Voi helvetti... Luulin itsekin että olenko ainut, joka potee näitä ns"pakko- tai kiertoajatuksia".. Mutta onhan teitä muitakin. Itsellä ne painottuvat usein loppuviikkoon ja alkuviikon puolelle.. Osaavat olla TODELLA HÄIRITSEVIÄ, ei siis mitään ääniharhoja, vaan kuten ilmeisesti monella muullakin, erittäin kyseenalaisia ajatuksia joita tunkee mieleen vaikka koittaisi ajatella ihan muuta. Olenkin huomannut, että mitä vähemmän kiinnitän näihin huomiota niin sitä vähemmän ne häiritsevät. Ovat siis usein herjaavia, ja loukkaavia ajatuksia toisia ihmisiä kohtaan. Kerran sanoin eräälle tuttavalle näistä ja millainen ajatus oli sillä hetkellä kun hän sanoi ettei loukkaantuisi, mutta kyllä sen ilmeestä näki että ei niitä voi sivuuttaa ihan noin vain jos ne pläjäyttää toiselle päin naamaa. Mutta onneksi siis ei näin ole, enkä todellakaan näitä kertoisi kenellekään.

Saatan siis ajatella jostain erittäin läheisestä ihmisestä tai tutusta esimerkiksi, että hän on kusipää tai joutaisi kuolla tai ylimielinen mulkku, tmv., vaikken todellakaan ajattele OIKEASTI näin. Siksi ne ovatkin niin häiritseviä kun tiedän itse miltä minusta tuntuu ja mitä mieltä olen oikeasti asioista, sitten tulee tällaisia ajatuksia toisinaan..pistää hämmentämään todellakin että mistä on kyse..mutta kallonkutistajani kertoili että ovat ilm.ihan tavallisia ja jotenkin masennukseen liittyviä..Psykoosejakin on ollut useita joten voivat toki liittyä niistä palautumiseen kuulema.. Laittaisin kuitenkin nämä ajatukset jonkinlaisen pakko-oireisen käyttäytymisen piikkiin, koska sitäkin minulla esiintyy jonkin verran.. Mutta tämmöistä tällä kertaa..

LonelySoulz kirjoitti 7.11.2014 20:31

Voi helvetti... Luulin itsekin että olenko ainut, joka potee näitä ns"pakko- tai kiertoajatuksia".. Mutta onhan teitä muitakin.

Samaa olen itsekin luullut mutta kun luin ketjun läpi ja sunkin viestisi, ymmärrän etten ole likimainkaan yksin tämän harmituksen kanssa ja itselläni taitaa olla nämä pakkoajatukset sieltä lievemmästä päästä. En ole esim. koskaan ajatellut että joku ihminen joutais kuolla pois tai että jollekin kävisi muuten huonosti vaikka olen joutunut kiusatuksi työelämässä eräitten kusipäitten toimesta. Minua on kohdeltu kaltoin muuallakin mutta en silti vihaa ketään. Kiusatuksi tuleminen on mielestäni oma vika kun otan jo pienestä sanomisesta pultit. Olen siis liian herkkä mieheksi ja se kai on syynä myös tähän pakkoajattelu-oireeseeni ja että mulla on liian vilkas mielikuvitus. Mutta minkä omalla mielikuvitukselle mahtaa? Miten voisi kovettaa mielensä ja sanoa aivoille että nyt riittää, jätä mut rauhaan.

Häiritsijöitäni en siis syytä koska tavallaan ymmärrän heitä: He eivät tiedä tekevänsä itsellekin hallaa kiusaamalla muita. Pakko-ja/tai kiertoajatukseni ovatkin keksittyjä ongelmia. Aivan kuin se olisi energiaa jota tarvitsen. Ymmärtäisin paremmin jos olisin kirjailija ja pitäisi keksiä aiheita ja juonikuvioita. Harrastan kyllä kirjoittamista mutta vain koetuista asioista kuten matkoilta. Ei niihin sepustuksiin tartte keksi mitään täytettä.

Nuorena mulla oli persoonallisuus häiriö kun en oikein tiennyt viihtyisinkö paremmin poika-vai tyttöporukoissa mutta heterona olen elänyt tähän asti. Yksi pakkoajatus koskeekin tapausta jossa käytän tyttölasta hyväkseni mutta olen siinä ajatuksessa itsekin lapsi, murkku. Olen tätä kysynyt psykiatrilta että mistä ajatus on päähäni tullut ja miksi. Psykiatrin mielestä se on mielikuvitusta, ei todella tapahtunut mutta itse epäilen hänen olevan väärässä. Joka tapauksessa tuo hyväksi käyttö-pakkoajatus on mielestäni jotenkin laukaisemassa myös muita älyttömiä ajatuksia joissa ratkon loputtomasti ongelmaa.

