Minun pakkoajatukseni ovat paljon lievempiä ja liittyvät myös syyllisyyteen, häpeään, itseinhoon jne. Minusta sinun tilanteesi kuulostaa siltä, että saattaisit tarvita akuuttia apua. Olisiko syytä hakeutua psyk.päivystykseen? Voimia sinulle! Selvitä kyllä, mutta apua tarvitset selvästi.

Hei!
Minun pakkoajatukseni liittyvät menneisyydessä tekemieni virheiden jatkuvaan katumiseen, ja kyllä häpeä ja itseinho tunteina ovat liiankin tuttuja. Rauhoittavien lääkkeiden varassa itsekin olen pärjäillyt, mitään iloa en elämästä löydä ilman niitä.

Tilanteesi kuulostaa yhtä vaikealta kuin omanikin. Itse hakeuduin viime kesänä sairaalaan tämän takia, mutta enpä paljoa siitä itselleni saanut. Jaksatko kokeilla liikuntaa mielialan muuttajana. Sanon näin vaikka itsekään en vielä ole liikuntaa kokeillut. Se voisi kyllä auttaa. Jonkin verran pakkoajatusten valta vähenee, kun niistä kertoo jollekin luotetulle ystävälleen. Itse olen yhdelle ystävälle kertonut ja hän välillä soittaa ja kysyy miten menee.

Ehkä voisit tännekin kirjoittaa jotain niiden ajatusten sisällöstä. Jos se helpottaisi kun näkisit ne "ulkoistettuna". Jos syytät itseäsi jostain, muista että meillä on armo Jeesuksessa Kristuksessa. Itselleni tämä on tärkeä tukipilari, kun olen elämäni varrella sekaantunut vaikka mihin(en rikollisuuteen kylläkään vaikka töppäillyt olen paljon. ) Minulla on oma sielunhoitaja netissä (Kotisatama) jonka lähettämät meilit ovat valaneet minuun uskoa vaikeina päivinä. Myös Mielialahäiriöpoliklinikka on tullut tutuksi.

Rukoilen puolestasi. Paljon voimia Sinulle!

Kiitos rohkaisusta, Repukka... Tämä vain on siitä hankalaa, että tilanne ei ole akuutti vaan jatkuva. Olen siis kärsinyt tämän luokan pakkoajatuksista jo vuosia, miksi kirjoitin siitä nyt, en tiedä varmasti... Vasta nyt kai uskalsin jotenkin tarttua asiaan, tai sitten vain kestokykyni loppui viimeinkin. En usko siksi päivystyksen voivan tarjota mitään apua, että omalääkärini ja milloin minkäkin osaston lääkäri on saanut kuulla kuvausta pakkoajatuksistani eikä kukaan heistä ilmeisesti ole keksinyt mitään mikä niitä helpottaisi. Terapian lopetin viiden vuoden jälkeen kesken, mutta siinä ajassa se oli ehtinyt jo kiertää veistä haavassa niin, etten koskaan enää toipunut entiselleni. Terapia veti mieleni sellaiselle spiraalille, etten pääse siitä kokonaan irti vieläkään. Sekään ei siis ole minun ratkaisuni. En enää tiedä mitä tehdä. Nukkuisin lääkkeillä koko ajan, elleivät uneni olisi niin hirvittäviä.

On pakko lähteä viemään koira aamulenkille ja tiedän jo etukäteen että se on yhtä tic!tic!tic!tic-oiretta. Pelottaa.

Kiitos sinullekin Arka! Myös minulla hyvin suuri osa pakkoajatuksista liittyy menneeseen syyllisyyteen ja häpeään, kadun kaikkea mitä olen tai en ole tehnyt, mitä en voisi koskaan kuvitella tekeväni, kaikkea mitä toiset ovat tehneet jne... Mutta se hirvittävin osa pakkoajatuksista koskee sitä mitä saattaa sattua vahingossa tai jos menetän kontrollin - ei, en pysty edes vihjaamaan mitä tuo koskisi. Jos kertoisin sen jollekin, niin siitähän tulisi totta ja se voisi tapahtua! Näen niin kauheita visioita jatkuvasti että on vaikea hengittää. Miten voin olla niin PAHA että edes nämä ajatukset pääsevät mieleeni?

