Mieheni sanoi juuri samaa, "ole vain ressaamatta niin kyllä se siitä". Ei tätä ymmärrä, kuin samasta vaivasta kärsivät.

Käyn säännöllisesti mielenterveystoimistossaa keskustelemassa psykiatriaan erikoistuneen sairaanhoitajan kanssa ja minulla on lääkitys, jonka vuoksi on lääkärin kontrollikäynti 3 kk välein. Syön lääkkeenä Setralin 50 mg 1 tabletti päivässä. Lääkkeestä tuntuu olevan apua ja sitä olen syönyt nyt 4 kk. Tarkoitus olisi syödä vielä ainakin 7 kk, ja sitten kokeillaan vähentää. Yleensä pakkoajatusten hoitoon käytetään samaa lääkettä huomattavasti suurempina annostuksina, kun mitä minä syön mutta minulle tämä annos on maksimi, koska isompi annostus virkistää jo liikaa enkä saa nukuttua öisin.

Sairaanhoitajan käyntejä on pikkuhiljaa harvennettu, käyn enää kerran kuukaudessa kun aluksi oli 1-2 viikon välein. Eilen oli viimeisin käynti, ja mietittiin että miksi pakkoajatukseni ovat viimeaikoina olleet aina puolison pettämiseen liittyviä. Sairaanhoitajan mielestä se voi liittyä siihen, että olen elänyt vanhempieni parisuhdeongelmien keskellä ja lisäksi erilaiset käsittelemättömät pettämiset edellisissä suhteissa saattavat olla osatekijänä, lisäksi hän kysyi että onko minulla jotain selvittämättömiä pettämisjuttuja nykyisessä suhteessa ja tästä kysymyksestä ahdistuin hirveästi! Mitä jos pakkoajatukseni eivät olekkaan vain tästä sairaudesta johtuvia mielukuvia vaan todellisia tapahtumia? ☹️ Jotenkin säikähdin tätä kysymystä ja tämän varmasti huomasi sairaanhoitajakin ja olen koko päivän yrittänyt itselleni rehellisesti ajatella näitä pettämispakkoajatuksia, ja edelleen ne tuntuvat olevan sen verran järjettömiä luonteeltaan että ne eivät ole voineet oikeasti tapahtua. Pahimmassa tapauksessa tästä seuraa taas se, että nolaan itseni kun varmistelen mieheni kavereilta että ollaanko me joskus harrastettu seksiä.

Olisi kyllä kiva saada keskusteluun lisää osallistujia, että ei jäätäisi tämän asian kanssa ihan yksin.

Minullakin on pakkoajatuksia. Yleensä ne tulevat, kun olen ahdistunut, peloissani tai stressaantunut. Ne hallitsevat ollessaan kaikkea ja niistä on melkein mahdoton päästä eroon. Suurin osa niistä on melko harmittomia ja usein pakkoajatukset johtavat pakkotoimiin. Pakko tehdä, tuntuu ,että jos en tee niin jotain pahaa tapahtuu. Jotkut niistä taas eivät ole niin harmittomia ja ovat johtaneet jopa vaaratilanteisiin.

Käyn tällä hetkellä psykoterapiassa ja olemme puhuneet näistä siellä. Olemme jutelleet siitä, että minulla ne voisivat olla tapa jollain tavalla hallita tilannetta, joka ei muuten ole hallinnassani. Tiedä sitten. Eivät ne ole ainakaan loppuneet, vaikka tiedostankin tuon asia.

Joskus ajattelen, etten pääse noista ja pelkotiloistani ikinä eroon.

Lauramarja kirjoitti 4.12.2014 16:15

Mieheni sanoi juuri samaa, "ole vain ressaamatta niin kyllä se siitä". Ei tätä ymmärrä, kuin samasta vaivasta kärsivät.

Sairaanhoitajan mielestä se voi liittyä siihen, että olen elänyt vanhempieni parisuhdeongelmien keskellä ja lisäksi erilaiset käsittelemättömät pettämiset edellisissä suhteissa saattavat olla osatekijänä, lisäksi hän kysyi että onko minulla jotain selvittämättömiä pettämisjuttuja nykyisessä suhteessa ja tästä kysymyksestä ahdistuin hirveästi! Mitä jos pakkoajatukseni eivät olekkaan vain tästä sairaudesta johtuvia mielukuvia vaan todellisia tapahtumia? ☹️ Jotenkin säikähdin tätä kysymystä ja tämän varmasti huomasi sairaanhoitajakin ja olen koko päivän yrittänyt itselleni rehellisesti ajatella näitä pettämispakkoajatuksia, ja edelleen ne tuntuvat olevan sen verran järjettömiä luonteeltaan että ne eivät ole voineet oikeasti tapahtua. Pahimmassa tapauksessa tästä seuraa taas se, että nolaan itseni kun varmistelen mieheni kavereilta että ollaanko me joskus harrastettu seksiä.

