Heräsin kesken unien siihen et joku oli vieny mut sairaalaan. Ihan selvästi. Olin hilkulla alkaa huutaa kun ainakin 5 minuuttia pyöritin päätäni ja yritin miettiä, miksi, ketä ja koska. En uskaltanu laittaa silmii kii, jos joku tulee. Kuulin askelia ja odotin, joko joku tulis kertoo. Mut kauan siinä pelkäsin, ihmettelin, kattelin ja jne.  Sit alko tulla järki ja muisti ja ymmärrys.  Olin koko ajan omassa huoneessani. Kukaan ei ollu vieny mua mihinkään.

Kaikille voimia uuden vuoden ensimmäiseen viikkoon. Eieiei, sanaleikistäsi tuli mieleen, ihme, ihmetys, ihmettely, ihminen... me kaikki. Joskus ainoa ihmetyksen aihe on, että miten seuraavasta hetkestä, tunnista, päivästä selviää. Kunhan jaksaisi ihmetellä... <3

Eilen myöhään illalla sisko teki tilauksen. Oon sitä nyt pähkäilly, miten toteutan sen.

Oottelen äitii, on kuulemma tulossa.

Nälkä olis mahassa, mut en taho syä ennen äitin lähtöä. Pitäis varmaan jua vähän.

Ihmettelen ja pelkään viime yön sekoiluani. Entä jos se toistuu.

Pitäiskö mun mennä laittaa tikkupotut uuniin ja kastikeloppu mikroon. Tai tyydynkö mukilliseen teehen.

Äiti tuli ja lähti.

Mä sain syötyy.

Hyvä saloka, että sait syötyä. Minäkin sain laitettua ruuan. Tällä kertaa tyttö auttoi eikä tullut mitään raivoa. Astiatkin on koneessa ja kone päällä.

Ruuan jälkeen väsähdin täysin ja torkuin sohvalla. Pari tuntia siinä makailin. Ovikellokin soi mutta sanoin tytölle, että me ei odoteta ketään, en halua nyt avata. Kaikkien jotka tulee pitäisi osata ilmoittaa ennalta. Yleensä ne on jotain myyjiä jotka haluaa esitellä jotain ja yrittävät myydä. Varashälytinlaitteita on myyty useimmin viime aikoina. Myös sähkösopimuksia ovat yrittäneet tarjota. En tarvitse sellaisia enkä jaksa kuunnella myyntipuheita. Olin juuri nukahtamassa. Olen vasta vähän aikaa sitten oppinut, ettei ole pakko avata jos ei jaksa. Eikä ole pakko vastata puhelimeen, jos ei jaksa. Jos on tärkeää asiaa, kyllä ne soittavat uudelleen tai jättävät viestin.

Vielä on vähän tokkurainen olo mutta parempi kuin ennen lepoa. Luulen pystyväni johonkin taas hetken ajan. Huono päivä on tänään kyllä ollut. Kun luen viestejänne, kuulostaa siltä, etten ole ainoa, jolla on ollut vaikeuksia ja huonoja päiviä ja öitä nyt.

Purjevene, olosi muistuttaa sitä mikä minulla oli varsinkin syksyllä 20 ja keväällä ja kesällä 20, ajoittain vieläkin. On kuin olisi ahtaassa mr-putkilossa... ahtaan paikan kammo, tai elävältä haudattuna arkussa. Hyi, inhottavaa. Kunpa sinä saisit ystävän jonka kasvot antaisivat voimaa. Kunpa kaikki ihmiset saisivat täällä ystävän. Väitän että jokainen ihminen on laumaeläin ja tarvii edes jotain yhteyttä toisiin.

väsy alkaa painaa. Yritän vastustaa sitä ja mennä vaikka tunnin päästä sitten sänkyyn lukemaan. JOs saisi noita töitä vähän tehtyä eteenpäin. Mut jollen onnistu, ni sit menen vaan nukkumaan.

Saan aloittaa uuden kirjanki. EIlen jaksoin lukee edellisen loppuun. JOtenki tuli ihana tunne että VIHDOIN se on loppu ja pääsee uusiin juonen kierteisiin.

Otin hyllystä taina latvalan ,ennen kuin kaikki muuttuu-kirjan. Se ei ole ku 190 sivuinen. Äiti jostain kaupasta ostanu ja antanu mulle. Kirja lupaa surua ja huumoria. Saa nyt nähdä.

Nukuin viime yönä enemmän. Aamulla kävin kaupassa. Nyt laitan ruokaa, paistan uunissa valmiita pakasteperunoita ja lihapullia.

On aika kurja olo, eikä mikään kiinnosta vieläkään. Ahdistaa kovasti edelleen. Tuntuu juuri siltä, että olisi jumissa ja on koko ajan huono olo ja epämääräisiä kauhuntunteita. Olen vain kauhuissani vähän väliä, ylipäätään selviytymisestä ja epämääräisesti koko elämästä. Se vain lainehtii sisälläni.

