Paljonko kuuluu sietää?
Saamattomuutta, unihäiriöitä, jatkuvaa väsymystä, ilottomuutta, heikkoa itsehillintää… Tunnistan itsessäni siis selviä masennuksen oireita. Kaikki elämän ulkoiset puitteet ovat kunnossa. Silti tunnen, että maailma ei ole enää minua varten, tai minä maailmaa. Koen toisinaan jopa niin, että 4-vuotiaalle lapsellenikin olisi eduksi, jos olisin poissa – kuollut tai eronnut. Ainoat hetket, jolloin tunnen lievää iloa tai pystyn vähän rentoutumaan, tapahtuvat aina kodin ja perheen ulkopuolella, esim. työmatkoilla. Toisaalta silloinkin tunnen helposti huonoa omatuntoa, jos koen jotain miellyttävää. Sanottakoon, että alkoholia en käytä juuri lainkaan tai korkeintaan kohtuullisesti.
Voiko vika olla ainoastaan siinä, että vaimoni on dominoiva ja vaativa? Hänessä on kieltämättä jopa narsistisia piirteitä. Hän etuilee, vaatii, edellyttää, menettää malttinsa ja kiukuttelee sosiaalisissa tilanteissa. Kotona on hän vastaan minä, kodin ulkopuolella me vastaan muut. Hän luo epäsosiaalisella käytöksellään minulle stressiä kaikissa tilanteissa, olipa kyseessä normaali (meillä tosin äärimmäisen harvinainen) kyläily ystävillä, tai vaikkapa ostosmatka marketissa. Pelkään koko ajan hänen aggressiivisia purkauksiaan, jotka joskus tekevät meistä kiusallisella tavalla tapahtumien keskipisteitä.
Vieraillessamme jossain hän saattaa hyvin suorasukaisesti arvostella vaikkapa kahvitarjoilua tai kodin sisustusta. Seurueessa hän ei hakeudu keskipisteeksi, mutta haluaa päättää ja vaikuttaa kaikkeen. Hän on jonkinlainen luontainen johtaja, joka alkaa kiukutella, ellei saa määrätä tapahtumien kulkua.
Hänen vanhempansa ja osa sukulaisistaan ovat alkoholisteja, heitä hän saattaa itkettää tai suututtaa julmilla puheillaan. Toisaalta hän kääntyy heti minua vastaan, jos uskallan puhua ”pahaa” hänen perheestään tai suvustaan. Ystäviä hänellä ei ole käytännössä lainkaan. Työtovereistaan hän puhuu yleensä vain negatiivisessa sävyssä.
Kotona hän keskeyttää lähes aina puheeni vaihtamalla puheenaihetta, sammuttaa television tai vaihtaa kanavaa kysymättä, kritisoi tapaani hoitaa lasta tai kotitöitä, väheksyy työtäni ja toimeentuloani, sivuuttaa huoleni tai suunnitelmani usein alentuvilla kommenteilla. Tahattomasti (?) hän alleviivaa riittämättömyyttäni toistamalla ja luettelemalla asioita, joita kotona pitäisi vielä tehdä. Hän antaa myös hyvin vahvaa ja negatiivista kritiikkiä korjaustoimenpiteistä, joita olen tehnyt tai teettänyt kotiimme. Jopa lastani varten tilatun joulupukin vierailu piti vielä aattoaamuna perua, koska hän ei tuntenut pukiksi pestattua henkilöä. Olin siis taas toiminut väärin, kuten tavallista.
Pisteenä i:n päällä hän ei osoita minkäänlaista hellyyttä tai fyysistä huomiota. Seksi sivuutetaan sillä, että ”ikinä ei ole aikaa” ja sillä siisti. Olen yrittänyt ymmärtää ja olla hänen tukenaan, mutta taitaa olla niin, että jaksamiseni on nyt loppusuoralla.
Voiko vaimoni olla energiani varastava narsisti, vai olenko vain luulosairas? Mitä minun pitää tehdä? Hävettää mennä lääkärille, koska olemme olleet yhdessä jo 19 vuotta ja olen oikeastaan jo viimeiset 10 vuotta vain myrkyttänyt mieltäni näillä suhteemme vinoutumilla. Tai sellaisiksi kuvitelluilla asioilla.
