Hei
Mulla on ollut paniikkihäiriö yli kolmekymmentä vuotta ja nykyään pärjään sen kanssa niinkuin vain se on mahdollista.
Sun kannattaa käydä lääkärillä kertomassa oireistasi mutta jättää aluksi paniikkihäiriö ajatukset mainitsematta ja mainita vaikka stressioireet mielummin. Tällä tarkoitan sitä että kun itse olen maininnut paniikkihäiöajatukseni vaikka diagnoosi on ollutkin jo, niin lääkäri on katsonut oireita sen kautta. Sun kirjoituksessa on niitä asioita joita paniikkihäiriössä tunnistan mutta myös niitä muiden asioiden kautta tulevia pelkoja jotka pitäisi minusta hoitaa ja tutkia ensin.
Paniikkihäiriökohtaukset tulevat mulle sekä yllätyksenä ja myös tilanteissa joihin osaan varautua. Oikeastaan helpoin tapa tunnistaa on kuoleman pelko ja hallitsemattomuus sekä epätodellisuuden tunne. Hapen loppumisen tunne, sydämen lyönnin voimistuminen sekä vahvemmaksi että nopeammaksi, huimaus, pyörtymisen tunne ja se että kaikki on epätodellista ovat yleisimmät tunteet mulla. Kahvi nostaa verenpainetta ja se laukaisee kohtauksen, samoin silloin kun poltin niin tupakka ja kahvi yhdessä oli varma tapa saada kohtaus. Yksi hyvä esimerkki yllättävästä kohtauksesta on se että tulee tunne että joku läpsäsee päähän ja sitten alkaa kohtaus.
Aina pitäisi olla suunnitelma mitä tehdä jos tulee kohtaus tai vaikka ahdistus jos ei ole paniikkihäiriötä, sillä pystyy suojaamaan etukäteen pelon joka varmasti laukaisee, mutta kun tietää miten toimia nopeasti uskaltaa myös tehdä asioita kodin ulkopuolella. Mulle vessat ja tyhjät kulmaukset joissa ei ole ihmisä ovat turvapaikkoja joissa voin hetken olla itsekseen ja hyväksyä se että joskus täytyy lähteä vaikka kesken kauppareissun kaupasta ulos vaikka autoon istumaan. Minusta tämä pätee muihinkin oloihin kuin paniikkihäiriöihin eikä sitä tarvitse hävetä, oma olo on kuitenkin tärkeämpi.
Maind fullness/läsnäoloharjoitukset auttavat ainakin minua. Joskus käytin lääkettä mutta en enää pitkiin aikoihin ole tarvinnut niitä.
Paniikkihäiriöön löytyy hyvää tietoa googlettamalla. Tohtori.fi ja poliklinikka on luotettavia sivuja, niistä voisi löytyä hyvää tietoa.
Toivottavasti saat oikean diagnoosin ja apua oloosi, tsemppiä
🙂👍