pihlaja2 kirjoitti 11.11.2013 5:47

Olen 44-vuotias, maatilan emäntä. Meillä on neljä lasta, iältään 14-22 vuotiaat. Elämä on ollut työntäyteistä koko ajan; rakentamista ja tilan kasvattamista lisää raivaten ja tietenkin perhe on tullut siinä samalla.

Tavallista elämää, välillä suuriakin rahavaikeuksia mutta toistaiseksi ainakin selvitty. Itselleni on aina riittänyt että lapsilla on hyvä olla ja he ovat saaneet harrastaa ja ovat hyvin kilpaurheilussa menestyneetkin.

Pari viikkoa sitten meiltä löytyi vieras puhelin. Ajattelin sen olevan jonkun mieheni kaverin ja kun hän ei ollut kotona niin avasin sen. Siinä vaiheessa tajusin että se olikin mieheni toinen puhelin josta minulla ei ollut mitään tietoa.

Ja lopun varmaan arvaakin. Sieltä löytyi viestejä vieeraalle naiselle! Siis just sitä älytöntä soopaa jota rakastunut mies kirjoittelee ja joka näyttää toisten silmissä aivan järkyttävältä. En olisi voinut miehelläni olevan edes tuollaista sanavarastoa.

Siinä raivotessani, itkiessni, kysellessä ja mitä muuta kaikkea, niin selvisi että fb:n kautta hän oli naisen tavannut. Minulle hän kertoi että kuukautta aiemmin ja olivat sitten vaihtaneet puhelinnumeroita ja kuulemma kymmenisen kertaa soitelleet. Aina on kysyessäni vastannut samoin. Nainen asuu noin 300 km:n päässä joten maatilan arjesta on vaikeaa tapaamiseen aikaa löytyä. Mutta eihän matka tietysti mikään ongelma ole tänä päivänä.

En todellakaan tiedä mitä tapahtuu. Vielä kun googletin tämän naisen nimeä niin paljastui että hän on väitellyt tohtoriksi ja tällä hetkellä tekee laajaa tutkimusta erään sairauden parissa. Tuon tason nainen vastaan tavallinen maatilan muija niin ei kyllä paljon itsetuntoa hivele!

Mutta nyt menen navettaan ja jatkan kertomustani kun ehdin.

Elämäni romahti kertaheitolla. En voi väittää että elämämme olisi ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Varmaan olisi pitänyt löytyä yhteistä aikaa mutta mielestäni tuon ikäiset lapset ja kaiken työn yhteensovittaminen vaatii tässä kohdassa elämää niin paljon että aika ei kertakaikkiaan riitä muuhun.

En ikipäivänä olisi uskonut että mieheni lähtee netistä hakemaan seuraa. Hän on saanut mennä ja tulla, ei ole tarvinnut lapsia kuskata. Mutta siinä se virhe on kai tapahtunutkin kun en ole vaatinut häntä osallistumaan.

Miehen metsästysharrastus on todella aikaa vievä. Useissa eri johtokunnissa harrastuksensa puitteissa oleva mies. En ole pahemmin kiellellyt häntä osallistumasta. Miten monet kerrat olen tehnyt navettatyöt vuosien varrella yksin jotta hän on päässyt koiriensa kanssa kokeisiin tai johonkin muualle.

On niin paha olla että tuntuu halkeavan! Vielä tuon tasoinen nainen että tuntee itse todella rusinaksi. Miten ihmeessä voi olla samalla ihmisellä niin erilainen naismaku?

Mies on pyytäny anteeksi, itkenyt jota en ole monesti nähnyt. Hän sanoo minun olevan tärkeintä hänen elämässään ja että kaikki menee jos lähden. Ja hän tietää menettävänsä myös lapsetkin. 19 vuotias tyttö sanoikin isänsä olevan viimeinen ihminen ketä hän haluaa koskaan nähdä.

