Ei minusta.

Paremmuudentunnetta on varmaan vaikea saavuttaa, koska aina löytyy muita parempia. "Parempi" sisältää myös kilpailullisen elementin, jolloin ollaan erittäin riskialttiilla maaperällä, kun tavoitellaan terveen itsetunnon kehittymistä. Mutta on hyvä oppia sietämään, että aina löytyy muita parempia, eikä se tee toisista yhtään huonompia ihmisiä.

Sen sijaan hyväksi voisi olla tunne, että on riittävä jossakin. "Riittävä" sallii erilaisia vaihtoehtoja, joita jokainen voi saavuttaa omista lähtökohdistaan käsin. 🙂👍

Kamelin selkä, itse ajattelen, että moni ihminen nykypäivänä haluaa asettua toisen yläpuolelle. Esimerkiksi moni psyykepotilas tai omainenkin korostaa omaa taikka läheisen psyykkistä sairautta muihin nähden.

Yleisempää on varmasti tuntea paremmuuden tunnetta eli ylemmyyttä heikommin muuten pärjääviin kansalaisiin nähden. AA-kerhossa jopa eräs alkoholisti nauroi puliukoille, vaikka hän oli ehkä itse vajonnut lähes yhtä alas ryyppäämisen seurauksena.

Itsellenikin on jossain määrin tärkeää, että koen joissakin asioissa itseni edes hyväksi, vaikka palaute on vuosien mittaan ollut aika lannistavaa! Paremmuutta en koe elintasoni, vaan lähinnä henkisten arvojeni vuoksi!

Ehkä monikaan ei uskalla myöntää itselleen, saati sitten muille, että hän tuntee itsensä paremmaksi jossain määrin kuin toisen. Voin hyvin kuvitella kuinka muut ihmiset ajattelevat, että 'voi jessus miten itserakas kakkiainen', jos sanoo että kyllä minä nyt olen mielestäni parempi tässä kuin sinä.
Itselläni on tässä vähän ajan sisään tullut juuri näitä ajatuksia, että minä olen hieman parempi kuin muut, koska olen selviytynyt näinkin hyvin. Tai no, hyvin ja hyvin. Miten sen sitten katsoo. Kuitenkin ajattelen, että kaikki ihmiset ovat samalla viivalla. Kaikille annetaan yhtä hyvät kortit käteen, mutta se on sitten eri asia että miten kukin ne pelaa. Jos foldaa ajatellen, että enhän minä kuitenkaan voittaisi, niin eihän siinä voitakkaan silloin. Mutta jos taas lähtee pelaamaan ja pistää panoksia kovemmaksi, niin siinähän voisi jopa voittaakkin jotain. Ja varmasti voittaakin.

Tästä voi kehkeytyä mielenkiintoinen keskustelu 🙂👍 Hyvä aloitus, Ukkomies!

---moni ihminen nykypäivänä haluaa asettua toisen yläpuolelle.---
Tuo on varmasti totta, Ukkomies. Mutta tuoko se hyvän terveen itsetunnon? Voisin kuvitella, että tuloksena on näennäinen hyvä itsetunto, mutta jos pintaa raaputtaa, alta paljastuukin heikko itsetunto.

---Itsellenikin on jossain määrin tärkeää, että koen joissakin asioissa itseni edes hyväksi, vaikka palaute on vuosien mittaan ollut aika lannistavaa! ---
Ukkomies, jokainen meistä tarvitsee tunteen, että jokin onnistuu. Onneksi voi onnistua ja tuntea itsensä hyväksi, vaikka siihen ei liittyisikään näkökulmaa paremmuudesta suhteessa toisiin. Hyvä voi olla ihan itsekseen. Toivon, että jokainen voi kokea olevansa hyvä jossakin, tavalla tai toisella. Jos on esim. vaikeasti masentunut, silloin voi olla kyllä todella vaikeaa saavuttaa tuota tunnetta.

---Ehkä monikaan ei uskalla myöntää itselleen, saati sitten muille, että hän tuntee itsensä paremmaksi jossain määrin kuin toisen. ---
Voi olla niinkin, Fugace. Tai sitten kaikki eivät pohdi asiaa suhteessa muiden suorituksiin. Ihminen voi myös vertailla onnistumistaan pelkästään suhteessa omiin tavoitteisiin. Se voi olla joskus mielenterveydelle vaarallista, koska jos asettaa oman kriteeristönsä liian korkealle, ei koskaan riitä itselleen, vaikka riittäisi vallan mainiosti yleisen mittapuun mukaan. Perfektionisteilla saattaa olla taipumusta tähän. Tällaiselle ihmiselle voisi olla jopa hyväksi vertailla itseään muihin, niin hän tajuaisi, että vaati itseltään aivan liikaa.

