Hei,

Ei tule varsinaisia ahdistuskohtauksia ehkä ihan joka päivä, mutta ahdistus on minullekin tuttua. Usein liittyy omien rajojen pitämiseen tai siihen, että niitä uhataan.

Pystytkö tunnistamaan ajatuksiasi ennen näitä kohtauksia? Mikä ne niinkun laukaisee?

Ahdistuminen on luonnollista ja osittain ahdistus kuuluu elämään. Liika ahdistus kuitenkin lamaannuttaa.

Tsemppiä!

Moi. Tietynlaiset negatiiviset ajatukset niitä aiheuttaa. Tai ajatus-ketjut. Välillä jokin kamala ajatus saattaa iskeä kuin salama ja sen jälkeen saatan olla usean tunnin ajan todella ahdistunut. Ajatukset joskus koskevat tulevaisuutta ja ahdistun niistä. Tai niitä negatiivisia ajatus-ketjuja on todella laidasta laitaan. Ja ne iskevät usein juuri salaman nopeasti.

Onhan se ahdistus aika luonnollista, mutta se siinä on ikävintä, että välillä on vaikea nukkua, jos ns. kohtaus iskee illalla.

Kiitos!

Hei,

minulle ahdistus merkitsee usein vihaisuutta ja sen kanssa kamppaileminen on tosi työlästä. Sitä kokee olevansa kielletyn äärellä, kun tuntee vihaa. Ja kuitenkin se on tunne tunteiden joukossa, johon jokaisella on oikeus. Kyse ja ratkaistava ongelma on sen tunteen käsittely. Minulla on huono tapa kohdistaa vihaa lähimpiini. Kun aina muistaisi, että voi tehdä toisinkin. Minua rauhoittaa kirjoittaa vihakirjeitä, joissa käyn avoimesti läpi tunnettani - kirjettähän ei ole pakko lähettää, sen voi kirjoittaa kohteelleen, mutta jättää vain omaksi tiedokseen, jo se monesti riittää laukaisemaan pahimman ahdistuksen. Kun purkaa vihaansa kirjeessä sellaisena, kuin sen tuntee, sitä jäsentelee samalla ajatuksiaan ja saa niihin etäisyyttä - ja tulee ehkä toisiin ajatuksiin, löytää ratkaisun ahdistavaan tilanteeseensa ilman, että tarvitsee purkaa tunneta suoraan toiselle. Monesti koen, että kirjeeseen purkamani viha onkin itse asiassa ylimitoitettua ja itse vihan aihe alkaa tuntua pienemmältä, mutta siihen jotopäätökseen päästäkseni minun oli pakko purkaa viha sellaisenaan mustaa valkoiselle, näkyväksi. Koneella kirjoittaminen on helppoa - ja kirjeen hävittäminen myös.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 10 kuukautta sitten. Syy: lisäys
• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 10 kuukautta sitten. Syy: korjaus

Pla, tuota samaa minä olin pohtinut, että sitä alkaa kelaa ja kelaa. Mutta vihakirjeterapiaa en ole hoksannut. Pitääpä kokeilla. Viha on vahva voima. Se keskittää energian. Ehkä kamppailulajeissa on kyse samasta, rakkaudettomuuden (vihan, turhautumien, pelkojen, masiksen) suuntaamisesta jonnekin oli se sitten nyrkkeilypussi tai jalkapallo tai näkymätön kuviteltu vastustaja tai miekan viuhuna ilmaa viiltäen.

Moi.

Itse en koe ahdistuksen aikana vihaa yleensä, vaan ajattelen silloin useinkin että elämä on jotenkin mieletöntä. Että elämässä ei loppujen lopuksi ole mitään järkeä. Menneisyys on ahdistusta täynnä ja tulevaisuus tuntuu ahdistavalta myös. Oikeastaan kaikki asiat silloin ahdistavat, kun tulee se pahin olo päälle. Mutta se juuri eniten ahdistaa, kun näyttää siltä että elämällä ei ole mitään merkitystä. Ja mieli ei pääse siitä ajatuksesta pois. Että siis elämä on yhtä kuin ahdistus. Ja kun se vielä että ihmiseltä ei kysytä ennen syntymää että haluaako hän tulla maailmaan. Kuolema tuntuisi siltä osin hyvältä ettei tarvitsisi enää kärsiä, mutta on vaikea kuvitella että millaista se ei-olemassaolo sitten on. Sitähän on mahdoton kuvitella. Toki ymmärrän tuon vihan mistä kirjoitit, ehkä minulla sitten joskus on vihaa omaa olemassaoloa kohtaan. En niinkään kohdista sitä muihin, koska tiedän että heidänkin elämä on varmasti hankalaa. Niin kuin minunkin.

