Moi.

Olen itsekin käynyt nyt parissa ryhmässä. Se on ns. sosiaalista kuntoutusta.

Aika hurjalta kuulostaa. Oikeudenkäynti, uhkailu yms.

Onko se joku huume-veikko?

Osaan itsekin soittaa vähän kitaraa. Vaihdoin kielet just akustiseen. Jonkin verran oon rämpytellyt...

Mulla oli joulun jälkeen korona. Oireet kesti aika pitkään. Nyt on jo ihan hyvä olo...

On sitä Suomessakin kaikenlaisia tyyppejä. Kun miettii tuota uhkailijaa ja itekin oon kyllä kohdannut kadulla ja muuallakin kyllä outoja ihmisiä. Pistää miettimään. Minkä takia jotkut on sellaisia? Kai se sitten liittyy aina joihinkin päihteisiin ja vastaaviin. Tai johonkin psykopatiaan yms...

Ihan tavallinen töissä käyvä alkoholisti. Joi itsensä jokaiselta laivayhtiöltä  25-vuodessa pihalle. Kouluttautui (pakonedessä huoltomieheksi) nyt huoltomiehenä.

Mielenterveys ongelmia mutta ei o tarvinnut kuin alkoholia lääkkeeksi, kuten niin monet muutkin perus duunarit.

Aika vaarallinen itselleen ja muille. Mutta ei suomessa pakkohoitoon oteta - vasta sitten kun on tappanut jonkun...toivottavasti ei mua.

• Muokattu moderaattoreiden toimesta 1 vuosi, 7 kuukautta sitten. Syy: -

Alkoholikin eräänlainen huume kyllä.

Kummallista on tää Suomen meininki. Että vasta kun ihminen tekee jonkun hirvittävän teon, niin aletaan puuttua asiaan.

Kyllä se viina vaan on niin paha aine, että ei ainakaan mua haittaisi jos se olisi ns. kielletty.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 7 kuukautta sitten. Syy: Korjailu

Kyllä oli viime yö hankala, kun sydän jyskytteli kovaa ja en pystynyt oikein nukkumaan. Liikaa olen varmaan harrastanut liikuntaa. Mulla oli koko eilisen päivänkin pulssi korkealla. Jos tää nyt pitkään jatkuu, niin pitää varmaan mennä lääkäriin.

Se on kummallista että joka päivä tulee noita ahdistus-kohtauksia. En pysty niitä mitenkään välttämään. Se alkaa aina silmän räpäyksessä. Yhtäkkiä joku ahdistava ajatus tulee mieleen ja sitten sydän alkaa takomaan hirveesti ja alkaa hikoiluttamaan. Ja sydän voi takoo lujaa monta tuntia. Mikään hengitysharjoitus ei ole nyt auttanut. Sitten on inhottava olo koko päivän ajan. Kummallista kyllä. En ymmärrä aina että minkä takia niitä tulee niin usein... Kai se on sitten se ahdistuneisuushäiriö joka niitä tuottaa...

Ahdistus on jatkuvaa. Jos ei ihan päivittäin ole,niin kuitenkin joka viikko.  Riippuu omista ajatuksista,  ja mitä tapahtuu päivän aikana. Huonosti nukkuneena ahdistuu herkemmin. Asiat vain kiertävät kehää ja rintakehää puristaa. Ikinä ei ole mitkään hengitysharjoitukset auttaneet. Piikkimatto ja musiikki hieman,  niinkuin liikuntakin. Keho saatava mukaan,  tehtävä tuntemuksia että auttaisi. Välillä ahdistaa niin paljon että lamaantuu. Ja tämä ollut riesana vuosikausia. Inhoan sitä. Tuskin koskaan häviää täysin. Epätoivo iskee miksi on aina vaan kurja olo.

Minulla kun iskee ahdistus päälle, niin tulee sellainen kylmähiki ja juuri se että ajatukset laukkaa hirveetä vauhtia.

