Hei!🙂🌻

Luin tekstisi jo aikaisemminkin, mutta tänään saatuani kielteisen päätöksen yhdestä työpaikasta, tuli tekstisi uudelleen mieleen. Minunkin kohdallani on juuri niin, että olen moneen töhön ylikoulutettu (ollut jo vuonna 1987! 'pelkällä' opiskelullani) ja kuitenkaan en näy pääsevän mihinkään työhön, kun ei ole oikeanlaista työkokemusta.😟 Eilen olin juttelemassa pitkään työvoimatoimistossa 'johtavan neuvojan' kanssa ja minulle myönnettiin heti palkkatuki 4 kk:ksi. Pitäisi siis LÖYTÄÄ eli itse JAKSAA etsiä sellainen työpaikka, mihin ihan oikeasti haluaisin töihin, ja ilmeisesti mennä vaan esittämään itseni, taitoni, todistukseni ja palkkatukioikeutukseni JA PYYTÄÄ työtä. Olen hiukan sinua vanhempikin enkä ole paljoa ollut työmaailmassa. Opintoni (mitä lähdin nuorena opiskelemaan) olivat PITKÄÄN kesken (ja olin jo luopunut koko päämäärästä), lopulta tuli mahdollisuus opiskella ne tutkintoon asti työvoimapoliittisesti. Jopa uskoin saavani työtä heti valmistuttuani, mutta niin ei vaan ole käynyt; nyt olen ollut puolitoista vuotta pääasiassa sairauslomalla, kun olin edelleen opiskelijan kirjoilla (ylemmän tutkinnon lopputyö kesken, ei motivaatiota kouluttautua vielä lisää, kun tälläkään koulutuksella en ole saanut työtä). Lopulta keskeytin opinnot ja nyt olen työtön työnhakija. Onpa todella mieltä ylentävää 🤔!

Nyt viedään tää kone, joten pitää vaihtaa laitetta... Ehkä jatkan. Voimia jatkaa sinnikkäästi työnhakua!🙂👍 Minulla on seuraava työhaastattelu maanantaina, uusiin paikkoihin pitäisi jaksaa lähetellä hakemuksia KOKO AJAN. Osa menee ohi, kun en kertakaikkiaan jaksa. On oltava armollinen itselle silloinkin ja tyytyväinen kaikkkeen, mitä jaksan.

Oli mielenkiintoista lukea tilanteestasi, tass hiukan erilaisesta kuin omani, mutta yhtenäisiä kohtia myös. Katselin mol-sivuilta tuota palkkatukea. Siellä ei suoraan sanota kenellä on siihen oikeus, pitää kysyä työkkäristä. Mitenkähän mahtaa olla minun tilanteeni, kun pätkiä, osa-aikatöitä ja yksittäisille asiakkaille tehtyjä projekteja on ollut.

On hienoa, jos on työpaikkoja, minne hakea. Oma tilanteeni on se, että tarkalleen sitä työtä, jota etsin, on 50 km:n säteellä ollut tasan yksi paikka auki tänä vuonna ☹️ Suurin osa paikoista ei ole vakituisia, joten niitä ei tarvitse ilmoittaa ja ne menevät puheitten kautta. Avoimia hakemuksia olen lähetellyt hurjan määrän, ja silloin tällöin saanut niitten kautta lyhyen pätkän. Olen laajentanut sitä työtä, mitä haen, eli kaikkeen, mitä vähänkin osaan, mutta kyllä kaikki osaaminen nykyisin on sen verran juuri määrättyjä taitoja vaativaa, että hankala on päästä minkään viereisen alan työhönkään. - Mutta on masentavaa, kun joka päivä käyn kaikki tuntemani työsaitit läpi ja koetan etsiä uusia paikkoja, minne lähettää hakemus, niin silti ei joka viikko ole yhtään paikkaa, minne hakea.

