Keskustelua, pahempi korva on oikea ja luurii idän vasemmassa. Sisko kysy onko jokin suodatusongelma. Pitäis vaan uskaltaa ottaa yhteyttä lääkäriin.

Tänään on ahdistanut ja ahii vieläkin. Perheen sisällä olevat puheet, ahdistaa. Olen tänään itkenyt niitä, kun ne satuttaa. Satuttaa enemmän kun haavan avaaminen ruvesta. Ja ne piirtäytyy pään sisälle ja pysyy siellä.

Äskön söin vasta ekan kerran. Ei ole ruokahalua eikä ruoka maita. Teet oksensin melkein pois. Maha on kipee ja eilen kramppas. Nyt tuntuu että on pallomaha ja ootan sen poksahtavan.

Huomenna pitäisi mennä kaupunkiin, vaikka ei yhtään jaksais. Miten mahtaisi saada sen peruutettuu.

Nyt tuntuu että vesikin tuuppaa ylös. Nielen sen niin kauan kun jaksan.

Itkettää ja ahdistaa vieläkin. En taho alkaa ottaa ahilääkkeitä. Mietin, miten näitä asioita käsittelisin. Mut aina ne kuvat piirtyy yhteen tiettyyn juttuun ja saa mut todella surulliseksi.  Rinnassa ja keuhkoissa tuntuu et ois juossu miljoona kilsaa. Yritän etsiä paikkaa, et voisin nukahtaa. Missään asennos ei o hyvä olla. Patja kova, vaikka eilen oli pehmeä, samoin tyynyt. En jaksa hoitaa itteäni, tänäänkä iltana.  Huomen tarvii varmaan mennä kaupunkiin äitin kans, vaik maha kramppaa. Tiedän et äiti tarkoittaa hyvää, mut mun jaksaminen ei tykkää siitä kävelemisestä. Ens viikolla tulee sijaistukari. En yhtään tykkää. Toivottavasti teemme jotain kivaa.

Kroppa on kipee, kaik on huonosti. En sais näin sanoo, koska on ihmisii joilla asiat paljon huonommin. Mun pitäis olla va hiljaa. Silti mielessä on kauhukuvia ja pahimmat pelot. En tiä kauanko jaksan tätä jaksoa enää...

Niinhän se yö meni, monissa unissa. Jotkut oli hyviä jotkut huonoja. En muista enää muuta. Yhden olisin halunnu nähdä loppuun. Koko yön heräilin vähän välii.

Ei me näköjään mentykää äitin kans kaupunkiin, onneks.

Nyt koitan ottaa rauhallisesti, vaikka ahi onki pinnalla.

Tein "välikuolemaa" tossa, mut sit kun äiti käski ottaa dolia tai oikeastaan codia, mut en voinut sitä ottaa.  Nyt on hiukan parempi olo. En pystynyt äitille kertoo miksi itkettää ja miksi ahdistaa. En voi mennä sanoo sille että isän takia.  Mut nyt taas jaksaa. Ainakin hetken. Päätin että menen sohvalle heti, ku siltä tuntuu.

Ei täs tuu mitäää, tämän olotilan kanssa. En tunne itteäni masentuneeksi, mut itken tosi herkästi ja päänsiäiset ajatukset ja voimat on vähissä.

Moi. Miks susta tuntuu ettet voi sanoa äidille et sua ahdistaa isän takia? Mitä ajattelet et siitä seuraisi? Pelkäätkö jotain tiettyy reaktiota? Mun mielestä sun ois hyvä sanoa se äidilles, uskon et hänkin kokee jonkinlaisia oloja isääsi ja hänen terveyteen liittyen vaikkei niitä sanokaan koskaan ääneen. Mitä jos sanomalla omat tunteesi saattekin aikaan hyvän keskustelun?

""Kroppa on kipee, kaik on huonosti. En sais näin sanoo, koska on ihmisii joilla asiat paljon huonommin. Mun pitäis olla va hiljaa.""
-Saat sanoo noin! Aina on ihmisiä jolla asiat on huonommin, mut myös pitää muistaa et kukaan ei oo valinnut mihin kenkiin syntyy. Kyl se arpanappula on ollut ihan jonkun muun käsissä.. Jossain määrin on hyvä huomata sekin et jollain voi olla huonommin.. mut omia tuntemuksia ei kannata alkaa liikaa vertailemaan muiden tuntemuksiin. Sun kroppa on kipee ja se tuntuu susta pahalle, se on ihan ok sanoo ääneen, sulla on paha olla ja sekin on ok sanoa. Ihan yhtälailla kun jossain Afrikassa nälkälapsi saa sanoa ääneen kipunsa nälästä tai jotain muuta vastaavaa.
Kaikki tuntee asiat erilailla ja kokee ne erilailla.. turha niitä on käydä arvottamaan. Se et jollai saattaa olla rankempaa jossain, ei poista häneltä sitä rankkuutta, vaikka et valittaisikaan omista kivuista.

