Heippa
Joo tuohon kysymykseen on helppo vastata.
Hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet ei tarvitse mitään näytellä ja jos jollekkin ei
kelpaa niin se on sen ongelma ei sinun kulje aina pää pystyssä ja ole itsestäsi
onnellinen ja nauti elämästä.
Ei kukaan ole sen ihmeellisempi tai hienompi ihminen joskus vaan henkilö kemiat ei vaan
kohtaa ja ei kaikia voi miellyttää.
Miehellesi voit kyllä sanoa että sen sanominen loukkaa kun sanoo muiden aikaan
että olet tylsää seuraa.
Kaunista alku vuotta sinulle

Noissa tilanteissa kaikki menee niin, että mitä suulaampi porukka, sen vähemmän koen itselleni jäävän tilaa sanoa jotain. En ikäänkuin mahdu siihen. Lisäksi on hyvin vaikea sanoa mitään sisäpiirijuttuihin. Jos mieheni ja hänen ystävänsä puhuvat esim. yhteisistä ystävistään, enhän edes tunne vielä heitä ja minun on vaikea sanoa siihen mitään.

Lisäksi en halua alkaa arvostelemaan toisten kotia, jos menen vaikka ensimmäistä kertaa. Ajattelen lähinnä puheenaiheita, mistä voisi aloittaa. Jotenkin tuntuu se toisten kodin kehuminenkin arvostelulle. En myöskään halua udella kenenkään työpaikkoja, ihanniinkuin se sitten olisi ihmisen mitta ja minä hyvin utelias.

Tiedän, että jokaisella on vastuu oman suunsa avaamisesta. Pelkona ehkä on sekin, ettei minun sanomiani kommentoida/kuulla tai oteta vakavasti. Joissain tilanteissa
tunnen olevani huonompi, kuin muut. Minä olen sellainen, että tutustun pikkuhiljaa ja pienemmässä porukassa paremmin. Kun olen tutustunut, olen hyvinkin puhelias ja tykkään keskustella asioista ja kannustaa ja kuunnella muita ihmisiä. Sanonkin ilmanmuuta olevani sosiaalinen ihminen.

Tunnistan näistä kuvauksista itseäni. Olen ajatellut joskus hyvinkin samalla tavalla kuin sinä, mutta lopulta päätin opetella käyttäytymään hieman avoimemmin - ihan vain omaksi parhaakseni. Sosiaalisista taidoista on kuitenkin ihmiselle kaikenlaista hyötyä; tutustuu helpommin ihmisiin ja saa nopeammin kontakteja, ja kynnys olla muihin yhteydessä madaltuu sitä mukaa kun oppii "oikeat" (= ne yleisimmät) tavat toimia.

Minustakin mm. toisen kodin välitön arvostelu, sekin että sitä kehuu, on tavallaan harkitsematonta ja hieman typerääkin. Eihän voi tietää, mistä jutuista omistaja kodissaan pitää, ja tuleeko kehuneeksi jotakin, mitä omistaja itse vaikkapa häpeää, jolloin hänelle tulee kurja olo jne. Minulle onkin luonteenomaisinta tutustua ensin ihmiseen ja hänen ajattelutapaansa, ja aloittaa vasta sitten sosiaalinen sillanrakentaminen. Silloin yhteys rakentuu rehellisemmälle ja kestävämmälle pohjalle. Mutta moni muu pitää tällaista hitautta kylmänä, tunteettomana ja sosiaalisesti taitamattomana. Harhaan osuvat kehut puolestaan otetaan yleensä vastaan sen kummemmin niitä märehtimättä, vaikka sinä ja minä emme niin tekisikään. Samoin se, että tuntematon henkilö osallistuu keskusteluun, koetaan yleensä mukavana, koska se osoittaa tämän henkilön olevan kiinnostunut. Jos ainoastaan mainitset olevasi kiinnostunut, mutta et käytökselläsi osoita sitä, viesti jää puolitiehen.

