Olen 21-vuotias työtön nuori nainen. Ala-asteelta asti minulla on ollut poissaoloja koulusta, yläasteen viimeisen luokan kävin kotoa käsin, lukion keskeytin ja ammattikoulun pääsin läpi sormien katsomisen ansiosta. Sain koulussa hyviä numeroita ja minulla oli ystäviä, mutta pelkäsin esitelmiä, ääneen lukemista ja vastaamista. Minua ja ystäviäni kiusattiin.
Yläasteen aikaan en syönyt ja painoin alle 40 kiloa, vanhempana aloin käyttää erittäin paljon alkoholia, viiltelin ja kaverisuhteet kärsi. Äitini on alkoholisti, työnarkomaani ja ollut minua kohtaan väkivaltainen. Isäni kuoli alkoholin käytön seurauksena minun ollessa 17-vuotias.
Työttömänä ollessa stressi kaikesta on vähentynyt ja asiat parantunut, mutta menneisyyden haamut kummittelee yhä.
Tällä hetkellä pelkään eniten kaikenlaisia lääkäreitä ja hoitotoimenpiteitä, sosiaalisia tilanteita ja oksentamista.
Olen ollut vuosien aikana vähäisesti tekemisissä psykiatrin kanssa, ja käytin hetken mielialalääkkeitä mutta hoitosuhde päättyi. Tukiverkkona minulla on kaiken kiukuttelun kestänyt poikaystävä ja vertaistukena isosisko.
Kuitenkaan en uskalla hakea ammattiapua ja pelkään tulevaisuutta.
Ketään tilanteeseen samaistuvaa?

PS. Liityin vasta tänne enkä tiedä mitä kirjoittaisin ja tästä tuli pitkä teksti mutta toivottavasti joku jaksaa lukea.😳:😯🗯️