Voiko tästä selvitä? Paljon on pelissä mutta mietinkö kymmenen vuoden kuluttua että miksi en lähtenyt? Jos itselläni olisi työpaikka jossain niin takuulla lähtisin. Ainakin niin nyt ajattelen. Tuntuu että ei pysty hengittämään.

Pienellä paikkakunnalla kun asumme niin tiedän miehen pelkäävän kasvojensa menetystä.Onko mulla kohtalotovereita? Alkoholia mies käyttää hyvin vähän joten en ajattele sillä olevan tuon suhteen synnyssä mitään tekemistä. Sekin vaivaa kun tämä nainen on myös koiraharrastaja niin mieheni väittää että ei ole koskaan häntä nähnyt.

Voi kun jotenkin saisin asioihini tolkkua!

Hei🌻🙂🌻
Ensinnäkin: kovasti voimia Sinulle. Tiedän todella sen, miltä sinusta tuntuu. Jos ehdit: lue tämän palstan osiosta koti, perhe jne.keskusteluketju: minua on petetty. Siellä on mm.tarinani ja muidenkin vastaavassa tilanteessa olevien. Saat sieltä varmasti itsellesi vertaistukea ja tunteen siitä, että et ole yksin ongelmasi kanssa. Meitä on todella paljon. Pettäminen tulee aina yllätyksenä. Minä en voinut kuvitellakkaan sitä, että perheellemme tuttu nainen käyttäisi raskasta perhetilannettamme hyväkseen (olen ollut fyysisesti, välillään vaikeastikin sairas). Suhde oli alkanutkin siitä, että hän oli kysellyt vointiani😑❓
Oli helppoa tuoda itsensä tyrkylle, tietäessään, ettei toisen vaimo ole kunnossa.
Mutta: sinulle lämpimiä ajatuksia. Olet shokissa ja mikäli luet tuon ketjun, josta puhuin, on siinä asioita myös minun elämästäni.
Yritä jaksaa, helppoa se ei ole mutta Sinun täytyy ajatella itseäsi ja sitä, onko miehesi jatkossa Luottamuksesi arvoinen
🌻🙂🌻

Oma olotilani ei ole yhtään helpottanut. Vaikeaa on mutta arkea on pakko jaksaa yrittää pyörittää. Koko elämältä on pohja pois. Miten voin koskaan enää uskoa että mies joka pettää yli 20 vuoden jälkeen, niin ei olisi ennenkin niin tehnt?

Olen tullut aivan vainoharhaiseksi. Joka kerta kun ulko-ovi menee kiinni niin tulee mieleen että taas hän soittaa naiselle. Yhden kerran jätti puhelimen pödälle kun lähti johonkin , niin oli sammuttanut sen. Todella uskottavaa.

Jotenkin tuntuu että jos tämä nainen edes olisi ollut joku samankaltainen, tavallinen duunari tai muu mutta tohtoriksi väitellyt! Miten mitätön sitä itse onkaan tuollaisen rinnalla. Vaikka olen vuosien varrella kasvattanut itselleni vahvan itsetunnon niin kyllä siitö ei ole mitöön jäljellä.

Olen aina ollut urheilullinen ja se varmaan onkin se asia mikä minut pitää lasten lisäksi järjissäni. Joka päivä juoksen 1 -3 tunnin lenkkejä ja aina sitten helpottaa vähäksi aikaa. Mutta kun pimeys illalla tulee niin mieli menee mukana...

Tällaista tuskaa en kyllä soisi kenenkään joutuvan kokemaan. Olin aina ajatellut että se on kerrasta poikki mutta eihän se niin mene. Useampia repimisiäkin on mieheltä saanut kestää mutta tämä on liikaa! En tiedä kauanko jaksan pitää kulissia yllä.

Olisi edes tapahtunut kymmenen vuotta sitten mutta mistä tällainen enää töitä saa? Ikää on jo ja muuta työkokemusta ei ole kuin muutama kesätyöpaikka nuoruusvuosilta.

