hei,
takana on tämä viikko palkkatöissä toisen kerran 15:een vuoteen.Kyse on sijaisuudesta koulussa.

Tietenkin välillä olen ollyt työharjoittleussa, työelämävalmennuksessa, ja tehnyt joitain keikkatöitä ja vapaaehtoistyötä yhdistyksissä.

Olen ollut tosi hankalissa ryhmissä esim. työharjoittelussa, muistan, että se oli raskasta.
ja vielä vuoden esim putkeen ja toisen vuoden toisessa hankalassa ryhmässä. Sellaisia ryhmiä joissa ei tiedetä miksi työtä tehdään, on hankala. Sellaisia työvoimatoimiston työharjoittelupaikkoja olen nähnyt. en uskaltanut raportoida siitä, koska jos on pitkäaikaistyötön, niin ihan ekaks ei halua menettää pientä lisätienestiä jonka saa harjoittelussa. Täytyy ihan itteensä ihmetellä miten on jaksanut.

Tämän viikon perusteella: työyhteisö on kyllin hyvä. Olen koko ajan pitänyt itselläni tavoitetta siitä, millaisessa työyhteisössä haluan tehdä töitä. Unelmani näyttäisi olevan toteutumassa.

Ehdotus on, että jos on tosi paska paikka, niin pyrkii hakemaan uuden työpaikan, jossa olisi hieman edellistä reilumpi kohtelu. Tiedän yhen pojan, joka on tosi monta kertaa vaihtanut työpaikkaa, ´maineen menettämisen uhalla´, mutta löysi kans mieleisensä.
Siihen tarvitaan voimia ja työtä, mutta on paljon mukavampi elää, kun on kiva mennä aamulla töihin.

Minä haluan takaisin töihin! Työ ei ollut minun masennukseni syy, vaikka se onkin rankkaa, sitovaa ja yksinäistä. On se myöskin haastavaa ja antoisaa.

En usko, että kukaan sairastuu pelkän työn vuoksi. Kyllä ne on ihmissuhdeongelmat ja traumaattiset kokemukset, jotka siellä takana jyllää. Toki ankea työpaikka voi katkaista kamelin selän eli olla se viimeinen niitti, jonka vuoksi ei kestä. Kaipa se on muotia syyttää työpaikkoja kaikesta. En ymmärrä, miksi työnantajan pitäisi ottaa vastuu ihmisten jaksamisesta? Siis tietty työt pitää jakaa tasaisesti eikä vaatia tekemään ylitöitä.

Itse olen odottanut aikoinaan työnantajaa ottamaan itsestäni vastuuta, kun minut sairaana ja masentuneena töihin palkattiin. Terapeutti osoitti minulle vasta, että odotin heiltä sitä, mitä kaipasin äidiltäni lapsena. Huolenpitoa. Se ei ole työnantajan vastuulla....

Minua suututtaa ja loukkaa, kun lääkärit ja hoitajat ovat syyttäneet työtäni ongelmistani. Kokonaiskuvan näkemisen taito puuttuu.

Minulla taas syyt ovat selkeästi olleet työnantajassa. Uuvuin totaalisesti ja sain psykoosin (joka todettiin epämääräiseksi 🤨). Jouduin sairaalaan, josta minut päästettiin pois n. viikon jälkeen. En ollut vielä silloinkaan terve, mutta ahdistuin myös siitä sairaalaympäristöstä.

Ilman lääkitystä ja töissä olin pari kuukautta, jonka jälkeen totesin, ettei tule mitään ja menin lääkäriin. Sain lähetteen psykoterapiaan sekä lääkityksen ja sairaslomaa. Olin sairaslomalla yhteensä puolisen vuotta ja senkin jälkeen oli todella vaikeaa lähteä taas töihin.

Nyt näitä masennus/hypomaanisia/ahdistusjaksoja on ollut joka vuosi vähintään kaksi. Työnantajani ei ymmärrä masennusta minään sairautena, joten töissä ei todellakaan helppo olla. Sain jopa "uhkauksen", että mikäli näitä pitkiä sairasjaksoja vielä tulee, täytyy katsoa yhdessä työpaikkalääkärin (joka ei todellakaan ymmärrä yhtään mitään) ja henkilöstöpäällikön kanssa miten muutamme työnkuvaani. Tämä pelottaa minua, koska pelkään että tulotasoni myös heikkenisi. Tosin en tiedä, voivatko heikentää palkkaani.
Pelkään myös jo mahdollista tulevaa sairastelua, koska en uskaltaisi olla pois töistä.