Minulla oli aiemmin toiminimi, mutta sen uudelleen aloittaminen tilanteessa, jossa säästöjä ei ole yhtään, toisin sanoen vain velkaa, on mahdootomuus, kun työttömyyskorvaus loppuisi heti. Se muuten parhaiten sopisi, kun kuitenkin pystyisin tekemään aika laajalti erilaisia hommia, kaikki kuitenkin tietotekniikan alalla.

Toivottavasti löydät jotain pian! 🙂👍

Hei Pinkki!🙂🌻

Olen 'löytänyt jotain', mutta nyt on selvinnyt, että lähes 20 tunnin (koulutustani vastaamattomalla viikkotyöllä) 'ansaitsen' peräti noin sata euroa enemmän kuin ansiopäivärahalla...😠🤕😭😯🗯️ Olen jo turhautuneena ja epätoivoisena itkenyt asiaa, koska koen sen täysin epäoikeudenmukaiseksi ja työntekoa arvostamattomaksi. On siis päivänselvää, miksi monikaan ansiopäivärahalla oleva ei halua tehdä osa-aikatyötä. Minä en saa sitä, mitä soviteltuna päivärahana maksimissaan voisi saada (kuten ensin luulin), koska ansiopäivärahani perusteena olevasta palkasta voi saada korkeintaan 90%... Ansiopäivärahani taas lienee suhteessa palkkaan 'korkea', joten 'järkevintä' tässä tilanteessa olisi olla menemättä ko. osa-aikatyöhön (ihan kiusaksikin ammattiliitolle!).

Itselläni on nyt vaan ollut kova tarve päästä kotoa JOHONKIN työhön (aiemmin siis puolitoista vuotta sitten töitä hakeneena ja nyt reilut 4 kk töitä hakeneena), joten on vaan motivoitava ja kannustettava itseni muulla kuin rahallisella 'hyödyllä'. Rahallisestihan en matkakulujen jälkeen hyödy oikeastaan ollenkaan. Ainoa plussa lienee se, että saanen tuloni 'lähes verottomasti' (yksi ystävättäreni ainakin väitti, että voi saada 0-veroprosentin), kun mulla ei ole reiluun puoleen vuoteen ollut tuloa ollenkaan. Vakaa aikomukseni on myös tehdä ainakin osa työmatkoista (yhteen suuntaan 16 kilsaa) polkupyörällä, että samalla saan hyötyliikuntana kuntoliikuntani eikä tarvitse sitten muuten enää työpäivinä liikkua eikä sitten tule niitä matkakulujakaan. Nyt kun olen jo siihen työhön lupautunut, on pakko ajatella tuon raha-asian karuuden paljastuttua, että työ kuin työ on mielenterveyteni, jaksamiseni ja paranemiseni kannalta hyvä muutos elämääni (siis paljolti sängyssä makaamista, nukkumista, saamattomuutta, yksinäisyyttä, jne.) on rahallinen tulos sitten mikä tahansa. Koen vaan, että tällaisessa työn arvostamattomuudessa on suuri epäkohta koko 'systeemissä'.😟

Kiva kun joku edes 'mielenkiinnolla lukee tilanteestani'! Kiitos!🙂👍

Minullekin ensin sanottiin, etten ole oikeutettu palkkatukeeen. Se tuntuu olevan työvoimaviranomaisesta kiinni. Sillä pyritään estämään syrjäytymistä; minä tosin koen jo pitkään olleeni syrjäytynyt, joten kai sitä nyt halutaan poistaa. En ole vielä kysellyt, miten palkkatuki nyt vaikuttaa, kun menen osa-aikatyöhön.

En nyt tiedä, mitä hienoa siinä on, että on työpaikkoja mitä hakea, jos ja kun koulutustani vastaaviin paikkoihin en saa ollenkaan haastattelukutsua edes... Olen tosiaan hakenut 'aiempaa koulutustani' liippaavia töitä myös. Työ, mihin nyt menen on varmaan lähin mahdollinen sijainniltaan, ja se painaa koko työpaikassa eniten. Ehkä myös se, että työssä koen tekeväni arvokasta työtä (ihmisten parissa).