Samassa veneessä ollaan. Tiedän todellakin, miltä sinusta tuntuu. Kuusi viikkoa siitä, kun oma elämäni romahti. Nyt syön nukahtamislääkkeitä ja lääkkeitä ahdistukseen. Välillä tuntuu, että kuolen tähän ahdistukseen. Toivottavasti joskus helpottaa 😭

Voikohan mikään satuttaa yhtä kovaa?

Kuvittelin, että elän molempia osapuolia tyydyttävässä liitossa. Jokin aika sitten mieheni kertoi, että hänelle on uusi suhde ja haluaa eron. Tämän sanottuaan hän omien sanojensa mukaan tajusi, mitä on tehnyt ja mitä menettämässä. Halusi palata kotiin ja palasi. On aidosti katuvainen eikä osaa selittää, miksi niin kävi. "järki hävisi päästä" on hänen tulkintansa. Hänellä on valtava häpeä.

Positiivista tässä on se, että olemme keskustelleet pitkästä aikaa paljon syvällisistä asioista. Myös niistä, mikä tähän tilanteeseen johti. Hän hakee syytä minusta. On selvästi kerännyt vihaa ja katkeruutta ja omia kuvitelmia päähänsä ja näin olle saanut itselleen "luvan" tehdä nämä törkeydet. Mikään ei kuitenkaan oikeuta toisen pettämiseen.

Alku meni shokissa. Sen jälkeen tunteet ovat vaihdelleet. Nyt päällimmäisenä on valtava ahdistus. Kaikki olisi helpompaa, jos vihaisin miestäni ja hän minua, mutta rakkautta ja läheisyyttä löytyy. Mietin avioeroa, mutta nyt en jaksa siihen ryhtyä. En tiedä, olisiko se oikea ratkaisu. Elän päivän kerrallaan ja kerään itselleni voimia. Pystynkö jatkamaan, löytyykö luottamus enää koskaan. Hänellä on liikkuva ammatti, mutta koskaan ennen ei ole ollut tarvetta epäillä häntä.

Voimia meille kaikille samassa tilanteessa oleville. Neuvo naisille ja miehille. Kunnioittakaa sen verran itseänne ja puolisoanne, että ette petä. Särjette liian monen elämän. Vapaat naiset ja miehet, etsikää vapaita kumppaneita. Kyllä heitäkin varmaan "markkinoilla" on.

Samoin luulin itse että kaikkien näiden vuosien ja yhdessä koettujen asioiden kanssa elämme ihan tavallista, turvallista arkea. Koskaan ei mielessäni ole käynytkään että mieheni katselisi muita ja niin on sanonut pari kaveriakin jotka ovat jo parikymmentä vuotta kuuluneet elämäämme. He ovat ainoita yhden oman ystäväni lisäksi joille olen kertonut. Kaverit ovat sanoneet jopa että ennemminkin mies on aina ollut minusta mustasukkainen.

Jouluihminen olen aina ollut. En vain tiedä mistä sen kipinän nyt löytäisin? Tavallisesti pihamme ja ikkunamme jo itsenäisyyspäivän aikoina on valoineen jouluinen. Ei vain yhtään kiinnosta. Mieheni on omien sanojensa mukaan tilannut puhelutiedot operaattorilta että kuulemma näen minkä verran hän on tälle naiselle soitellut. Mutta nyt on jo kuukausi siitä kun sanoi tilanneensa niin mietin vain että yrittääkö hän pitkittää ja luulee että kun antaa ajan kulua niin unohdan. Kauan vain kestää tietojen saaminen.

Mies kyllä yrittää kaikin tavoin olla kiltti ja hyvä. Mutta miten sitä voi tietää että kun hän ovesta menee ulos niin mitä hän tekee. Aina luulen että hän soittaa sille naiselle.

Olisikohan vain parasta antaa periksi ja lähteä muualle? Jos olisi työpaikka muualla niin en epäröisi hetkeäkään.

