Paniikkikohtaukset ja alituinen ahdistus
Hei,
Mietin, löytyisikö täältä vertaistukea paniikkikohtauksiin ja niiden kanssa toimeentulemiseen.
Mä olen saanut paniikkikohtauksia n. 5 vuotta. Ne alkoivat mua vahvasti järkyttäneen ja hyvin ristiriitaisen tilanteen vuoksi. Olin hyvin paineistettu ja lopulta psyykkinen ahdistukseni purkautui paniikkikohtauksina. Mulla kohtaukset liittyivät siihen, että mua ei kuunneltu ja kunnioitettu ja mun piti lisäksi esittää ulospäin, että kaikki on ok kun asiat eivät olleet ok.
Kun tuo elämäntilanne eräällä tavalla ”loppui”, alttius paniikkikohtauksille kuitenkin jäi. Sitä asiaa ei koskaan kunnolla käsitelty, vaan se jäi uhkaksi mun mieleen ja vaikka se tavallaan on poistunut mun elämästä, muistot niistä tapahtumista tuovat mulle pahan olon.
Saan nykyisin paniikkikohtauksia vähäisestäkin stressin kokemuksesta. Mulla on huimausta ja esim. äkilliset liikkeet, melu, avarat tilat (kauppakeskukset) voivat laukaista kohtauksen. Voisi sanoa, että mulla on paniikkikohtausten pelkoa ja olen eräällä tavalla levoton sen pelon takia.
Harjoitan sisäistä rauhoittelua ja tähän hetkeen tulemista. Koitan opetella hengitysharjoituksia. Ja rajaan jonkun verran sitä, mitä voin tai jaksan käsitellä.
Raskaita ovat olleet muutamat tilanteet, joissa olen joutunut lähtemään alkavan kohtauksen takia jostain toiminnasta pois äkillisesti sillein oudosti. Nuo tilanteet on tosi paljon hävettäneet. Muut ihmiset on huomanneet, että poistun tavallaan oudosti. Se ahdistus on kuitenkin niin jäätävä, että en saa oikeasti happea ja huimaaminen menee niin pahaksi, että en pysty seisomaan. Mun on vaan pakko päästä siitä pois.
Oon yrittänyt ikään kuin puhua kohtauksen itseltäni pois, mutta se on mua voimakkaampi. Itselle puhuminen ei oo auttanut. Ne kohtauksen oireet (huimaus, sydämentykytys, hengityksen salpautuminen) on niin voimakkaita että en saa niitä järkeilyllä pois. Raskainta on myös, kun nämä lamauttavat normaalia elämää ja saavat mut ”pelkäämään” normaaleja asioita.
Tämä sairaus tai alttius on opettanut nöyrtymistä sairauden edessä ja myös noita outoja poistumisia ja häpeää oon joutunut kokemaan ja käsittelemään. Antamaan itselleni anteeksi tämän alttiuden. Olen aika armoton ja en oikeastaan pysty siihen. Haluaisin olla ”normaali”. Mutta silloin kun se kohtaus on päällä, mä en pysty edes käsittelemään mitään mitä tapahtuu. Mä en kuule asioita, mitä mulle puhuu. En jäsennä asiaa. Mulla on oikeastaan vaan koko ajan päässä, että pois tästä, pois tästä. Siispä iso osa ajasta menee ihan sumussa.
Kaikki vertaistuki, kokemukset ja apu vastaanotetaan. Kuinka itse tuut toimeen paniikkihäiriön kanssa? Entä oletko parantunut sellaisesta tai mikä on auttanut? Onko sulla vastaavia kokemuksia kuin mulla?