Itsetuntoni on alentunut roimasti tämän pakkoajatus-oireiden myötä ja suorastaan toivon että sairastuisin dementiaan sillä se jos mikä sopisi minulle mutta tuskin mulla on niin hyvä tuuri koska mulla ei ole arpaonneakaan. Toivon myös aina välillä kuolevani mutta ns. luonnollisesti.

Hei OryX!
Mitä sinulle kuuluu? Kirjoita!

Aloittaja, et ole yksin ongelmasi kanssa. Pystyn samaistumaan sun tuskaan todella, vaikka mulla on varmaan eri tyyppisiä pakkoajatuksia. Ne liittyy lähinnä parisuhteeseen ja kumppanin edellisiin suhteisiin. Kuulostaa todella tyhmältä mutta taustalla on paljon asioita jotka on saanut mut tietyllä tavalla katkeroitumaan. Oletko saanut apua tilanteeseesi? Itse olen psykologin haastattelu vaiheessa ja siitä jatkan varmaan terapiaan.

Vihdoin löytyy "kohtalotovereita".. Itse olen kärsinyt pakkoajatuksista lapsesta saakka. Pakkoajatukset liittyvät aina siihen, että pelkään vahingoittavani/loukkaavani jotakin. Ne ovat todella ahdistavia ja järjettömiä, eikä niitä kehtaa sanoa ääneen. Kun menin mieheni kanssa naimisiin, alkoi pakkoajatuksen pettämisestä. Mitä jos olenkin pettänyt miestäni joskus jonkun kanssa, mutta en vaan muista? Tästä kehitin aina kaikenlaisia "muistoja" ja aloin niihin itsekkin uskoa, kunnes syksyllä homma "levisi" käsistä ja nolasin itseni aika monen miehen kaverin edessä, kun varmistelin heiltä että eihän me olla koskaan harrastettu seksiä.. Voi luoja, kun jälkeen päin hävettää, mutta onneksi olen terapian ja lääkityksen ansiosta saanut paljon apua. Lisäksi suosittelen lukemaan kirjan: Kerrasta poikki, vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista! Se on tosi hyvä kirja kotihoitoon. Joskus luen sitä iltaisin ennen nukkumaan menoa, sen lukeminen rauhoittaa koska siellä on asiat kirjoitettu ja esitetty juuri niinkuin mielessäni ajattelen. Kärsiikö muut pettämispelosta?

Lauramarja kirjoitti 11.11.2014 17:37

Vihdoin löytyy "kohtalotovereita"..
Lisäksi suosittelen lukemaan kirjan: Kerrasta poikki, vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista! Se on tosi hyvä kirja kotihoitoon. Joskus luen sitä iltaisin ennen nukkumaan menoa, sen lukeminen rauhoittaa koska siellä on asiat kirjoitettu ja esitetty juuri niinkuin mielessäni ajattelen. Kärsiikö muut pettämispelosta?

Onneksi en pettämisestä ole saanut pakkoajatuksia, se tästä vielä puuttuisi. Nuorempana kärsin mustasukkaisuudesta ja ne älyttömät epäilyt edelleen tuoreessa muistissa. Mustasukkaisuudesta kannattaa pyrkiä eroon heti kun niitä alkaa ilmaantua niin saa rauhan elää hyvää parisuhdetta. Ymmärrän kyllä että ajatukset omasta pettämisestä ahdistavat mieltä ja saavat aikaan varmasti epäilyjä: Ollako vai eikö olla, loputtomasti!

Muita, aivan järjettömiä ajatuksia pakkautuu päähän melkein jokaisena aamuna kun herään liian aikaisin. Kaikkein tyhmin on sellainen kun riitelen vaimon kanssa ajatuksissani, pitkiä ja seikkaperäisiä ja keksittyjä aiheita, kaiken kukkuraksi jään poikkeuksetta riidassa tappiolle. Joka kerta. Oikeassa elämässä olemme varsin sopuisa pari joten mistähän nuokin ajatukset ovat päähäni latautuneet. Toinen, hyvin yleinen pakko-tai pikemminkin kiertoajatus on sellainen että pähkäilen loputtomasti esim. kumman kätiseksi laitan jonkin oven ja kun asiaa olen väännellyt loputtomasti ja saaneeni asian päätetyksi, alkaa pähkäily uudelleen alusta aivan kuin en olisi mitään päätöstä tehnytkään. Tällaisia ajatuksia loputtomiin minulla, ei niinkään epäilyjä muiden tekemisistä.

Itse olen joskus päätellyt että sainkohan nämä pakkoajatukset pitkäaikaisen masennuslääkkeen käytön sivu- tai jälkivaikutuksena, koska huomasin Fevariinin muuttavan persoonaani. Lääkityksen aikana minusta tuli kylmä ja tunteeton, eikä tunteisiini pystynyt yhtikäs mikään vaikuttamaan. Esim. isäni kuolemaan en surrut ollenkaan vaikka luulisi että se jos mikä toisi raskaan surun. Kaiken lisäksi olen ja olin herkkä luonteinen ennen lääkitystä ja nyt taas kun lääkitystä ei enää ole ollut neljään vuoteen. En ole täysin varma milloin nämä pakkoajatukset valtasivat pääni mutta n. 10 vuotta kestäneen Fevariinin käyttö on ne saattanut laukaista.