Kirjoitat: 'joka päivä käyn kaikki tuntemani työsaitit läpi ja koetan etsiä uusia paikkoja, minne lähettää hakemuksen'. Oletpa jaksanut PALJON! Minä en todellakaan käy läpi kaikkia työsaitteja edes joka viikko... En ole jaksanut.😟 Välillä olen aina niin kovin pettynyt ja masentunut kaiken 'turhuudesta' ja vaikeudesta... Sujuvasti viittä kieltä puhuvana (ja lisäksi kolmen muun alkeet) koen todella turhauttavaksi, etteivät työnantajat kiinnostu edes 'näkemään' minua. On tosi helppo kokea, ettei minulla ole arvoa, eikä merkitystä. Etenkin kun tutkintoni vihdoin saadessani TODELLA USKOIN pääseväni töihin kuultuani laillasi työvoimapulasta tässä maassa. Pupunpuppua koko juttu, sanon nyt! Vai, onko todella niin, että meidänikäisiämme ei enää tarvita? Olisihan työaikaa noin 20 vuotta!

Toivon sinullekin, Pinkki, löytyvän työtä!🙂👍

Hei Malina,

luin mielenkiinnolla kirjoittamasi, en ole avannut palstaa n. viikkoon. Vaikea tilannehan tuo, että palkka on suunnilleen sama kuin ansiosidonnainen. Siitä syystä olen jotkut työt rajannut hakemisen ulkopuolelle, koska siten käteen jäisi helposti vähemmän, kun laskee kaikki kulut. Toisaalta psyykkinen puoli on valtavan tärkeä myös, kuten kirjoitit. Itse olen nyt viime aikoina huomannut, että vaikka minulla on osa-aikatyötä, olen silti "liikaa" kotona ja toisinaan tuntuu, että pitäisi lähteä jonnekin, etteivät naapurit kiinnittäisi huomiota siihen, että autoni on niin usein parkkipaikalla... Tiedän, että kuulostaa tyhmältä!

Se minulle on vaikeinta, että tunnen usein olevani ylimääräinen yhteiskunnassa. Osaan kuitenkin tosi paljon asioita, myös kielitaitoni on hyvä, vaikkakaan ei noin monta kieltä, mutta koska olen asunut pitkään ulkomailla, käytännön kielitaitoni on kahdessa kielessä "täydellinen". En tiedä, mitä pitäisi tehdä, aika eksyksissä olen. Jatkan edelleen jokapäiväistä työnhakua, mutta huomaan, että sillä asenteella, etten kuitenkaan saa mitään... Rutiininomaisesti käyn kaikki saitit läpi ja laitan hakemuksia silloin tällöin, jos jotain vähän sinne päin sopivaa löytyy.

Yksi masentava asia on lisäksi ollut, että olen tarvinnut tietoa joistakin työnhakuun ja omaan tilanteeseeni liittyvistä yksityiskohdista, ja se virkailija, jonka listalla työkkärin paikallistoimistossa olen, ei ole hitustakaan kiinnostunut ihmisitä. Toki sen olen huomannut aiemminkin, ei hän kertaakaan ole tehnyt muuta kuin huolehtinut siitä, että tilastot tietokoneohjelmissa ovat kohdallaan. Kun viimeksi lopulta hän sanoi, että pitää tehdä työnhakusuunnitelma - jotkuthan tekevät sen jo heti, kun työttömyys jatkuu - niin hän olikin jo tehnyt sen ennen käyntiäni valmiiksi! Se oli ihan jokin peruspohja, jossa sanottiin, että haen työtä aktiivisesti, osaan käyttää nettiä jne. Olin niin valtavan pettynyt, koska olin odottanut, että lopulta saisin keskustella jonkun kanssa tilanteestani. Ja nyt hän on selkeästi osoittanut, että olen kiusankappale, kun hän joutuu minun takiani etsimään tietoa joistakin asioista. Kunpa työkkäreihin saataisiin ihmisiä, jotka ymmärtäisivät, kuinka heikoilla pitkäään työtä hakeneet jo ovat ja jotka eivät lisäisi sen tilanteen aiheuttamaa kipua.