Vieläkään ei ole helpottanut. Nytkin heräsin jo puoli neljältä ja mietin vain asioitani. Miehen mielestä asia on loppuunkäsitelty ja hänen mielestä hän on kaikki kertonut ja kun kerran suhde on loppunut niin sitä ei enää tarvitse vatvoa. Omasta mielestäni taas asia ei ole ollenkaan käsitelty. Yhtään en häneen luota enkä usko vaikka hän tekisi mitä. On kyllä yrittänyt olla kiltti ja huomaavainen.

Joulua en ole jaksanut paljon laittaa. Ei vain kiinnosta. Kaiken lisäksi toissa päivänä vielä näin hyvän ystäväni joka kertoi sairastuneensa syöpään. Olen niin pahoillani hänen puolestaan. Sanoinkin miehelleni että toisilla on oikeitakin vaikeuksia niin sinun pitää niitä hankkimala hankkia!

Näinköhän sitä on että koskaan en opi enää luottamaan toiseen ihmiseen? Kyllä elämästäni on viety kaikki pohja pois. En koskaan olisi uskonut että tällaiseen soppaan joudun mukaan. Mietin että onko minun pakko odottaa eläkeikään ja sitten erota? Velkaa on jonkun verran ja työpaikkani on jo 24 vuotta ollut tässä maatilalla niin en osaa muutakaan tehdä. Vai osaisinko?

Osanottoni ja voimia sinulle...
Itse myös maalla asun ja tänne jäin ja erakoiduin, kun avopuoliso jäi kiinni salasuhteestaan. Nyt menny luotto ihmisiin täysin.

Pisti oikein silmään tuo, kun kerroit miehesi olleen mustasukkainen sinusta.., siinä yksi merkki uskottomuudesta, etenkin pitkässä suhteessa. Oma (tai käytännössä ei niinkään oma) puoliso oli todella mustasukkainen minusta. Tutki puhelimet ja tietokoneen ja kauhea riita päällä, kun jouduin ex-vaimoni kanssa hoitamaan jotain asiaa yhteisen lapsemme suhteen.

En nyt halua romuttaa toivoasi, mutta niin se kovin usein menee, että ne jotka ovat monenkin yhteisen vuoden jälkeen mustasukkaisia ilman aihetta, niin heillä ei silloin ole puhtaat jauhot pussissaan.

Itse en anteeksi antanut, tai olen antanut, niinkuin pitääkin, koska viha on turhaa tunteiden tuhlausta.., mutten iki-maailmassa luottaisi edes koiraani hoitoon ko.naiselle. Sen verran oli taidokasta peliä selän takana.

Jaksuja 🌻🙂🌻

Kiitos timppa viestistä.

Mieheni on aina ollut tosiaankin mustasukkainen minusta. Varsinkin eräästä miehestä jolla oli sama harrastus kuin minulla niin vieläkin, viimeksi tänä aamuna, mieheni piikittelee hänestä. Hän kai luulee oikeasti että olen tuon miehen kanssa pettänyt mutta empä vain ole. Olenkin monet kerrat sanonut että hän omaa pettämistään yrittää puolustella sillä että syyttää minua.

Koko joulun aika on suoraan sanottuna ollut yhtä helvettiä. Riitoja on koko ajan. Eikä vähiten siksi että jouluaattona mies piti puhelimen äänettömällä taskussaan koko päivän. Jos kerran luottamusta ei ole häneen yhtään ja hän yrittää sitä ansaita niin eikö tuo ollut aika kurja teko? Aattoiltana kysyin hänetä että missä sun puhelin on niin heti vastasi että taskussa. En sanonut mitään ennenkuin jouluaamuna kysyin että voinko katsoa puhelinta. No hän näytti heti mutta kaikki lähettämänsä viestit oli poistanut jouluaatolta. Muutamia viestejä oli saapuneissa ja niisä luki että kiitos samoin niin siitä tietää että lähetettyjä pitäisi olla. Sanoi niitten olleen tavallisia jouluntoivotuksia mutta miksi oli poistanut kun kuitenkin muita, vanhempia viestejä oli? Ja on monesti mulle sanonut että hän ei poista mitään.