Vielä se että itse katselen Youtubesta kaikenlaisia, vähän ankeitakin videoita, joissa puhutaan juuri siitä ettei elämällä ole tarkoitusta. En oikeastaan tiedä miksi sellaisia videoita edes katson...

Yritän välillä poistaa ahdistuksen tuottamalla mielihyvää itselleni esim. syömällä herkkuja jne. Mutta tuntuu että silloin on vaan muutaman minuutin hyvä olo ja sitten taas ankea arki jatkuu. Tämä elämä vaan tuntuu olevan sellaista että se tuottaa ahdistusta ja masennusta. Ja täysin merkityksettömältä kaikki tuntuu. On vain kova maailma jossa pitäisi elää...

Paitsi joskus kun kuuntelen klassista musiikkia, niin mulle tulee sellainen olo, että ehkä tätä elämää jaksaakin elää. Oikeastaan mikään muu ei tuota samanlaista oloa kuin musiikki. Lähinnä klassinen. Vaikka tiedän että elämä voi olla karmea taistelu, niin ainakin muutaman minuutin ajan voi tuntea, että nyt tällä hetkellä on kaikki hyvin. Hyvä nyt kuitenkin että edes joskus.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 10 kuukautta sitten. Syy: korjailu

Ahdistaa mennä kauppaan. Ahdistaa nähdä ihmisiä. En jaksaisi koko ajan lähetellä Whatsapp viestejä kaikille. Nukun liikaa. Sitten oon koko päivän väsynyt. Ja päässä kiertää vain ajatus, että miksi tehdä mitään tässä elämässä. Kun jokainen päivä on niin täynnä tuskaa. Jo tuon liika nukkumisen takia ja muutenkin. En vaan haluaisi enää kuulua mihinkään yhteisöön. Haluaisin vaan olla kotona ja kärsiä. Kun tämä elämä kerran niin paljon kärsimystä tuottaa.

En vaan tajua, että minkä takia en pysty nousemaan silloin kun kello soi. Nukun usein yli 10 tuntia, välillä 11. 9 olisi sopiva.

Sitten nämä päivät toistaa aina samaa kaavaa. Aamupala, kävelylenkki, lounas, suihku, jossa olen liian kauan yleensä, kaupassa käynti, netin selaaminen yms. Kaikki päivät ihan samanlaisia. En viitsi nyt tässä kirjoittaa kaikkea mitä oikeasti päässä pyörii päivästä toiseen. Sanotaan nyt että ei ne mitään maailman iloisimpia asioita ole.

Jotenkin on vaan kestettävä...

Eilisen päivän elin ihan kauhun vallassa.

Oli hirvittävää mennä kauppaan, oli hirvittävää nähdä ketään. Toivottavasti tänään ei ole samanlainen päivä.

En tiedä miksi elämän pitääkin olla näin vaikeeta. Aina jokin ongelma päällä. Joko nukkuu liikaa tai liian vähän. Tai sitten muuten vaan ahdistaa...