Eikä kuitenkaan voi työkkärin palvelusta valittaakaan, koska nimettömästäkin valituksesta tietäisi heti, kuka on kyseessä. Saatan tulevaisuudessa olla tilanteessa, joka joutuu työvoimatoimikunnan ratkaistavaksi, joten en uskalla ottaa riskiä, että valitus rajatapauksessa aiheuttaisi minulle karenssin. Eli tilanne pahenee vielä siitä, että siihen vaikuttaa työhönsä leipääntynyt, epäpätevä virkailija ☹️

Kuitenkin pitäisi jaksaa toivoa ja toivoa ja uskoa, että joskus vielä tilanne muuttuu paremmaksi.

Hei Pinkki!🙂🌻

Kiitos viestistäsi ja kommenteista omaani. Tämän ei liene tarkoitus olla kahdenvälistä kirjoittelua, joten kuka muu tahansa on tervetullut kirjoittamaan omista vastaavista kokemuksistaan🙂👍!

Viime viikolla aloitin nyt sitten sen osa-aikatyön, mikä on suunnilleen 'vaikein mahdollinen', mitä voisin tilanteeseeni keksiä😟... Tein vajaassa viidessä päivässä 32 tuntia, joten ihan fyysisestikin olen ollut poikki. Työ on psyykkisesti todella vaikeaa ja raskasta. Välillä myös fyysisesti vaativaa. Tuntuu turhauttavalta, tilanteeni on kaikenkaikkiaan todella rankka, olen itkenyt paljon ja olen sitten kotona käyttäytynyt 'kireästi'🙄. Tarvitsen ja tarvitsisin mieheltäni ihan mielettömästi tukea, mutta saan liian helposti kommentin siitä, miten kaikille työ on raskasta. Siitä sitten kyllä nopeasti hiljenen. Mieheni myöskin 'pyrkii arvaamaan' liikaa, mitä mielelläni tekisin kotosalla (eli sauna pidetty mua varten turhaan tm.). Jaksamiseni on vaan ollut niin kortilla! Kaksi iltamenoanikin viime viikolla jäi väliin eli koen menettäneeni 'yksityiselämäni' pahuksen työn takia. Ja, jaksan kotona 'vieläkin vähemmän'! Luin juuri poikani vihaisen tekstiviestin eilisillalta, kun en muistanutkaan korjata hänen huoneestaan sinne 'mun takia' tulleita juttuja (siis, oli yövieras viime viikolla ja kun poikani oli isänsä luona, vieraani nukkui poikani huoneessa). Tuntuu pahalta🤕. Olen nyt töissä 5 1/2 VUODEN jälkeen ja koen että kaikkien tulis tajuta, miten vaikea tää muutos on!!! Etenkin kun tässä välillä opiskelemani tutkinto ei oo tuonut työtä.

Miksiköhän sinä välität naapureiden ajatuksista!?😐 Mahtaakohan heillä olla 'sinulle' sen vertaa aikaa, että kerkiävät miettiä autosi pihassa oloa?😑❓ Oma elämäntilanteeni on niin pitkään ollut 'lähes hengissä sinnittelyä', joten onneksi tuollaisilla asioilla ei minulle ole mitään merkitystä. -Minullakin on kyllä 'lahjojeni ja taitojeni hukkaankulumisen tunteita'. Miksi minua ei juuri 'hyvillä taidoillani' tarvita tai haluta minnekään? En tosin vielä ole antenut periksi, eli 'pyrin eteenpäin'. Pian lähden tehokkaan työnhaun kurssille (pari päivää), joten tää pitäis saada lopetettua... Siinä kurssissa arveluttaa, kuten monessa muussakin tilanteessani, että olen TAAS vääränikäinen ja vanhin sellaisessa tilanteessa.

