Pakkoajatukset

Pakkoajatukset

Käyttäjä tyttönen4 aloittanut aikaan 13.06.2016 klo 23:07 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä tyttönen4 kirjoittanut 13.06.2016 klo 23:07

Kuinka moni täällä kärsii ahdistavista pakko-ajatuksista. Olis kiva saada vertaistukea, kun tilanne on mulla pahentunut.
Pakko-oireita on ollut lapsesta asti (lapsena enemmän toimintoja, esim. tavaroiden täytyi olla tietyssä järjestyksessä tai joku asia täytyi toistaa tietyn monta kertaa). Välillä vuosien aikana pakko-oireet ovat olleet niin lieviä ettei ne oo elämää sen kummemmin häirinnyt.

Muistaakseni joskus teini-iässä alkoi enemmän pakkoajatukset. Ne olivat väkivaltapainotteisia ja ehkä vähän harvemmin seksuaalispainotteisia. Väkivaltaiset ajatukset liittyivät eniten tärkeimpiin ihmisiin eli niihin ketä viimeisenä satuttaisi joten ajatukset tuntivat erittäin pahalta. Seksuaaliset pakkoajatukset liittyivät sitten kaikkeen mikä olisi eniten moraalisesti väärin, (vanhemmat, sukulaiset, lapset, eläimet yms.). Pakko-ajatuket ei tuolloin kuitenkaan hallinneet elämää mitenkään merkittävästi, mutta puhjenneen paniikki-häiriön ja sosiaalisten tilanteiden fobian takia aloitin psykologilla käynnin ja minulle kokeiltiin eri SSRI-lääkkeitä. Lääkkeistä oli luultavasti apua, vaikka inhosinkin niitä syödä.

Aloitin käymään psykoterapiassa kun halusin pysyvämpää apua monenlaisille ahdistushäiriöilleni. Sen lisäksi olin parisuhteessa, jossa jo valmiiksi huono itsetuntoni hajosi totaalisesti. Terapian avulla pääsin käsittelemään vanhoja asioita ja pääsin myös irti tuosta huonosta suhteesta.

Nyt olen löytänyt ihanan kumppanin, jonka kanssa saamme aivan pian yhteisen esikoisen (miehellä lapsia ennestään). Raskausaika on mennyt mielestäni hyvin vaikka olen ollut ilman mitään lääkitystä. Terapiassa olen silti käynyt edelleen.
Pikkuhiljaa ehkä raskauden puolenvälin jälkeen alkoi ns. pakkoajatukset menneisyyteen liittyvistä asioista ja nykyisestä parisuhteesta. Mietin kuinka tarkasti nykyinen puolisoni haluaa tietää esim. entisistä suhteista tai yhden illan jutuista. Olemme puhuneet vanhoista asioista avoimesti, mutta itsellä meni överiksi ja aloin jatkuvasti miettimään vanhoja asioita ja monet epäoleellisetkin asiat alkoivat aiheuttamaan kovaa syyllisyyttä vaikka järjellä tiesin, ettei tälläisestä syyllisyyttä tarvitsisi kantaa. Uskon tämän ylisyyllisyyden johtuvan tuosta vanhasta parisuhteesta, jossa exä halusi tietää sairaalloisen mustasukkaisena kaikesta menneisyydestäni ja kenen miespuolisen kanssa olen edes jutellut koskaan. Välillä jopa epäilen omaa muistiani, että entä jos muistankin jonkun asian väärin ja siitäkin tulee jo valmiiksi syyllisyys.