Liikun nykyisin paljon kun minulla on koira, mutta juuri liikkuessa ne pahimmat ajatukset pääsevät kimppuun kun ei ole mitään irrottamaan mieltä niistä. Nytkin minun on hakattava näppäimistöä maanisesti jotta voisin kirjoittaa tämän, kun ajatukset vaanivat koko ajan tuossa! Kävin aikoinaan AA:ssa mutta se kaatui siihen 12 askeleen ohjelmaan ja pelkkään ajatukseen siitä että omat pahat teot tulisi listata kaikki kaikki kaikki ja hajosin siihen jo vuosia ennen kuin se olisi ollut ajankohtaista. En voi sanoa ajatuksiani ääneen, vielä vähemmän kirjoittaa niitä, koska silloin ainakaan ne eivät katoa koskaan. Ne ovat piirtyneet syvälle mieleeni kuin veitsellä leikattuina jokaikinen eivätkä ne milloinkaan arpeudu.

Minä kirjoitin nettipapillekin, kun en enää kestänyt, mutta hän ei koskaan vastannut, siitä on jo puoli vuotta. Siinä meni se viimeinenkin toivo. Jotenkin kuvittelin, että kun siitä suunnasta lähtee hakemaan apua, niin sitä ainakin löytyy, mutta ei. Ihmiset kuuntelevat hiljaa kun kerron että minulla on sen tason pakkoajatuksia että harkitsen elämäni lopettamista, ja vaihtavat sitten puheenaihetta. Minä en jaksaisi huutaa enää, kun kukaan ei todella kuule.

Karmea ja tuskallinen tilanne. Ehkä kuitenkin löytyisi joku ammatti-ihminen, joka voisi auttaa? Ei se, että terapia jollakulla ei ole tuottanut tulosta, merkitse, ettei joku toinen onnistuisi. Oletko lukenut, mitä pakko-oireisesta häiriöstä on kirjoitettu esim. netissä? Sekin voisi hieman valaista asiaa. Pakko-oireethan kai ovat olemassa sitä varten, että niillä yritetään torjua jotain, joka tiedostamattomasti tuntuu hirveän vaaralliselta, tavallisesti vihaan tai seksuaalisuuteen liittyvää. Asiaa selviteltäessä sitten paljastuu, että kyseiset tunteet eivän niin hirveän vaarallisia olekaan, ja tunteet ovat vain tunteita, teot ovat eri asia. Sinäkin kirjoitit olevasi paha. Enpä usko, että olet oikeasti sen pahempi kuin kukaan muukaan. Kaikissa meissä on hyvää ja pahaa, ja agressiivisuus on ihmisessä olemassa sitä varten, että pystyy puolustautumaan. Kaikki "paha" ei siis olekaan pahaa.

Hei!
Minä olen kärsinyt myös erittäin sairaista pakkoajatuksista. Ennen ne olivat kokoajan läsnä ja mietin myös itsemurhaa niiden takia. En tiedä miksi ne ovat vähän vähentyneet. Kyllä niitä vielläkin tulee välillä ja enemmän silloin kun olen stressaantunut. Olen oppinut jotenkin elämään niiden kanssa. luulen, että terapia on auttanut jonkin verran ja se tieto että yleensä jos on pakkoajatuksia ja pelko että tekisi jotain kauheaa niin silloin ei juuri tee mitään sellaista mitä pelkää. Et tuntisi syyllisyyttä niistä ajatuksista jos oikeasti haluaisit tehdä jotain pahaa. Toivottavasti sait jotain selkoa tästä sepostuksesta ja toivottavasti sinullakin hellittää ajan kanssa ajatuksesi☺️❤️☺️

Moi kaikille!