Kerroit kirjasta jolla voisi päästä pakko-oireista. Mistä sellaisen voisi hankkia? Pakkoliikkeitä ei ole mutta jospa auttaa myös pakko ajatuksiin. Vaikka tuolla aiemmin kirjoitin että dementia olisi tervetullut sairaus niin loppujen lopuksi haluaisin sentään joko parantua tai ainakin alkaa sietämään pakkoajatuksiani. Lopullinen hulluus häämöttää jo. Olisi eduksi että saisimme keskustelua aikaiseksi sillä se auttaa kestämään. On kokemusta etätuesta, se auttaa ihan oikeasti.

Minä ostin kirjan Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista. Toki niitä voi olla kirjastoissa, mutta koen että minun tapauksessa on hyvä omistaa tämä kirja koska tarvitsen sitä paljon. Suosittelen sitä kyllä kaikille, on hintansa arvoinen! Nykyään menee jo useita päiviä ilman pakkoajatuksia ja oikeasti ymmärrän välillä pakkoajatuksieni olevan järjettömiä, mutta jos olen väsynyt ja ylikuormittunut, ajatukset jäävät junnaamaan pään sisään ja on vaan pakko keksiä joku ahdistava ajatus että saa "ruoskia" itseään. Joskus rauhoittaa, kun sanoo itselleen että "ne ovat vain ajatuksia". Mokaamisen pelko vaan on niin suuri, ja itsellä kaikki kantautuu varmasti ankarasta lapsuudesta. Jos joskus teki pienenkin virheen (otti esim. liikaa vessapaperia) selkään tuli.

Lauramarja kirjoitti 16.11.2014 0:35

jos olen väsynyt ja ylikuormittunut, ajatukset jäävät junnaamaan pään sisään ja on vaan pakko keksiä joku ahdistava ajatus että saa "ruoskia" itseään. Joskus rauhoittaa, kun sanoo itselleen että "ne ovat vain ajatuksia". Mokaamisen pelko vaan on niin suuri, ja itsellä kaikki kantautuu varmasti ankarasta lapsuudesta. Jos joskus teki pienenkin virheen (otti esim. liikaa vessapaperia) selkään tuli.

Kirjaa ei ainakaan kotipaikkakuntani kirjaston hausta löytynyt mutta Nettikaupasta jo tilasin mutta ei ole vielä tullut. Odotan ehkä liikaa sen tuovan helpotusta elämääni mutta jo vähäinenkin apu olisi tervetullutta.

Itsekin olen huomannut stressin lisäävän pakkoajatuksia vaikkei ne siihen millään lailla liitykään mikä stressaa. Ilmeisesti en vaan yksinkertaisesti kestä yhtään lisäkuormaa ajatuksiini. Olen aika pihalla itsestäni nykyisin enkä pysty hoitamaan asioitani. Esim. ihan tavallisen kulutuslaskun erittely ei onnistu enää ollenkaan ja minun on ihan turha niitä edes lukea. Onneksi mulla on siippa joka hoitaa asiat ja yleensäkin huolehtii minusta mutta ei hän tietenkään pysty auttamaan mua tästä piinasta pois.

Minä olen yhden keinon keksinyt millä pakkoajatukset saa taka-alalle. Sellaisen keinon ettei tarvitse ottaa väsyttävää pilleriä. Kuuntelen äänikirjaa korvanapeilla. CD-levyjä romaaneista joita saa kirjastoista. Kun alan kuunnella, ei irtaantuminen pakkoajatuksesta oli likimainkaan helppoa mutta jatkan vaan sitkeesti koska jos mun on pakko valvoa niin ihan sama mitä sitten teen kunhan pääsen ahdistavista ajatuskierteistä. Itse kirjan aihe saattaa jäädä ihan pimentoon mutta en välitä siitä ja joudun kelaamaan takaisin vähän väliä kun ajatukset karkaavat. Kun sitten uppoudun, en pysty ajattelemaan ihan järjettömiä kun korviin tunkee tarinaa. Keinosta on apua vain aamuyöhön eikä se toimi likimainkaan joka aamu, eikä toimi päivän vaikeuksiin. Päivätyössä on vaikeuksia, kuuntelen silloin radiota. Iltapäivisin ja iltaisin kirjoitan. Ihan mitä vaan sillä kirjoittaminen vie toiseen maailmaan. Kirjoittamalla saan ajatuksiini tolkkua.

