Tänään on ollut niin masis päivä ku vaan voi olla. Olen miettinyt aamusta asti että otan kaikki lääkkeet, mut en tehnyt. Mietin sitä nytkin. Miten saan tämän ajatuksen pois päästäni.

En o mitään suoranaisesti tehnyt. Kutonut uudenlaisia sukkia. Syöny pitsanpalan, jonka eilen tein. Juonu teetä litra tolkulla, ottannut lääkkeet kun puhelin soi ja käskee ottaa. Söin tos sälyke ananasta ja mandariinia. Vielä pitäisi iltapalaleivät syä, mut oon ihan täynnä.

Mieli on matala. Ehkä vähän väsynyt jo. En silti mene nukkuu vielä. Ja sit ku kello käy 23. meen jakaa lääkkeet. Pitää muistaa yölääkkeet vaihtaa panadoliksi. Sit viikon päästä vaihtuu aamulääkkeet ja sit siitä seuraavalla iltapäivälääkkeet. Sit olen pois panacodist. Mut jos ne loppuvat ennen tätä suunnitelmaa, ni  loppuvat sit. Uutta pakettia en hae. Selkä on pari päivää ollu kivuton. Tuttu sano et jos on joku hermopinne, ni se voi mennä ja tulla miten ite lystää. Pitäisikö mun uskoa häntä.

Paino oli taas noussu hiukan. Lisää masennus aihetta. Meneekö keskiviikkona takki enää päälle. SIt tarvi koko talven kulkee gollege hupparilla. En tiä mistä ees etsiä mun kokoisia talvitakkeja. Ne täytyy olla jo miesten kokoa. Pitäisi varmaan tukarilta kysyy, et mistä kannattaa hakee

Suomi teki 2-0

Ehkä mä alan tekee niitä kummajais sukkia ja seuraa tota peliä loppuun. Sit tulee bb ja sen jälkeen pääsen lääkkeitä jakaa ja sitten nukkuu, ehkä joskus 23.30. Aamulla pyykkikone päälle.

Lääkkeet jaettu. Laitoin tutulle viestinä mun dosetista. Hän voivotteli ja sano et olis todta määrästä kuollu jo. Miksi mä en ole kuollu siis? Syön ehkä enemmän lääkkeitä ku isäni. En ymmärrä.

Äiti ottaa mun vikat panacodit sit. Ehkä parempi niin. Liian suuri houkutus. Vein äitille loput sirlaludit ja volttarenitkin.

Mun pää on kipee ja kurkus on tunne et pilleri on jääny seinämään, vaikka se ei ole. Pääkin on kipee aina hetken ja sit se on siin. Kunnes jatkuu joskus taas.

Huomen aamul herään aikasee, mulle ainakin. Laitan pesukoneen päälle ja kuulokkeet korviin. Sit joskus tarvii kuivat laittaa kaappiin. Mennä ite suihkuun.

Mut nyt alan liikaa haukottelee, joten nukkumatti kolkuttaa ovea...

MIeli masentunut, ei taida onnistuu kun pyykin pesu joka on ihan pakko, tai no kone on jo tunnin pyörinyt.

Lääkkeet on uusittu, vaikka tekstarilla tulikin et yhtä lääkettä ei olis uusittu, mut omakannassa näki et on uusittu.

Pitäis suihkuun mennä tänään. OOtan et toi kone on pyörinyt jos sitten menisin suihkuun. Vaihtaisin vaatteet.

Mä tunnen se epätoivon kaikkeen. EIlen kysyin tutulta et missäkohtaa putoukses (vanha tallenne) pitäis nauraa. Tai missä kohtaa omissa puheessa pitää nauraa. Kun hän nauraa koko ajan.

EN mä oikeastaan nukkumaanka halua. Pää vaan painuu alas olalle oottamaan seuraavaa.

Taidan mennä kattoo, joko pääsen suhkuun ees, En näköjään pääse, kone käy viel. Viimisiä mennään.

Ei jaksa enää, silti on pakko jaksaa tämä viikko, seuraava jne.

En muistañu kokopäivänä, mikä päivä on. Luulin sunnuntaiksi.

En jaksa ees kirjoittaa. Mulla on kirjeystäviä, enkä oo heihin ollu yhteydessä ollenkaan. En jaksa kirjoittaa. Tällä hetkellä en jaksais tännekään.

Ehkä voit pitää muutaman päivän taukoa? Eihän se päivyrin pitäminen tänne mikään velvoite ole...

Toisaalta, ihmisiin on hyvä pitää yhteyttä. Mulle on kai aika tyypillistä että silloin kun olen väsyksissä/masentunut, herkemmin vetäydyn sosiaalisista kontakteista. Mikä helpottaa hetkellisesti (koska viehän yhteyden ottaminenkin aina voimia - varsinkin jos vastaus viipyy tai aina sitä ei saa), mutta pitkällä aikajänteellä se johtaa herkästi siihen että ystävät ovat aika kaukana siinä vaiheessa kun heitä tarvitsisin. Joskus olen ottamatta yhteyttä niin pitkään, että yhteyden ottamiseen tulee jonkinlainen kynnys - jotenkin tuntuu että on noloa kun sitä ei ole tehnyt sen aikaisemmin. Vaikka oikeastaan en muista yhtään tapausta jossa ystävä olisi reagoinut pitkän hiljaisuuden jälkeen yhteydenottoon tosi kylmäkiskoisesti - päinvastoin, usein vaikuttavat iloisilta kun kysyn kuulumisia tai kerron omiani... No, tämä meni taas hassuksi monologiksi, jolla ei välttämättä ole mitään yhteyttä sinun tilanteeseen.