Onko kenelläkään käytännönkeinoja pakkoajatusten vähentämiseksi tai poistamiseksi?

Mä oon kans kärsiny pakkoajatuksista jo muutaman vuoden ajan. Mulla ajatukset liittyy ihmissuhteissa siihen, että sanoillani olisin jotenkin loukannut toista tai tehnyt jotain vääriin. Ajatukset voivat myös ilmetä toistepäin, eli loukkaannun toisten toimimisesta enkä saa asiaa mielestäni. Sillon mulle tulee pakonomainen tarve puhua kyseisen henkilön kanssa, vaikka se ihminen oisi lähes tuntematon ja on johtanut mut lukuisia kertoja noloihin tilanteisiin. Ihmiset eivät ymmärrä, miten oon näin "herkkä. Joskus oon miettiny jotain asiaa kuukausia ja yhtäkkiä pamautan asian ulos ja toiset ovat ymmällään. Tää varmaan kuulostaa pieneltä, mutta asia tekee elämästäni välillä helvettiä ja ahdistaa paljon. Pahinta on, että kun pääsen yhdestä ajatuksesta eroon, niin mieli keksii jo toisen. Se on erittäin uuvuttavaa!

Mä en oo löytäny keinoa poistaa pakkoajatuksia. Kun olo on muuten rento niitä tulee kuitenkin vähemmän. Ainoana keinona mulla on ollut pakkoajatusten suorittaminen, mutta se ei itse ongelmaa poista. Joskus pystyn väkisin poistamaan jonkun pakkomielteen ajatuksen voimalla.

Minulla on myös pakko-oireisia ajatuksia jatkuvasti. Vuodet eivät ole niitä hälventäneet vaan pahentaneet. Herään yöllä useita kertoja miettimään miten paha olen ja kuinka pahoja asioita olen tehnyt, ja mitä elämäni olisi ilman näitä tekoja. Päivälläkään asiat eivät jätä rauhaan. Itken jatkuvasti eikä mikään tunnu enää miltään. Minun kohdallani itsemurha ei ole vaihtoehto, vaikkakin se vaikuttaa ainoalta joka lopettaisi tämän tuskan. En usko, että tästä elämästä enää tulee mitään, ja tieto siitä ettei pakko-oireilusta meinaa päästä millään, edes vuosien terapialla tai lääkityksellä.

Syyllisyydentunne ja tunne siitä, että on paha ihminen, ei häviä sillä että joku sanoo "et sinä ole". Se vaatii jotain muuta. En tiedä mitä. Itsestä se lähtee, mutta kun on paha niin on paha. Toivon, että muut asian kanssa kamppailevat saisivat apua. Itse en usko että mikään enää muuttuu, on tätä niin kauan jo jatkunut ja olen muuttanut elämääni, muuttanut paikkakuntaa, kouluttautunut lisää, hankkinut uusia harrastuksia, käynyt terapiassa, syönyt lääkkeitä ja silti herään joka yö kymmeniä kertoja ja päivisin asiat vainoavat yhä vain.

Moi! itselläni ei ole diaknosoitua ocd:tä mutta olen näin netin kautta tehnyt sen itse(siksi e.m nimimerkki🙂) edellä mainitut kirjoitukset ovat aivan kuin itseni kirjoittamia ja se tuo minulle lohtua sillä tämä on tosi piinaavaa, on seksuaalisia ja väkivaltaisia ym ajatuksia joita en ikimaailmassa voisi toteuttaa. Olenkin miettinyt että miten saisin oikean diaknoosin tähän piinaavaan sairauteen? kerran lääkäri neuvoi minua juttelemaan esim, jollekkin hyvälle ystävälle näistä ajatuksista mutta se ei toiminut ainakaan minun tapauksessa☹️ alkoi sadella jokapuolelta vihjailevia kommentteja ihmisiltä" jotka eivät asiasta tienneet" no, sainpahan taas lisää mielen päälle purtavaa😝 oireet hellittävät aina kesän tullessa jonkin verran, mutta elokuussa on hammasrattaat pään sisällä jo kovilla kun ajatukset lähtevät kiihdyttämään kohti synkkää talvea😠 ainoa mikä tässä lohduttaa, on tieto siitä että vaikka nämä ajatukset olisivat kuinka sairaita/tyhmiä, ne ovat onneksi vain ajatuksia

