Olen sinua kymmenisen vuotta vanhempi. Olin kahdeksan vuotta sitten pelimiehen pelinappulana. Kyllä siitä selviää, mutta aikaa se vie. Olin minäkin niin tyhmä, että vaikka puolentoista vuoden suhteen aikana monta kertaa oli asioita joista olisi pitänyt tajuta, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää, niin ummistin vain silmäni ja uskoin selityksiin vaikka jossain sisimmässä olikin epäilys. Viimein asiat kuitenkin selvisivät ja totuus paljastui, Luulin kuolevani niin rakastunut olin ollut. Mutta pian se rakkaus haalistuu. Enää ei ole ollut vuosiin mitään lämpimiä ajatuksia edes. Pelkkää sääliä vain seuraavaa uhria kohtaan, sellainen kuulemma tuli taas minun jälkeeni. Mutta aika auttaa ja aina tuollaisesta selviää. Se kyllä täytyy sanoa, että luottamus miehiin ei ole enää kyllä enää sellainen kuin ennen. Muista: mikä ei tapa, se vahvistaa.

Kiitos vastauksesta Siili2 🙂 huomasin juuri että otsikon alkuun on vahingossa mennyt ilonen hymiö, vaikka sisältö on jotain ihan päinvastaista, anteeksi vain kaikille jos hämmensi.

Mutta niin, kurjaa kuulla että sinulle on käynyt samalla tavalla. Itse en pysty mitenkään käsittämään, kuinka joku voi olla niin julma että leikkii tämmöisillä asioilla. Ehkä minun ei tarvitsekaan? Sen kyllä ymmärrän varsin hyvin että luottamuksesi miehiin on heikentynyt. Ei tuommoinen pettemys hetkessä häviä..jos koskaan.

Haluaisin kovasti uskoa, että suunta tästä on ylöspäin mutta syksy ja talvi ovat minulle kaikista vaikeinta aikaa koska sairastan masennusta. Että tämä miehen temppu ei kyllä tullut mitenkään hyvään saumaan..Kaipaisi niin kovasti jotakuta, jonka syliin käpertyä ☹️

Kai tässä pitäisi olla kiitollinen että selvisi tuosta paskiaisesta näinkin "vähällä"..moni ystävä ja myös oma äitini on kauhistellut ajatusta että meille olisi tullut lapsi. Luojan kiitos ei sentään! Tuollaiselle petturille en synnyttäisi lasta mistään hinnasta...

Tietääkö kukaan onko netissä sellaisia foorumeja jotka olisi tarkoitettu juuri tällaisessa tilanteessa oleville naisille? Vertaistuki olisi nyt todella tärkeää..toki auttaa sekin jos joku tänne jaksaa minulle vastailla 🙂 Hyvää syksyä kaikille! Laitampa tästä leuan rintaan ja lähden kohti uusia pettymyksiä 😋

Hei.
Täällä toinen petetty ja uuteen vaihdettu.
Eromme ei tullut yllätyksenä, ja vaikka aikaa on kulunut kohta jo puoli vuotta, on minulla mieli maassa. Olen masentunut ja syytän itseäni hyväuskoisuudesta ja siitä että annoin käyttää itseäni hyväksi.

Olimme miehen kanssa yhdessä 2,5 vuotta. Rakastuin päätä pahkaa ja mies sai minut puhuttua ympäri, ja muutin melko pian hänen luokseen asumaan. Asiat eivät olleet alun alkaenkaan niin hyvin, mitä mies antoi olettaa. Hän oli vasta eronnut vaimostaan. Hän valehteli minulle erosta olevan jo pidemmän aikaa kuin mitä oikeasti oli. Sänky ei ollut vielä ehtinyt naisen puolelta kylmetä, kun minä muutin sisään.

Mies esitti olevansa vakavarainen, asui omakotitalossa ja ajoi uudehkolla maastoautolla. Jonkin ajan kuluttua rupesin ihmettelemään, miksi mies ei aukaissut laskujaan, vaan antoi niiden pinoutua keittön pöydälle. Totuus oli, ettei miehellä ollut rahaa ja minä olin se joka joutui maksumieheksi. Mies sai puhuttua minut aina ympäri. Vika oli ex-vaimon, ei hänen.
Alkuun kaikki oli ihanaa. Mies toi lahjoja ja puhui kauniita. Vähitellen miehen todellinen luonne alkoi paljastua. Mies saattoi "möksähtää" jos sanoin jotain väärällä äänensävyllä. Tämänkin hän selitti ex-vaimostaan johtuvaksi; ex kun oli aina hänelle kettuillut. Pikkuhiljaa mököttäminen vaihtui tavaroiden paiskomiseen. Jos mies suuttui, ja suuttua saattoi tosiaan vaikka väärästä äänensävystä, saivat tavarat kyytiä. Mies paiskoi ovia, heitteli astiat tiskikoneeseen, ”siivosi” hullunraivolla ja huusi. Hän huusi kurkku suorana.

Kotioloista johtuen minä en kestä huutamista. Minä lukkiudun ihan täysin jos minulle huudetaan. Siitä mies sai vaan lisäkimmoketta huudolleen. Minä yritin poistua tilanteesta, mutta mies vaan seurasi perässä ja jatkoi huutamistaan. Miehen mielestä minä olin epänormaali kun en kestänyt huutoa.