Toivoisin että sun tilanteeseesi löytyisi jokin apu. Jokin tapa, millä voisi lähteä miettimään sun elämäntilannetta, purkamaan ja selvittämään mikä voimia kuluttaa. Tai, mistä niitä voisi tässä tilanteessa saada lisää. Mutta se ei varmaan ole se, mitä tällä hetkellä haluat miettiä, kun olet uuvuksissa... vai onko?

Ei tartte miettiä asiaa, jos ei siltä tunnu, mutta jos olisi jokin tapa tai muutos joka voisi auttaa sinua jaksamaan (ilman että sen tartteisi olla realistinen tai järkevä), niin mikä se olisi?

Vedin sit pikaliimalla sormenpään auki. Tekee kipeetä.

KOko päivä on masentunut olo. HUomiseksi tarvii tsempata.

Ei jaksa kirjoittaa...

Ulkona sataa taas. Sade paiskautuu ikkunaa päin. Se jotenki rauhottaa...

Joudun keskisormella naputtaa. Toivottavasti sormi olis huomen parempi.

Taijan alkaa nukkuu. Tukari tulee 10 ltä jo.

Ei kannata ajatella elämää liian pitkälle. Ei sun tartte selvitä ensviikosta tai tästäkään. Elä päivä kerrallaan, tunti tai minuutti kerrallaan.
Kun on hankala olla, on vaikee ajatella elämää liian pitkälle tai ees lyhyemmällekään. Joskus on toki pakko, mut joskus tekee itselleen palveluksen olla ajattelematta että pitää jaksaa loppuelämä viikkoineen ja päivineen.

Ootko kokeillut lääkkeettömiä keinoja noihin sun kipuihin? ihan kevyttä liikuntaa, venyttelyä, hierontaa tai akupunktioo? Kaikenmaailman lämmitettäviä tyynyjäkin on olemassa, piikkimattoja jne.
Mulla ärtyy kans jossain lantiossa/pakarassa joku, kun olen ollut kauan kävelemättä pidempiä matkoja. Sit kun alan kävellä taas enemmän, se alkaa hetkeksi vihoitella ja aloittaa iskiastyylisen kivun. On mennyt sit kyl ohi kun tottuu ajan kanssa kävelyyn.

Saadaan selvitä silti tästäkin viikosta, ja seuraavasta... Vaikkei välillä jaksa ees mitään, ees lukeakaan. Olennaista kai että yhteys itseen yhä on, säilyy. Ja kavereihin 👍🎨✨...

☔täällä sataa vettä....

Aamulla jaksoin kaupassa käydä tukihenkilön kanssa. Kotimatka kun lähestyi, sanoin hänelle et ilo on kateissa ja halu syyä. Hän kysyi, aijonko ottaa esiin palaveris. Riippuu jos kysytään.

Yritin tehä yhtä sukkaa. Tai sitä ennen moneen päivään tossuja. Kun piti tossut koota, kokosin toisen ja heitin ne muualle. Aloitin tossukoita. Löysin hyvät js hienon malli, mut laskelmat meni pieleen, purkasin. Ettisin jotain muuta yksinkertaista, en löytäny, päätin sit taas valepalmikkoon. En sit jaksanu montaa kerrosta tehä ku tulin sohvalle.

Olen laittanut suuhuni vähän kaikkea mitä kaapeista löytyy, silti ei mitään makua, tai makua on liikaa. Saksanpähkinät maistuu sokerikakkutaikinalta, salaatti maistu melkein syömäkelvottomalta, pasta ja jauheliha- en ees tiiä miltä, mut ei hyvältä, keksit liian makeelta. Munkit ei miltään. Juu tiiän et oon syöny ihan rairaan paljon tänään.

Koitin tehä joulukortteja, mut enemmän sitä pikaliimaa mun sormis oli, ku korteis.

Isä on ollu sekasin kun seinäkello. Nyt saa tressata koko yön, millases kunnos herää, jos herää.

Mut mä jatkan jalkapallon kattomista ja sit meen nukkuu...

Toivottavasti isäsi sekava jakso menee ohi. Miten jalkapallopelissä kävi?

(Yritin etsiä sinulle halaavaa karhua lähetettäväksi, mutta en löytänyt. No, tässä on koala. 🐨)

Soroppi, kiitos. Isällä on välil sekavuutta. Mut ei sellast pahaa. Nyt jo ihan ok, tai aamulla oli jo.  Jalkkiksessa suomi hävis.