Sitten kun todella miettii että mitä tulevaisuus on. Samanlaisia päiviä. Ahdistusta. Kaupassa käyntiä. Koko ajan pitäisi mennä johonkin. Sitä tämä elämä on. Mutta sitten varsinkin alkaa ahdistamaan jos istuu vain paikallaan. Tuntuu että tämä on vaan mieletöntä menoa paikasta toiseen. En tiedä mikä tarkoitusta tällä kaikella sitten on. Vain onko tarkoitusta? Maailma on muutenkin hirvittävän kova paikka. Sitten kun vielä ahdistaa sosiaaliset tilanteet, niin ei elämä helppoa kyllä ole. Ja vaikka joskus olisi hyvä olo, niin ei se pitkään kestä. Kun mikään ei ole pysyvää. Mitään pysyvää onnea ei voi saavuttaa. Varmaan sen takia sitten on Taivas keksitty, että ihmisellä olisi edes vähän toivoa elämässä. Että olisi jokin paikka, jossa ei olisi ahdistusta. Ja ihminen lopulta saisi palkinnon siitä että on jaksanut kärsiä tämän maallisen elämän läpi. Mutta mikään ei viittaa siihen että Taivas olisi olemassa. Joten pitää elää tätä ahdistavaa elämää ja mitään palkintoa ei tule. En tiedä onko elämä koskaan ollut erityisen hyvää. Kun miettii taaksepäin niin aina on ollut jotain huolia. Koulu aikoina oli todella paljon. Sitten oli terveys huolia sen jälkeen. No joo... Tätä tämä nyt sitten on...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 10 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä

Hei minäitse89,

jotenkin miellän sinut nuoreksi, itse olen seniori. Ja haluaisin sanoa sinulle, että elämä voi edetä vaatimattomanakin. Elämän ei tarvitse olla kaiken aikaa hohtoa, juhlaa tai hurmosta, vaan ihan simppeli arkikin vie eteenpäin. Ja arkeen sisältyy usein rutiineja, ei-niin-merkittäviä ja jopa ei-niin-miellyttäviä elementtejä, joilla kuitenkin on merkitystä pitkässä juoksussa. Ja arki kantaa kyllä, kun antaa sille mahdollisuuden.

Arkeen voi sisältyä itsestä ja kodista huolehtimista jaksamisen mukaan, peti on hyvä pedata joka aamu noustua. Aamiainen ja yksi/kaksi lämmintä ateriaa on hyvä syödä joka päivä. Netistä saa paljon vinkkejä, mitä voi tavoitella, jotta saisi tarpeeksi ravintoa - jaksamisen mukaan neuvoja voi noudattaa ja/tai soveltaa itselle sopivaksi. Hyvä ravitsemus auttaa mielen terveyttä ja siitä voi aina oppia lisää - jos ei kursseilta, niin vaikka surffaamalla netistä.

Liikunta on aina hyvästä, jos jaksaa pitää siitä huolta. Päivän mittaan, jos ei ole työelämässä, voi harrastaa jotain yksin tai ryhmissä - kirjastot ovat kaikille avoimia ja ilmaisia. Vapaaehtoistoimintaakin on tarjolla suurimmalla osalla paikkakunnista, aina voi kokeilla, yritys ei sido vielä mihinkään. Toisten ihmisten kanssakäymisellä on suuri merkitys mielen tasapainoon - joskus löytää sielun kumppaneita, joskus ei, mutta yrittänyttä ei laiteta. Ihminen tarvitsee toisia pysyäkseen elävänä ajattelijana.

Televisiostakin tulee pitkin päivää ohjelmaa, joillekin viihde piristää, jotkut tykkäävät enemmän tietopohjaisista dokumenteista, joista oppii aina jotain uutta ja ihmeellistäkin elämästä. Itse olen aika innokas penkkiurheilija ja näin talviaikaan on paljon eri lajien kilpailuja, jotka tempaavat mukaansa ja opettavat teoriassa yhtä sun toista urheilijoiden saavutuksista ja lajien vaatimuksista, minulle urheilulähteykset ovat todellista viihdettä, varsinkin talven pimeinä kuukausina, nautin melkein kaikkien lajien seurannasta, niin naisten, kuin miestenkin kilpailuista. Iltaisin telkkarista tulee paljon erilaista viihdettä, itse tykkään elokuvista. Seuraan kyllä yleensä pääuutisetkin, mutta raskaimmillaan jätän joskus nekin väliin. Nettilehdet (isoimmat lehdet) luen rutiininomaisesti päivittäin ainakin otsikkotasolla, jaksamisesta riippuen syvennyn lähemmin artikkeleihin. Sekin rauhoittaa mieltä, että pysyy joltisenkin ajan tasalla maailman menossa. Ei ole pakko syventyä synkimpiin uutisiin.