Oryx, hei

mulla alko kiinnostamaan tää tilanteesi. Itselläni on joniin verran kokemusta tälläisesta, myös itse aiheutetusta, mutta sulla tilanne on ihan eri kalibeeria.

Ajatuksesi olisi hyvä saada ulos luotettavassa ja turvallisessa ympäristössä, jotta pääsisit niistä eroon pikku hiljaa ja huomaisit, että pystyt hallitsemaan itsesi eivätkä nämä ajatukset toteudu väistämättä. Miten tälläinen käytännössä toteutetaan ei ole minun tiedossani. Mielenterveyden ammattilaiset osaavat varmasti jotenkin ohjeistaa.

En voi muuta sanoa kun, voimia sinulle! Sitä todellaki tarvitset.

Meitä pakkoajatuksista kärsiviä on paljon. joillakin lievempinä ja toisilla kovempina, mutta sama juttu kaikilla että ne haittaa normaalia elämää.
Olen entinen juoppo, ja elin aika hurjaa vaihtelevaa elämää eri miesten kanssa, parin kanssa menin jopa naimisiin, mutta nuorena en ollut juoppo enkä hurja vaan ääripäässä siitä, täysin hihhuli siveyden sipuli ja viinan vihaaja. Muut meidän perheessä ovat suht normaaleja, mutta olen huomannut nyt että kyllä heilläkin on lievänä kaikenlainen epäluuloisuus ja hirveä tekemisen ja menemisen tarve.
Liekö tuo pakkoajatusten ym. luonnehäiriöiden synty jo jo syntyessään saatu, "lahjaksi" epähuomiossa tuli hieman erikoinen tapaus. Näin itsestäni ajattelen, huumorilla, kun en muutoin jaksa.
Raitistuin AA:n ja Jumalan avulla ja ensin kaikenlaiset "neuroosit" vain paheni, oli paniikkihäiriötä, ahdistusta, mieletöntä liikkumisen tarvetta, häpeä ja itseinho syötti päähäni hirveitä ajatuksia joista oli hankala irti päästä. Eikä niistä irti pääsekään kuin ajan kans. On annettava ajan kulua. Kova itsekuri piti olla että päässä hiljeni ajatukset. Epäluulo muita ihmisiä kohtaan oli rajua ja sainkin särjettyä kaikki ihmissuhteet ympäriltäni. Eihän kukaan sitä sietänyt. ei edes terapeutti.
Mutta kas kummaa, nykyisin olen niistä lähes vapaa. Siis lähes. Vielä on hieman epäluuloa, mustasukkaisuutta (joka on aika rankkaa), ja en siedä muiden ihmisten vikoja vaan alan niitä miettimään ja jotenkin pelkäämään.
Ainoa keino on hyväksyä itsensä erilaisena, itsekuri, ja anteeksiantaminen itselle ja toisille. Eikä kannata alkaa miettimään kaikkea mitä mieleen juolahtaa, eikä antaa negatiivisten ajatusten vallata päätä.
Alkoholi, lääkkeet(siis huumaavat), huumeet, tupakka pois, liikuntaa, ulkoilua ja terveellistä ruokaa, siinäpä se on. Kannattaa kokeilla, eihän siinä mitään menetä jos kokeilee, vaikka kuukauden.

