Ajattelin kirjoitella tänne vähän omia ajatuksia, kun ne ovat niin olleet solmussa viime aikoina. Jos vaikka jollain olisi samanlaisia kokemuksia tai muuta kokemusta esim. lääkkeistä yms.

Palasin noin kuukausi sitten töihin reilun 2 vuoden kotona olon jälkeen. Äitiyslomalle jäädessäni työtilanne oli kovin sekava, eikä silloin ollut tietoa mihin töihin olen sitten palaamassa. Koin tämän aika ahdistavana, varsinkin kun pidin niin kovasti työstä jossa olin ollut. Jälkimmäisen äitiyslomani loppupuolella hain aktiivisesti töitä, koska vanhalla työnantajalla ei ollut tarjota koulutustani vastaavaa työtä. Pelko työttömäksi jäämisestä tai epämieluisiin töihin joutumisesta oli todella ahdistavaa. No töitä ei tuntunut löytyvät, kunnes sitten ns. vanha työnantajani tarjosi todella haastavaa työtehtävää, joka ei kuitenkaan vastannut omaa koulutustani. Otin työpaikan vastaan, kun muutakaan ei ollut tarjolla. Olisin ennemmin mennyt ns. oman alan töihin, mutta koin tarjotun paikan mahtavana tilaisuutena edetä työelämässä, josta saisi paljon arvokasta kokemusta moneen tulevaankin työpaikkaan.

Lähdin siis innolla, mutta jännittyneenä (kahden päivän varoitusajalla) töihin. Eka työpäivä meni ihan jees.. tosin hieman kauhistuin sitä työmäärää ja tehtävien laajuutta joka minulle oli siirtymässä. Ja kaikki vielä ihan uusia asioita minulle. Kotiin tulin kuitenkin ihan jees mielellä, kunnes illalla romahdin lähes yllättäen täysin. Sain kai jonkin laisen paniikki kohtauksen. En pystynyt hoitamaan mitään perheen asioita vaan vain itkin ja tunsin olevani täydellisesti loukussa, josta ei ollut mitään ulos pääsyä.Tuntui, että en mitenkään pysty menemään seuraavana päivänä töihin. Ilta meni sitten näissä merkeissä ja yön nukuin huonosti. Seuraavaksi aamuksi onnistuin jotenkin kasaamaan itseni ja selvisin siitä kunnialla läpi. Illallakaan ei romahdusta tullut. Kunnes taas kolmanne työpäivän jälkeen romahdin ja olin toiminta kyvytön. Seuraava päivä oli sovittu vapaapäiväksi jo ennalta, mutta olin edelleen ihan paniikissa ja hakeuduin psykiatrisen poliklinikan päivystykseen. Siellä sain jutella kahden sairaanhoitajan kanssa tilanteesta. Sain Obamoxia ahdistukseen ja Melatoniinia unta helpottamaan.

Kasailin aika hyvin itseni 5 päivän vapaan aika työkuntoiseksi. Obamox auttoi hyvin ahdistuskohtauksiin ja Melatoniini nukkumiseen. Mutta kyllä tämä koko kuukausi on ollut sellaista vuoristorataa, että alkaa olla voimat aikalailla lopussa. Toiset viikot menneet helpommin ja toiset heikommin. Lähes jokapäivä olen joutunut ottamaan Obamoxia 2 tbl. Viime päivinä yleensä 3. Olen myös nukkunut tämän viikon huomattavasti huonommin. Nukahdan kyllä illalla, mutta heräilen usein yöllä ja työasiat rupeaa heti pyörimään päässä ja ahdistus iskee päälle.

Pari päivää sitten kävin taas juttelemassa psykiatrian polilla ja nyt mukana oli myös lääkäri. Sain Citalopram 20 mg mielialalääkkeeksi. Nyt eka puolikkaalla tapletilla 6 päivää ja sit kokonaisella. Toivois nii, että tämä mieli alkais vähitellen tasaantumaan. Tämä on ollut kyllä yksi elämän raskaimmista kuukausista. Raskasta on etenkin se, että iltaisin ei jaksa mitään ja lapset toisinaan näkee miten romahtelen ja itken. Tuntee siitäkin huonoa omatuntoa. Ja se kun ei saa nukuttua hyvin.

Välillä tuntuu, että ei ne työasiat edes ole se mikä ahdistaa, vaan pelko siitä, että kohta taas ahdistaa ja saa paniikkikohtauksen. Pelko siitä, että on sairas/sairastumassa. Töissä on raskasta kun tuntuu, että pää ei pelaa entiseen malliin ja mieli ailahtelee jatkuvasti. Alkaa ahdistamaan yllättäen, eikä pysty keskittymään mihinkään. Hiki tulee otsalle ja pahoinvoiva olo. Olen kuitenkin ennenkin ollut vastuullisissa tehtävissä ja joissa sterssiä on pitänyt sietää. Tosin on minulla ennenkin ollut ahdistusjaksoja elämässä, mutta näin pahasti ne eivät ole päivittäistä elämää häirinneet.

No tästä tuli pitkä sepostus ja paljon jäi vielä kirjoittamattakin. Mut jos jollain vastaavia kokemuksia niin kirjoitelkaa. Tai sit siitä miten nopeasti toi Citalopram on auttanut.