Vuosien saatossa tilanne vain paheni. Minä olin outo, ei hän. Minä olin tyhmä ja laiska. Kun mies huomasi että minä lukkiudun, alkoi hän purkaa pahaa oloaan koiriini. Sain joka päivä kuulla miten typeriä piskejä minulla on. Mies myös potki koiriani. Mursipa hän kerran varpaansakin kun yritti potkaista koiraa, mutta ei osunut. Koirat oppivat hyvin pian piiloutumaan kun huuto alkoi. Myös miehen lapset, jotka kävivät meillä joka toinen viikonloppu, lukkiutuivat heti kun isä korotti ääntään.

Alkuun mies pyyteli riidan jälkeen itku silmässä anteeksi. Hän ei ”ymmärtänyt, miksi hänen pitää satuttaa sitä ihmistä jota rakastaa yli kaiken”. Loppua kohden anteeksipyytelyä ei enää tapahtunut. Vika oli minun.

Meillä ei ikinä ollut rahaa tehdä yhtään mitään. Minä yritin maksaa miehen laskuja sen verran kuin opintotuestani pystyin. Sain kuulla olevani outo, kun en halunnut minnekään lähteä. Exän kanssa kun oli tehty vaikka mitä. Yleensä jos jonnekin lähdettiin, vaikka käymään vanhempieni luona, mies sai aikaiseksi riidan viimeistään puolimatkassa. Yritä siinä sitten silmät punaisena näytellä kotona että kaikki on hyvin.

Kaksi kertaa mies kävi minuun käsiksi. Kysyin häneltä, oliko hän pahoinpidellyt myös ex-vaimoaan. Siihen mies vain vastasi, ettei hänen mielestään vaatteista ja hiuksista repiminen ole pahoinpitelyä. Monesti sain kuulla mieheltä, etten ”kunnioita ja arvosta” häntä tarpeeksi. Kunnioitin häntä samalla tavalla kuin kaikkia muitakin ihmisiä, enkä koskaan oikein ymmärtänyt mitä mies sillä sanomallaan ajoi takaa. Hän ei pyynnöistä huolimatta koskaan selittänyt minulle.

Rupesin puhumaan erosta tämän vuoden tammikuussa. Olin saanut tarpeekseni. Mies lupasi käydä juttelemassa mielenterveysneuvolassa ”temperamentistään”. Muutaman kerran hän kävikin, mutta tuli siihen tulokseen ettei hänessä ole mitään vikaa. Minä olin se vika.

En muuttanut. Mies sai puhuttua minut yrittämään vielä kerran. Toukokuun alussa mies jäi kiinni suhteesta. Keräsin tavarani, otin koirat mukaan ja lähdin vanhempieni luo. Uusi nainen muutti hänen luokseen asumaan kesäkuussa.
Ero ei ollut helppo. Minun piti käydä hakemassa tavaroitani silloin kun mies ei ollut kotona. Muutaman kerran mies tuli paikalle ja alkoi huutamaan ja sättimään minua. Hän myös heitteli tavaroitani pihalle. Jouduin lopulta uhkaamaan poliisilla, jotta sain haettua loput tavarani pois miehen luota.

(Huh, tulipa pitkä sepustus. On ensimmäinen kerta kun "puhun" näistä asioista. Ei varmaan jää epäselväksi miksi olen tälle palstalle tullut... )

Kuulostaa niin tutulta teidän kertomukset, kun ajattelen omia kokemuksiani edellisissä suhteissani.. Ei todellakaan helppoa. Edellinen mieheni oli oikea kunnon narsisti ja osasi kyllä tuon roolin vetämisen ja lässyttämisen niin kauan että sai toisen uskomaan kaiken mitä suustaan päästää. Kertoi tarinoita kamalasta pettäjä exästä ja kuinka häntä on kohdeltu kaltoin, mutta lopulta selvisi että kaikki olikin valhetta.

Alkuun osteltiin kukkia ja käytiin ulkona syömässä ja vaikka mitä mukavaa. Oltiin opiskeltu ja oltu töissä vaikka missä ja kaikkea hienoa osattiin, mutta todellisuudessa tämäkin oli kaikki täyttä soopaa. Minun luokseni halusi muuttaa hyvinkin pian, koska ei voinut elää ilman minua. Ikävä oli kuulema liian kova. Jälkeenpäin kuitenkin sain tietää että syy pikaiseen yhteenmuuttoon oli todellisuudesse se että hänellä oli omassa asunnossaan vuokrat maksamatta ja häätöuhka päällä, joten hänen oli pakko muuttaa.

Pikkuhiljaa minua alettiin haukkua ja syytellä pettämisestä, mitä en ollut tehnyt. Kauheata huutoa ja syyttelyä ja nimittelyä ties millä nimityksillä.. Varinkin silloin kun oltiin juotu tai meillä oli vieraita. Melkein jo toivoinkin että olisin häntä pettänyt niin olisinpahan saanut nekin haukut aiheesta, mutta ei minä vain otin haukut vastaan ja koitin kestää. Lopulta minulle alkoi tulla puheluita naapureilta ja sain kuulla kuinka hän oli minun poissa ollessani käynyt vehtaamassa naapurin rouvan kanssa.