Minullakin päivitettiin työnhakusuunnitelma nyt kun uudelleen 'pääsin virallisesti työttömäksi'. Hain jo toistamiseen töihin omaan työkkäriinikin, mutta siellä toteutetaan jotain mieskiintiötä eli valittiin taas mies eikä mua kutsuttu ees testeihin ('Kunpa työkkäreihin saataisiin ihmisiä, jotka ymmärtäisivät, kuinka heikoilla pitkäään työtä hakeneet jo ovat ja jotka eivät lisäisi sen tilanteen aiheuttamaa kipua.' - Juuri tällä perusteella ajattelisin olevani hyvä sinne!). Millä perusteella olet kokenut virkailijan epäpäteväksi? Siihen työhön ei ole olemassa mitään vaatimuksia, mutta meillä ainakin käytännössä on valittu VTM:t viime kerroilla (mikä ei mielestäni sen kummemmin kerro pätevyydestä!).

'Kuitenkin pitäisi jaksaa toivoa ja toivoa ja uskoa, että joskus vielä tilanne muuttuu paremmaksi.' Niinhän nyt teemmekin, eikö vain?🙂👍 Toivottelen sinulle voimia, sitä toivoa ja uskoa parempaan! 'Toivoen matkaa jatkan... Luottaen! Vaikka murhe yllättää, vaikka onkin pimeää...'🙂🌻

Heipä taas,

ja tosiaan olisi oikein tervetullutta, jos joku muu myös kommentoisi näitä kirjoittamiamme! Lukijoita kuitenkin on ollut monia.

Sillä työkkärin virkailijan epäpätevyydellä tarkoitin juuri kuvaamaani, en muodollista epäpätevyyttä. Että siis pätevä sellaisen työhön olisi henkilö, jota kiinnostaisi ihmisten elämä ja he olisivat valmiita näkemään vaivaa siinä, että mitä joku voisi tehdä ja mitä mahdollisuuksia hänellä olisi. Siksi koin, että hän on väärässä työssä. - Itsekin olen kerran hakenut työkkäriin töihin. Siitä jäi huono maku, kun eivät ollenkaan vastanneet, siis millään lailla ilmoittaneet. Niinhän suurin osa työnantajista tekee, mutta työkkäriltä olisi sentään odottanut jotain pientä ilmoitusta, etten tullut valituksi.

Niin, varmaan se tuntuu hassulta, että mietin naapureiden ajattelua. Tosin se tuntuu olevan yleistä, usein olen lukenut, että joku pitempään työtön haluaa lähteä aina kotoa säännöllisesti aivan kuten menisi töihin. Kai sillä on tekemistä sen kanssa, että tuntee olevansa hyväksytty yhteiskunnassa. Omassa tilanteessani siihen vaikuttaa myös se, että tämä on pieni 10 asunnon yhtiö, kaikki tuntevat toisensa ja vuorottelemme hallituksessa ja tilintarkastuksessa, joten esim. myöhässä olevat vastikkeet tulevat yleiseen tietoon. Tosin omalla vuorollani oli helpotus huomata, etten ole läheskään ainoa, jolla vastikkeet ovat olleet myöhässä!

Sinulla tosiaan on työssä oleminen suuri muutos niin pitkän ajan jälkeen. Toivon, että miehesi ja muu perhe jaksaisivat tukea ja että voit heille suoraan kertoa, minkälaista tukea tarvitset. Toisen ajatukset arvaa harvoin. Kyllä minäkin olen alkanut miettiä, miten sopeutuisin säännölliseen työrytmiin, kun olen tottunut, että omaa aikaa on niin paljon. Tyttären takia tosin onneksi nousen joka aamu aikaisin, ainakin se tuo rytmiä päivään. Nyt minulla on työtä 3 iltaa viikossa ja jonkin verran valmistelua niitä varten. Pidän siitä työstä, mutta kaiken aikaa on mielessä se, että pitäisi löytää kokopäiväistä ja säännöllistä.