Olisi kyllä kiva saada keskusteluun lisää osallistujia, että ei jäätäisi tämän asian kanssa ihan yksin.

Varmasti vanhempiesi ongelmat vaikuttavat sinuun kielteisesti. Sitä ei pidä vähätellä. Sama juttu mulla siitä että äitini oli siveyssipuli ja hänen ylenpalttista varjeluani en ole koskaan ymmärtänyt, mitä sillä ajoi takaa. Yksi epäilyni koskee sitä ettei hän halunnut luopua äitiydestä minuun. Sellaisesta olen lukenut lähinnä romaaneista tai nähnyt elokuvista.

Tuota sinun pettämis-pakkoajattelua mietin ja olen kyllä ollut siinä käsityksessä ettei naiset aloita hetken oikusta seksisuhdetta tai yhden illan juttua, ei edes puolituttujen kanssa. Itsestäni voisin sen uskoa mutta mielestäni nainen haluaa ensin ainakin ihastua, mieluummin rakastua, ennen seksiin antautumista. Tämä on siis minun mielipiteeni ja voi olla että olen väärässä tai ajattelen vanhanaikaisesti mutta mieti omalle kohdallesi miten asiasta ajattelet.
Jos aiemmissa suhteissa on ollut pettämisiä, se voi hankaloittaa tilannetta mutta jos vakisuhteesi ei ollut vielä kovin vakuuttava, eikä sitova, voiko siinä tapauksessa puhua pettämisestä. Ehkä vain itsesi pettämisestä kun olet kenties ollut epävarma toimiiko suhde vakituiseen vai halusitko löytää paremmin toimivan.
Se, että pettämisepäilystä on tullut pakkoajatuksia voi johtua myös siitä että elät tällä hetkellä kenties riittämättömässä parisuhteessa. Nimen omaan sinulle riittämättömässä. Kerroit että miehesi tapaa kavereita mutta onko suhteenne kunnossa eli saatko mieheltäsi rakkautta mielestäsi tarpeeksi. Toisin sanottuna onko seksielämänne sinun mielestäsi riittävää vai haluaisitko että miehesi huomioi sinut paremmin?

Olen päässyt kirjassa jo siihen missä annetaan ohjeita miten pärjätä pakkoajatusten kanssa ja olen hämmästellyt niiden yksinkertaisuuksista. Luulin etten pääsisi lainkaan jyvälle kirjan ohjeista mutta näkemä pääsen. Kiitokset siis että neuvoit minua hankkimaan kirjan. Se on avannut tukkoista päätäni ja aion yrittää ihan tosissani pakkoajatuksista vapautumista. Itse asiassa kokeilin jo huolta aiheuttavan ajatuksen "siirtämistä" ja koin jotakin ihan uutta ja ihmeellistä. Kerron seuraavassa viestissä miten ja mitä.

Pinja2 kirjoitti 4.12.2014 20:45

Minullakin on pakkoajatuksia. Yleensä ne tulevat, kun olen ahdistunut, peloissani tai stressaantunut. Ne hallitsevat ollessaan kaikkea ja niistä on melkein mahdoton päästä eroon.

Joskus ajattelen, etten pääse noista ja pelkotiloistani ikinä eroon.

Hei Pinja2! Sinulla näyttää olevan aivan samanlainen ongelma kuin minulla eli pakkoajatukset valtaavat mieleni kun olen stressaantunut. Kun minulta odotetaan päätöstä tai minulle työnnetään vastuuta jota en haluaisi ottaa. Minunkin pakkoajatukset ovat yhtä lukuun ottamatta melko harmittomia mutta haittaavat silti kaikkea muuta tekemistäni kuin tätä kirjoittamista.

Koska olet psykoterapiassa, ei sinun ehkä kannata hankkia kirjaa: Kerrasta poikki- sillä se ei ehkä sovi niihin keskusteluihin. Voit kuitenkin kertoa ja kysyä asiaa terapeutiltasi hänen mielipidettään. Kun itse olin kongitiivisessä terapiassa, silloin minulta kiellettiin kaikki psykologinen kirjallisuus sillä perusteella että saisin niistä sekavaa tietoa.

Kerrotko tarkemmin mitä pakkoajatuksesi koskevat? Entä miten ritualisoit jotta saat rauhan?