En osaa sanoa itsekään ihan täysin mitä tarkoitan, kun on aika iso asia.. vaikee laittaa sanoiksi. Mut varmaan pääpointtina se et tuntemuksia ei kannata vertailla kun jokainen ihminen tuntee niin erilailla. Ongelmat on niin erilaisia, mut niin on ihmisetkin ja tuntemukset.. Ja se et sanot ääneen tuntemuksias ei oo keltään pois.

Yritä löytää joka päivästä edes yksi pieni asia mikä on hyvin ja tuntuu paremmalle. Sellainen kyllä löytyy kun on oikeen tarkkana, niiden surkeidenkin juttujen alta. Tosi harvoin kaikki on niin huonosti kun masennusmieli antaa ymmärtää.

Toivon sulle helpompia päiviä

Zirkoni, Isäni on alkanut puhuu enemmän ja enemmän omasta kuolemastaan ja hautajaisistaan. Mitä hän tahtoo ja mitä ei. Sit hän kertoo niitä meille ja tietenkin toivoo että me tehdään niin. Isällä on vielä järki päässä sen verran että pystyy kertomaan ketä haluaa hautajaisiin ja ketä ei ja jne. Isästä puhuminen muutenkin saa mut surulliseksi. En tiä miten äitille kertoisin sellaista mitä mun kuuluu tietää.

Nyt ensi kuun alussa on taas koettelemus. Isältä yritetään poistaa joku juurenpala suusta. Me ollaan kieltäväisii, jopa isä on, mut lääkärit haluaa. Me vaan pelätään että siitä tulee ongelmia, kun isä on huonossa kunnossa, muistisairas ja käyttää verenohentajaa. Verikokeetkin on ana jännä juttunsa, joskus se pistojälki alkaa vuotaa ku härän kurkku ja joskus menee ihan niin ku normaalilla. Onko toi sittenkin jo tässä kuussa, en muista.

TÄs pitäisi isällä olla hematologi, jossa saamme EHKÄ tietää lisää siitä onko isällä .... vai ei ja mikä sillä todellisuudessa on.

JOtenkin tuntuu että jaksan vaan noiden isän käyntien takii eteenpäin. Eniten toivon, etten joudu näkee isää sen hammaslääkärin aikana tai jälkeen vähän aikaa. Ja että se menee hänellä hyvin.

Äiti soitti 11.30 aikoihin ja käski nousta jo. Hän ei tiedä sitä että olen ollu 4 aikaa vielä ylhäällä ja muutenkin heräilly pitkin yötä. Herätyksen syyn sain tietää tunti sen jälkeen kun hän soitti taas, jos lähtisin linja-autolla tonne vähän kauemmas kauppaan. Kyl sinne kävelläkkin voi, mut linja-autolla menee nopeemmin. En mä sieltä mitään etikoista ostanut. Ajattelin tossa, jos ruuaksi paistan loput perunat ja sit lämmitän muutama nugetin. HUomenna sit paistan uunissa loput perunat ja loput nugetit. Helppoa ruokaa, mut se, et koska ne syön on eri asia. KOska jaksan pakottaa itteni siihen rumpaan.

Nyt on taas väsynyt.Siivottiin äitin kanssa astiat ja roskat pois. Astiakoneen laitoin käyntiin, että saan haisevat astiat pois. Ajattelin jos koittais kutoo vaikka pientä pesulappua/ pyyheliinan. se on helppo tehä kun oikeeta va.

Äitikin huomaa kai et kaikki ei o ok. Yleensä soittelen ku hullu joka puolelle, nyt puhelin on ollut hiljaa. Soitti tossa ja kysy oonko hengissä, kun musta ei ole faces näkyny eikä puhelin soinut. Sanoin, etten jaksa. En o jaksanut soittaa. Ait se alko kysyy jostain tulipalosta ja puheet meni heidän tulipaloon. Sanoin että se tulipalo on ollu ja mennyttä. Sisko lopetti puhelun, tulemalla.

Se mitä oon tässä tehnyt äitin lähön jälkeen on puol nukkunut ja tehny ruokaa itelleni.

Nyt mietin mitä tässä tekis. Join teetä ja se teki pahan olon. Ilmeisesti tee laittaa pahan olon. Se on niin monta kertaa nähty,mut silti en opi yhtään siitä.Aina tulee lämmitettyy sitäja juotuu. Otin vettä pulloon samalla. Mun pitäis toi toinen pullo pestä jotenkin, kun apk:hon se ei mahu. TÄ pienempi mahtuukin ja olikin just pesussa.