Nyt lopulta olen päättänyt mennä lääkäriin, että mitä mieltä hän on, kärsinkö masennuksesta. Se on tällä viikolla. Päivät vaihtelevat kovin, toisinaan menee kohtalaisesti, sitten taas on päiviä, jolloin haluaisin vain maata sängyssä ja itkeä. Taas erääntyi sellainen lasku, josta tulee iso huomautus- ja kulumaksu, mutta mitään en voinut tehdä, muut olivat vielä välttämättömämpiä. Kaikin tavoin täytyisi pitää luottotiedot kunnossa.

Mutta pitää kai ajatella, että maailmassa monet näkevät nälkää ja muuta paljon pahempaa kuin omassa elämässä.

Tsemppiä sinulle ja kaikille muille tätä lukeville. 🙂👍

Hei Pinkki ja muut lukijat!🙂🌻

Jotenkin elämän 'menemisen lisääntyminen' on väsyttänyt eri tavalla😟, olen liikkunut paljon (mm. pyörällä 16 km:n työmatkaa joinakin päivinä!), on ollut joitakin työnhakuun liittyviä juttuja. On tuntunut siltä kuin eläisin yht'äkkiä jonkun toisen elämää... Niin outoja on osa tekemisistäni, kuten työ. Jollain tavalla se kai kuitenkin 'tuo mielekkyyttä' tähän elämään ja tosiaan saa nukkumaan paremmin, mistä seuraa se, että olen jotenkin tasapainoisempi. Olen ehkä myös enemmän sinut työnhaun kestämisen kanssa, siis sen kanssa, että siihen menee aikaa. Vaikka välillä tekee mieli luovuttaa ja kokonaan heittää hanskat tiskiin, pääsääntöisesti 'kai' olen toivorikas. En ymmärrä, miksi en saa enempää apua ja tukea työn löytämiseen, vaikka olen sitä hakenut, ja vaikka olen avoimesti tuonut esiin tilanteeni. Ihmettelen, miksi esim. nuoria tuetaan paljon enemmän löytämään työtä kuin minunikäistä, jolla ei vieläkään ole työtä... En edes ymmärrä, miten mihinkään työhön pääsisin, kun aina on hakemassa myös monia yli 20 vuotta minua nuorempia. Ovathan he innostuneempia, oppivampia, nätimpiä, vahvempia,...😑❓

Ymmärrän tilanteeni takia hyvin vielä itseäni vanhempia, jotka tosiaankin lopettavatkin työn etsimisen. Tän yhteiskunnan on turha valittaa työvoimapulaa, kun kerran työttömille työhön haluavillekaan ei ole töitä. Miten ihmeessä monien kriisien jälkeen ja niiden kanssa voisi osata tai jaksaa löytää ne oikeat työnhakukeinot, miten jaksaisi vakuutella ketään omasta erinomaisuudestaan kun on oikeasti masentunut??😟

Sitten miettii, tarvitsenko jotain 'tukityötoimia', vaikka en ole 'kunnolla sairas'? Tai, mitä sellaisia edes olisi minua varten? On niin vaikea tietää, mitä pitäisi tehdä. Vuodet kuitenkin vierivät nopeasti ja tuntuu ettei olisi enää aikaa vaan odotella. Kuitenkaan mitään ei tapahdu kovin nopeasti.

Kiva kun täällä voin kirjoittaa tästä asiasta. Kiitos!🙂🌻

Jatkan tähän ketjuun nyt parin kuukauden tauon jälkeen. Työtilanteeni ei ole juurikaan muuttunut, tammi-huhtikuuksi minulla on kokoaikatyö. Sain lokakuussa mielialalääkityksen, josta on ollut suuri hyöty varsinkin siinä, että ahdistavat paniikinomaiset kohtaukset yöllä herätessä ovat loppuneet. Mutta on auttanut myös se, että päätin lopulta myydä kotini ja muuttaa paljon halvempaan vuokra-asuntoon. Päätös oli vaikea, koska sisustaminen on minulle rakas harrastus ja olin käyttänyt niin paljon aikaa kotini tekemiseksi juuri sellaiseksi kuin halusin. Vuokra-asunnossa on rajansa, mitä saa tehdä. Silti uusi asunto on niin hyvä kuin tässä tilanteessa uskallan toivoa. Mutta se, että olen rajoittanut elämääni niin, että lisää velkaantumatta tulen toimeen sillä, että töitä on 7-8 kk vuodessa, on auttanut myös henkisesti. Sopeutua siihen, että joistakin asioista on luovuttava, mutta vastapainoksi saan paljon vapaa-aikaa.