Itselläni on kissoja, jotka ovat henkireikä masennuksen keskellä, eläimet ovat kiintyneitä pyyteettömästi ja antavat hellyyttä, jota yksinäinen ihminen aina kaipaa. Niistä huolehtimiseen vaaditaan vaivannäköä, johon olen sitoutunut hankkiessani lemmikkini. Saan ainakin noustua ylös ja pidän erittäin tärkeänä tarjota kissoilleni säännöllisesti laaturuokaa puhtaasta ruokailupaikasta ja pitää hiekkalatikkonsa siisteinä pitkin päivää ja mieluiten tarjota niille virikkeitä leikin ja huomion muodossa. Kissan rapsuttaminen herättää mielihyvähormonit käyntiin myös minussa.

Olen myös seurannut vuosikausia netissä linnunpesäkameroita - se on kiehtova harrastus ja opettaa paljon, linnut ovat fantastisia olentoja. Niiden muuttomatkojakin voi seurata, kun jotkut linnut on varustettu satelliittilähettimillä. Vuosien varrella on fantastista joka kevät, kun vanha tuttu yksilö saapuu muuttomatkaltaan omaan pesäänsä ja aloittaa uuden kauden saman tai uuden puolisonsa kanssa. Munimiset ja poikasten kasvut ovat useimmiten ihanaa aikaa, joskus tragedioitakin sattuu, mutta harvemmin ja nekin kuuluvat elämään.

Olisi kiva, jos saisit kopin joistakin vinkeistäni - kyllä arkikin voi maistua!

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 9 kuukautta sitten. Syy: e

Kiitos vinkeistä.

Olen 33 v. Vaikea nyt sanoa että olenko nuoriaikuinen vai nuoruuden ja keski-iän välissä. Joillekin olen nuori. Joillekin jotain muuta. Jossain oli että nuoruus kestää kolmeenkymppiin asti. Enpä tiedä...

Tavallaan arki pyörii välillä ihan hyvin. Mutta se vaan kun ahdistun niin herkästi kaikesta. Että heti kun on jokin uusi sosiaalinen tilanne mihin pitäisi mennä niin ahdistun. Haluaisin jotenkin vaan elää syrjässä. Sosiaaliset tilanteet vievät voimia. Mutta kun tuntuu siltä etten voi elää toisaalta ilman niitä tilanteita, niin kuin tuossa kirjoititkin että on oikeastaan pakko nähdä muita ihmisiä päivittäin.

Televisiota katson jonkin verran. Nettiä selailen. Musta toki aina vaan tuntuu siltä, että tämä arki ei jotenkin riitä. Että pitäisi olla juuri sitä jotain hohtoa elämässä.

Mulla välillä menee päivät siihen, että istun kotona ja kuuntelen musiikkia ja pyörittelen peukaloita. Jotain pitäisi olla tässä elämässä mitä tehdä. Siis kun mulla ei ole ammattia, harrastuksia on jonkin verran, muttei hirveästi. Kaikki opiskelut on jääneet kesken. Paitsi lukio aikanaan.

En vaan haluaisi että elämä on tällaista. Mutta minkäs teet...

Olisi hienoa jos pystyisin juurikin sopeutumaan tuohon tavalliseen arkeen, mistä kirjoitit.

Tuntuu vaan välillä että elämä on liian vaikeeta. Joka paikkaan on liian vaikea lähteä. Sopeutuminen on juuri se avain sana, mutta kun tuntuu siltä että olen jo 33 vuotta yrittänyt sopeutua elämään ja silti se tuottaa aina ahdistusta. Ehkä pitää sitten sopeutua ahdistukseen...

Hei,

sitä hohtoa ei kyllä tuoda tarjottimella, etsivä löytää. Kun pitää silmät avoinna ja kiinnostuu asioista, sekaan mahtuu sitten niitä hohtohetkiäkin. Kun lukee paljon, eteen tupsahtaa välillä tosi antoisia lukuelämyksiä. Kun on kiinnostunut asioista, törmää väistämättä myös helmiin. Se etsiminen sinänsä voi tuntua vähemmän hohdokkaalta, mutta kannattaa. Kenenkään elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, sellaisesta uneksiminen ei ole realistista, hohtohetket ovat pieniä yllätyksiä elämässä. Suurin osa elämästä on  k a i k i l l e  ihmisille tavanomaista arkea. Ja siinäkin pienet asiat voivat joskus tuntua juhlalta, kun on perspektiiviä arvostaa niitä. Ja perspektiivi laajenee elämällä - ei odottamalla.