Myös väkivaltaiset ja seksuaaliset pakkoajatukset ovat palanneet ja häiritsevimpiä ovat nyt lapsiin liittyvät ”mielikuvat”, joita on tietysti myös puolison lapsiin. Oon oppinut jotenkin käsittelemään noita ahdistavia pakkoajatuksia, kun
niitä on silloin aikaisemmin jo ollut, mutta ongelmaksi on nyt muodostunut se, että tunnen ”pakkoa” kertoa pakkoajatuksista tarkasti kumppanilleni, jolloin nuo pakkoajatukset oikeastaan vahvistuvat, kun mieli alkaa keksimään vaan enemmän, että olisi taas jotain ”kerrottavaa”. Pelkään joskus myös näkeväni sairaita tai muuten häiritseviä unia, joista niistäkin tuntisin pakkoa kertoa. Usein myös mieleen saattaa tulla ahdistavia sanoja tai lauseita, kuin touretten syndroomassa, mutta ilman tarvetta sanoa ääneen. Niistäkin syyllisyys.

On myös alkanut tuntumaan, ettei minusta ole äidiksi häiriöideni takia, mutta en olisi uskonut näiden koskaan menevän näin pahaksi. Nukun erittäin huonosti, kun olen kummallisessa stressitilassa jatkuvasti. Nukun ehkä pari tuntia kerrallaan, jonka jälkeen taas herään hiestä märkänä ja ahdistuskohtauksen kourissa. Tuntuu, että mietin kokoajan jotakin enkä saa mieltäni rauhoittumaan. Jouduin aloittamaan mielialalääkkeet uudestaan, josta olo ainakin nyt aluksi pahentunut. Sain myös tarvittaessa otettavaksi opamoxia. Olo on välillä lähes sietämätön. Huolettaa lääkkeet vauvan takia myöskin.

Olis lohduttavaa kuulla, onko muilla ollut pahoja pakko-oireita tai jotain samankaltaista.
☹️

Käyttäjä tyttönen4 kirjoittanut 16.06.2016 klo 19:51

Eikö kenelläkään vastaavanlaista? ☹️

Käyttäjä Zorbas1102 kirjoittanut 17.06.2016 klo 10:06

Moi!
Mulla on ollut lapsuudesta asti pakko-ajatuksia paljonkin. Ne on yleensä meille todella kunnollisille ja kilteille tyypillisiä. Minulla ne lähti jyrkästä uskonnollisesta kasvatuksesta liikkeelle. Tuli muitakin mielenterveysongelmia. Paras apu on ollut sopiva lääkitys ja terapia, siis psykoterapia. Kävin pitkään terapiassa ja se oli aika rastasta mutta se on paljon auttanut. Kolmas asia on vertaistuki mitä sinäkin täältä haet. Tämän lisäksi on aika hyvä facebookissa ryhmä Pakko-oireinen häiriö/OCD. Jos haluat hieman useammin keskustelua tästä vaivasta niin liity siihen. Sielläkin on monenmoisia ilmenemismuotoja niin sieltä varmasti löytää kohtalontovereita.🙂🙂🙂. ON tosi hyvä että kirjoitit tänne!

Käyttäjä Laurene kirjoittanut 17.06.2016 klo 13:16

Hei Tyttönen,
Pakkoajatukset ovat käsittääkseni aika yleisiä. Minulla on ollut niitä myös, ja ne ovat olleet ajoittain erittäinkin ahdistavia. Minullakin on ollut ns.vahingoittamiajatuksia mutta olen jutellut niistä paljon terapeuttini kanssa ja olen nyt niiden kanssa suht. sinut. Terapeuttini sanoo, että ne ovat vain ajatuksia eivätkä voi vahingoitta ketään vaikka kuinka hurjia olisivat. Kaikilla ihmisillä on sellaisia.

🙂
Kuitenkin minulla on jatkuvasti sellaisia tarkisteluajatuksia, jotka häiritsevät. Kun minun pitäisi pitää lomaa, ravaan jatkuvasti hoitamassa kouluun liittyviä asioita tai mietin niitä. Se on ahdistavaa.😞

Minulla itselläni ei ole lapsia, mutta uskon, että selviät vauva-ajasta kun sinulla on jatkuvasti tukiverkkoja. Puhu rohkeasti neuvoloissa, käy äiti-vauva-ryhmissä, käy terapiassa jos se on mahdollista. Älä jää yksin. Toivon, että näistä sanoista olisi edes vähän apua.🙂