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: aiempi teksti oli jäsentämätön
Hei, mä kärsin myös paniikkikohtauksista, ja erityisesti sosiaalisissa tilanteissa. Mulla tulee noiden sun kuvaamien oireiden lisäksi myös käsien tärinää, joka on todella noloa, erityisesti tilanteissa, joissa pitäisi syödä tai juoda. Mutta ymmärrän siis täysin tuon sinun kuvaaman nolouden tunteen, jos pitää poistua paikalta. Itse teen niin, että jos on tilanne, joka sen sallii, poistun joko tupakalle (huono tapa, tiedän) tai vessaan. Esim. vessa on loistava paikka paeta piiloon ja turvaan, ja kukaan ei oikeasti jaksa ihmetellä vaikka siellä olisi kauemminkin.
Itse en ole tätä käyttänyt, mutta olen kuullut monien käyttävän: leiki, että puhelin soi, ja sinun on pakko poistua muualle puhumaan. En tiedä sitten, onko näistä sinulle apua, koska nämä soveltuvat ehkä paremmin juurikin sosiaalisiin tilanteisiin. Mutta jos keksit muita itsellesi sopivia tapoja… Niin ja sen verran vielä, että jos saan ostoskeskuksessa tai kävellessä paniikin, menen istumaan jollekin penkille, ja leikin ”räplääväni” puhelinta. Siinä saa hengitettyä rauhassa, ja yleensä paniikki menee kuitenkin jonkin ajan päästä itsestään ohi. Tai lievittyy niin, että pystyy jatkamaan matkaa. Itselläni esim. hengästyminen ja kuumuus lisäävät paniikin ja ahdistuksen tunnetta, joten on hyvä istua, antaa hengityksen tasaantua ja pulssin rauhoittua. Joskus kävelymatka jonnekin vaatii multa useammankin eri penkillä istumisen, mutta yritän olla välittämättä siitä.
Olen puhunut näistä keinoista muiden paniikkikohtauksia saavien kanssa, ja haluaisin korostaa sitä, että itse asiassa paniikkikohtaukset on todella yleisiä, ja samoin tällaiset paikalta poistumiset. Tapaamme olla vain niin keskittyneitä itseemme :), että emme edes huomaa, jos joku saa paniikin ja poistuu paikalta. Kannattaakin muistaa, että muut ihmiset kiinnittävät meihin itse asiassa niin vähän huomiota, toisin kuin itse kuvittelemme.
Vaikenin omista paniikkikohtauksistani vuosia, mutta kun uskaltauduin sanomaan esim. tutuille, kun mulla tulee näkyviä, fyysisiä oireita, että joo mulla iski paniikkikohtaus, ihmiset suhtautuivatkin aivan toisin kuin luulin! Eli he eivät pitäneetkään sitä niin outona asiana kuin luulin. Ihmisten tietämys paniikkikohtauksista on nykyään varsin hyvää, ja tosiaan tosi monet ovat sellaisia saaneet, esimerkiksi vain kerran tai parikin. Paniikkikohtauksissa ei ole oikeasti mitään hävettävää, kannattaa ajatella, että jos joku tuttusi kertoisi saavansa sellaisia, niin miten suhtautuisit? Pitäisitkö häntä oikeasti jotenkin huonona ihmisenä tai ”friikkinä”? Luulenpa että et. Eivät muutkaan sinua. Se häpeä on vain niin syvään juurtunutta, että siitä on vaikea päästä pois.
En itsekään ole päässyt tästä häpeän tunteesta, ja soimaan itseäni monesti, että miten typerä ja naurettava olen, kun iskee paniikki ihan normaaleista asioista. Yritän kuitenkin ajatella, että sairaus ei saa estää minua tekemästä asioita, mitä haluan eikä elämässä jaeta tyylipisteitä!!! Pääasia, että saan haluamani asian tehtyä, jouduin sitten pysähtymään vaikka penkille istumaan, miten monta kertaa tahansa!
