Minun tilanteeni. On lähes täsmälleen samanlainen. Menin päivystykseen koska epäilin virtsatietulehdusta tsi klamydiaa. Lopputulos oli että jouduinkin kuukaudeksi pakko hoitoon psykiatrisesti. Olen siis papereiden mukaan mielisairas. Oireeni olivat puheliaisuus, sosiaalisuus ja sairauden tunnottomuus. Pakkohoudosta pääsin noin 4kk sitten enkä ole vieläkään toipunut. Moni asia meni pieleen pakkohoidossa olon vuoksi, kun en pystynyt hoitamaan asioitani ja suunnitelmiani. Taloudellisesti ja tulevaisuuden tavoitteiden kannalta pakkohoitoon joutuminen oli kohtslokasta. Sinne jäivät rahat ja unelmat. Lihoin lähes 20kg joten myös ulkonäkö meni. Enää en voi olla sosiaalinen kun ei ole vaatteita jotka mahtuisivat, ei rahaa ostaa uusia vaatteita eikä itsetuntoa nähdä läskinä kavereitani ja muita ystäviäni. Hoidon tavoite on siis nyt ilmeisesti saavutettu. Olen siis nykyään epäsosiaalinen, hiljainen ja tunnen itseni sairaaksi. Psykoosissa en koe olleeni sillä käsittääkseni silloin pitäisi olla tavalla tai toisella harhainen. Pakkohoidon seurauksena tunnen itseni ulkopuoliseksi yhteiskunnassamme enkä luota enää mihinkään sen instanssiin. Pelko ja turvattomuudentunne ovat päivittäisiä. Pelottaa että joudun takaisin enkä pääse pois. Omat mielipiteet ja persoona on yritetty kitkeä pois ja upottaa minut valmiiseen malliin. Tunnen itseni todella yksinäiseksi yhteiskunnan hylkiöksi. Minulla on kaksi korkeakoulututkintoa ja työelämässä ehdin ennen burn outtia olemaan 15 vuotta. Nyt minulla ei ole enää edes turvallisuuden tunnetta ja vapaus voidaan riistää mielivaltaisesti koska tahansa. En saa enää itse hallita elämääni..