Käyttäjä tyttönen4 kirjoittanut 05.07.2016 klo 01:22

Kiitos vastauksista, tuli hyvä mieli kun edes jotain vastausta täältä sai. 🙂 vaikka myös tärkeää itselle oikeastaan oli että on edes tälläinen paikka mihin voi julkisestikin kirjoittaa vaikeuksista ym. Sekin jo helpotti jotenkin oloa. Mulla tällä hetkellä olo vähän helpottanut, edelleen ajoittain pakko-oireilua, mutta onneksi mieli kohentunut silti.. Vieläkin olis kiva saada tänne vastauksia samankaltaisista kokemuksista, kun käyn täällä aina välillä 🙂 🙂🌻

Käyttäjä Annimaija kirjoittanut 24.07.2016 klo 20:18

Hei,
Olen 1-vuotiaan pojan äiti ja käyn terapiassa koska masennus, ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö ja pakko-oireinen häiriö. Minulla pakkotoiminnot ovat lievempiä kuin pakkoajatukset. Ajatukset esimerkiksi raskausaikana liittyivät kohtukuolemaan, vauvan synnyttyä kätkytkuolemaan ja kiinteiden aloittamisen myötä tukehtumiseen kuoliaaksi. Olen reipas ja käytännöllinen joten sain jatkuvia pakkoajatuksia esimerkiksi siitä miten hoitoalan ihmisenä elvytän vauvaani tai kuinka järjestän hautajaiset. Ajatukset koskivat siis lähinnä vauvan kuolemaa tai vammautumista. Ensimmäiseen puoleen vuoteen en meinannut uskaltaa nukahtaa koska jos heräisin olisi vauva kuollut sinä aikana. Puoli vuotta olen käynyt nyt terapiassa ja syönyt citalopramia ja helpottaa. Välillä on rankempia aikoja ja välillä taas kaikki oireet ovat tipo tiessään. Minulla taustalla raskas lapsuus. Selviät kyllä kun uskallat rohkeasti pyytää apua. Ajatukset eivät vahingoita, anna niiden tulla ja mennä.

Käyttäjä Toivontuulitar kirjoittanut 05.07.2018 klo 12:29

Hei!

Onko kellään muulla pelkoa että ajattelee kaksimielisesti asioista, jotka on muille ihan normaaleita. Pelkään että nolostun kaikesta ihan pienestä ja meen lukkoon. Häpeän sitä ihan yli kaiken. En tiiä onko se pakkoajatus-tyyppistä, mutta yritän jatkuvasti kontrolloida ettei mieleen tule kaksimielisiä ajatuksia jotta en nolostelisi ihmisten seurassa. En uskalla hakea edes töitä kun pelkään että saan kummajaisen maineen.

Käyttäjä September kirjoittanut 05.07.2018 klo 13:50

Mulla on jonkun verran ollut, mutta olen niiden kanssa selvinnyt elämässä. Ne ovat pienin ongelmistani.

Päivittäisessä toiminnassa ne näkyvät lähinnä siten, että tietyt asiat pitää tehdä tietyssä järjestyksessä tai asiat pitää olla jollain tietyllä tavalla, jotten saa paniikkikohtausta. Joskus joudun myös tarkistamaan nämä perusjutut - avaimet, puhelin, hella, kahvinkeitin yms monta kertaa ennen kuin voin lähteä kotoota.

Lasten ollessa pieniä oli myös noiden yllä kuvaamienne kaltaisia oireita. Nyt lapset ovat kouluikäisiä. Joskus mieleeni tulvii mielikuvia tilanteesta, että lapseni kuolevat esim leukemiaan.

Lapsena ja nuorena mulla oli sellaisia ajatuksia, että jos en esimerkiksi ehdi tietyssä ajassa kävellä vaikka tietylle lyhtypylväälle niin tapan itseni.