Olenko pelkästään itsekäs ja pikkusielu, vai kuuluuko minun vaatia parempaa kohtelua? Paljonko parisuhteessa pitää sietää? Vai pitääkö taas hakea lääkäriltä lääkekuuri masennukseen? Sekin on tullut tehtyä jo kahdesti, kuutisen vuotta sitten viimeksi…
Tekstisi ei ollut todellakaan kovin mukavaa luettavaa. Mieleeni tuli kuitenkin, että minkähänlaisen tekstin vaimosi kirjoittaisi sinusta? Hyvältä ei tosiaankaan kuulostanut ja jotakin sinun on tehtävä. Mutta ei voi olla oikein, että syöt masennuslääkkeitä vaimosi tekemisten ja persoonallisuuden vuoksi. Kuinka sinulle sellaiseen edes masennuslääkkeitä on kirjoitettu? Jos olisin sinä niin yrittäisin järjestää itselleni toisen asunnon ja panisin itseni sinne jäähylle ja mietintämyssyn päähän. Ja jos olo siellä yksin tuntuu paremmalta kuin hankalan vaimon kanssa, niin jättäisin koko moskan. Moskaltahan tuo kuulostaa. Uskon, että vaikka yksin on kuinka kurja olla tahansa, niin se on kuitenkin parempi olotila kuin huonossa suhteessa eläminen. Ja teillähän ei enää ole ollut seksiäkään aikoihin! Mikä se sellainen suhde siis oikein on?
Ei toista oikein voi neuvoa ihmissuhdeasioissa, mutta näin minä yrittäisin tehdä, jos olisin tilanteessasi. Se toisen asunnon saaminen ei kuitenkaan ole välttämättä mikään ihan helppo juttu, mutta jos sitä yrität niin toivottavasti juttusi ei kaadu siihen, että et saa/löydä itsellesi sopivaa luukkua.
Onnea yritykseesi mitä sitten aiotkaan tehdä!
Onkohan vaimosi isä ja/tai äiti ollut samanlainen kontrolloiva ihminen kuin vaimosi kuulostaa olevan? Vaimosi on voinut saada mallia vanhemmistaan käytökseensä - tai sitten hän on vain omanlaisensa vaikea ja mahdottomaltakin kuulostava luonne.
Narsismista minun on vaikea sanoa mitään, kun narsistiksi lukemani mukaan voidaan kutsua myös sellaista ihmistä, joka ei ole saanut varsinaista narsistin diagnoosia.
Itse erosin vuosi sitten 21-vuotisesta liitosta osittain siksi, että asuin liian negatiivisessa ilmapiirissä. Nyt eronneena taakka on keventynyt sen osalta, että kukaan ei ole laskemassa sen hetkistä energiatasoani. Yritän tutustua itseeni, että kuka oikeastaan olen. Tiedän, että osan ajasta haaveilen ja tunnelmoin, mutta koen sen olevan osa itseäni. Nyt saan toteuttaa sitä puolta enemmän itsesssäni ilman toisen tuomitsevaa asennetta.
Hei,
Jonkinlainen pysähdyksen paikka olisi nyt tarpeen - jaksamisesi taita olla katkolla oli sitten syyt kenessä hyvänsä. Selkeästi et kuitenkaan nauti olostasi. Muista kuitenkin, että sinulla itselläsi aikuisena ihmisenä on vastuu omasta olostasi - vaimosi ei ole ajatustenlukija. Hiljaa oleminen ja "kaiken sietäminen" on myös valinta, josta sinun on kannettava vastuu.
Oletko tuonut esiin tilanteen omalta kannaltasi? Ota asia asiaan ja anna teille molemmille mahdollisuus korjausliikkeesee. Jos vaimosi ei halua/ymmärrä, voit sitten tehdä omat johtopäätöksesi.
Toivottavasti kuitenkaan tilanteeseen ei ole sotkeutunut ylimääräistä ymmärtävää korvaparia... silloin on hankala lähteä paikkaamaan liittoa, jos tällainen "ymmärtäjä" vaanii taustalla.
Jasse kirjoitti 11.1.2011 9:29
Oletko tuonut esiin tilanteen omalta kannaltasi? Ota asia asiaan ja anna teille molemmille mahdollisuus korjausliikkeesee. Jos vaimosi ei halua/ymmärrä, voit sitten tehdä omat johtopäätöksesi.
Toivottavasti kuitenkaan tilanteeseen ei ole sotkeutunut ylimääräistä ymmärtävää korvaparia... silloin on hankala lähteä paikkaamaan liittoa, jos tällainen "ymmärtäjä" vaanii taustalla.
Tervehdys!
Kiitos hyvistä kommenteista. Ylläolevaan sen verran, että olen yrittänyt useaankin otteeseen ilmaista, etten pidä itseni ja tekemisteni aliarvioinnista, jatkuvasta kiukuttelusta, enkä liioin halua olla loppua elämääni selibaatissa. Keskustelut ovat kuitenkin olleet hyvin lyhyitä ja ne päättyvät poikkeuksetta hänen närkästymiseensä. Aika tyypillinen kommentti on, että "milloin muka olen sanonut/tehnyt noin"?
