Moi taas!
Onko muilla ollut edessä luovuttaminen pakkoajatusten (paniikin, sos.fobian ja masennuksen myös) edessä ajan myötä. Niitä kyllä saa lääkkeillä ja terapialla+itsehoidolla helpotettua mutta ainakin itsellä stressitilanteissa ne nousee aina vaan uudestaan ja jos tilanne jatkuu pitkään seuraa lamaava masennus. Siis ihan inhimillisissä tilanteissa tavallisten tunteiden tilalle. Minustakaan ei näy päälle tämä vaiva. Päinvastoin, olen kehittänyt yli sosiaalisen minän joka nyttemmin alkaa jääädä onneksi unholaan. Kun masennusjakso on huonoimmillaan niin toki näkyy ja siinä välilläkin näkyy niin, että ihmiset sanoo että kuunteletko vai ootko aina noin ajatuksissasi. Yrittäähän sitä kuunnellakkin mutta samalla olis hyvä hallita vaivojaan niin ei sitä tahallaan tee. Pitää elää vähän niinkuin itsensä sisällä että pystyy toimimaan. Joskus kuulee että on välinpitämätön. No, ei pidä paikkaansa. Tähän mielikuvaan vaikuttaa myös estnytt ja vaativa persoonallisuushäiriö. Senkin on terapiassa oppinut ajan kanssa että on armollinen itselleen vaikka paljon tulee arvostelua ja arvioita kun on mitä on. Vaikka kuinka veetuttaa niin masentuneille sanottu klassikkolause ”nauti niistä elämän pienistä asioista” on tosiaan ajan kanssa auttanut myötätuntoisuuden ja itsestään välitttämisen kautta. Työtä kaipaan ja yritänkin uuden ammatin kautta tehdä puolipäiväisesti vaikka mitä mieltä kukakin olisi. Luovuttanut on ehkä huono sana mutta ennemkin luopunut…taistelusta mitä ei kannata käydä. Sopeutuminen on tärkeää