En tiedä häviääkö tämä minunkaan ahdistus koskaan täysin. On varmaan sitten vain opittava elämään sen kanssa.

Salilla käynti on nyt auttanut vähän...

Se vaan että kun on käynyt salilla, niin joka paikkaa särkee. Se nyt toisaalta on normaalia mulle, kun aina muutenkin tuntuu siltä että ns. luita kolottaa. No mitäpäs sille voi sitten...

Nyt ei ole niinkään ahdistanut, mutta semmonen olo että elämä on loputon suo. Pitää vaan jaksaa rämpiä...

Kaikki tuntuu niin oudolta. Että minkä takia ihminen on kehittynyt tällaiseksi olennoksi? Mikä meidän tehtävä on täällä? Onko mitään tehtävää? Ei ihme että on ahdistusta välillä, kun maailma on tällainen. Mun mielestä filosofi Camus kiteytti hyvin että kaksi asiaa kohtaa tässä elämässä ihmisen tarve olla jotain ja maailman hiljaisuus. Tai että ihminen tavallaan kysyy maailmalta, että mitä täällä pitäisi tehdä ja maailma on hiljaa...

Jos tulee ns. ahdistus-kohtaus, niin ainakaan omalla kohdallani ei oikein mikään muu auta kuin olla vain välittämättä niistä tuntemuksista. Ei noi hengitys-harjoitukset oikein auta.

TV:n katsominen voi auttaa. Tai lukeminen

On kyllä inhottavaa tämä ahdistuminen. Pitäisi perehtyä siihen paremmin, että minkä takia ihmisille ylipäätänsä tulee yhtäkkiä vaan noita kohtauksia. Siis johtuuko ne geeneistä? Menneisyyden tapahtumista? Tai jostain muusta...

Oletko lukenut Mikuel de Unamundon kirjoja? Espanjalainen eksistenssi filosofi.

En oo lukenut. Vois katsoo, jos kirjastosta löytyis sen kirjoja...

Oon lukenut viime aikoina oikeastaan vaan Hesseä. Arosutta, Gertrudia... Just lainasin kirjastosta Hessen kirjan: Narkissos ja Kultasuu. Oon lukenut ton Arosuden varmaan 7 kertaa jo. Koukuttava kirja... 😀

Kirjoista puheenollen, ootteko kuulleet/lukeneet Mark Mansonin kirjaa Kaikki menee päin h*lvettiä (nurinkurinen kirja toivosta)?

Kävitte mielessä useampaan kertaan enkku-versiota lukiessani ja mietin, tykkäisitteköhän te siitä.

Taisin joskus sitä kuunnella hetken matkaa. Mulla vaan enää ei ole Bookbeatia. Täytyy käydä kirjastossa ensi viikolla... Frank Martelan kirja oli hyvä myös. En nyt millään muista nimeä, mutta sellaista hyvää filosofista pohdintaa siinä oli... Onnellisuudesta... Elämän tarkoitus, on kirjan nimi... Tarkistin... Camus'n Sisyfoksen myytin, luin englanniksi jokin aika sitten myös. Teki vaikutuksen... En tiedä onko sitä suomennettu. Myös Camus'n Sivullinen ja Putoaminen hyviä...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 7 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä
• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 7 kuukautta sitten. Syy: vielä lisää tekstiä

Joskus tuntuu että elämä on liikaa. Koko ajan vaan menoa paikasta toiseen vailla mitään mieltä. Ihminen vaan pakenee itseään. Itse teen paljon kävelylenkkejä. Kävelemällä pakenen oloani. Parempi paeta kuin kohdata kylmä todellisuus. Ei pidä liikaa ruveta pohtimaan elämän mielekkyyttä, koska lopputulos voi olla karmea. Parempi olla liikkeessä koko ajan. Se ei tunnu olevan ratkaisu, että alkaisi hirveästi kelaamaan kaikkea. Sitä päätyy silloin vain umpikujaan. Parempi elää, kuin vain miettiä elämää...