Hän ei ilmaisesti huomaa (tai välitä?) sitä, että loukkaa sanoillaan ja teoillaan läheisiään, myös siis muita kuin minua. Olen itse asiassa nyt viime aikoina havainnut, että hänen perheessään on tapana esittää kehut ja positiiviset asiat asianomaisen tietämättä selän takana ja negatiiviset asiat kaunistelematta suoraan päin näköä. Vaimoni isän sanonta "lasta ei saa kehua, ettei se tule ylpeäksi" avasi silmäni ja herätti narsismiepäilykset. Jos ihminen ei ole saanut kotona ikinä positiivista huomiota, hänestä tiettävästi kasvaa juuri tällainen läheisriippuvainen ja epäsosiaalinen energiavaras.
Yritän vielä kerran koota voimani ja puhua asioista. Pelkään kuitenkin, että lopputulos on taas sama, virheiden täydellinen kieltäminen. Hän osaa taitavasti kääntää kaikki asiat minua vastaan ja viimeksi kun söin masennuslääkkeitä, olin juurikin päätellyt henkisen väsymyksen johtuvan ainoastaan surkeasta kyvystäni tehdä työtäni ja sovittaa se kodin haasteisiin.
Toisaalta, ei passaa heittää kirvestä vielä kaivoon. Jos keskustelu päättyy kaikesta huolimatta positiiviseen lopputulokseen, hyvä, ellei, saan ehkä voimieni rippeillä irrottauduttua ahdistavasta tilanteesta.
Kiitos vielä kerran hyvistä ja asiallisista kommenteista!
PS. Olen keskustellut asiasta aika avoimesti ystävän kanssa. Hän ei varsinaisesti täytä niitä "ymmärtäjän" tunnusmerkkejä, joita arvelen Jassen tarkoittavan. Tosin sen myönnän, että ilmeisesti useampikin nainen on vaistonnut tilanteeni, mutta toistaiseksi olen yrittänyt keskittyä avioliiton työstämiseen.
Hei taas,
Viestintä tilanteessasi on varmasti äärimmäisen vaikeaa. Toinen osapuoli ei ole kovin vastaanottavainen huomaamaan omia virheitään.
Omalla kohdallani näin kävi vasta, kun mieheni ilmaisi hyvin vakavasti ettei tiedä haluaako jatkaa liittoamme. Hän purki pahan olonsa ja vihansa - kaikki oli minun syytäni. Ja tuolloin heräsin tajuamaan myös miksi minä olin se päällepäsmäri. Koin joutuvani olemaan "äiti" miehelleni - hoitamaan laina yms. muut asiat ja suuren osan kotitöistä. Huomaamattani ryhdyin kontrolloimaan häntä. Myös voimakas turvallisuuden kaipuuni lisäsi tätä kontrollitarvetta. tajusin toki sitten, että ei se "kaikki" voi minun syytäni olla. Asioista pitää puhua.
Tilanteet ja ihmiset ovat kovin erilaisia. Kuvittelen oppineeni.
Miten olisi hyvin vakava avaus... "Minun on niin paha olla, että en tiedä voinko jatkaa." Keskity kertomaan omista tunteistasi. Pyri välttämään suoraa syyttelyä "sinä sitä, sinä tätä" Kerro omasta olostasi ja siitä, että tunnet tukehtuvasi. Ettet voi jatkaa elämää näin. Todennäköisesti vaimosi ottaa siilipuolustuksen ja alkaa sytellä sinua. Asioiden prosessointi vaatii aikaa. Mutta pysymällä omassa kannassasi saat toisen ehkä tajuamaan tilanteen vakavuuden.🌻🙂🌻
Kiitokset tuesta!
Yritän jatkaa tästä 🙂🌻
Jos tilanne säilyy lukkiutuneena, lienee ainoa keino pelastaa mielenterveys on valita ainakin toistaiseksi eri osoite.
nuo edelliset kirjoittajat ovat samoilla linjoilla kun minäkin. Miksi kidut huonossa parisuhteessa joka hiljaa kuihduttaa sinut? jos tuntuu että kaikki on tehty ja varmasti enemmänkin niin oikeasti paras vaihtoehto on jättää nainen yksin omaan hyvänolontunteeseensa. et sinä voi hänen tekojaan ja sanomisiaa loppuelämäsi selitellä- tai voithan varmaan mutta etkö silloin olisi aika munaton mies?!?
mistä tiedät onko vaimollasi joku toinen kun seksikään ei maistu?!?
jätä tommonen ja muista että joskus vain on niin että itsessä ei ole mitään vikaa!!!!!!!