Tänä talvena mulla on ollut pakkoajatuksia mieheni tappamisesta puukottamalla. Nämä on luultavasti liittyneet kaksisuuntaisen mielialahäiriön sekamuotoiseen jaksoon, jonka yhtenä oireena on ollut ärtyneisyys ja agressiivisuus. Esim leipää leikatessa miehen lähellä on mieleen tullut mielikuva, jossa nään hyökkääväni mieheni kimppuun leipäveitsellä. Päivittäin näen myös mielessäni tilanteita, joissa satutan toista ihmistä vahingossa.

Käyttäjä hangemhigh kirjoittanut 28.09.2018 klo 13:46

1 miul on pahoija uskontoon ja seksuaalisuuteen liittyvia pakkoajatuksia, sairaalassta kerrottiin ette tartte hätäillä, ne ajatukset ei kerri miusta ihestäni mitään mut on tosi vaikeita..

Käyttäjä Täällä mä kirjoittanut 22.12.2018 klo 03:03

Elikkäs, toivon että joku siellä vastaa, tämä on kuitenkin tosi vanha "ryhmä". Itselläni oli jostain heinäkuusta syyskuuhun joka ikinen päivä suuri pelko ja ahdistus että "entä jos mä kuolen". Ja luojan kiitos mulla ei ollut eikä tälläkään hetkellä eikä toivottavasti ikinä ole semmoista "vaaraa". Siitä kuitenkin päästiin yli ja olin kuukauden kaks silleen "vapaa" kun ei ahdistanut mikään. No... Nyt sitten muo ahdistaa et mitä jos oon lesbo tai entä jos musta tulee eli ihan samanlaisia asioita mitä sen entä jos kuolen jutun kanssa. Ajatus alkoi siitä kun mietin ihan random ajatuksella silleen et minkäköhän laista mun elämä olis jos olisin lesbo. Totesin että mun omasta mielestäni se ois hirveetä ja ällöä koska en oo mitenkään kiinnostunut tytöistä. (En siis välitä jos joku muu on, mutta ajatus että MINÄ olisin oli ällöä) No... Joka päivä myöskin ahdisti ja pelotti. Sitten tässä kaks viikkoa sitten se loppui ja olin taas "vapaa". Mutta nyt se on taas alkanut uudestaan. Mitä mieltä olette? Tarkoittaako et oon lesbo tai että musta on sellainen tulossa vai onko "vaan" sitä pakkoahdistusta joka ei tarkoita yhtään mitään. Tosiaan toistan sen vielä että en ole millään tavalla kiinnostunut tytöistä vaan pojista, mutta ainakun on aikaa ajatella tulee sellainen "entä jos mä oonkin" tai "entä jos musta tulee"

Käyttäjä domandra kirjoittanut 26.12.2018 klo 13:06

Hei vaan kaikille, ja pakkoajatukset on hanurista.

Omalla kohdalla kans aina kun menee jotenkin huonommine/ahdistaa enempi niin "Mä haluan kuolla" on sellanen ajatus joka putkahtelee pitkin päivää esille. Alussa se oli vähän pelottavaa, koska vaikka oonki väsyny, niin en mä kuolla halua! Nyt siihen on jo tottunu, ja yleensä toteen vaan että nyt loppu tollane höpötys, päivä kerrallaan eteenpäi.

Mut on kyl pelottavaa kun ei voi oikeen luottaa omaan päähänsä. Toi lesbo-asia on varmaan aivan järkyttävän ahdistava, vaikka kuinka hyvin ite tiedostat että tykkäät miehistä. Mun pää aina välillä heittää mun silmille kaikenmaailman kuvia siitä, et mitä jos nyt hyppäisit ton työkaverin päälle, tai mitä jos olisit harrastanu seksiä sen isän kanssa. Apua hyi inhottaa ees miettiä niitä, onneks ovat vähentyneet.

Oon muistaakseni joskus aikasemminki kirjottanu johonki ketjuun täällä, et mun oudoin pelko ahdistuksen kourissa on se, että ulostan alleni julkisissa. Pakko kokoajan tarkistella kaikkien ikkunoiden kautta että oonko vai en, kun jostain syystä en luota siihen että EHKÄ MÄ ITE HUOMAISIN TAI TUNTISIN SEN xD sit vaa ajatukset rullaa sen pelon ympärillä. Ai luoja tätä elämää.