Ankara lapsuus on taatusti koettelemus vailla vertaa ja mutta että jos käytti liikaa vessapaperia tuntuu jo ihan kiusaamiselta, rangaistukselta mutta mistä syystä? En käsitä ankarasta lapsuudesta oikeastaan muuta kuin kokisi sen ajan kärsineen jostain aineellisesta tai läheisyyden puutteesta. Sellaisesta mitä muilla on mutta ei itsellä. Minulla oli suht' normaalia vaikkei vanhemmillani ollut riittävästi aikaa meille mutta onneksi mulla oli isosisko joka hoiti meitä pienempiä.

Suosittelen lämpimästi lukemaan kirjan, siitä on sinulle varmasti apua! Pakkoajatukset jäävät jumittamaan päähäni yleensä sen takia, koska yritän niitä niin voimakkaasti kieltää itseltäni. Terapeuttini rohkaisi muuttamaan suhtautumista pakkoajatuksiin, ja toivottaa niitä jopa tervetulleiksi niin ne eivät jääkkään jumittamaan. Tästä on kyllä ollut apua, hyvinä päivinä pystyn pyyhkimään ajatukset mielestä sillä, että kerron itselleni niiden olevan vain ajatuksia ja että ne ovat järjettömiä, mutta kuuluvat sairauteeni. Ei niistä eroon pääseminen ole helppoa, mutta voi tätä ihanaa oloa kun huomaa kuluneen kokonaisen päivän ilman pakkoajatuksia! Kirjan tekstiä lainatakseni "Tällä hetkellä sinulle on tärkeintä, että tiedät, että voit parantua". "Sinä olet arvokas ihminen ja sinulla on oikeus hyvään oloon, onneen ja rauhaa." Muista, että pelkosi ja pakkoajatuksesi ovat liioiteltuja ja kulutat turhaan aikaasi niiden murehtimiseen ja miettimiseen. Ehkä lääkehoidon aloittaminenkin olisi hyväksi, koska pinttyneitä ajatusmalleja on hankala saada muutettua. Mutta mietippä itseksesi, miksi sinulla on pakkoajatuksia? Tässä tilanteessa tieto jopa helpottaa tuskaa 🙂

Lauramarja kirjoitti 21.11.2014 23:18

Kirjan tekstiä lainatakseni "Tällä hetkellä sinulle on tärkeintä, että tiedät, että voit parantua". "Sinä olet arvokas ihminen ja sinulla on oikeus hyvään oloon, onneen ja rauhaa." Muista, että pelkosi ja pakkoajatuksesi ovat liioiteltuja ja kulutat turhaan aikaasi niiden murehtimiseen ja miettimiseen. Ehkä lääkehoidon aloittaminenkin olisi hyväksi, koska pinttyneitä ajatusmalleja on hankala saada muutettua. Mutta mietippä itseksesi, miksi sinulla on pakkoajatuksia? Tässä tilanteessa tieto jopa helpottaa tuskaa 🙂

En ole vieläkään kirjaa saanut luettavakseni. Onkohan minua taas puijattu nettiostoksessani, ei olisi eka kerta. Ei edes kysely ole tuottanut tulosta. Saisi edes rahat takaisin.

En varmaan mitään muuta ole miettinyt niin paljon kuin mistä nämä pakko-ja kiertoajatukset ovat päähäni kasautuneet. Sen kuitenkin älyän että ajatella täytyy, paljonkin jos on tehtävä tärkeitä päätöksiä ja jo yksin puheita pitää miettiä ennalta, ettei möläytä mitään sopimatonta. Yksi syy näihin työperäisiin kiertoajatuksiin on voinut tulla työstä jota tein 15 vuotta sitten. Jouduin pähkäilemään monimutkaisia työmääräimiä, joita sain usein hyvin puutteellisina myyntimiehiltä ja joiden kanssa en aina päässyt neuvottelemaan suoraan kuinka työ pitäisi tehdä ja kaiken kukkuraksi pomoni antoi minulle "vapaat kädet" eli tehdä kuten itse parhaaksi näin. Tästä aiheutui jopa yöunien menetyksiä kun en osannut päättää kuinka menettelisin. Olisiko asiakas tyytyväinen vai joutuisinko korjaamaan tuotetta? Pähkäily ei olisi kuulunut työnkuvaani, ei palkankaan mukaan mutta härskisti se vaan minulle tyrkättiin. Lopetin tuon työn jo aikoja sitten koska masennuin vakavasti muista syistä ja päädyin työkyttömyyseläkeelle. Nyt mietin olisiko osa pakkoajatuksistani noin kaukaa? Jonkinlaisena muistihäiriönä koska olen luonteeltani tunnollinen ja pähkäily verotti raskaasti henkistä pääomaa. En ole tätä keltään ammattiauttajalta kysynyt. Ehkä pitäisi! Ja auttaisko se mitään, pääsisinkö pakkoajattelusta?