Ehkä se sitten on noin. Joillekin hohtohetki voi olla kun syö suklaapatukan. Varmaan siihen pitäisi tähdätä. Mutta ihmiset on niin erilaisia. Jollekin hohtohetki on jokin todella suuri juttu, vaikka kuu-matka ja toiselle sitten että näkee kaverin. Tuohon jälkimmäiseen olisi toki hyvä pyrkiä.

Ja kun me kuitenkaan emme ole Jumalia vaan ihmisiä, joilla on tietyt perustarpeet. Ja päivä on rakennettava niin että nuo perustarpeet täyttyy. Ihmisten kohtaaminen, syöminen, ulkoilu yms. On vain todettava, että maailma on sellainen ja elämä on sellaista. Ja on tehtävä tietty valinta. Että elämä lopulta on vain tietynlaista virtaamista, niin kuin joku filosofi aikanaan sanoi. Kun aika koko ajan menee eteenpäin. Eipä ihminen ole pystynyt päättämään itse että millainen maailma on. Niinhän sitä sanotaan että ihminen on olento, jonka paras ominaisuus on sopeutuminen...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 9 kuukautta sitten. Syy: korjailu

En jaksaisi koko ajan ahdistua. Mietin liikaa asioita ja sitten voi tulla salamana joku ahdistava ajatus mieleen. Syke nousee ja alkaa hikoiluttamaan. Keholle ei tee kyllä hyvää tämä ahdistuminen. En tiedä miksi ahdistun kaikesta niin herkästi... Koko ajan joudun taistelemaan ahdistusta vastaan... Se koko ajan väijyy jossain alitajunnassa... No tätä tämä mun elämä sitten on...

Sain jotenkin elämästä kiinni. En tiedä miten se tapahtui. Suurin juttu oli kai se että hakeuduin miestensakkien ryhmiin?
Nyt minulle on palautunut ruokahalu, tekee jopa mieli tehdä ruokaa itse. Olen saanut maalattua pari taulua, ja soiteltua kitaraa. Aloitin uudelleen kuuntelemaan kirjaa "kerro minulle Zorbas".

Jotain valopilkahduksia jatkuvaan harmauteen, siis. Nyt näyttää paistavan ulkona aurinko, taidan lähteä ulos katsomaan sitä.

Sitten toi että sain haettua itselle pari tunti töitä viikossa, ja yhden vanhan harrastuksen elvytettyä 2h/viikko.

Ei mun psyyke kestä mitään täyspäiväistä työtä tai opiskelua,huh. Liika on liikaa. En mä syyttä ole työkyvyttömyys eläkkeellä.

Samat huolet on edelleen olemassa, mutta niitä kestää paremmin kun on edes muutama tunti viikossa jotain mielekästä tekemistä. Ja tekemisestä tulee fiilis että kuulun edes vähän tähän yhteiskuntaa.

Sain haettua asuntoa 4km päästä, jotta pääsen metsään koiran kanssa helpommin. Muutto on 31.3:ta.  Toinen syy muuttoon on se että "se lähestymiskiellossa" oleva tyyppi muutti 1km päähän minusta.

Oikeudenkäynti on tulossa ehkä 1-3kk sisällä joka ei ole mikään mukava juttu. (Tyyppi on siis jo kerran tunkeutunut kotiini 2020 josta seurasi oikeudenkäynti, ja tyyppi kävi päälleni lokakuussa 2021 Tampereen keskustassa klo.9:00 Keskiviikko aamuna... tää toinen päällekäyminen on vielä käsittelemättä oikeudessa) lisäksi toi edellä mainittu tyyppi on lähettänyt mulle uhkauksia sähköpostiin, kun kaikissa muissa kanavissa on esto. Sähköpostiin ei saa estoja... tyyppi on uhannut tappaa mut, mun lapset ja molemmat eksvaimot, eli ei mitään hauskaa kuunneltavaa, tai luettavaa.

Yksilön suoja jopa uhkailijalla/häiriköllä on niin kova suomessa etten saa turvaksi kuin lähestymiskieltoja, ja arvaa kunnioittaako kukaan mitään lähestymiskieltoa?