En tiedä oletko käynyt lääkärissä paniikkikohtauksen takia ja onko sinulla siihen lääkitystä. Itselläni on lääkitys, ja sekin välillä hävettää, kun nykykulttuurissamme on vallalla ihmeellinen ajatus siitä, että lääkkeiden käyttö olisi jonkinlaista heikkoutta tms. Mutta mulla on vaan tää yksi elämä ja haluan ottaa vastaan kaiken mahdollisen avun. Olen käynyt myös terapiassa useamman vuoden, mutta en ole parantunut, enkä varmaan ikinä paranekaan täysin. Mutta jos sinulla on mahdollisuus käydä terapiassa, sitä kannattaa ehdottomasti käyttää.
Käytän itsekin kuvaamiasi hengitysharjoituksia ja paniikin tullessa pyrin keskittymään vain omaan hengitykseeni. Kauppajonossa keskityn katselemaan makeisia ja muuta, mitä on myynnissä, lööppejä ym. jotta saisin ajatukset suunnattua pois itsestäni.
En tiedä, oliko näistä vinkeistäni mitään apua, eikä joskus paniikkiin auta yhtikäs mikään :(. Mutta iso hali sinulle, ja muista että sairaus on vain yksi pikku osa sinua, olet ihana ja hyvä ihminen, sen pystyy näkemään jo kirjoittamastasi viestistä! Toivon sinulle kaikkea hyvää!
Ps. Unohdin vielä sanoa sen, että eräs tuttuni saa helpotusta siitä, että ulkona ollessaan kuuntele kuulokkeilla musiikkia ja keskittyy siihen. Ehkä sitä voisi kuunnella myös vaihtoehtoisesti vaikkapa jotakin puheradiota, äänikirjaa tms.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: Lisäys
Paniikkiin jos miettii liittyvän nappulan, se kuin itsestään painuu meissä alas laukaisten vaikka hiljalleen paniikin oloa ja sen suuntaan ajatuksia. - Joskus se käy nopeaan.
Voimistaan kannattaa huolehtia. Suht ok syödä vaikka vähänkin jos vaikkei varsinaista 'ruokaruokaa' saisikaan syödyksi. Voimalla on vastavaikutusta paniikin hallintaan ottamisessa. Paniikki on tapaa kokea paineiden vyöry.
Jos muistaa tuon paniikin nappulan, on hyvä muistaa, että siihen saa otteen ottamalla sen haltuun. Paniikkinappulan saa alaspainuneesta tilasta ylös, muistamalla on vain minussa tapahtuva juttu, oma asiani, ei väliä mitä muut minusta ajttelevat, "painan napista, saan sen nousemaan 'pois päältä' ".
"Tilanne vaan tapahtui. Aivan kaikkea en välttämättä nyt tajua mistä johtui, mutta voitan sen vielä."
Oma kokemus kertonut itelle, omista paniikeista, menneisyys lyö kättä mielikuvituksen, pelkojen ja itsehallinnan menettämisen uhkan tunteiden kanssa.
Ja :
Oma syke verisuonissa voi kuulua ja kuulostaa kuin pihaan oisi ajanut auto joka bassot täysillä lisää mielikuvitksen laukkaa; herkistyminen äänten kuulemiselle on osa paniikkia.
Asioiden yhdistely mielen alueilla on se osa, jota vaikea saada itsel selvitetyksi ilman terapiaa, keskustelua kasvotusten. Jos terapeutilla ei ole omakohtaista kokemustaustaa, jos osaaminen vain ulkonaista, hienot kulissit yms. niin terapia voi jäädä tasolle, joka ei auta. Usein terapiaan hakeutva on hylätty ihminen ja näin tulee yhä uudelleen hylätyksi.
Minulle tuli hirvittävä paniikkikohtaus äsken.
Luulin että kuolen. Kun päässä alkoi pyörimään kaikenlaiset ajatukset. Mietin sitä että minulla on jokin vakava sairaus. Olin ihan kauhuissani. Piti soittaa terkkuun. Vähän rauhouttui olo.
Aivan hirvittävää välillä elämä. Siis jos sitä kuolee tämän ikäisenä. Vielä kuitenkin olisi paljon nähtävää ja koettavaa.
