Omakohtaisella kokemuksella se ei ole mitenkään mukavaa joutua puimaan perätöntä ilmoitusta. Miulla ei ole lapsia, mutta koira on josta, joku on tehnyt nimettomän ilmoituksen. Omat epäilyni miulla on myös siitä, että kyseessä on mitä suurimmalla todennäköisyydellä yksi tietty koiran vihaaja naapurini.

Minnuu itseäni auttoi se, että puhui aiheesta eläinsuojelu työtä tekevän ihmisen kanssa, joka tuli käymään kotonani ja tarkastamaan tilanteen. Hän ymmärsi, että se nimetön ilmoitus oli ollut silkkaa ilkeyttä tehty. Hän kehui koirani koti oloja ja miten ystävällisesti koirani hänen seurassaan käyttäytyi.

Sinnuu voisi auttaa myös se, että jos juttelisit naamakkain lastensuojelu työntekijän kanssa. Kutsuisit hänet kotiisi tapaamaan sinnuu ja lapsiasi. Uskoisin, että hän teidät tavattuanne ymmärtäisi, että kyseessä on pelkästään ilkeyttään tehty ilmoitus. Voithan toki soittaa lastensuojeluun ja kysyä, miten tehdä ilmoitus perättömästä ilmoituksesta.

heippa
Niin jos se lohduttaa niin nämä tapaukset on suomessa vaan yllättävän yleisiä
Mut ei niitä kannata säikähtää eikä omaa mieltä pahoittaa.
Toiset ihmiset on vaan niin ilkeitä ja haluavat toiselle harmia niin se vaan menee.
Älä vietä tuon asian takia unettomia öitä.
Ehdottomasti teet vapaehtois työtä ( niin minäkin teen ) se on antoisaa valillä vaikeaakin
mut minä olen onnellinen kun pystyy ihmisiä auttamaan.
Missään nimessä et nyt saa jäädä neljän seinän sisälle.
Minkäs ikäinen sinä olet???
Minkäs ikäiset lapset sinulla on???
Kyllä elämä on sinua koitellut rankalla kädellä mutta elämän on vaan vaikeuksista
huolimatta jatkuttava.
Ihan turhaa teet valitusta aiheettomasta lastensuojelu ilmoituksesta tulee vaan
vastaus että pitää tarkastaa kun tuli ilmoitus.
Kuinkas sinä itse olet jaksanut???
Nyt vaan huolehdit omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista
Kaunista syksyä sinulle

minua vähän pelottaa tuoda mielipiteeni julki, ja siksi sanon että en MISSÄÄN tapauksessa sano että ilmoitus olisi ollut aiheellinen. Enhän voi sitä tietää. Enhän edes voi tietää kuka olet. Enkä tietenkään voi tietää miltä sinusta tuntuu tuossa tilanteessa, mutta itsestäni voisin kuvitella että mielessäni pyörisi hyvin samankaltaisia asioita kuin sinä kerroit.
Kuitenkin mietin asiaa myös siltä kannalta, että entä jos kukaan ei tekisi näitä ilmoituksia?
Mitä tapahtuisi niille lapsille joitten asiat eivät olekaan kunnossa? Se joku, kuka tahansa, joka ilmoituksen uskaltaa tehdä, saattaa pelastaa sillä jonkun/joidenkin lasten elämän! Yritän sanoa että eikö ole hyvä että on ihmisiä jotka ovat huolissaan lapsista ja haluavat heille hyvää?? Lapsilla on samat oikeudet kuin muilla ihmisillä eivätkä he vielä osaa niitä puolustaa, tai edes tiedä niitä.
Kun ilmoitus on perätön, onhan se äärimmäisen huojentavaa. Kaikille osapuolille. Yritän vain sanoa, että ilmoituksen tekoonhan riittää pelkkä epäilys. Ja epäilys voi liittyä hyvinkin pieneen asiaan. Jonka joku ulkopuolinen sattuu näkemään tai kuulemaan. Ei ilmoittaja voi tietää onko aihetta toimiin, mutta jos hän epäilee, eikö ole hyvä että hän tekee sen mitä vastuullinen ihminen tekee, ilmoittaa?
Niin valitettavaa kuin se onkin, uskottava on että jotkut käyttävät tätä tilaisuutta väärin, vahingoittaakseen tai vaikeuttaakseen toisen elämää.
Mutta on myös niitä jotka oikeasti ovat huolissaan lasten puolesta. Sitä minä yritän sanoa.
Ja en nyt missään tapauksessa syytä sinua tai sano ilmoitus on ollut aiheellinen. Halusin vain tuoda toisenlaisen näkökannan esille.
Tsemppiä!

Kiitos Unei ja Volvomies!

Tiedän että minun ei pitäisi unettomiä öitä viettää eikä suoda ajatuksia enää koko asialle ja kyllä pikku hiljaa mennään taas eteenpäin. Ja eipä minulla ole mitään "keinoa" nimettömänä tehty ilmoitus jää nimettömäksi. Ja sosiaalityöntekijät kävivät kotona. Ja kaikki on siltä osin ihan ok. Mutta se on tuo oma pää se joka ei osaa aina hellittää..