Harmittomat pakkoajatukset ja -teot ovat esimerkiksi, että minun pitää olla astumatta asvaltin halkeamiin tai kivien saumoihin. Tai, että volumen autossa pitää olla parillinen luku. Aina kun lähden kotoa minun pitää vilkaista tietystä ikkunasta ulos. Aika harmittomia, mutta näyttäähän se aika omituiselle kun hypin pitkin kivetyksiä.

Sitten on sellaisia pakkoajatuksia, joita en ole toteuttanut. Näitä on mm. sellainen, että autolla ajaessa minun tulee aukaista ovi. Laitan yleensä auton ovet lukkoon, jos lähdemme ajamaan pidempää matkaa.

Yleensä pakkoajatus on joku tehtävä ja saan sen pois päästä, kun suoritan sen. Joskus auttaa joku hyvä musiikki, joka saa ajatukset muualle.

Hei! Suosittelisin pakkoajatuksista kärsiviä lukemaan kirjat Joustava mieli ja Kohti arvoistasi (kirjoittajana Arto Pietikäinen). Luulen, että nuo kirjan harjoitukset voivat auttaa hyväksymään pakkoajatuksia. Koska mitä enemmän ajatuksia hyväksyy, sitä helpompi niitten kanssa on elää. Jos vaan yrittää kieltää ajatuksiaan, ne voivat lisääntyä..esim. mieti ettet saa minuuttiin ajatella vaaleanpunaista elefanttia..ja kuinkas käykään..todennäköisesti silloin juuri ajattelet vaaleanpunaista elefanttia, kun yrität kieltää ajatuksesi.

Muista, että sinä et ole ajatuksesi..voit tarkkailla ajatuksiasi ja antaa niiden tulla ja mennä kuin pilvet taivaalla menevät. Olet ennemminkin "taivas" kuin pilvet (eli ajatuksesi). Ja ajatukset eivät määrää sinua tekemään mitään, sinä voit ITSE valita arvojesi mukaisen toiminnan.

Jos luet nuo kirjat, kirjoita vaikka tänne auttoivatko kyseiset harjoitukset ja muutenkin kirjan ajatusmaailma yhtään? 🙂

Pinja2 kirjoitti 7.12.2014 9:26

Harmittomat pakkoajatukset ja -teot ovat esimerkiksi, että minun pitää olla astumatta asvaltin halkeamiin tai kivien saumoihin. Tai, että volumen autossa pitää olla parillinen luku. Aina kun lähden kotoa minun pitää vilkaista tietystä ikkunasta ulos. Aika harmittomia, mutta näyttäähän se aika omituiselle kun hypin pitkin kivetyksiä.

Aika hankalan oloista on elämäsi. Neuroottista. Jatkuva kontrolli tekemisistäsi vievät varmaan paljon energiaasi. Eivät ehkä sittenkään erityisen harmittomia. Varmaan vaikea keskittyä mihin tahansa tärkeään tekemiseen. On ihan hyvä että saa hoitoa ammattilaiselta mutta vertaistuki auttaa ehkä sinuakin. On jo auttanut mua, kun olen saanut kertoa ongelmistani jollekin. Pakkoajatukset toki vaivaavat edelleen mutta on lohdullista tietää etten ole likimainkaan yksin tämän ongelman kanssa. Minulla on vaikeita unihäiriöitä eli en saa likimainkaan tarpeellista määrä unta, syvää unta en ollenkaan ja olen siksi päivisin väsynyt ja ärtynyt. Olen jo pidemmän aikaa kärsinyt ongelmasta ja haluaisin päästä siitä eroon. Epäilit ettet pääse pakkoajattelusta mutta itse uskon että siitä voi päästä. Ei helposti mutta ajan kanssa.