Seksuaaliset pakkoajatukset sain jo ehkä lapsena, jolloin ahdasmieliset vanhempani estivät näkemästä mitään mikä viittaisi alastomuuteen saati sitten seksuaalivalistukseen. Teeveestä ei saanut katsoa mitään missä oli vähäpukeisia tyttöjä, ei suutelemista, ei myöskään halailua. Silmät peitettiin jos ruuttuun tuli yllättäin suutelevia ihmisiä. Nuorukaisena en tiennyt yhtään miksi olisi pitänyt pyrkiä tyttöjen seuraan. Edes kansalaiskoulussa ei ollut juuri minkäänlaista valistusta ja intin jälkeen olin edelleen kokematon. Vasta tavattuani tytön joka ymmärsi miksen voi saunoa hänen kanssaan, alkoi hänen kauttaan avautua salattu maailma. Käsitin että vanhempani olivat estäneet normaalin kehitykseni, varjellessaan minua näiltä tiedoilta ties mistä syystä. Ehkä opittuna omilta vanhemmiltaan? Ehkä siveysvääristymän ohjaamina. Olenko perinyt vanhemmiltani tämän ahdasmielisyyteni joka nyt tulee esiin pakkoajatteluna niistä traumoista joita en silloin sisäistänyt? En tiennyt paremmasta, elin onnellisen lapsuuden, tietämättömänä normaalista kehityksestä. En tiennyt lapsena että minulta puuttui joitain. Mistä sen olisin voinut tietää?

Masennuksesta, johon sairastuin syystä että jäisin pakosta lapsettomaksi, en parantunut lääkkeillä enkä yksilöterapiallakaan vaan vasta kun asetin elämän arvot järjestykseen, siitä mistä pidän ja minkä hyväksyn puutteekseni ja jonka kanssa voin elää. Terapian aikana sain kuulla että masennus johtuu häiriöistä aivokemiassa, serotoniini-aineenvaihdunnan epätasapainosta, jota lääkkeillä yritettiin korjata. Ei toiminut minulla kun vastustin lääkitystä tietoisesti. Jotenkin älysin ettei lääkitys voi toimia jos sitä vastaan kapinoi. Lääkitys jatkui silti vuosia mutta lopulta se lopetettiin toivomuksestani ja minut ohjattiin ryhmään jossa tapasin samanlaisista asioista kärsivä ihmisiä ja kun aloimme kirjoitella toisillemme sähköpostin välityksellä, aloin lopulta parantua. Kirjoittelu jatkuu edelleen mutta näistä pakkoajattelu-oireistani en ole hiiskahtanutkaan heille. Jotenkin käsitän että tästä ongelmasta paranen niiden avulla jotka kärsivät samasta. Uskon että paranen myös pakkoajattelusta. Ennemmin tai myöhemmin. Valitettavasti täällä Tukinetin palstalla ei voi vaihtaa maileja.

Olen myös miettinyt sinun ongelmaasi. Voisiko oma uskottomuusepäilysi juontaa siitä että epäilet puolisosi rehellisyyttä? Nähdä epäilyn käänteisenä kuin se olisikin sinun ongelmasi tai että olet lähtenyt petoksen tielle saadaksesi tasapainon. Siis pelkkänä ajatuksena, ei tekoina, jotka nyt sitten kuitenkin ovat alkaneet tuntua todellisena. Liian todellisena kun olet ongelmaa päässäsi pyöritellyt. Tätä mielikuvitusteemaa olen itse miettinyt ehkä eniten omiin ongelmiini.

Toivotaan, että saisit kirjan pian käsiisi. Omani toimitettiin onneksi nopeasti. Pakkoajatuksesi voivat hyvinkin juurtua noinkin kaukaa. Lisänä siihen ylitunnollinen ja herkkä persoona, niin "alusta" pakkoajatuksille on valmis. Itselläni muuttui suhtautuminen pakkoajatuksiin, kun tiesin miksi minä voisin niistä kärsiä. Ja olen miettinyt juuri samaa, että johtuuko pettämispakkoajatukseni loppujenlopuksi siitä, että pelkään puolisoni pettäneen/pettävän, koska meillä on edelleen yksi epäselvä asia vuosien takaa käsittelemättä. Pakkoajatuksiahan minulla on ollut aina lapsuudesta asti, mutta nyt nämä pettämiseen liittyvät ovat tulleet parin vuoden sisällä. Mieheni käy paljon kavereiden kanssa viihteellä ja reissaa paljon, ja olen kyllä hyvin mustasukkainen hänestä, vaikka luotan (ainakin luulen luottavani) häneen 100 % Ihmisen mieli on kummallinen ja kuinka paljon helpompaa tämä elämä voisi olla ilman pakkoajatuksia.

Sain lopultakin kirjan Kerrasta poikki ja selailtuani sitä se ei ihan vielä vakuuttanut mutta olen hidasjärkinen nykyisin joten ehkä kirjasta on minullekin apua kun oikein syvennyn siihen.