Tänä aamuna sanoin sitten että haluan erota. Että en voi elää enää näin koska en luota ollenkaan. Puhelutiedot hän on luvannut hankkia puolen vuoden ajalta kaksi kertaa mutta ei ole hankkinut. Samoin puhelinlaskut lupasi antaa minulle avaamattomina mutta nekin on kuulemma posti hukannut! En siis saa nähdä tuntimääriä kuinka paljon hän on puhelimessa ollut. Sen tiedän että useita tunteja joka päivä kesällä ja syksyllä.

Kun vain jotain työtä löytäisin!

Hyvä Pihlaja!

Pystyn eläytymään elämäntilanteeseesi hyvin. Tilanne on tosi ahdistava, eikä sitä ole alettu purkaa juuri mitenkään. Purkamista ja käsittelyä se kyllä tarvitsee.

Vuosikymmenten avioliiton jälkeen ja myös erittäin vaikeiden elämänkokemusten jälkeen, voin sanoa, ettei kannattaisi alun tunnekuohussa tehdä suuria päätöksiä erosta tai lähtemisestä. Niiden aika olisi sitten vasta paljon myöhemmin. Ethän luultavasti halua heittää hetkessä sivuun yhteisiä vuosia, yhteistä elämää.

Maatalon emäntänä tiedän nuo ruuhkavuodet. Elämä on yhtä työtä maatilayrityksen eteen. Siinä sivussa kasvatetaan myös perhe ja hoidetaan kaikki muut velvollisuudet. Usein isännän velvollisuudet ja harrastukset ajavat edelle. Teillä on tainut käydä niin ja niin oli myös meillä. Parisuhteen hoitamisesta ei voi juuri puhua, sen kuvitellaan hoituvan jotenkin automaattisesti kun on naimisiin kerran menty. Mutta niinhän se ei ole maalaisillakaan, vaikka yhteen onkin hitsauduttu.

Miehesi on ajautunut varmasti osittain tahtomattaan ja huomaamattaankin etsimään elämäänsä vaihtelua nettisuhteesta. Siihen on voinut ajautua ja jäädä kiinni. Se on tuonut elämään toivottua vaihtelua ja jännitystä. Sitä ei ole osannut muutenkaan hakea.

Jokainen pitkään yhdessä elänyt ja vielä työtäkin tehnyt pari alkaa kaivata jotain muutosta. Ikä tekee myös tehtävänsä. Tulee aika kun mieleen alkaa tulla ajatuksia, että tätäkö elämä on loput vuosikymmenet. Tätäkö haluan lopun elämäni? Jos näitä ajatuksia ei osaa, eikä niitä ole lupa sanoa ääneen, ne alkavat elää omaa elämäänsä.

Teidän parisuhde kaipaa perinpohjaista läpikäyntiä. Miehesi tapa lakaista asia vain pois päiväjärjestyksestä ei kyllä pikällä tähtäimellä ole hyvä ratkaisu. Asia ei häviä mihinkään ja ennenpitkää ajaudutte samanlaiseen tilanteeseen uudelleen. Elämälle ja parisuhteelle olisi otettava uusi suunta. Tätä tilannetta ei kannata paeta, vaan kääntää elämään uusi sivu. Ulkopuolinen keskusteluapu voisi olla hyvä ratkaisu, auttaisi teitä alkuun. Jos vain suostutte siihen molemmat. "Kissa" olisi nostettava pöydälle ja koko avioliitto levitettävä esille.