Omat pakkoajatukseni yhtä lukuun ottamatta ovat harmittomia mutta kiusallisia ja osin häpeällisiä. Hankalin pakkoajatus liittyy minullakin autolla ajoon eli tähän hyvin monia kuljettajia harmittavaan puskurissa roikkumiseen. Siis siihen että takana tuleva ajaa liian lähellä. Pahimmillaan tämä ongelma oli silloin kun kärsin paniikkihäiriöstä sillä "puskurissa roikkujat" lopettivat minulta ajot kokonaan joksikin aikaa. Paranin paniikkihäiriöstä terapialla ja nykyisin kyllä ajan taas mutta roikkujat aiheuttavat nyttemmin pakkoajattelukierteen joka on saanut minut miettimään jyrkkiäkin keinoja karistaa roikkuja kannoiltani. Paniikkijarrutuksen, jolla saisin heidät törmäämään minuun ja huomaamaan kuinka järjetöntä roikkuminen on. Vielä olen pystynyt hillitsemään vastareaktioni tekemisen mutta pelkään että jonain päivänä niin käy sillä pakkoajattelu saa minut aina täysin poissa tolaltani. Vielä toistaiseksi ajan tiensivuun ja jään rauhoittumaan. Ajoa jatkan vasta tyyntyneenä ja siksi olen melkein aina myöhässä. Puskurissa roikkuja saa minut ajattelemaan täysin mieletöntä kaavaa: Että tämä tekee kiusansa nimenomaan vain minulle, että valinnut minut uhrikseen, koska olen suuri pelkuri ja elämässäni epäonnistunut. Tuo ajatus pyörii päässäni ja muotoutuu erilaisiksi teemoiksi, kysymyksiksi itselleni siitä mikä takana tulijan motiivi roikkumiseen on. Yrittääkö vahingoittaa minua vaiko vain kiusata omaksi ilokseen? Vai vielä jotakin syvällisempää, että roikkuja pyrkii päähäni? Ajatukset vellovat päässäni ja minun on vaikea keskittyä edessä oleviin tapahtumiin ja vilkuilen taustapeliin pakonomaisesti. Erityisen hankalaksi tekee tilanteen että on pimeää koska peileistä heijastuva valo on kuin syyttävä sormi. Että minä olen yksin syyllinen tähän tilanteeseeni.
Nyt kun olen lukenut: Kerrasta poikki-kirjaa, olen tajunnut muutamia asioita ja olen jopa toteuttanut siitä saatuja neuvoja. Viime viikolla sain taas roikkujan puskuriin ja kun pakkoajatus alkoi nousta mieleeni, muistin kirjan ohjeen ja yritin siirtää ajatusta tuonnemmaksi. Ensin yritin "hyväksyä" pakkoajatukseni ja hoin hyväksyntää itselleni kun samalla yritin olla katsomatta taustapeiliin. Se oli todella vaikeaa mutta onnistuin pidentämään vilkaisukerran väliaikaa ja hoin itselleni että ajattelen asiaa myöhemmin. Se oli helpommin sanottu kuin tehty mutta en antanut periksi ja vaikka pakkoajatus loputtomine kysymyksineen tunki päälinmäksi ajatukseksi, olin huomaavani etten ollut enää niin vauhkoontunut kuin yleensä olin vastaavassa tilanteessa. Ajaminen, puskurissa roikkujasta huolimatta, tuntui vähän rennommalta ja pystyi ajoittain seuraamaan tapahtumaa kuin sivusta katsojana. Se oli ihmeellinen onnentunne. Yleensä tunnen olevani kaiken keskipisteenä, nyt pätkittäin katsojana.
Tiedän että puskurissa roikkujasta pitäisi olla välittämättä mutta en pysty siihen. Minun on kuitenkin pakko ajaa. En pääse töihin muuten.

Selonteosta tuli pitkä, valitan mutta en pysty tätä vaikeaa asiaa tiiviimmin kertomaan. Kirjoittamalla laukaisen stressiä helpoimmin mutta minuakin auttaa musiikki rentoutumaan, etenkin tutut kappaleet. Ei aina mutta usein miten.

Auringonkukkanen kirjoitti 8.12.2014 13:42

Muista, että sinä et ole ajatuksesi..voit tarkkailla ajatuksiasi ja antaa niiden tulla ja mennä kuin pilvet taivaalla menevät. Olet ennemminkin "taivas" kuin pilvet (eli ajatuksesi). Ja ajatukset eivät määrää sinua tekemään mitään, sinä voit ITSE valita arvojesi mukaisen toiminnan.

Jos luet nuo kirjat, kirjoita vaikka tänne auttoivatko kyseiset harjoitukset ja muutenkin kirjan ajatusmaailma yhtään? 🙂

" sinä voit ITSE valita arvojesi mukaisen toiminnan."
Helpommin sanottu kuin tehty. Varmasti en ole mitään muuta elämässäni tehnyt hartaasti kuin olla ajattelematta järjettömiä. Tuskin mitään oppii tankkaamalle ohjeet päähän jos niitä ei pysty sisäistämään. Ensin pitää murtaa estomuuri päästä, oikotietä ei ole.

Pakkoajatukset ovat hieman helpottaneet kirjaa lukemalla ja tekemäni harjoitukset sujuvat hieman helpommin mutta helppoa sitä ei ole yksin viedä. Tunteita pitäisi päästä purkamaan ja saada palautetta. Muuten ei tule edistystä. Kai on taas käytävä MTT:sä vaikka siellä alkavat taas tarjota mielialalääkekokeiluja.