Minä puolestani jouduin pakkoajatusten uhriksi masennuslääkekuurin aikana ja siksi epäilen lääkkeen ne myös tuoneen terapian myötävaikutuksella. Keskusteluissa käytiin läpi juuri samoja asioita jotka nyt pyörivät päässäni, ja omia epäilyjäni miten olen saattanut toimia. Terapeutin mielestä epäilyni olivat kuitenkin mielikuvitusta ja siihen olen yrittänyt mieltäni taivuttaa mutta vaikeaa se on. Mielikuvitushan voi mieltä muokata, kuten olen sen karsaasti saanut huomata mutta miksi ajatuksia ei saa hallintaan. Olisi varmaan ihan toisenlaista elää vapaana pakkoajatuksista mutta aiemmat kokemukseni mieleni liikkeistä ovat vieneet ojasta allikoon eli kun pääsen yhdestä pään harmista, joku toinen tulee tilalle, aivan kuin päässäni olisi laari johon varastoituneena vastuksia jotka esiin tullessaan ja pilaavat elämäniloani vuorollaan. Siitä olen ainakin väliaikaisesti iloinen että joku lukee näitä vuodatuksiani ja ottaa vieläpä kantaa. Pienistäkin asioista on apua, sen olen aiemminkin huomannut. Että joku välittää. Kiitos!

Jos olet taipuvainen mustasukkaisuuteen, ei syytä tarvitse kauempaa hakea. Mustankipeys on kalvava riesa. Tiedän kun siitä nuorempana kärsin pahoin ja epäilyni morsiameni rehellisyydestä meni äärimmäisyyksiin. Ennen kuin asiat meni liian pitkälle kysyin suoraan pettääkö hän, tapaileeko jotain toista. Kielsi närkästyneenä ja sanoi ettei hänellä ole mitään syytä pettää. En aluksi uskonut ja epäily kalvoi mieltäni mutta koska hän oli vannonut uskollisuutta, aloin pikkuhiljaa miettiä samaa asiaa. Miksi hän pettäisi jos meillä oli yhteisiä tulevaisuuden haaveita ja puhuimme toiveista jatkuvasti. Seksikin oli molemmin puolin tyydyttävää joten miksi oikeastaan olin alkanut epäillä häntä. Noin vuoden kuluttua yksi haaveistamme toteutui ja silloin tajusin että vain luotto toiseen teki mahdolliseksi haaveemme toteutumisen. Sen jälkeen en mustakipeyttä tuntenut niin kipeänä mutta vieläkin joskus pelkään että vaimoni löytää minua paremman miehen. Eroaminen kun on nykyisin niin trennikästä. Minusta luottamuksen toiseen voi saavuttaa olemalla itse luottamuksen arvoinen. Ja siihen ei minusta epäily saisi kuulua.

Muistatko vielä millaisia lapsuuden pakkoajattelusi olivat? Koskivatko unia, mahdollisesti painajaisia vai ankarasta kasvatuksesta?
Itse tiedän lapsena kävelleeni unissani ja pelkäsin pimeää, haluten nukkua vanhempieni välissä. Äitini on myös sanonut että lapsena minulla oli liian vilkas mielikuvitus. Tällä hetkellä tiedän että ainakin NYT se on liian vilkas. Koska olen myös helposti stressaantuva olen miettinyt jos siihen saisi estolääkkeen, voisiko se estää tai ainakin vähentää pakkoajattelua? Ja onko sellaisia lääkkeitä olemassa?

Mielelläni vastaan kirjoituksiisi, kiva jos siitä on sinulle apua! Tämän vaivan kanssa tuntuu välillä olevan aivan yksin, mutta oloa hieman helpottaa täältä saatu vertaistuki. En halua läheisiäni kuormittaa tällä liikaa. Meillä tuli parisuhteessa pari vuotta sitten seinä vastaan, kun mieheni väsyi totaalisesti mustasukkaiseen käytökseeni ja uhkasi erolla, jos käytökseni ei muutu enkä ala luottamaan häneen. Jotenkin sitä sitten pakon alla lopetti epäilykset, ehkä nyt "kipuilen" asiaa pakkoajatusten kautta.

Lapsena ensimmäiset pakkoajatukset alkoivat kun olin noin neljä vuotias ja meille tuli äitin ystävä vauvansa kanssa kylään. Aikuiset sitten ihastelivat vauvaa ja minulle tuli yhtäkkiä kauhea pelko, että vahingoitan vauvaa. En uskaltanut mennä vauvan lähelle ja toivoin vain että vieraat lähtevät pois. Jälkeen päin ajateltuna tosi surullista, että olen kärsinyt niitä noin pienestä asti. Välillä pelkäsin, että olin varastanut kavereilta jotain vaikka en ollut. Kaverini varasti kaupasta kerran karkkipussin ja minä söin sieltä yhden karkin ja tästä tuli niin voimakas syyllisyys jälkeenpäin että ei mitään järkeä.Neljännellä luokalla ollessani tunsin muljahduksen mahassani ja sain päähäni, että olen raskaana ja laihdutin varmuuden vuoksi 10 kiloa ja löin vatsaani iltaisin, että mahdollinen sikiö kuolisi. Jossain vaiheessa pelkäsin olevani lesbo monta kuukautta.. Jälkeen päin ajatellen tosi surullista, että en saanut hoitoa jo lapsena, vaan pakkoajatuksen malli on saanut muodostua päässäni jo melkein kolmekymmentä vuotta.