Tässä samalla sinun olisi hyvä huolehtia omasta jaksamisestasi. Tee sellaisia asioita, joista saat voimaa, kuten ilmeisesti liikunnasta. Pidä yhteyttä ystäviisi, mutta mieti kenelle haluat kertoa asiasta. Kaikki ystävät eivät sitten olekaan ystäviä tällaisessa tilanteessa, sen tulin minäkin aikanaan huomaamaan. Elä päivä kerrallaan ja kerää voimaa itsellesi, anna pahimman raivon laskeutua. Mutta älä anna elämän jatkua ennallaan, vaan alkakaa yhdessä miettiä, miten sitä pitäisi muuttaa. Että jaksaisitte eteenpäin. Ja miettikää tietysti myös, haluatteko todella jatkaa yhdessä, sehän se on peruskysymys.

Tämä oli kyllä aika paatosellinen saarna. Tarkoitus ei ole olla näsäviisas ja neuvoa, mutta kun olen näitä asioita niin pitkään käynyt läpi...Tässä samalla varmasti yhä edelleen selvitän itselleni tätä....

Voimia ja jaksamista sinulle tähän uuteen vuoteen!

Kiitos, Kristiina. Olen monesti lukenut kirjoituksesi ja palannut aina uudestaan kun ei tahdo riittää aikaa kirjoittaa.

Miten ihmeessä tästä voi jatkaa kun kaikki luottamus on mennyt? Välillä on parempia hetkiä mutta sitten taas tullaan pohjalle ja kovaa. En vain kertakaikkiaan voi ymmärtää että miten mies voi ihastua niin erilaiseen ihmiseen kuin mitä minä olen tai mitä hän itse on? Se varmaan tässä tosi suurena syynä onkin että tunnen itseni niin mitättömäksi tuon naisen rinnalla.

Juuri näinhän meille on käynyt että työ ja miehen harrastukset ovat ajaneet hänen maailmassaan perheen ohi. Aina oli metsälle tai kokouksiin menoa töiden ohella. Koskaan mies ei ole lapsiamme säännöllisesti kuljettanut harrastuksiin tai kavereille. Ja koska asumme kaukana kaikesta, aina pitää kuskata että lapset saavat harrastaa. Ei mies ole koskaan joutunut jättämään menojaan lasten vuoksi.

Miehen mielestä asia on läpikäyty ja hänen mielestään sen voi antaa olla. Ei ymmärrä yhtään minun vainoharhaisuuttani. Kyllä näin normaalina hetkenä tiedän itsekin ylireagoivani mutta kun en voi sille mitään. Ja siis kun mies oli fb:stä kuulemma naisen löytänyt, ensin jutelleet siellä ja sitten vaihdettu puhelinnumeroita niin tuo on kyllä tarkoituksenmukaista etsimistä mielestäni. Miten koskaan opin luottamaan enää että netissä hänkin voi olla muuten vain? Eikä aina hae jotain.

Olin joulun välipäivinä muutaman päivän reissussa lasten kanssa, Soittelin miehen kanssa ja hän vaikuttikin oikein hyväntuuliselta ja mukavalta. No, ei vaan voi taas olla tulematta mieleen että oli saanut rauhassa olla kotona ja puhelimessa tai netissä...☹️ Nautin itsekin tosi paljon lasten kanssa keskenään olosta ja meillä oli tosi hieno ja ikimuistoinen reissu.

Taas tänä aamuna sanoin hänelle haluavani erota. Mutta miten ihmeessä ikäiseni, lähes aina omalla tilalla työskennellyt nainen voi löytää töitä? Pidän eläimistä ja silläkin se tuntuisi niin vaikealta luopua kaikesta. Mutta toisaalta en voisi kuvitella työskentelevän lomittajana. Paljon on pelissä, koko elämä, maatila, paljon!

