Olen ollut koko elämäni enemmän tai vähemmän masentunut. viimeisen vuoden olen vaan miettinyt että miten voisin kuolla. En koskaan uskonut jos joku sanoi että kaikki voi mennä vielä hyvin, koska mikään ei vaan sattunut tuntumaan hyvältä. Elämäni vaan paheni kun masennuksen lisäksi tuli trauma, johtuen siitä että minuun on koskettu niin paljon ilman lupaa. Olen lukenut kirjallisuutta liittyen traumoihin, ja olen saanut siitä apua jonkin verran. Nyt odotan että löydän sopivan terapeutin.

Nyt olen huomannut, että tosiaan tähän asti ainoa tulevaisuuden suunnitelma on ollut, että olen huomenna vielä elossa. Huomasin juuri, että nyt minulla on jo unelma, mitä haluan elämältä: päästä yli traumasta, muodostaa tasapainoisen ihmissuhteen, mennä naimisiin, saada lapsia. En ole vieläkään onnellinen, mutta kyllä tuo ilahduttaa, että minulla on suunnitelmia.

En todennäköisesti koskaan pääse masennuksesta eroon. En enää edes yritä. Uusi tavoitteeni on tulla toimeen sen kanssa. En edes yritä tulla onnelliseksi. Yritän vaan että elämä olisi siedettävää.