Mutta mitä tehdä kun havaitsee että itse nosti itsensä paremmaksi ja panoi toista alas? Pyytää anteeksiko? Itse kieriskelen nyt kauheassa olossa kun tein suuren mokan! Olin parempi jossain, osaan jotain paremmin ja halusin vain toisenkin nousevan kuopasta jossa lillui, eikä halunnut tehdä mitään itsensä ja ympäristönsä hyväksi.
Vuosia sitten minut mollattiin alas. Ensin suutuin ja loukkaannuin jopa kieriskelin itsetuho ajatuksissa, mutta, mutta. Nyt olen kiitollinen että tuo toinen "tölväisi" kunnolla, muutoin olisin jäänyt sekoilemaan pahemman kerran ja menettänyt ehkä kokonaan oman elämän hallinnan. Eli joskus se saa aikaan halun saada itsellekin jotain parempaa. Ajattelen kyllä nykyisin jo siten että en halua olla kenenkään yläpuolella, joskus vain joutuu tilanteeseen että on pakotettu olemaan se joka vetää ylös muita. Ja silti ei tarkoita olevansa yläpuolella, vaikka se siltä näyttää ja kuulostaa. Ei ihmiset voi olla aina samalla viivalla, vaikka yritettäis kuinka, aina joku pyrkii eteen ja toinen jää taakse. Itse olen hiljainen takarivin taavi, mutta voi olla että minustakin löytyy väärää ylemmyyden tunnetta, jos oikein alan tarkoin katsomaan.

Hyviä ajatuksia edellä! Keskusteluun heitän vielä yhden ajatuksen, voisiko olla niin, että nykyajan kilpailuhenkinen meininki esikoulusta aina yliopistoon asti tekee ihmisistä ylitärkeitä ja pätemishaluisia, jotta löytää edes jotain merkitystä elämälleen?

--- Mutta mitä tehdä kun havaitsee että itse nosti itsensä paremmaksi ja panoi toista alas? Pyytää anteeksiko?---
Riippuu varmaan tilanteesta, mutta aito anteeksi pyytäminen on usein paras vaihtoehto. Riippuu myös vastaanottajasta, kuinka hän reagoi pyyntöön. Joku ottaa pyynnön mielellään vastaan ja ymmärtää, että kömmähdyksiä sattuu. Joku toinen ei ehkä pysty käsittelemään tunteitaan, ja voi olla mahdollista, että hän sanoo jotain pisteliästä takaisin. Siitä ai kannata loukkaantua, jottei kierre jatku.

--- Nyt olen kiitollinen että tuo toinen "tölväisi" kunnolla, muutoin olisin jäänyt sekoilemaan pahemman kerran ja menettänyt ehkä kokonaan oman elämän hallinnan.---
Tölväisyn tehokkuus varmaan riippuu yhtä lailla niin tilanteesta kuin henkilöstäkin. Joku saattaa ryhdistäytyä, jolloin siitä on apua. Jollekin toiselle tölväisy saattaa olla hyvin pahaksi ja johtaa alamäkeen. Vaikeus onkin varmaan siinä, että osaisi arvioida, kuinka kenellekin asiasta sanoo, jotta siitä olisi todellista apua. Ilkeyksissä ja loukkaamistarkoituksessa sanottua tölväisyä en pidä missään muodossa positiivisena ilmiönä, vaikka sitä näkee ja kuulee.

--- Ei ihmiset voi olla aina samalla viivalla, vaikka yritettäis kuinka, aina joku pyrkii eteen ja toinen jää taakse.---
Minua houkuttaa ajatus, että ne viivat jätetään piirtämättä. Tiedän, että ajatus on absurdi, kun seuraa nykymenoa, mutta silti haluaisin ajatella niin. Toiveajattelua 😟