Olen 38v ja lapseni ovat 17v, 8v ja 6v. Ja oma vointini siis alkaa olemaan paremi. Olen aloittanut osaaika työn ja se tekee todella hyvää ja pidän siitä. Olen lähihoitajana kotipalvelussa. Ja eilen alkoi srk:n sururyhmä johon en aluksi mennyt, mutta se on oikeastaan ihan hyvä nyt kun miehen kuolemasta tulee se 10kk. Osaa jo hieman katsoa "kauempaa" asioita.. vaikka itkuksi menee vieläkin..

Ja vapaaehtoistyöstä en luovu, sitä ei kuitenkaan ole kuin 4-7 h /kk ja jos se on jollekin ollut liikaa niin😝 Mutta uskon että se mikä aiheutti tämän ilmoituksen tekemisen, niin epäilen kovasti sitä että lupauduin srk:n vaalilistoille ja samoihin aikoihin kun listat julkistettiin niin ilmoitus oli tehty. Voin olla väärässäkin..
Mutta nyt valmistaudun töihin. Kiitos vielä🙂

Heippa
Joo anna sossunakkojen käydä niin niin ne kävi monesti minunkin kotona mut
ei ollut ikinä mitään valittamista.
Kyseisestä ammatti ryhmästä minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa sen olen elämän
kokemuksesta huomannut ja omassa työssäni ( tekeehän ne hyvääkin )
Hyvä kun sinulla on työ se antaa paljon voimaa.
Joo et todellakaan jätä vapaehtois työtä siitäkin saat voimaa ja uutta inspistä tapaat
monenlaisia ihmisiä saat ystäviä jne.
Mulla on noin kahden viikon päästä taas koulutus päivä ja odotan taas innolla.
olen monelle yksinäiselle ihmiselle nimen omaan sanonutkin että rupea tekemään vapaehtois työtä niin löytää ystäviä / kavereita jne
Kuin myös käy ehdottomasti srk sururyhmässä sieltä saat kanssa voimaa ja vertaisryhmässä
voi keskustella kaikenlaisista asioista itsekkin käyn oppilaana kaikissa ryhmissä ja niistä
aina oppii jotain ja jää uutta tietoa ja taitoa.
Minä monesti kysyn ihmiseltä iän niin tietää suunnilleen toisen ajatuksen itse minä olen 44 vuotias.
Onneksi sinulla lapset on jo vanhempia niin niistä on jo paljon apua
Onneksi sinulla on paljon vahvuustekijöitä elämässä.
Onkos sinulla ystäviä / kavereita jolle voisit kertoa iloja ja suruja???
Rakenna itsellesi sellainen tukiverkko joka koostuu ystävistä, kavereista, tukihenkilöistä, ammatti ihmisistä vanhemmista jne sillä ihmisen elämään mahtuu vaikka mitä tämän
elämän kiertokulun aikana.
Ja vaikeuksista huolimatta pitää pystyä katsomaan elämää pitemmällä ajalle.
Kaunista syksyä sinulle

Olo on aika kurja, ei johdu tuosta lastensuojeluasiasta vaan yleisesti. Kysyit volvomies että onko ystäviä, niin ei niitä oikein ole.. muutamia mutta yhteydenpito on aika vähäistä ja yksipuolista. Ja jotenkin ei heille tule enää purettua pahaaoloaan, heistä huoluu sellainen tunne että he eivät kauheasti halua puhua enää mieheni kuolemasta.. enkäpä heillä on vaikeuksia suhtautu siihen.. olettaisin näin.

Myöskään muunlaista tukiverkkoa ei oikeastaan ole. Anoppini asuu samassa talossa kanssani ja toinen mieheni siskoista asuu samassa taloudessa anoppini kanssa. He eivät ole käyneet kuin 2 kertaa mieheni kuoleman jälkeen meillä minä useammin, enkä ole jaksanut pitää yksipuolisesti yhteyttä eikä he ole pyytäneet lapsia sinne.. Tilanne on nykyisin se että he eivät edes tervehdi minua?! Lapsiani kyllä (onneksi). Huomasin tässä syksyllä sellaisenkin asian että he eivät käyneet meillä mieheni kuoleman jälkeen eivätkä ole "ottaneet osaa" mieheni /poikansa poismenon johdosta...

Mutta yleisesti ottaen voin ihan ok ja meillä menee ok.. Nämä "romahdukset" ovat vain rankkoja kun pitää yksin selvitä ja tukea arkiseen elämään en saa, en edes lastenhoidon kohdalla... Joten omilla mennään..

Heippa
Joo se on hassua kun tapahtuu jotain järkyttävää niin ystävät kaikkoavat ja tutut
niin se vaan menee mut siinä näkee kuka on ystävä.
Mut mene nettiin ja googleen laita hakusanaksi tukihenkilo niin saat keskustelu
apua ja tukea niin et tarvitse olla yksin eikä pidäkkään olla yksin eikä saakkaan
olla yksin.
Kuin myös laita hakusanaksi perheasiainneuvottelukeskus niin saat upeaa ammattiapua
voit keskustella mieltä painavista asioista niin elämä helpottaa kummasti ja pääset
elämässä eteenpäin.
Kun teet vapaehtoistyötä niin onko sinulle sieltä tullut ystäviä???
Rupea hiljakseen rakentamaan itsellesi sellaista tukiverkkoa että on sitten helppo
ottaa yhteyttä kun tulee ongelmia elämässä niin tietää että ei tarvitse olla yksin ja
elämässä kun sattuu vaikka mitä.
Kaunista syksyä sinulle