Maailmassa on niin hirveästi kaikkia tauteja ja kaaosta. Tuli semmoinen hirveä kauhun hyökyaalto päälle. Sitten tuli hirveä väsymys.
Ei pitäisi niin paljon ajatella hirvittäviä ajatuksia.
En minä nyt tahtoisi valittaakaan. Vaikka elämä olisi paskaa, niin sitten se on paskaa.
minäitse89 kirjoitti:
Minulle tuli hirvittävä paniikkikohtaus äsken.Luulin että kuolen. Kun päässä alkoi pyörimään kaikenlaiset ajatukset. Mietin sitä että minulla on jokin vakava sairaus. Olin ihan kauhuissani. Piti soittaa terkkuun. Vähän rauhouttui olo.
Aivan hirvittävää välillä elämä. Siis jos sitä kuolee tämän ikäisenä. Vielä kuitenkin olisi paljon nähtävää ja koettavaa.
Just tuon (kuolemanhalun) takia halusin jotain muutosta , ja kaikki muuttui kun sanoin jollekin jota en niin hyvin silloin vielä tuntenut 'tule ja ota elämäni, haluan antaa sen sinulle Jeesus' ja joku mun sisällä alkoi elää. Ja elää vieläkin.
Moi CandyCrush! Lämmin kiitos viestistäsi. Luin sen jo muutama kuukausi sitten, mutta vastaamisessa on kestänyt.
Eli kiitos, kun jaksoit kirjoittaa mulle ajan ja ajatuksen kanssa. Tuntui niinkuin saisin vähän lohdutusta tai ymmärrystä asiaan. 🙂
Mulla on itseasiassa nyt ollut hivenen parempia päiviä/viikkoja paniikkikohtausten osalta. Päättelen sen johtuvan nyt hetkellisestä itsetunnon kohotuksesta tai siitä, että olen lakannut panikoimasta etukäteen paniikkejani. Yhtäaikaisesti olen välttänyt muutamaa asiaa kohtausten pelossa eli kyllä ne ajatukset tuosta voimakkaasta ahdistuksesta ovat olemassa.
Kiitos vertaistuesta! On "mukavaa" kuulla, että joku muukin on elänyt paniikkikohtausten kanssa. Olen sun kanssa samaa mieltä ja on hienoa kuulla, että ponnistelet ja jaksat pysyä toimeliaana huolimatta noista kohtauksista. Kuten itse sanoit, paniikkikohtauksethan laantuvat useimmiten itsestään jopa muutamissa minuuteissa. On oikeasti hyvä muistaa, että ne eivät ole hengenvaarallisia ja vaikka nyt saisit sellaisen, se menee ohi eikä kestä loppuelämää.
Tuo on hyvä vinkki, yrittää muistuttaa itseään siitä, että se liiallinen häpeä on turhaa ja on joskus myös niin, että se sun paniikki ei näy ulospäin kellekään. Mä olen ollut muutaman kerran kassalla sillein, että mulla on eräänlainen ahdistus siinä päällä. Olen miettinyt, että se varmaan musta näkyy vähän ulospäin. Mutta olen "haistattanut" sille faktalle. Entä sitten. 😀 Siinäpähän olen sitten ahdistunut. Ei se ole niin vakavaa. Ihmisiä on monennäköisiä ja heillä on monennäköisiä olemuksia. En mä itsekään koko aikaa mieti muiden olemusta, joten miksi he minun. Ja muillakin on oikeus olla paniikissa, miksei mullakin. 😀 Tosi monet ihmiset myös ajattelevat sympaattisesti, jos näkevät toisen olevan hermostunut. Silleinkin voi yrittää rauhoitella itseään, että todennäköisesti muut ihmiset tahtovat mulle hyvää, jos huomaavat, että mulla on hätä.