Mulla ei auta näiden kaa yleensä ku se että yritän keskittyä ihan tosissaan siihen, että ne ei oo totta. Mä en halua kuolla, mun lompakko+avaimet on paikoillaan, mä en oo kakkinu housuun enkä oo myöskää astunu mihinkään ällöön.

Käyttäjä Balaza kirjoittanut 17.07.2020 klo 09:53

Pakkoajatukset ovat tuttuja. Olen alkanut päästä niistä ajattelemalla niitä enemmän. Ajattelin, että vaikka kirjailija tai käsikirjoittaja elokuvaan ajattelee vaikka millaisia skenaarioita eikä hän niitä oikeasti halua tehdä. Tai vaikkapa lasten pedofilian kanssa työskentelevälle tulee mielikuvia lasten kanssa aikuisista. Yksikin kirjailija kirjoitti kirjan siitä mitä on, kun vaari käyttää tyttären tytärtä hyväksi. Näytä asioita pitää voida ajatella. Ihmiselle voi tulla mitä vain mieleen, kun ratkoo elämässä tulevia asioita.
Kyllä te kestätte ne ajatukset. Ihmiset on rakennettu niin. Minulla on arvot, jotka eivät muutu vaikka mieleen tulisi mitä. Jos minulla oli vaikea ajatella pakkoajatuksiani, niin minä kirjoitin niistä.
Alan ammattilainen kirjoitti Hesarissa, kuinka hän velloo omissa ahdistuksissaan ja jännityksissään, koska kokemalla tunteet ne alkavat laimentua. Pakoilemalla ne kasvavat kuin vaikkapa tekemättömät työt. Ainii ne työt no kohta. AINIIN ne työt, kohta meni jo. No huomenna. Huomenna: AINIIN NE TYÖT.
Minulla oli pakko tarkistella, että jäikö ovi lukitsematta. Aluksi riitti kerran ja sitten ne alkoivat kasvamaan. Yhdellä kerralla päätin ajatuksella lukita asuntoni ja kokeilin kahvaa, jonka jälkeen sanoin hiljaa. "Se on lukossa." Sitten lähdin ja sain ajatuksen, että entä, jos se sittenkin jäi. Tiesin, että se on lukossa ja ajatus oli pakottava, kuin levottomat jalat. Annoin tunteen jäädä minuun enkä yrittänyt siitä pois ja kävelin portaat alas autolle. Ajattelin, että antaa tulla kyllä minä kestän. Sähköinen tunne kehossa viipyi hetken ja sitten, jostain alkoi tulla ajatuksia ja tunteita, että sinähän sanoit, että se on lukossa ja tunsit vielä, kuinka kahva oli vapaa eikä avannut ovea. Jos se kakka meinaa tulla siellä sporassa, niin anna tulla. Sitten ehkä huomaat, että eihän mulla ees kakata. Jatkat ajatuksen ajattelemista ja se alka hälvetä, kun keksit järkeilyjä ajatuksesta. Pakoillessa keskityt pakoilemaan, et siihen, että mitä tämä oikeasti tarkoittaa. Kohtaan pelkoni. Voin kuvitella, kuinka ajatus ajattelee, että eikö se enää pelkääkään minua, kun se tulee vaa kohti.
Asiat pitää kohdata ja, jos lupaa itselleen, että alkaa kohtaamaan kaikki asiat elämässä mitä tulee vastaan ja uskoo, että selviytyy niistä saa kummalista voimaa, kuin ottaisi vastuun itsestään ja omista ajatuksistaan. Usko on yksi tärkeimmistä eteenpäin vievistä kannattimista, kun koetetaan saavuttaa jotain.
Luin kirjaa Mielenvoima (Viisas Elämä kirjateema, Harri Virolainen ja Ilkka Virolainen.) Kirjassa kerrottiin tutkimuksista, joissa oli ollut osallisena professoreja ja tutkijoita, että uskon voima saa meidät onnistumaan huomattavasti paremmin yrityksissämme. Esim. kun alkaa uskoa, että pystyy johonkin alkaa saamaan enemmän vaihtoehtoja mieleen, kuinka onnistua. Tämä oli minulle onnen potkaisu! Pelkästään valitsemalla, että uskon pystyn onnistumaan paremmin? Aloin harjoitella uskomista ja nyt, kun olen ottanut paljon pieniä askelia uskon jo aika vaivattomasti. Uskon muihin ihmisiin ja uskon itseeni. Sekin, että uskoo muihin vahvistaa omaa uskoa itseeni. Kaikki mitä sinussa on itseäsi kohtaan tai muita kohtaan on sinussa itsessäsi. Kun et usko muihin sinussa on vähemmän uskoa ja tilalla epäuskoa, joka on sinussa. Täytä kaikki mahdolliset tilat itsessäsi sillä mitä haluat olla niin tulet pikku hiljaa siksi, kun teet töitä. Eli ajattele pakkoajatuksiasi, niin paljon kuin vain jaksat. Pakkoajatus on kuin eläin. Kun karhulle kääntää selkänsä ja alkaa juosta sen vaistot heräävät ja se alkaa saalistaa sinua. Et enää käännä selkääsi vaan kohtaat pelottavat ajatuksesi, koska pystyt siihen. Se on vaihtoehto, joka sinun tulee käyttää.