Onko kenelläkään kokemusta avioerosta maatilalla, joko omaa tai tutun?

pihlaja2 kirjoitti 9.1.2014 8:52
… Miten ihmeessä tästä voi jatkaa kun kaikki luottamus on mennyt? Välillä on parempia hetkiä mutta sitten taas tullaan pohjalle ja kovaa. En vain kertakaikkiaan voi ymmärtää että miten mies voi ihastua niin erilaiseen ihmiseen kuin mitä minä olen tai mitä hän itse on? Se varmaan tässä tosi suurena syynä onkin että tunnen itseni niin mitättömäksi tuon naisen rinnalla.…
…Olin joulun välipäivinä muutaman päivän reissussa lasten kanssa, Soittelin miehen kanssa ja hän vaikuttikin oikein hyväntuuliselta ja mukavalta. No, ei vaan voi taas olla tulematta mieleen että oli saanut rauhassa olla kotona ja puhelimessa tai netissä...☹️ Nautin itsekin tosi paljon lasten kanssa keskenään olosta ja meillä oli tosi hieno ja ikimuistoinen reissu.

Taas tänä aamuna sanoin hänelle haluavani erota. Mutta miten ihmeessä ikäiseni, lähes aina omalla tilalla työskennellyt nainen voi löytää töitä? Pidän eläimistä ja silläkin se tuntuisi niin vaikealta luopua kaikesta. Mutta toisaalta en voisi kuvitella työskentelevän lomittajana. Paljon on pelissä, koko elämä, maatila, paljon!

Moi Pihlaja2
en malta olla heittämättä ajatusta kehiin, vaikken maatilan arkea ole koskaan elänyt, käynyt vain.

Tulee mieleeni kaksi ajatusta, ainakin:

1. Jos miehesi on luovuttanut ja etsinyt toisen, niin anna hänen mennä ja lähde itse hakemaan omaa itseäsi ja omaa elämääsi. Kuulosti hyvältä, kun sanoit, että lasten kanssa oli hyvä ja ikimuistoinen reissu. Heihin sinulla ainakin on hyvä suhde ja kuulostaa, että se voimaannuttaa teitä kaikkia (sua ja lapsiasi).

2. On turhaa yrittää kääntää toisen päätä., Itse yritin, mutta jälkikätteen tajusin kaiken sen olleen turhaa, en arvostanut itseäni tarpeeksi ja näen tuossa kuviossasi myös, että sinä yrität ehkä kaikin voimin pelastaa jotain mitä pelastettavissa olisikaan teidän perheestänne ja suhteestanne. Mieti, kannattaako se, jos sinä olet se ainoa hyvän sisään lapioijja, ja toinen tuntuu lapioivan vaan kaikkea hyvää sieltä pois. Kyllä miehesi tulee omasta unelmastaan alas ropisten, kun sinä et olekaan siellä kotia hoitamassa yms huolehtimassa asioista.

3. On hyvä, että tunnistat ja sanot ääneen, että haluat erota. Se on hyvä kuulla, että et halua jäädä tiskirätiksi, ovimatoksi, ylikäveltäväksi yhtään enää.

Toivon että haet ja saat apua läheltäsi. Elämänmurros on aina valtava tilanne, mutta pitkässä juoksussa sekin harppaus tuntemattomaan kannattaa paljon paremmin kuin se, että jää vaikeaan välikäteen tai paineiden keskelle liriin ja ristiriitoihin, ja epäilemään toisen tekoja ja motiiveja.

Parisuhteeseen tarvitaan aina kaksi vastuunkantajaa, ja mitä itsellisempiä he ovat, sitä parempi. Se itsellisyys kun ei sulje pois tunteita ja rakkautta toista kohtaan...

ja Veikkaapa vain, että miehesi etsii ulospääsyä teidän väliseen kriisiin omalla toiminnallaan, jollei ole täysi narsisti ja tee kaikkea tietoisesti ajaakseen sinut pois tai jotain. Ei voi tietää täältä käsin näillä tiedoilla, eikä tarvitsekkaan. Kaikki meidän ajatuksemme ovat vain arvailuja, itse tiedät parhaiten tilanteessa mitä tehdä ja miltä asiat näyttää.