--- ...voisiko olla niin, että nykyajan kilpailuhenkinen meininki esikoulusta aina yliopistoon asti tekee ihmisistä ylitärkeitä ja pätemishaluisia, jotta löytää edes jotain merkitystä elämälleen?---
KYLLÄ, isoin kirjaimin. Vaikka kuinka koulumaailman virallisissa julistuksissa ja monien opettajien (ei kaikkien!) käytännön työskentelyssäkin yritetään hillitä kilpailuhenkisyyttä, silti se puskee kovana läpi. Lapset vertailevat kiivaasti suorituksiaan. Jo alakouluikäiset lapset arvottavat itseään ja muita sen perusteella, kuka on hyvä jossakin kouluaineessa. Myös monissa lasten harrastuksissa, varsinkin urheilussa, on usein raakaa kilpailuhenkisyyttä. Oppimisvaikeuksista kärsivä ja kouluaineissa heikosti menestyvä ei yleensä nauti suurta arvostusta kaveripiirissä, vaikka olisi kuinka mukava ja reilu kaveri. Ongelmallista onkin, että ihmisen itsetunto muotoutuu hyvin pitkälle alakouluiässä ja juuri kavereilta saadun palautteen pohjalta (vanhempien sana ei paljon paina eikä ensimmäisten vuosiluokkien jälkeen enää opettajankaan). Yliopistossa kilpailuhenkisyys verhoutuu peitellympään muotoon, mutta kyllä sitä löytyy sieltäkin.
Kun me vanhemmat kasvatamme lapsiamme, niin sitä samaa kilpailuhenkisyyttä me sitten joko tiedostaen tai tiedostamattamme tulemme kylväneeksi lapsiimme, joku enemmän, joku vähemmän. Liika kilpailuhenkisyys tuo helposti mukanaan katalia keinoja ja kyynärpäätekniikka kolahtelee kaveriin 🤕 – niin lasten kuin aikuistenkin keskuudessa. Surullista.

Mielestäni nyky-yhteiskunnassa pätee jokin kirjoittamaton sääntö, että mitä korkea-arvoisempi olet, niin sitä parempi ihminen olet. Pitää suorittaa diplomi-insinööritutkinto, pitää olla missimitoissa/mr.finland-mitoissa, pitää olla paljon rahaa, pitää olla sitä ja tätä ja vielä tuota kolmattakin. Ihmisillä on niin paljon odotusvaatimuksia itselleen, että eihän tässä tiedä enää kukaan että mikä olisi hyväksi ja mikä ei.

Heippa

Haluaisin tuoda esiin sellaisen näkökannan miksi ihmeessä ihminen pitää itsensä parempi kuin toinen.

Mikä tekee elämästä niin kovaa että kilpailutilanteessa ihmisen vastustuskyky heikkene ja kuole pois.
Onko ihminen itse pahin vihollinen että asettaa itselle luokitus että sillä seurauksella menehtyy. siinä on teille kysymys , luulen että pahin kilpailuvietti lähte itsestään ja puhumalla näyttämällä toiselle osoittaa oma heikkoa itsetunto toisia kohta vaikka kyseinen henkilö on halunnut puhua tai näyttää miten hienosti jne menee tai on ostanut.

hiekkalaatikko leikkiä mitkä jatkuu elämänkaaren aikana kunnes huomaa vakavana tapahtuman jälkeen miten tyhmäästi on pelannut korttiinsa.
vaatinut itseltään niin paljon että terveys meni. ihminen viistastuu kokemansa jälkeen ja palaa lähtöruutuun ja tyytyväisyys elämäänsä eli oman itsensä kunnioittamista silloin kunnioittaa toista, silloin kilpailuhenki jää kauaksi ja huomaa että turha kilvoittelu oli turha. kaikille löytyy omansa paikan yhteiskunnassa.

Olen maalannut harrastuksena ja joskus ihan "tosissaankin", eli kävin myös taidekouluja. Joka kerta into sammui kun alettiin arvioimaan ja miettimään onnistumisia ja vikoja.
Vertailun, kehumisen, haukkumisen sekamelskassa menetin kokonaan itsetuntoni.
Pitäisi olla niin kovapäinen ettei kuuntele ketään ja mitään. Missähän sitä oppis, ettei vaivu epätoivoon pelkän pelon voimasta jo, ennenkuin edes kukaan on mitään sanonut.
Ja pahimmin loukkasi ns.lipevät mielistelijät jotka kehumalla saivat minusta jotain.
Nyt opettelen luottamaan oikeisiin arvioihin. Milloin joku puhuu totta, milloin vain ilkeilee tai muuten vain huvikseen kehuu, tarkoittamatta mitään.
Eihän sitä opi mitään jos ei kuuntele toisia? Ja virheistään oppii, vaikka ne ovat kamalia kestää. Pahiten tuntuu se kun tulee jymäytetyksi, uskoo harhapuheita ja saa pilkkaa siitä kun lapsellisesti uskoi...

Hei..

Minusta "terveen itsetunnon" omistava ihminen pystyy myöntämään sen jos joku on häntä parempi jossain. Niitä ihmisiä on ilmeisesti harvassa... Ehkäpä jokaisessa meissä on jotain, missä haluaisimme olla parempia... On sitten eriasia kun halutaan osoittaa olevansa kaikessa paras...

Uskon kuitenkin että ihminen joka haluaa osoittaa olevansa paras kaikessa ja toisen ihmisen huonompi jollain tavalla.. On varustettu huonommalla itsetunnolla. Yleensä sellaisella ihmisellä on tarve päteä tunteakseen olevansa hyvä jossain.. Ikävää on kyllä, että nämä ihmiset tekevät usein hallaa itselleen. Eihän kukaan pidä ihmisestä joka haluaa vain päteä omilla olemattomilla taidoillaan ja saada toisen näyttämään tyhmältä ja osaamattomalta kommenteillaan.