Istun ja kuuntelen isän hengitystä. Välillä ei kuulu mitään, joten katson. Olen viel 30 minuuttia täällä ja sit annan tipat isälle ja meen apteekin kautta kotiin.

Välillä isä herää kunnes taas nukahtaa. Se on tämmöst loppu ilta.

Toin tytön pieniä takkeja tänne. Äiti on lajitellut et 40 sukkaparia lähtee spr:n mukana maailmalle tai suomeen. Takit lähtee kans.

Onneks kotona on sitä pahaa ruokaa viellä. Ei tarvii kokkailla. Ehkä mä en enään tee ruokaa, kun se kumminki maistuu pahalle.

Apteekista haettu taas kasa lääkkeitä. Iso kuitin sain jälleen.

Kotona unohin päivälääkkeet ottamatta, vaikka oli muitutus ja sit unohin. Nyt vasta muitin. Katoin et yhen lääkkeen joutusin ottamaan pois, muut voin ottaa.

siskolta tuli viesti, mun pitää ens to isä laittaa valmiiksi kun hän hakee isän. Pitkä ilta tulossa siis. Pitää muistaa lääkkeet ottaa mukaan.

On jotenkin tunne et mua käytetään hyväksi. Samanlainen likanen olo kun raiskattiin. En saa tätä likaisuutta millään pois. VAikka mitä saippuaa käytän. Olen vaan likainen. Ikuisesti likainen.  Mut on raiskattu ylhäältä ja alhaalta, eri ihmiset.

Oli pakko avata pepsipullo, vaikka kuinka lupasin ettei tänään. Uneen, suruun ym

Isällä on hyvin asiat, ainakin niin hän väittää. Yritän kaikkeni että hänellä on hyvä olo. TIedän että mun pitäisi sielläuseammin käydä. Mut isä taas sano et huomenna taas. Juu huomenna taas ja lauantaina koko päivän.

Ens viikolla, tai viikon päästä on verkosto. Mul on asioita joista en halua puhuu kun pinnallisesti, se on vaan siitä etten luota heihin ja he on näyttäneet ettei heihin voi luottaa. Olen tytölle sanonut että en puhu hänestä muuta ku et aina menee ok:sti ,Isällä samoin. He haluais äitin sinne kans, mut olen sanonut ei tule onnistuu. En halua että häntä arvostellaan ja jne.

Nyt vois vähän aikaa kutoo, jos täällä näkee jotain ja sitten olis viel yks chatti ja sit Liigan peli.

Itken taas yksin. Eikä yhtään puhdista oloa. Rintaa ahdistaa ja kyyneleen tuuppaa tippuu.

Soitin isälle klo 19. aikoihin. Voi sitä puheen iloa häneltä, kun hän näkee telkkarin ja sieltä tulevan ohjelman. En tiä mitä hän katsos, mut mielenkiintoinen ilmeisesti, että nukkumaanmenoa siirsi.

TÄnään ihmeteltiin koulun purkaamista ja maalämpöputkien ja kaivuuden kasoja.

Kumpa itekkin voisin olla noin iloinen.

Yritän olla ettei olo pääse pahemmaksi. Miettisin tossa chatis, uskallanko viikon päästä kertoo todellista oloani. Pelkään niin sitä mitä lääkäri kysyy tai sanoo. Millainen kysymys tulva sieltä tulee mua kohden. Niitä kysymyksiä pelkään, jollen osaa niihin vastata, mitä sit. Vaikenen ja menen kuoreeni. Siellä ei kuule eikä näe mitään.

En o ees tukarille kertonut kaikkee ja pelkään hänenki reagointia. tunteeko hän että hän on hyödytön.

En halua satuttaa ketään

Mut nyt on pakko mennä vessaan, tietsikkapainaa yhtä kohtaa ruumiista ja se on täynnä. Kiitos kun luit, mä jatkan yksin itkemistä täällä taustalla.

Ei tästä tuu mitään. Löysn eilen iltasen yhden pillerin jota en oo ottanutkaan. Unohin. En muista kohta mitään.

JÄrkkärin isälle tippojen laittajan, siskon. En jaksa tänään katella sitä kun isä nukkuu, ni sisko menee sinne töiden jälkeen laittamaan.

Jos tänään muistais kaikki lääkkeet ottaa.

Päätä sattuu. Join mukillisen teetä. Pää tarvii kofeiinia tai pepsi maxii, mut en voi ennen isää jua sitä. Sen jälkeen vast.

Ruokaa ei ole tarjolla tänään, muuta ku pilttiä. Jos se maistuisi. Olen jättänyt iltapalan syömättä muutaman päivän. Turhaan leivät homehtuu.

Olen iloinen siitä ettei äiti pistänyt mua menee isoon kauppaan. Olen saanut nukkua pitkään, vaikka yö olikin helvettiä. Heräsin 1.30 aikoihin ja yritin hamota valoa, mut en löytänyt sitä. En tietenkään kun olin sängyn toisella puolella. Pelkäsin että tipun sängystä. Sit mun oli pakko mennä lähelle reunaa ja sain valon päälle. Että näin

Hei täällä paistaa aurinko.