Paniikkihäiriö, entäs nyt?
Sairastuin viimevuoden joulukuussa paniikkihäiriöön, luulen että tämän laukaisi aivan kamala stressi, kun siihen aikaan olin paljon sairaalassa, mitä rupesin myös pelkäämään. Häiriö eteni nopeasti, en voinut enää helmikuussa käydä missään, pahin jakso oli maaliskuusta toukokuuhun, minulla oli unettomuutta, joka päivä vain ahdisti ja luulin olevani tulossa hulluksi, en voinut käydä edes kaupassa. Tammikuussa menin jo psykologin puheille, mutta mielestäni tästä ei ollut juurikaan apua. Eräästä syystä sain lääkeet paniikkihäiriön hoitoon vasta kesäkuussa. Nyt olen 4 viikkoa syönyt sepramia 20 mg per päivä. Lääke on auttanut siihen että minua ei juurikaan enää ahdista päivisin, mutta en voi sopia etukäteen mitään menoja, kun alan stressata että en pysty kuitenkaan menemään. Uutena on nyt lisäksi tullut se, että en uskalla päästää ketään kotiini, kun pelkään että saan kohtauksen. Avomieheni on todellinen turva minulle, en pystyisi tekemään mitään ilman häntä, enkä tälläkään hetkellä uskalla lähteä kotoa pois yksin. Muutenkin itse paniikkikohtauksia tulee samaan tahtiin kuin ennenkin. Jotenkin olen tavallaan ”tottunut” tähän tilanteeseen, kohtauksista ja ahdistuksesta on tullut rutiinia ja arkielämää. Ei se tosin kyllä mukavaa ole, mutta olen jotenkin tuudittautunut ajatukseen että tällaista se tulee aina olemaan. En jaksa enää edes yrittää päästä kohtauksesta eroon ns. vain menemällä kohtauksesta huolimatta, koska saan kohtauksen aikana pahoja fyysisiä oireita, tärisen, tulee kylmiä aaltoja, joskus jopa oksennan.
Olen varmaan myöskin sairastunut sosiaalisten tilanteiden pelkoon, en uskalla olla ihmisvilinässä ja minun on erittäin vaikea puhua tuntemattomille. Änkytän ja sekoan sanoissani jos joudun tekemään niin. Viimeaikoina on myös ollut vaikeaa puhua esim. ystävilleni kasvotusten, mutta esimerkiksi tekstiviesteillä se on helppoa. Auttaako sepram myös sosiaalisten tilanteiden pelossa? Halua minulla on mennä kavereiden kanssa ja käydä esim juhlimassa, mutta en vain pysty.
En tiedä mitä teen kun saan kohtauksen joka kerta kun menen jopa psykologinkin luo, enkä halua mennä sinne ennen kuin lääkkeet auttavat, tai oikeammin en yksinkertaisesti voi, mutta en saa reseptiä uusittua jos en käy siellä :/
Alkaako lääkkeet auttaa, vai pitäisikö annostusta nostaa?
Heipsan
Itse sairastuin masennukseen ja paniikkihäiriöihin vuonna 2000. Sain silloin lääkityksen, josta ei ollut mainittavaa hyötyä. Vuonna 2006 aloin käydä psykologin juttusilla kerran viikossa, mutta siitäkään ei ollut suurta apua. Psykologi totesi ettei hän osaa antaa minulle sitä mitä tarvitsen ja kirjoitti yhdessä lääkärin kanssa lähetteen päiväosastolle. Tämä päiväosasto oli kohdallani menestys. Ainut mihin minun piti kyetä, oli saapua paikalle. Osasto oli hyvin kodinomainen ja siellä sai lukea, katsella telkkaria tai ihan vaan nukkua. Osastolla oli myös omahoitaja sekä oma lääkäri, joka määräsi minulle ihan uuden lääkityksen. Osastohoidon ja uuden lääkkeen avulla aloin saada jalansijaa elämän myrskyissä ja nykyään pystyn jo osa-aikaiseen työhön (Minulle se on hurja saavutus, koska aiemmin en juurikaan kyennyt poistumaan edes asunnostani).
En osaa sanoa mikä sinun tilanteessasi olisi paras, mutta suosittelisin keskustelemaan lääkärin tai psykologin kanssa siitä, onko lääkitys sinulle oikeanlainen. Yleensähän noissa lääkkeissä tuppaa olemaan sitä, että olo pahenee hetkellisesti ennen kuin se paranee. En tiedä onko kyseessä elimistön reagointi ulkopuoliseen aineeseen, vai mikä lie. Jos kirjoittaminen on sinulle helpompaa kuin puhuminen, niin kirjoita ihmeessä! Kirjoittele kirjeitä, päiväkirjaa, sähköpostia, tekstareita.. kunhan kommunikoit jollain tavalla. Usein kirjoittaminen myös helpottaa ahdistusta (ainakin omalla kohdallani).