Hei,
aivan kuin olisin itse viestisi kirjoittanut, niin samanmoista elämäni on ollut. Olen tehnyt koko elämäni ajan pätkätöitä. Pisin työsuhde kesti 2,5 vuotta ja siitäkin alkaa olla jo parikymmentä vuotta aikaa.

Perhe-elämä rassaa, parisuhde rassaa, talousasiat rassaavat, jopa terveys. Mutta pakko on mennä eteenpäin. Yrittäjyyttäkään ei kannata yhtenä työllistymismahdollisuutena unohtaa, sitä yhtenä mahdollisuutena on oiva keino käyttää luoden edes mielikuvia paremmasta tulevaisuudesta.

Ikääntyvällä naisella, jolla on vielä alaikäisiä lapsiakin, alkaa kaikki tuntumaan enemmän tai vähemmän puulta, näin on omalla kohdalla tuntemukset. Ja en tiedä miten yleinen on neljänkympin kriisi naisilla. Elän sellaista aikaa etten koe voivani onnistua missään asiassa, koska aina tulee yllättäviä esteitä ja asiat menevät jotenkin pieleen vaikka kuinka yrittäisi. Mietin lapsellisuuksissani että mahdanko olla jotenkin noiduttu tai kirottu.

Pelkään aina mahdollisuutta pudota kokonaan ansiosidonnaiselta rahalta pois koska silloin en pärjää takuulla, kun muutenkin tiukkaa koko ajan oli töissä tai ei. Tunnen olevani umpikujassa, jossa vain hyvä tuuri palauttaa hetkeksi minut maan pinnalle uppeluksista. Se tästä pätkätyöelämästäni. Totaaliseen ahdinkoon rahattomuus joka tapauksessa johtaa, ennemmin tai myöhemmin, kun eläke on taatusti olematon. Kun kuolisi nuorena.

Ihmettelen yhteiskunnan systeemiä joka on kuin sitruunapuristin sen jäseniä kohtaan. Välittäminen on isoissa kaupungeissa aika merkityksetöntä, näennäistä kuitenkin. Sinne kuitenkin ihmisten on mentävä töiden perässä. Väsyvät ihmiset tippuvat oravanpyörästä pois ja jäävät yhteiskunnassa kaiken ulkopuolelle. Toivottavasti ruokakasseja jaellaan ahkerasti joka puolella Suomea koska niitä tarvitaan ja paljon. Jos joku ei sitä vielä tiennyt niin nyt on aika avata silmät. Euro ja EU suurimmaksi osaksi tämän meille teki.

Hei Pinkki!🙂🌻 Tilanteesi kuulostaa muuttuneen monessa suhteessa hyvään/parempaan suuntaan. Kiva kuitenkin kun kirjoitit tänne.☺️

Oma tilanteeni on se, että olen taas kokonaan työtön. Olen hakenut työllistävälle kurssille, joten saa nähdä mitä siitä seuraa.😑❓ Ainakin tilanteeni on nyt useamman työpaikkaa minulle työkseen etsivän tiedossa... Joulun aika vei masennukseen aika syvälle ja tammikuu on mennyt siitä noustessa. Sitten on ollut fyysisiä sairauksia, jotka vievät voimia.😟

Kuulostaa upealta, että lääkkeet ovat auttaneet sinua, Pinkki! Oma kokemukseni lääkkeistä on ollut huono, joten aina ihmettelen, miten jollekin ne löytyy heti. Tai, ajattelen, että itse en ole 'riittävän sairas', että voisin lääkkeillä saada apua. 🙂👍Toivottavasti viihdyt uudessa kodissasi!