Luin aamulla vähän, mutta oli vaikea keskittyä.

Huomenta. Meinasin jo 3 aikoihin toivottaa, kun olin sitä ennen heränyt varmaan 10 kertaa. Silloin päätin, et tulee pitkä ja raskas yö. Onneks yö loppui. Monien kymmenien sekavien unien. AIna kun silmät sulki, alkoi uusi uni ja kun avoi, se loppui. Ei mitään päätä eikä häntää niissä.

Ruokaa pitäis tänään tehä. Grr...

Siskon kanssa eilen juttelimme viestein. Kysyin hänen antamasta jauhosta. Löysin ns. porkkanakakun ohjeen, mis ei ole viljaa ollenkaan. Halu olisi sitä tehä. Mutta siinä on niin tuntemattomia aineksia, jotka tarvii muuttaa tunnetuksi. Luulin etten saa siihen sitä kuorrutetta, mut jossain isossa kaupassa voi olla soija / kookospohjaisia tuorejuustoja. Halu on isälle viä ja antaa,mut ei hänellekään voi antaa kun yhden.

Alan pikku hiljaan pääsemään elämästä kii, sen 2 pvä nukkumisen jälkeen. Olen kumminki vielä väsynyt, mutta en saa nukuttuu.

Töitä olisi paljon, jotka pitäisi aloittaa tekee ja tehä. En tiä aloittaisko äitin työstä, vai siskon työstä. Molemmille olisi suht kiire. Kyl mä sit ku vauhtiin pääsen.

Sovittiin siskon kans alustavasti et mennään la kaupoille. Otetaan äiti mukaan, jos tulee.

Tein 3n pvä ruuan tänään taas. Nyt syön kurkkua iltapalaksi.

Kuuntelen rentoutusmusiikkia ja luin tossa, jatkan vielä lukemista.

Päätä on sattunu, nii ku muuallekkin kroppaan. Sen kans on elettävä.

Huomenna vois laittaa astiakoneen päälle ainakin. Pyykkikoneen, jos on tarpeeksi pyykkiä.

En saanut nukahdettua millään eilen illalla, aamuyöhön valvoin. Ei tullut montaa tuntia nukuttua. On vähän pökkelöinen olo.

Elämä tuntuu turhalta. Jotenkin tätä päivää pitää alkaa tarpoa. Aamupalaa jo laitoin itselle ja tytölle.

Pitää keittiää lisää kahvia ehkä. Sitten jos tämä päivä lähtisi käyntiin jotenkin.

Laitoin pesukoneen päälle ja sain ahdistuksen pintaan. Laitoin äitille jo viestin että myyn ton pahan rakkineen kohta pois. Eihän se mitään ole tehnyt, mut pelkään ja ahdistun siitä änestä ainakin linkouksesta. Eihän se mitään kovaa ääntä pidä, ihan normaalia ääntä. Mut en kässää kun mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän ahdistun siitä. Nyt oli yli 6kk tauko, kun pesin äitillä pyykit. En jaksais sinne viä ja sossu ei oikee hyvällä sitä kato. Olen ihan ahdistunut.  Jalat tärrää ja koko kroppa tärrää. Mulla on musiikki kuulokkeey korvilla, joten en kuule kun silloin tällöin mitä vessas tapahtuu.

Yö meni hiukan paremmin. Illalla sain jonkun syömisvimman ja valmistin ranujakin vielä. Loppujen lopuksi päädyin netistä ettii leivontaohjeita.

Ei tuu musta pyykin pesijää. En saa ripustettuu niitä pyykkejä ees tissien korkeudel. Voimat loppuu käsistä ja alkaa sattuu. Nyt ku hammasta purren laitoin, tuntuu et olis käsillä ,ainakin oikealla, tehny jotain suurtakin harjoitusta. Muutenki oli koko ajan tunne et jalat lähtee alta. Jouduin koko ajan siihen turvautuu. Mikä mua vaivaa. Miksi oon näin heikko.

Loppu ilta menee käsitöiden teos, jos kädet jaksaa. Menen vähän myöhemmin dänkyyn tänään.

Liikaa hoidettavia asioita. Olen yrittänyt hoitaa. En ehdi mihinkään chattiinkään, vaikka haluaisin. Kaikki aika menee hoitaa ruokaa ja kotitöitä, pakollisia.

Ahdistus on kamala suurimman osan aikaa.

Saloka, jotenkin pystyn tavoittamaan kasvavan ahdistuksesi pesukoneen äänen jatkuessa. Onko sinulla mitään sellaista lääkettä, jolla sitä saisi vähennettyä silloin, kun joudut laittamaan koneen päälle? Pesukoneen äänessä varmasti on jotain mikä saa aikaan jonkun inhottavan reaktion, jolle ei voi mitään. Se on kauheaa, kun ahdistus tulee jostain tuollaisesta jokapäiväisestä asiasta. Sitä ei millään saa pois siitä asiasta.