Hengityksen tasaaminen ja pysähtyminen ovat hyviä keinoja rauhoittaa itseään.
Paniikkikohtaustahan ei tahdolla saa pois eli sitten se vaan tulee jos on tullakseen. Olen jostain lukenut, että olisi hyvä saada katkeamaan se ennakoiva kierre jo etukäteen. Eli kun tulee ekoja ajatuksia kohtauksen pelosta niin muistuttaa itseään samantien, että nyt unohdetaan tällaiset jutut samantien. Keskittyä vain paikkaan ja hetkeen ja antaa noiden katastrofiajatusten mennä pois.
Kysyit lääkkeistä. Pyrin lääkkeettömyyteen, koska haluan elää siten. Kuitenkaan en väheksy lainkaan, mikäli joku hyötyy lääkkeen ottamisesta tai sellaista käyttää. Akuutissa tilanteessa sellainen voi olla ihan hyvä ratkaisu.
Aurinkoista syksyä! 🙂
Moi "keskustelua",
Kirjoitat tosi hyviä pointteja. Tuo "paniikki on tapaa kokea paineiden vyöry" on ihan totta ja kuvaus paniikkinappulasta on hyvin kuvaava.
Liekö paniikkikohtaukset yleisempiä ihmisillä, jotka ovat syviä pohdiskelijoita, joilla on taipumusta olla huolissaan tai levottomia tai vastuuntuntoisia perfektionisteja?
Tavallaan paniikkikohtaus on kehon äärimmäinen reaktio sisäiseen paineen (stressin) kokemukseen. Ja joillakin tuo paniikkinappula on vähän herkemmässä tavallaan kuin toisilla.
Omaa sisäistä paniikkinappulaa voi tosiaan työstää - ottaa sen haltuun tai löytää keinoja siihen.
kiitos teille rohkeasta aiheen työstämisestä
itse kokenut kohtauksia toisinaan, pienen elämän monien raadollisten kriisien yhteydessä
pahin kokemus sattui vuosia sitten nukkumattia odottaessa ja tuntui siltä, paremman kuvailun puutteessa, kun olisin kuolemassa; en pystynyt liikkumaan, jokin painoi kivuliaasti rintaani ja sydämeni jyskytti niin vinhaa että pelkäsin sen räjähtävän - koin siinä hetkessä että punaisena loistava yövalo oli saalistava, yliluonnollinen peto joka hiljalleen levitti itsensä päälleni, aikomuksena päättää päiväni siihen
that's it folks?
jotenkin havahduin tilanteeseen ja tahdonvoiman rippeillä pakotin itseni todella hitaasti suostuttelemalla rauhoittumaan
tuo kokemus oli sen verran rankka etten voinut muuta kuin oppia itsestäni
joten kohtausten tullessa palaan usein takaisin juuri tähän kyseiseen hetkeen jotta säilyttäisin "napin ääriviivat" pystyen näin paremmin soveltamaan opittua
tietoisuus oman kehon tarpeista on kylläkin loputonta muuttuvien tekijöiden sovittelua
mutta
nykyään teen myös säännöllisesti hengitysharjoituksia ja jokaisen suihkukerran yhteydessä antaudun loppua kohden lyhye(hkö)n jääkylmän kasteen syleiltäväksi
nämä konstit omakohtaisesti auttaneet
🐏
Jep, kuulostaa kohtaukselta. Silloin kun ihminen on äärimmäisen stressaantunut, hän alkaa tulkita kaiken tuon stressin kautta. Sama paniikissa. Kun olet jo paniikissa tai se kohtaus on päällä, oikeastaan kaikki alkaa vaan lisäämään sitä. Yhtäkkiä kaikki muuttuu ahdistavaksi. Valot, äänet.. kaikessa näkee vaan uhkaa.
Hyvä, kun olet saanut itsesi suostuteltua rauhoittumaan. Järkeilemällä voi päästä eteenpäin ja kohtauksen talttumaan. 🙂