Pakoon todellisuutta
En tiedä onko tämä oikee mesta lähtee mitään kirjottelemaan mut aattelin ehkä kokeilla.
Ikinä en ole avautunut kenellekkään (siis kukaan ei tiedä tästä mitään vasta kuin nyt ketkä ikinä tätä luettekaan) kaikille valehdellu päin naamaa et kaik ois hyvin (jotenkin päänsisällä saan sen taivutettua että en kaipaa mitään sääliä näillä kertomuksilla), mutta todellisuudessa pään sisällä on about 10v sitä itteensä eli pa*****.
Isä ja äiti eros kun olin pieni, lähin äitin mukaan, käynyt ala-asteen 3:ssa eri koulussa/kaupungissa (isä kuoli kun olin neljännellä), yläasteen ja ammattikoulun samassa kaupungissa. Ammatikoulun 2-3 vuoden kesällä muutto pois kotoa toiseen kaupunkiin yksin asumaan. ”Kaverit” jäi sinne. About 5v asunut nyt yksin, muutaman ”kaverin” olen tuona aikana löytänyt. Kukaan ei pyydä minua mihinkään (tuskin edes muistaa mun olemassaoloa muulloin kun tarvitsee jotain aineellista / palvelusta).
Ainoa hetki jolloin kaikki unohtuu kun olen töissä/jossain ihmisten ilmoilla, uppoudun elokuvaan/sarjaan ns. mileli pääsee pakoon todellisuutta (yksinäisyys, masennus, ahdistus jne.), kun palaan kotiin/ohjelma tai leffa loppuu mieli tulee takaisin ”maan pinnalle” ja karu totuus lävähtää esiin.
Iloinen saatan olla ehkä välillä mutta sekin vain lyhyt kestoista, onnellinen mulla ei ole edes enää mitään käsitystä millanen olotila se on.
Välillä käynyt mielessä et vois ajaa vaa autolla jotai seinää/sillan kuvetta päi tai sillalta alas, mutta en kehtaa aiheuttaa sisaruksille ja äidille murheita.
Toisin sanoen ajattelen muiden etuja en itseäni lainkaan, enkä osaa sanoa kauanko kestää ennenkuin naksahtaa päässä ja jotain oikeasti käy.
Kaikkea en edes jaksa ruveta kirjottamaan, tämä on murto-osa mitä pään sisällä pyörii ja ”tarinasta” uupuu tietoa.
Kuulostaa siltä, ettet todellakaan ole tyytyväinen elämääsi. Onko jotain sellaisia asioita, joita voisit itse siinä muuttaa niin, että voisit olla tyytyväisempi? Onko yksinäisyys se päällimmäisin ongelma vai onko muitakin ikäviä juttuja? Mä olen saanut uusia kavereita ja jopa ystäviä sillä, että olen mennyt mukaan monenlaiseen vapaaehtoistoimintaan sun muuhun, jossa olen tutustunut uusiin ihmisiin ja sieltä on tosiaan mukaan tarttunut jopa uusia ystäviä, joiden kanssa pidetään yhteyttä ja nähdään. Se on ainakin yksi konsti. Tai sitten joku harrastus, jonka parissa voisi tutustua uusiin ihmisiin.
Pääsetkö missään puhumaan ns. ammattilaisen kanssa eli psykiatrisen sairaanhoitajan, terapeutin, psykologin tai psykiatrin kanssa? Voisi tehdä hyvää saada purettua pään sisäistä myllerrystä sanoiksi ja samalla saisi vähän etäisyyttä asioihin ja voisi jäsennellymmin pohtia ajatuksiaan. Kannattaa hakea apua.