salainen55 kirjoitti 30.1.2013 18:32
Meitä pakkoajatuksista kärsiviä on paljon. joillakin lievempinä ja toisilla kovempina, mutta sama juttu kaikilla että ne haittaa normaalia elämää.
Olen entinen juoppo, ja elin aika hurjaa vaihtelevaa elämää eri miesten kanssa, parin kanssa menin jopa naimisiin, mutta nuorena en ollut juoppo enkä hurja vaan ääripäässä siitä, täysin hihhuli siveyden sipuli ja viinan vihaaja. Muut meidän perheessä ovat suht normaaleja, mutta olen huomannut nyt että kyllä heilläkin on lievänä kaikenlainen epäluuloisuus ja hirveä tekemisen ja menemisen tarve.
Liekö tuo pakkoajatusten ym. luonnehäiriöiden synty jo jo syntyessään saatu, "lahjaksi" epähuomiossa tuli hieman erikoinen tapaus. Näin itsestäni ajattelen, huumorilla, kun en muutoin jaksa.
Raitistuin AA:n ja Jumalan avulla ja ensin kaikenlaiset "neuroosit" vain paheni, oli paniikkihäiriötä, ahdistusta, mieletöntä liikkumisen tarvetta, häpeä ja itseinho syötti päähäni hirveitä ajatuksia joista oli hankala irti päästä. Eikä niistä irti pääsekään kuin ajan kans. On annettava ajan kulua. Kova itsekuri piti olla että päässä hiljeni ajatukset. Epäluulo muita ihmisiä kohtaan oli rajua ja sainkin särjettyä kaikki ihmissuhteet ympäriltäni. Eihän kukaan sitä sietänyt. ei edes terapeutti.
Mutta kas kummaa, nykyisin olen niistä lähes vapaa. Siis lähes. Vielä on hieman epäluuloa, mustasukkaisuutta (joka on aika rankkaa), ja en siedä muiden ihmisten vikoja vaan alan niitä miettimään ja jotenkin pelkäämään.
Ainoa keino on hyväksyä itsensä erilaisena, itsekuri, ja anteeksiantaminen itselle ja toisille. Eikä kannata alkaa miettimään kaikkea mitä mieleen juolahtaa, eikä antaa negatiivisten ajatusten vallata päätä.
Alkoholi, lääkkeet(siis huumaavat), huumeet, tupakka pois, liikuntaa, ulkoilua ja terveellistä ruokaa, siinäpä se on. Kannattaa kokeilla, eihän siinä mitään menetä jos kokeilee, vaikka kuukauden.
Kirjoitat paljon asiaa ja ovat varmasti monelle pakkoajatuksista kärsivälle tuttuja asioita. Tuolla toisessa topicissa (samasta aiheesta) kerroinkin, miten oma psykiatrini diagnisoidessaan totesi, että parantuminen tästä on epätodennäköistä, mutta toipumiseen on oikein hyvät edellytykset 🙂
Itselleen anteeksi antaminen on ehkä kaiken avain, vaikka ne helposti tuntuukin pelkiltä sanoilta. Voisiko melkein väittää, että jo muutenkin vilkkaan mielikuvituksen omaavat henkilöt ovat altistuneempia pakkoajatuksille?
Yksi neuvo jonka joskus sain, oli luoda (ellei sitä jo muuten siellä ole) ikäänkuin pään sisään joku hahmo, joka pakkoajatuksia päähän syytää. Ja kun tilanne on nk.päällä, käydä sen kanssa vuoropuhelua, mielellään ystävällisessä hengessä.
Kun alatte pikku hiljaa tulla toimeen keskenänne, myös sairaat pakkoajatuksetkin laantuvat, ja tuo hahmo antaa sinulle helpommin rauhan keskittyä todelliseen elämään.
Ihan noin helposti ja hetkessä mikään tuskin korjaantuu, mutta nämä on pieniä ja joillekin varmasti tärkeitä askeleita.