Mäkin kärsin pakkoajatuksista. Mutta ovat lievempiä kuin ketjun aloittajalla. Kuulostaa rankalta, kun omienkin kanssa on vaikea elää.
Mulla voimakkaimpia ajatuksia tulee, jos joku arvostelee, kuten esim. äitini joulun aikaan mun kotia. Ajatukset siitä tulevat aina uudelleen ja uudelleen mieleen ja tuntuu kuin kotini olisi saastunut. Olin 5 päivää ihan lamaannuksissa, itkin vain ja olin todella todella ahdistunut. En päässyt käymään edes ulkona. Ja tosiaan, kun yhdestä ajatuksesta pääsee vähän pois, tulee jo toinen. Loukkaannun myös helposti ja mun on vaikea antaa anteeksi (persoonallisuus häiriö) ja monesti en todellakaan pysty siihen, vaikka mikä olisi.
Olen myös raitistunut ja käyn AA:ssa sekä NA:ssa ja jos käyn siellä useammin kuin 2 kertaa viikossa, niin ihme ja kumma, pakkoajatukset vähenevät, kun ei ole yksin ajatusten kanssa, vaikkei niistä aina puhuisikaan ryhmissä. Minulla on myös väkivaltaisia ajatuksia, ja välillä oikein "haaveilen" väkivallan teosta, ja inhoni on niin suurta esim joitakin rikollisia kohtaan, raiskaavia, ryöstäviä ja monia muita kohtaan. Huh, nyt tuli deja vu, että joku lukee tämän ja tunnistaa mut.

salainen55 kirjoitti 30.1.2013 18:32

Meitä pakkoajatuksista kärsiviä on paljon. joillakin lievempinä ja toisilla kovempina, mutta sama juttu kaikilla että ne haittaa normaalia elämää.
Olen entinen juoppo, ja elin aika hurjaa vaihtelevaa elämää eri miesten kanssa, parin kanssa menin jopa naimisiin, mutta nuorena en ollut juoppo enkä hurja vaan ääripäässä siitä, täysin hihhuli siveyden sipuli ja viinan vihaaja. Muut meidän perheessä ovat suht normaaleja, mutta olen huomannut nyt että kyllä heilläkin on lievänä kaikenlainen epäluuloisuus ja hirveä tekemisen ja menemisen tarve.
Liekö tuo pakkoajatusten ym. luonnehäiriöiden synty jo jo syntyessään saatu, "lahjaksi" epähuomiossa tuli hieman erikoinen tapaus. Näin itsestäni ajattelen, huumorilla, kun en muutoin jaksa.
Raitistuin AA:n ja Jumalan avulla ja ensin kaikenlaiset "neuroosit" vain paheni, oli paniikkihäiriötä, ahdistusta, mieletöntä liikkumisen tarvetta, häpeä ja itseinho syötti päähäni hirveitä ajatuksia joista oli hankala irti päästä. Eikä niistä irti pääsekään kuin ajan kans. On annettava ajan kulua. Kova itsekuri piti olla että päässä hiljeni ajatukset. Epäluulo muita ihmisiä kohtaan oli rajua ja sainkin särjettyä kaikki ihmissuhteet ympäriltäni. Eihän kukaan sitä sietänyt. ei edes terapeutti.
Mutta kas kummaa, nykyisin olen niistä lähes vapaa. Siis lähes. Vielä on hieman epäluuloa, mustasukkaisuutta (joka on aika rankkaa), ja en siedä muiden ihmisten vikoja vaan alan niitä miettimään ja jotenkin pelkäämään.
Ainoa keino on hyväksyä itsensä erilaisena, itsekuri, ja anteeksiantaminen itselle ja toisille. Eikä kannata alkaa miettimään kaikkea mitä mieleen juolahtaa, eikä antaa negatiivisten ajatusten vallata päätä.
Alkoholi, lääkkeet(siis huumaavat), huumeet, tupakka pois, liikuntaa, ulkoilua ja terveellistä ruokaa, siinäpä se on. Kannattaa kokeilla, eihän siinä mitään menetä jos kokeilee, vaikka kuukauden.