Toivotan hyvää itsesi rakastamisen tuulta ja itsesi arvostamisen sisäistä henkeä sinulle ja kannustan etsimään omaa elämääsi kantavia ratkaisuja. Aivan varmasti sulle on töitä, jos olet noinkin ison maatilan hommia hoitanut vastuullisena. Lomittajan töitä varmasti löytyy, niistä on krooninen pula ja aina voit hypätä kouluttautumaan jollekin uudelle alalle koulutustuen turvin. Yhteiskunnasta löytyy yllättävän paljon apua ja itsekin vastda menin ammatinvalintapsykologin juttusille ja koin sen hyvänä peilauspintana ammatilliseen minääni kun siviiliminä meni ihan pirstaleiksi eksän lähdettyä toisen miehen mukaan.

Mä miehenä ja ihmisenä kannustan sua tekemään itsellisiä oman elämäsi ratkaisuja tässä tilanteessa. Puhumispöytään miehesi kanssa voit aina päästä jälkeenkinpäin myöhemmin, mutta tärkeintä on pelastaa itsesi.🌻🙂🌻🙂👍

Kiitos Pöllöhuuhkaja, olipa kiva saada miehen suusta tuollaista tekstiä. En tiedä toinko asian jotenkin epäselvästi ilmi mutta kyllä mieheni joillakin tavoin yrittää kasata elämäämme. Mutta kun kuitenkin on niin paljon , jos ei nyt suoranaista valehtelua, niin ainakin vierestä puhumista ja puhumatta jättämistä.

Ja jotenkin tuntuu siltäkin että en nyt itse niin kauheasti enää edes miehestäni välitä, tuntuu vain että kun tähän on tullut aikanaan niin loppuelämän sitten on täällä. En usko että mies enää haikailee kuitenkaan tuon naisen perään joka kuitenkin on täysin eri maailmasta meidän näkökulmasta katsoen.

Aika näyttää, mutta nyt sen tiedän että mistään ei pidä koskaan olla varma. Kiva lukea toisten ajatuksia ja saada uusia näkökulmia omiin ajatuksiin. Olen itselleni luvannut että koska olen ihan tavallinen, hyvänkin näköinen nainen, niin kenenkään lattialuutuksi en rupea!🙂

pihlaja2....Kuvitteleppa ihan omaksi huviksesi tilannetta, että lähdet pois.
Sinullehan kuuluu puolet siitä tilasta, velkojen jälkeen, se ei ole vähän, vaan paljon. Kyllä siinä panee ihastuneenkin miehen miettimään, mistä joutuisi luopumaan ja velkaakin saisi ottaa, että saisi makserttua sinulle.
Mutta kaikkein paras unikuva voisi olla, jos kuvittelisit sen naisen omiin hommiisi, siinä romanttiset unelmat kariseisi lainan lyhennyksien myötä.
Miehesi osaa, ehkä ajatella, mitä kaikesta seuraisi ja koettaa nyt tasoittaa tilannetta. Sinä olet nyt se jolla on pallo käsisässi, sinä määräät suunnat, miten tässä nyt mennään.
Äitivainaa sanoi joskus, jos luottamus menee, sen mukana menee kaikki ja koska luottamus on, kuin yksi öinen jää, se särkyy helposti, sen takaisin saaminen on työn ja tuskan takana, jaksaako sitä? Arvet se jättää kuitenkin.
Olen joskus ollut samassa tilanteessa ja koska se toinen nainen ei huolinutkaan miestä tyhjataskuna, ilman palautusoikeutta, liitto jatkui, mutta vaikka hurskaasti annoin anteeksikin, en koskaan voinut unohtaa.
Lopulta tein oman ratkaisuni, hyppäsin tuntemattomaan ja ainoa asia, mitä kadun, miksi en osannut aiemmin lähteä. Siinä leikissä meni paras nuoruus, paras työikä ja kyseenalainen kauneuskin, navetan paskaisen ikkunan läpi katsoessa, omaa ylpeyttäni kirotessa, kun periksi ei passanut antaa.