Moi

Olen keski-ikäinen nainen. Nyt olen käynyt psykologin tutkimuksissa ja vielä ne on kesken. Mulla on ennestään diagnoosina riippuvainen persoonallisuus ja yksi lääkäri halusi tarkentaa diagnoosia ja lähetti mut sen vuoksi tutkimuksiin. Suurimmaksi osaksi tapaamiset psykologin kanssa ovat olleet haastattelua, vähemmän testitehtäviä. Vaikuttaa siltä, että olen saamassa vain lisää persoonallisuushäiriödiagnooseja ja olen lannistunut, lamaantunut ja masentunut sen vuoksi.

Suullinen itseilmaisu on minulle monesti vaikeaa ja minulla on hidas temperamentti. Puhun pitkällä viiveellä, pidän pitkiä taukoja ja sen lisäksi saatan jättää lauseen kesken tai ajatus katkeaa. Ei kai tämä itsessään ole persoonallisuushäiriötä? Itse asiassa esim. juuri tällaisten ominaisuuksien vuoksi hakeuduin ”hoitoon”. Jos tämä ilmiö on jokin fysiologinen, neurofysiologinen tai neuropsykologinen ominaisuuteni, kuka sellaista tutkii? Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja asioilla on syy-seuraussuhteensa, mutta en todella tahtoisu tulla diagnosoiduksi vain persoonallisuushäiriöiseksi. Se loukkaa minua ja vie minulta luvan olemassaoloon.

Minulla on voimakas sisko tai koen hänet sellaisena. Hänen neuvonsa ja mielipiteensä ovat ohjanneet mua elämässä valtavasti, kunmankaan haluamatta. On sitten ollut kysymys puolison, asunnon, vaatteiden tai verhojen valinnasta. Kun ilmaisen hänelle omia ajatuksiani tiettyihin asioihin liittyen, hän saattaa nauraa tai pilkata mua itsepäiseksi. En osaa tai en pysty ”vastustamaan” häntä. Siinä ehkä sitten on kysymys persoonallisuushäiriöstä?