Luulen, että ankaralla kasvatuksella on merkitystä siihen, että itsetuntoni on lintattu niin alas, että en pidä itseäni minkään arvoisena ja ajattelen että kaikki asiat ovat aina minun syytä. Siitä varmaan kantautuu pakkoajatuksissa toisten vahingoittamisen pelko.

Suosittelen lukemaan kirjaa kaikessa rauhassa, varmasti pääset asiaan sisälle ja toivottavasti siitä on apua!

hei kaikki.

Lohduttavaa kuulla että muutkin ihmiset kärsivät pakkoajatuksista. minulla ollut pakkoajatuksia nyt 4 vuotta enemmän ja vähemmän. Oireet ovat lieventyneet sen jälkeen kun kävin psykologilla puhumassa näistä asioista. Hän ei ollut oikea terapeutti mutta puhuminen ja asioiden purkaminen helpottivat. Samalla huomasin kuinka järjettömiltä ajatukset kuulostavat. Nyt on ollut jonkin verran helpompaa. Ajatuksia tulee ja on pahoja kausia jolloin ei tiedä miten päin olisin. Mutta on myös hyviä aikoja jolloin ei ole ajatuksia.

Ajatuksistani sen verran että ne ovat ajatuksia tyttöystäväni, kummilasteni ja itseni vahingoittamisesta. Muiden vahingoittamisesta silloin kun olen heidän kanssaan ja itseni vahingoittamisesta jos olen yksin. Olen huomannut että nämä ajatukset nousevat monesti pintaan silloin kun uutisissa tulee tietoa uusista lapsi tai perhesurmista. Tämän jälkeen tulee pelko et jos muutkin tekee tollasta niin teenkö minäkin kun ajatukset ovat tällaisia... Näiden oireiden takia olen joutunut jättämään esimerkiksi yksin veneilyn/kalastuksen pois, koska pelkään tappavani itseni hukuttamalla.

Jaksamista muille kohtalotovereilla ja suosittelen kanssa tuota kerrasta poikki kirjaa mitä aikaisemmissakin viesteissä mainitaan. Harjoitukset ovat hyviä, mutta ne vaativat aikaa. Kaikki harjoitukset eivät sovi kaikille ja oikean etsiminen voi olla turhauttavaa, mutta vaivan arvoista.

Tosiaa vielä kerran jaksamista muille ja kiitokset henkisestä tuesta. Minua lohduttaa aina tieto että muutkin ovat jotenkin pärjänneet tämän kanssa. Se luo tarvittavaa uskoa itseeni.🙂👍

Lauramarja kirjoitti 28.11.2014 22:46

Mielelläni vastaan kirjoituksiisi, kiva jos siitä on sinulle apua! Tämän vaivan kanssa tuntuu välillä olevan aivan yksin, mutta oloa hieman helpottaa täältä saatu vertaistuki. En halua läheisiäni kuormittaa tällä liikaa.
Suosittelen lukemaan kirjaa kaikessa rauhassa, varmasti pääset asiaan sisälle ja toivottavasti siitä on apua!

Minullekin tämä vertaistuki on mannaa ja olen sitä harvoin saanut osakseni muuten kuin näissä keskusteluissa. Kirjoittaminenkin on minulle terapiaa ja jos en tiivistäisi tekstiäni, näistä vastauksistani tulisi tolkuttoman pitkiä. Minulla on ihan vimma kirjoittaa (mahtaakohan sekin olla pakkotoimista). Johtuu varmaan siitä että minulta on ystävät kaikonneet ja sukulaisetkin kääntäneet selkänsä henkisten ongelmieni vuoksi vaikka en niistä ole suuremmin huudellut ja vaikka ystäviä olisi, tuskin näistä pakkomielteistä-ja ajatuksista hiiskuisin kenellekään. Varmaan ongelmat näkyvät olemuksessani ja täällä netissä niitä merkkejä ei kukaan "näe". Näitä ongelmia ei sellaiset ymmärrä joilla niitä ei ole. Minulla on myös kliininen sairaus joka huonontaa kuuloani ja aiheuttaa jatkuvaa tinnitusta ja siitä olen muutamille harvoille kertonut, saamatta kuitenkaan ymmärrystä. Tinnitusta kun ei voi mitenkään mitata, siis todistaa onko sitä vai eikö ole. Sen vain voi itse tietää ja siksi siihen on tosi vaikeaa saada hoitoa (jota tosin ei ole vielä saatavana) mutta korvalääkärit sentään tietävät siitä jotain, myös sen että tinnitus jäi sivuvaikutukseksi korvaleikkauksesta 25 vuotta sitten. Vaimonikaan ei ymmärrä millaista jatkuva korvan soiminen on ja miksi pakkoajatukset vaivaavat minua. Hän sanoo, että voi hyvin olla "ajattelematta mitään". Uskomatonta.