Mut kai tämä tässä menee. Piristyn kumminki tossa taas, ni ku eilenki. Iltapala pitäis vielä syyä.Taitaa mennä pelkällä mansikkakeitolla. Ei va jaksa pureskella leipää tällä hetkellä.

Olen miettinyt apuakin, mut se on liian iso kynnys mulla. Olen yksin pärjännyt tässä elämässä, kyl kaimä yhen masisjaksonki pärjään. Näitä jaksoja tulee ja menee. Pitää vaan jaksaa ja jaksaa. Yrittää pakottamalla tehä asioita, mistä ennen oli jotain välii. Yritän hammasta purren tehä pari kerrosta sukkaa tai liinaa, sit laitan pois. Yritän kirjoittaa täällä, vakka välillä tuntuu että tä on turhaa ja ei jaksais. Yritän tehä jonkinlaista ruokaa. Yritän ulkona olla, silloin kun jaksan mennä sinne. Tällä hetkellä jalat on va niin finaalis että en uskalla paljoo kävellä.

Mut nyt meen taas tekee pari kerrosta käsitöitä. Katon samalla striimii ja telkkarista tulee vanha Emma-gaala.

Okei, joo ymmärrän 🙁 Reagoiko sun äiti miten noihin puheisiin, sivuuttaako vai miten ottaa, tuleeko surulliseks? On hirmu vaikee varmasti kuunnella oman isän puheita tollasista, ja ei ihme et tekee surulliseks, kun on huoli hänen terveydestä ja olet kaikenlisäksi itsekin vajaakuntoinen ja sairastat masennusta. Sanoit et isä on järjissään vielä ja kykenee pohtimaan mitä haluaa hautajaisiinsa.. Toisaalta myös se on tosi inhimillistä ja normaalia. Yks prosessi kai kohdata oman elämän hiipuminen, kun tietää ettei aikaa välttämättä oo enää ihan älyttömästi. Joillekin on tosi tärkeetä että saa sanoa läheisille toiveensa ennen kuolemaa, päättää siitä millaiset hautajaiset tulee ja muut siihen liittyvät.
Voisitko sanoo isälles että te kyl kuulette ja kunnioitatte hänen toiveitaan ja pidätte ne toiveet mielessä liittyen viimeiseen matkaan ja muuhun, yritätte parhaanne et ne hänen toiveet toteutuu kun aika on. Ja kysyy isältä että voisitteko sopia niin että kun tapaatte, juttelu ei olisi sitä kuolemasta puhumista joka kerta. Sanoa, että hän on sulle niin rakas että aihe saa sut tosi surulliseks. Muistuttaa että ne asiat on puhuttu ja tiedätte ne, jos hän alkaa puhua taas aiheesta. Voisitteko vaikka kirjata niitä toiveita ja asioita ylös mitkä hänelle on tärkeitä? Jos kykenee itse vielä kirjoittamaan, voisi aina itse lisätä niitä listaan. Rauhoittaiskohan se hänen mieltä kun ne on ylhäällä jossain ja niihin voi palata sit kun hänen aikansa on lähteä, eikä ne olis muistin varassa? Voisitte keskittyy enemmän muuhun jutteluun ja yhdessä olemiseen.. sen sijasta.

Toi asia on vaikee, voimia ihan hirmusesti Saloka.
Muista pitää myös itsestäsi huolta niin hyvin kun vain jaksat ja pystyt. Edes perusjutuista mahdollisimman paljon.. ne on kuitenkin jaksamisen edellytys ja pohja.
Ja pyydä apua itsellesi, se on sallittua jokaiselle. ei kaikkee tartte kantaa yksin. Jaettu ilo on moninkertainen ja jaettu suru keventää taakkaa edes vähän. Älä lopeta kirjoittamista, se voi olla sulle keino jäsentää mielenliikkeitä ja olla omanlaistaan terapiaa.

Zirkoni, Äitini on sellainen kivikasvo,että ei näytä tunteitaan, ainakaan mulle.  Äitin kans vois puhua isä-jutusta, mut epäilen että siitä ei ole hyötyy. Onneks täällä kotona ei yksin tarvii kuunnella niitä puheita.

Menin taas juomaan teetä ja oon hiestä märkä. Ajattelin, jo tä väsy helpottais pienellä kofeiinilla. En tiiä. Viime yönnä pääsin klo 3 aikaa jo nukkumaan.Mä en pärjää 9 h unilla.

sain yhen lapun tossa valmiiksi. Pitääkin kysyy äitiltä, tarviiko he isän pesussa tollasta lappua. Soitin jo heti ja kuulemma kyl ne käyttöön tulee jollekkin.