Kirjoitat paljon asiaa ja ovat varmasti monelle pakkoajatuksista kärsivälle tuttuja asioita. Tuolla toisessa topicissa (samasta aiheesta) kerroinkin, miten oma psykiatrini diagnisoidessaan totesi, että parantuminen tästä on epätodennäköistä, mutta toipumiseen on oikein hyvät edellytykset 🙂
Itselleen anteeksi antaminen on ehkä kaiken avain, vaikka ne helposti tuntuukin pelkiltä sanoilta. Voisiko melkein väittää, että jo muutenkin vilkkaan mielikuvituksen omaavat henkilöt ovat altistuneempia pakkoajatuksille?
Yksi neuvo jonka joskus sain, oli luoda (ellei sitä jo muuten siellä ole) ikäänkuin pään sisään joku hahmo, joka pakkoajatuksia päähän syytää. Ja kun tilanne on nk.päällä, käydä sen kanssa vuoropuhelua, mielellään ystävällisessä hengessä.
Kun alatte pikku hiljaa tulla toimeen keskenänne, myös sairaat pakkoajatuksetkin laantuvat, ja tuo hahmo antaa sinulle helpommin rauhan keskittyä todelliseen elämään.
Ihan noin helposti ja hetkessä mikään tuskin korjaantuu, mutta nämä on pieniä ja joillekin varmasti tärkeitä askeleita.

Pakko oireet ja ajatukset kiusana! Olen Tampereella asuva 25-vuotias mies joka on kärsinyt muutaman vuoden kyseisistä oireista. Hyvää terapeuttia olen hakenut ja jos jollain olisi täällä sellaisia tiedossa niin voisi suositella.. Olen ollut myös yhteydessä Tampereella toimivaan OCD/Tourette vertaistukiryhmään, mutta siellä on aika hiljaiselta meno vaikuttanut! Löytyykö Tampereen seudulta muita oireista kärsiviä?

Terve. Olen vasta liittynyt tänne ja minäkin kärsin pakko-tai pitäisikö sanoa kiertoajatuksista. Toisin sanottuna kun takerrun johonkin ajatukseen, en pääse ajatuksesta irti oikeastaan millään muulla keinolla kuin lääkkeillä. Yleensä väsyttävillä särky-tai allergialääkkeillä.

Nämä pakko-ja kiertoajatukset vaivaavat usein aamuyöllä ja olen niistä kärsinyt pidemmän aikaa. Aiemmin kärsin masennuksesta ja otin mielialalääkkeitä vuosia. Masennuksesta en enää mielestäni kärsi mutta olen pakkoajatus-oireestani yrittänyt kertoa tavallisille lääkäreille mutta en saa heitä kai ymmärtämään että ongelma on hyvin ahdistava. Siis joutua ajattelemaan samaa asiaa loputtomasti jos en sitä lääkkeellä katkaise. Tuntuu kuin olisi pakko suunnitella jotakin tai ratkoa ongelmaa jota ei ole edes olemassa tai ongelmasta on jo vuosia, eikä se enää muuten vaikuta elämääni.

Pakkoajattelu haittaa myös päivisin kun yritän keskittyä lukemaan romaania tai vain sanomalehteä. Ajatukset ei pysy luetussa jos kirja ei ole erityisen kiinnostava ja lukukappaleita on toistettava joskus useitakin kertoja. Olen yrittänyt opiskella kieliä mutta eihän siitä mitään tule.

Olen jo keski-ikänen äijä ja haluaisin päästä vaivastani. Psyykelääkkeitä kuitenkin kammoan koska ne muuttavat persoonaani. Toivon että löytäisin täältä jonkun joka on aiemmin kärsinyt pakkoajatuksista mutta pystynyt siitä parantumaan jollain metodilla.