Kirjaa nyt tarkemmin luettuani, vaikka se on ollut vaikeampaa kuin luulin, on muutaman kerran "kolahtanut" sillä tavalla että alan uskoa muillakin olevan pakkoajatuksia ja mitä erilaisempia rituaaleja. Olisi hyvä jos tulisi muitakin mukaan. Heitähän on. Helpottavaa on myös tieto ettei omat ongelmani ole likimainkaan pahimmasta päästä. Mutta melkein shokin sain tiedosta että kyseessä onkin ahdistuneisuushäiriö, johon kuuluu mm. paniikkihäiriö joka vaivasi n.30-35 vuotiaana. Silloin minulle kerrottiin että paniikkihäiriön taustalla on vakava masennus, josta en mielestäni kärsinyt koska olen aina ollut elämänhaluinen ja suunitellut tulevaisuutta. Ahdistunut mielestäni olen ollut lapsesta asti mutta siihen en ole saanut mitään hoitoa, eikä ammattiauttajat ole siitä puhuneet.
Ne kohdat joista "löysin"itseni "ovat:
- Olen liian huolissani virheiden tekemisestä.
- Olen liian huolissani, että joku vahingoittuu minun takiani.
- "Pahat" ajatukset pakottavat minut ajattelemaan "hyviä" asioita.
- "Oikeiden" asioiden ajattelu on ajoittain ainoa keino, jolla pysyn rauhallisena.
- Minun on usein pakko sanoa tiettyjä asioita itsekseni yhä uudestaan.
- Jouduin usein poissa tolaltani epämielyttävistä ajatuksista.
- Minulla on tavallisesti epäilyjä suorittamistani arkisisten asioiden onnistumisesta.
- En pysty hallitsemaan kaikkia ajatuksiani.
- Mieleeni putkahtavat asiat ovat häpeällisiä ja kummallisia (ei pelottavia tai väkiv.)
- Kun huolestun jostakin, en pysty lopettamaan helposti, ajatus kiertää kehää.
- Pienetkin, merkityksettömät asiat huolestuttavat.
Tarkistamispakosta kärsin masennuslääkityksen aikana, varsinkin silloin kun lääkettä vaihdettiin kun ne ei vaan sopineet. Lääkeyhdistelmät pahimpia harhojen aiheuttajia. Vaikka tarkistelin asioita en niitä silti toistanut. Kerta riitti mutta esim. lieden päälle jäämistä palasin työmatkaltakin tarkastamaan sillä vaimoni jäi nukkumaan kun lähdin aikaisin töihin. Olin lääkityksestä niin sekaisin etten luottanut itseeni. En kiinnittänyt siihen silloin paljoa huomiota mutta huoli vaimon turvallisuudesta oli painostavaa. Pääsin tästä tarkistamispakosta vaimoni avulla. Hän yksinkertaisesti komensi minua jättämään tarkistukset jotta en tulisi hulluksi. Alkuun se oli vaikeaa mutta pikkuhiljaa aloin unohtamaan asian kun ajatus ei enää tullut päähäni pakottavana tarpeena. Tosin vielä nykyisinkin tarkastan tiettyjä asioita kotonani jos olemme lähdössä esim. lomamatkalle. Esim. päävesihanan suljen sillä vesivahingosta koituisi suuri remontti mutta jos talo palaisi, ostaisi uuden vakuutuskorvauksilla. Minusta tällainen on ihan luonnollista ja järkevää.

Onko sinulla ollut mitään psyykelääkitystä näiden pakkoajatusten hoitona tai oletko saanut terapiaa? Ainakin lapsuuden ja kouluiän kokemuksesi omasta itsestäsi olisi vaatinut jonkinlaista apua. Puhuitko kenellekään omista tunteistasi esim. raskaudenpelosta tai lespoajatuksista? Sen olen ymmärtänyt että pikkulapset voivat olla julmia toisilleen sillä uusi tulokas saattaa viedä vanhempien huomion itsestä. Tämä on alkukantaista, vaistonvaraista ajattelua, käsittääkseni kaikki lapset kokevat niin. Esim. koiranpennut tappelevat emonsa parhaista nisistä ihan tosissaan. Pikkulapsi kokee asemansa uhatuksi, mitä ravintoon tulee ja ajatukset sen mukaisia. Koirien käytöksen olen nähnyt mutta lapsista en.