Terveisin Olli

Käyttäjä iekko kirjoittanut 23.07.2020 klo 21:28

Minulla on muutama asia selvitettävänä te-toimiston kanssa ja olen nyt pari päivää miettinyt aamusta iltaa tätä keissiä. Pelkäsin aluksi, että minulta peritään tukikuukausi pois. Nyt olen keksinyt jo, että saan varmasti karenssia 3 kuukautta ja joudun kodittomaksi (tiedän etten voi joutua kodittomaksi, mutta keksin nyt senkin pelon itselleni). Mitähän huolen seuraavaksi keksin? Toivottavasti te-toimisto ottaa pian yhteyttä, sittenhän asiat ratkeaa.  En voi olla ajattelematta nyt tätä asiaa. Kaksi päivää olen aamusta iltaan miettinyt vain ja tätä asiaa. Olen ennenkin ollut kova pohtimaan ja murehtimaan, mutta tämä on menee jo uudelle tasolle. Pelottavaa... Voisiko tämä olla jokin mielenhäiriön oire tai muuta vastaavaa.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi sitten. Syy: -
Käyttäjä Balaza kirjoittanut 24.07.2020 klo 08:09

iekolle. Varmaan pelkäät asiaa niin ja olet kova tekemään elämäsi eteen töitä, kun nuin paljon sitä mietit. Usein kyse ei ole mielenhäiriöstä vaan siitä, että ei ymmärrä miten mieli toimii. Mieli on työkalu, joka omalla tavallaan toimii omatoimisesti ja autonomisesti sekä kontrollin alaisena. Me emme ole mielemme vaan se on toiminnan työkalu. Samaistuminen omaan mieleen tuottaa joskus epämukavia tunnetiloja. (Vaikka jotain tulee mieleen ei se tarkoita, että olen sitä mieltä.)
Mieltä voi tarkastalle, kuin ottaisi sen käteen ja katselisi sellaisena lumihiutale pallona, että tuollaista siellä tapahtuu. Arvot kuitenkin ohjaavat meitä loppujen lopuksi ja ne eivät niin vain muutu, kuten ajatukset assosiaatioiden mukana. Ajatusten voi antaa tulla ja mennä, jos niitä koettaa kontrolloida ne voivat alkaa korostumaan eikä sekään ole vaarallista.

