mutta toistaiseksi ainakin selvitty. Itselleni on aina riittänyt että lapsilla on hyvä olla ja he ovat saaneet harrastaa ja ovat hyvin kilpaurheilussa menestyneetkin.
Pari viikkoa sitten meiltä löytyi vieras puhelin. Ajattelin sen olevan jonkun mieheni kaverin ja kun hän ei ollut kotona niin avasin sen. Siinä vaiheessa tajusin että se olikin mieheni toinen puhelin josta minulla ei ollut mitään tietoa.
Ja lopun varmaan arvaakin. Sieltä löytyi viestejä vieeraalle naiselle! Siis just sitä älytöntä soopaa jota rakastunut mies kirjoittelee ja joka näyttää toisten silmissä aivan järkyttävältä. En olisi voinut miehelläni olevan edes tuollaista sanavarastoa.
Siinä raivotessani, itkiessni, kysellessä ja mitä muuta kaikkea, niin selvisi että fb:n kautta hän oli naisen tavannut. Minulle hän kertoi että kuukautta aiemmin ja olivat sitten vaihtaneet puhelinnumeroita ja kuulemma kymmenisen kertaa soitelleet. Aina on kysyessäni vastannut samoin. Nainen asuu noin 300 km:n päässä joten maatilan arjesta on vaikeaa tapaamiseen aikaa löytyä. Mutta eihän matka tietysti mikään ongelma ole tänä päivänä.
En todellakaan tiedä mitä tapahtuu. Vielä kun googletin tämän naisen nimeä niin paljastui että hän on väitellyt tohtoriksi ja tällä hetkellä tekee laajaa tutkimusta erään sairauden parissa. Tuon tason nainen vastaan tavallinen maatilan muija niin ei kyllä paljon itsetuntoa hivele!
Mutta nyt menen navettaan ja jatkan kertomustani kun ehdin.
Hyvä ja itse läpieletty esimerkki, kiitos Helemi. Aivan mainio näkökulma!
😉
Kiitos, helemi, kirjoituksesta. Sitä olen tosi monesti lukenut mutta en ole vain ehtinyt vastailemaan. Sain todella ajattelemisen aihetta, enemmän mitä itselle on tullut mieleen.
Ihan hyvä oli ihan kunnolla laskea tilamme arvo. Ja niinhän se on että tämän päivän maatilojen arvot ovat todella suuria, vähintään satoja tuhansia, jos ei vieläkin enemmän... Menipä mies todella vaikeaksi kun hänelle ilmoitin että se on todellakin ihan laisa määrätty... Ei sillä että eikö arvo tiedossa olisi mutta ääneen sanottuna se tuntui vaan isolta asialta.
Minä, joka olen aina ihmetellyt ja tuttujen kanssa keskustellutkin asiasta että avioeron sattuessa en kyllä kehtaisi vaatia puolta tilasta. Olen sen joskus miehellenikin sanonut että hän on kantani tiennyt. Ja ehkä ei odottanut että nyt kantani on täysin muuttunut. Naapurissamme asuu isäntä joka menetti lähes yhtä ison tilan avioerossa ja tämä pari oli ollut vajaat kaksi vuotta naimisissa. Ei vain kyennyt maksamaan muuten vaimoaan ulos.
Itsehän eläisin todella helppoa elämää lopun elämäni jos vain haluaisin... Muutamalla sadalla tonnilla pärjäisin varmasti.
Itse en voi sietää valehtelua missään asiassa. Ja sen kyllä mieheni on tiennyt. Mielestäni elämän perusarvoista tärkeintä on olla rehellinen ja luotettava. Ja nyt kun mies jonka pitäisi olla elämäni yksi tärkeimmistä henkilöistä on minut pettänyt niin kyllä aika pohjalla olen. Nollasta sataan kiihdyn tosi nopeasti. En muille kuitenkaan kuin miehelleni.
Mies yrittää kyllä olla aika vaitonainen. On ollut kotona ja tehnyt töitä. Mutta aina kun itse olen poissa niin enhän mitenkään voi tietää mitä hän netissä puuhailee. Tai puhelimessa. Se luottamus vaan on sellainen asia että sitä on niin vaikea saada takaisin. Aikaa vie varmasti ja itse en opi varmaan koskaan enää luottamaan. Sanoinkin jo kiihdyksissäni miehelle että alan itsekin katsomaan vieraita miehiä ihan toiselta kantilta mitä tähän asti...