Usein myös ihmiset jotka uskovat olevansa parhaita, satuttavat toisia ihmisiä, joko tahallaan, tai tietämättä siitä. Esimerkiksi, jos oma läheinen on sairas vakavasti, tietenkin hänelle toivoo hyvää, ja parasta hoitoa. Omainen voi myös tuntea syyllisyyttä siitä, ettei itse pysty auttamaan, pitämään läheistään kotona, kun tämä on sairas ja olemaan tämän luona. Siksi voi myös tulla ikäviä kommentteja, liioittelua ja asioiden suurentelua.

Tuntuu että kilpailuhenkisyys vaillitsee kaikkialla. Jotkut ihmiset kärsivät siitä enemmän kuin toiset.. Kamalinta on työpaikoilla joissa pitää hoitaa ihmisiä. Joskus tuntuu että ei siellä mitään ihmisiä hoideta.. vaan tehdään työtä kuin liukuhihnalla... ja paljon jotta näyttäisit tärkeälle ja olisit tehokas työntekijä ja hyvä työkaveri muille työntekijöille, etkä laiska perässä tulija, jos jäät juttelemaan vanhukselle. Missä on se vanhuslähtöinen hoitotyö josta niin paljon puhutaan? Lähimmäisyyden rakkaus joka etenkin hoitotyössä pitäisi näkyä... halaukset ja ystävälliset hymyt.. laulu ja nauru.. Minä haluaisin saada vanhuksen napittamaan edes yhden napin paidastaan, jos se saa hymyn hänen huulilleen. "Minä onnistuin!"

Sillä onnistumisen tunteesta se itsetunto on kiinni. Jos tunnet onnistuneesi jossain, totta kai olosi parantuu. Jos epäonnistut ja petyt, tai et saa tehdyksi mitään, ei se vala itsetuntoa ihmiseen. Se korventaa sielua ja ihmisen sättimään itseään. "Hulluhan minä olin, mitä oikein kuvittelin, kun luulin onnistuvani, kun luulin osaavani, kun luulin tietäväni....jne." Mielestäni tässä maailmassa pitäisi olla enemmän ihmisiä jotka valavat toisiinsa uskoa itseensä. Sillä ittestä pittää sen verran tykätä, että pystyy sanomaan peilikuvalleen että olet hyvä sellaisena kuin olet. Ellet sinä rakasta itseäsi, niin kuka sitten? Jos et rakasta itseäsi, et opi ymmärtämään, miksi joku toinen rakastaa sinua.

Minä en puhu itserakkaudesta. Itserakkaus/Narsismi on toista. Ihminen joka on itserakas, ajattelee itseään ja on varmaankin juuri niitä ihmisiä jotka yrittävät olla muita parempia.

Olipas sattuvasti sanottu edellisessä "hulluhan olin kun kuvittelin...", se tosiaan on usein ollut mielessä ja sen jälkeen häpeä. Jännä juttu se onkin että tietää ja on lukenut, keskustellut ym. mutta unohtaa sen samassa hetkessä kun pitäisi muistaa ja olla piittaamatta. Nykyään en enää kerro kaikille kaikkea, tähän ikään mennessä jo onneksi on oppinut tuntemaan joitakin läheisiään ja osaa varoa heidän hirveää kilpailuhaluaan.
Olin muutaman naisen seurassa ja puhuttiin masennuksesta. Toiset kovasti vertaili masennustensa "syvyyttä" ja sanoa paukautin lukemani kirjoituksen ja kuinka se oli minua auttanut pääsemään selville vesille masennuksen syövereistä "että masennus olisi ihmiselle annettu varoitus, että kannattaa muuttaa suuntaa jossain asioissa. Masennus on varoituskellot väärästä elämäntavasta". Sain heiltä kovaa arvostelua siitä, että en ole kokenut mitään, verrattuna heidän "syvämasennukseen". Jälkeenpäin ihan kauhistutti, että onko ihminen niin perin juurin kilpailuhenkinen, jopa sairaudenkin suuruudessa pitää kilpailla, eikä kuunnella "vähäpätöistä" toipumista. En jatkanut keskustelua silloin, mutta usein se tuli mieleen ja nyt halusin sen jakaa tässä yhteydessä. Kun toipuminen ja parempi elämä on päämääränä. Ja tänäpäivänä onkin ihan mukavaa joulun odottelua, kun muistaa muutaman vuoden takaiset ahdistukset niin osaan olla kiitollinen rauhallisesta olosta.