Viikonloppuna minulla oli jo yksi ahdistuskohtaus ja selkeästi hypomaaniset oireet. Sain kyllä ne hallintaani, mutta nyt masentaa ja väsyttää. Tätä masennusta ja väsymistä on ollut jo jonkin aikaa.

En kohta enää tiedä mitä teen, kaikki tuntuu niin turhalta.☹️

Taas masentaa 😞, olin kuulotutkimuksessa ja selvitettiin jo pitkään ollutta kuulo-ongelmaa. Odotin kunnan kautta puoli vuotta, että pääsen tutkimuksiin (kun ensin tutkittiin terveysasemalla ja sitten vasta sairaalassa). Nyt joudun odottamaan, että pääsen takaisin kuulontutkijalle, joka ehkä sitten antaa kuulokojeen ja tärinäherättimen. En siis herää herätyskelloon jos nukun väärllä korvalla.

Kävin myös askelterapeutilla kun toista nilkkaani vaivaa joku (kävi töissä aikaa sitten tapaturma, nilkka nuljahti). Työterveyslääkäri tutki ja sanoi, ettei siellä ole mitään vakavaa. Nilkka kuitenkin turpoilee välillä. Nyt askelterapeutti sanoi, että jotain siellä on, kun turvotustakin on, muttei osannut sanoa mitä. Nyt kokeillaan sitä sun tätä ja jos ei parane, pitää mennä taas lääkäriin.

Voimat alkaa olla lopussa. Onneksi on koti ja perhe sekä neulominen. Yritän kovasti kuntoilla, mutta jotenkin en saa aikaiseksi lähteä, haluan vain kotiin. Kotonakaan en jaksa tehdä mitään muuta kuin katsoa telkkua ja neuloa. Jopa suihkussa käynti ja hiusten pesu on vaikeaa. Millä tästä taas oikein pääsisi hyvälle mielelle. Ei jaksa enää 😯🗯️

Olet Pompula ihan oikeassa siinä, että työelämässä ei panosteta tarpeeksi työntekijöiden hyvinvointiin. Olen usein ihmetellyt sitä, kun työntekijöitä irtisanotaan laman takia... kuitenkin ne jotka ovat työssä, tekevät aivan liikaa ylitöitä ja uuvuttavat itsensä. Ei kovin loogista? Kovinkaan monissa työpaikoissa ei noudateta lakisääteisiä taukoja . Olen ollut työpaikassa, jossa ruokatauko oli 5min. Lisäksi pomo huusi siitä,jos viipyi hänen mielestään liian kauan vessassa... Samankaltaisia kokemuksia olen kuullut useista eri työpaikoista. Monet pomot odottavat myös työntekijän jäävän ylitöihin koska tahansa. Ihan niinkuin ei saisi olla muuta elämää kuin työ!!

Itse olen tällä hetkellä kuntoutustuella. Työkyvyttömyys ahdisti aluksi ja sai minut tuntemaan itseni jotenkin huonoksi ja epäonnistuneeksi. Kuitenkin nyt olen tajunnut,että tämä yhteiskunta on aivan liian työ ja urakeskeinen. Eihän mitkään urasaavutukset määritä kenenkään ihmisarvoa. Vaikka se kyllä välillä tuntuu siltä, kun jotkut suhtautuvat tympeästi,kun kuulevat minun olevan nuori eläkeläinen. Haluan kyllä joskus palata työelämään,mutta vain sellaiseen paikkaan,jossa minua ei revitä rikki liialla raatamisella ja huolehditaan muutenkin työntekijöiden hyvinvoinnista. Jos sellaisia paikkoja vielä on...?? 🙂 Mieluummin olen työtön ja onnellinen kuin työssäkäyvä ja uupunut ja stressaantunut työni takia.

Totta puhut Meebu. Olisi hienoa päästä kuntoutustuelle, mutta sinnekään ei päästetä hevin. Tuntuu siltä, että pitää yrittää itsemurhaa ennenkuin mitään tapahtuu, jos sittenkään. Kauheaa sanoa tätä ääneen, sillä en todellakaan ole aikonut tehdä itselleni mitään, mutta joskus tuntuu vain siltä, ettei kukaan halua oikeasti auttaa - pelkkiä kaunopuheita vaan.😞

Viikon sairasloman jälkeen sanottiin, ettei psykiatrin sairaslomatodistus enää kelpaa jatkossa vaan täytyy hakea työterveyslääkäriltä toinen. Olisiko parempi, että joutuisin sairaalaan tai kuolisin?☹️