Koht alkaa keihään finaali. Ajattelin sitä kattoo ja sitten kattoo mitä kello on, et teenkö ruuan vai meenkö lepämään.

Tyttö on aamun ollu hautajaisissa. Hyvin on menny. Taas erinlainen hautajaiset, mitä ennen on ollu hänellä.Hän on monessa ollu ja jokainen ollu erinlainen.

Olo on väsy, selkä on kipeenä taas. Ei tykkää oikee jalkojen venytyksistä.

Mut mä taidan mennä kattoo sohvalle finaalia. On jotenkin semmoinen väsy olo kropassa. Otan ton spriten mukaani, että saan juua aina välillä. HUOM, ei pepsi maxia.

Onpa ollut rankka viikko. Nyt yksin viikonlopun. Väsyttää. Syön vanhoja ruokia, joita onneksi riittää maanantaihin asti. Aamulla siivosin pihaa ja teki hyvää olla ulkona.

On voimaton olo. Pitäisi hoitaa asioita, mutta kaikki unohtuu enkä saa oikein tehtyä mitään.

Purjevene, täälläkään ei saa mitään tehtyy. Tuntuu turhalle kun asiat kasaantuu. Piti mennä tällä viikolla apteekkiin, mut en saanu aikaseks. Eilen huomasin et kukat tarvii vettä, mut en jaksa siihenkä ryhtyä. Ruokaa sain tehtyy  ja huomenna teen muutamaks päivää. Suihkus en o saanu käytyy. Otin virkkuukoukun ja aloin sen kans tekee pyyheliinoja. Ei jaksanu enää neuloa.  Nyt makaan ja kerään voimia taas, toinen kerta tänään.

Saloka, kuulostaa niin tutulta tuo, että kukatkin tarvitsee vettä, mutta ei millään jaksa kastella. Se ei ole kuin kastelukannun täyttäminen ja sitten kasteleminen, mutta kun ei vaan pysty pakottamaan itseä siihen. Minulla on myös juuri tuollaista usein, myös kukkien kastelussa. En vaan pysty enempään. Ei ole voimia.

Tänä kesänä on ollu eniten juuri tällaista oloa, aivan uupuneen väsynyttä. Joskus ei tule mieleen mitään, mitä pystyisi tekemään ja sitten vaan makaan sohvalla lamaantuneena monta tuntia. Juuri tuollaista se on, ihan kamalaa. Sitten kun on parempi hetki, ihmettelen itsekin, miksi nyt tuolla tavalla vaan makasin enkä tehnyt mitään. Mutta se on ihan eri mielentila. Silloin kun on lamaantunut uupumus, ei vaan pysty.

Minäkin yritän silloin välillä kirjoittaa tänne tai tehdä jonkin pienen asian kuten hakea jääkaapista jotain syötävää. Kun ei jaksaisi edes mikrossa lämmittää. Söin eilen kylmää ruokaa suoraan purkista, kun en jaksanu lämmittää. Tuntui ylivoimaiselta sillä hetkellä.

Juuri nyt on vähän helpompi olo. Onneksi kohta voi mennä nukkumaan.

Sinulla on tosi raskas tilanne isäsi kanssa myös, saloka. Ihmettelen miten selviät tuon kaiken kanssa.

Äiti taas soitti alku illasta, sen jälkeen kun laitoin faceen etten jaksa kirjoittaa.  Kerto et isä on nukahtanu klo 17 yöunille.

En sit saanu mitään tänään aikaseks. Ruokaa oon syöny ja se huominen ruoka pelottaa.

Tyttö lähetti kuvan hänestä ja poikakaverista. Heillä oli hautajaisvaatteet päällä. Komee nuoripari.

Yöllä taas valvotaan, mut onneks aamulla saa nukkuu.

Saloka, piippuhyllyllä ite nyt jollain tapaa, pyydän teille kaikille sulle ja sun läheisille suojaa ja selviytymisen voimaa mitä uusi huominen avaa, tai uusi viikko uusi kuukausi. 💖💗💗💗💗

Kiitos kestustelua.

Jaksoin vasta herätä, mut kokoajan kroppa vie ku mangeetti takas sänkyn. Mä olin ajatellut mennä suihkuun, mut se on ajatuksena vielä.  Katoin puntarista, että on paino tipahtunut 1.6 kg parissa päivää. Olen syönyt ja juonut, mut en tiä.

Yritin tos soittaa äitille, mut ei se vastannu. Yllätys ei ollu suuri.

Saa nähä kunka kauan jaksan täs olla. Syötävääkin pitäis tehä. Onneks se on suht helppoo, mut näillä voimilla sekin on raskasta. Kai mä selviin siitä.