Jo yksikin kerta psykoterapeutilla voi auttaa tällaisen ongelman ratkaisuun. He ovat mielentoiminnan ammattilaisia ja tällainen ongelma on heidän kanssaan jopa mukava ratkaista. Yksi kerta on 60-80 euroa ja oman kylän terapeutit löytyvät googlesta. Terapiaa käyttävät nykyään kaikenlaiset ihmiset ratkaissakseen oppimisen ongelmia, stressiä, masennusta, surua yms. Moni kuuluisa näyttelijä on kertonut, että on terapian kauttaa ymmärtänyt miten saavuttaa asioita elämässä ja miten oma mieli voi olla hyödyllinen työkalu ja ystävä eikä rajoittava tekiä.

Tsemppiä sinulle. Varmasti saat tämän asian ratkaistua ja muista uskoa itseesi.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi sitten. Syy: Vastaus edelliseen viestiin
Käyttäjä liskonainen kirjoittanut 24.07.2020 klo 18:34

Hei!

 

Täällä myös yksi, jolla on pakkohäiriö ja pakko-oireisia ajatuksia silloin, kun on kova ahdistus. Minulla itselläni ahdistus ja paniikki siis kulkee käsikädessä pakkohäiriön kanssa, ja itselläni sitä on ollut myös lapsesta pitäen (en ole puhunut ehkä tarpeeksi oman psykologini kanssa asiasta, jotenka diagnoosia ei vielä ole sille varsinaisesti.) Lapsena tämä oli hankalampaa, nyt aikuisena enemmänkin mielenkeskeistä. Itsellänikin on ollut aikoinaan huono parisuhde, josta koin traumojakin jälkeenpäin. Nämä voi myös sinullakin varmasti vaikuttaa asiaan, niin kuin itse sanoitkin. Jos lapsuudessa on myös jotakin mikä kaivertaa, niin se voi tulla aikuisenakin esille vaikkei sitä huomaisikaan.

On hyvä muistaa, että ajatukset ovat onneksi vain ajatuksia. Jos tuntee jatkuvaa syyllisyyttä niitä ja tuntuu että niitä haluaa kontrolloida, oma olosi ja näin myös ahdistus sekä pakko-oireilu pahenee. Itsellänikin pahimpina aikoina on tosi ikäviä ajatuksia juurikin mm läheisimpien kuolemasta, joskus seksuaalisuuteen liittyviä asioita. Huomaan että jos "annan anteeksi" tämän itselleni, se olo yleensä helpottuu ja ajatukset vähenee samalla. Myös se, että sanoo itselleni että: "En halua näin tapahtuvan, ne ovat vain ajatuksia joita en voi kontrolloida" - on hyvä tapa lähteä eteenpäin. Ehdottomasti ahdistukseen pitää löytää jotakin apua, oli se lääke tai sitten intensiivinen traumaterapia. Kuulostaa siltä, että sinulta löytyy traumoja, jotka tulee esille näinä tapoina.

Opamoxi on itsellänikin, mutta se ei ole ahdistukseen oikeastaan, enemmänkin paniikkioireisiin. Ahdistukseen kannattaa hakea ihan omanlaisensa lääke, rohkeasti testaamaan! Ei kannata jäädä yksin kärsimään.

Toivottavasti nyt jotenkin auttoi mitä kerroin, vaikka vertaistukeahan tässä nyt kaivataankin. Et ole ainut joten ei hätää, et ole sairas vaan tämä tila, on hetkellinen ja nyt vain osa sinua.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 25.07.2020 klo 18:16

Mullakin välillä sellaista, että tavallaan mieli sanoo että jotain tiettyä asiaa ei voi tehdä. Siis jotain ihan arkipäiväistä. Vaikka tiskaamista. Mielessä ajattelee sitten että jos esim. tiskaa niin silloin iskee paniikkihäiriö päälle.

Se on jännä kun mieli tuottaa tuollaisia ihmeellisiä ajatus kulkuja välillä.

Silloin täytyy vain tehdä sitä asiaa mitä on meinannutkin tehdä, eikä missään nimessä saa antaa periksi sellaisille oudoille ajatuksille. Mutta niitä kuitenkin tulee usein. Varsinkin silloin kun on yksin.