Kiinnostuksen osoittaminen onkin mielestäni yksi parhaista tavoista ottaa kontaktia tuntemattomiin. Jos on puhe henkilöstä, jota et tunne, voit aina osallistua keskusteluun kysymällä kuka tämä henkilö on. Se osoittaa, että olet kiinnostunut. Jos kysyt jonkun ammattia, kysy sen jälkeen jotakin tarkempaa juuri tähän ammattiin liittyvää, jota olet aina miettinyt tai halunnut tietää. Silloin keskustelukumppanillesi ei synny käsitystä, että mittailet hänen arvoaan ammatin perusteella, vaan että olet yksinkertaisesti kiinnostunut hänen ammatistaan.

Edellinen kommentoija oli aivan oikeassa siinä, että miehesi taholta ei ollut kohteliasta eikä rakentavaa sättiä sinua muiden kuullen. Tästä voisit tosiaan neutraalisti mainita miehellesi. Kerro vaikka samalla, että sinua kyllä kiinnostaa opetella sosiaalisemmaksi, mutta että asiassa vaaditaan kärsivällisyyttä häneltäkin. Muista kuitenkin, että sinun ei tarvitse muuttua ellet sitä itse halua. Miehesi varmaan jännittää sinun esittelemistäsi kavereilleen, ja lienee todennäköistä että tuo hänen ylilyöntinsäkin johtui jännityksestä, ja jännite katoaa kun opit tuntemaan hänen kavereitaan paremmin (ehkä hän myös tuntee alemmuutta fiksuina pitämiään kavereitaan kohtaan, mikä vielä lisää jännitystä?). Tee siis itse omat päätöksesi.

Mukava lukea teidän muiden ajatuksia ja huomaan saavani jälleen kerran uutta näkökulmaa ja ajatusta tästäkin asiasta, kiitos.

Nimenomaan itse haluan muuttua avoimemmaksi, koska olen huomannut, että se vie miltei aina asioita parempaan suuntaan. Ajattelen, että tulen luultavasti aina olemaan jonkinverran ujo tai tietyissä tilanteissa sulkeutunut tai hiljainen. Se taitaa olla luonteessani ja uskon, että siinä on olemassa se hyvä puolikin ja saanhan olla sellainen. Pidän myös itsessäni siitä, etten "hypi pöydillä" heti huutamassa omaa asiaani, vaan voin keskittyä rauhassa ja mietiskellä ja sitten tuoda ajatuksia julki, jos se on tarpeellista.

Olen itse kohdannut ujoja ihmisiä, toiset hyvinkin sulkeutuneita ja onhan se niin, että vaikutelma saattaa olla helposti ylpeä tai jotain muuta negatiivistä. Itse kuitenkin tuota sulkeutuneisuutta kokeneena tiedän, että ylpeät ihmiset esim. ovat aivan muunlaisia.

Arvostan sitä piirrettä itsessäni, etten halua olla, kuten muut jne. mutta silloin, kun tilanteista tulee itselleni ongelma tai koen oloni jotenkin huonoksi, on siinä minusta itselleni muutoksen paikka.

Koin tietysti, ettei mieheni mitenkään tukenut minua tuossa, mutta otan itse vastuun kuitenkin, että minunhan se suu olisi pitänyt avata.

Koen voimakkaasti, että minulla on suuri kasvuntarve siinä itseeni käpertymisen kohdalla. Siitä ulos pääseminen on ollut jotenkin iso ja haasteellinen asia. Jos ajatellaan henkilöä, joka miettii kokoajan, miltähän minä näytän noiden toisten silmissä, milleköhän minä kuulostan noiden toisten silmissä, sanoopas hän tuon lennokkaasti, itse en taida pystyä samaan, tuo on selvästi menestyneempi, kuin minä, minä en varmaankaan tiedä tuosta asiasta niin paljon, kuin hän jne.(en sano, että itselläni olisi juuri näin, mutta tämä karrikoitu esimerkki kuvaa aika hyvin, mitä haluan tuoda ilmi) ..jää kaikki muu olennainen tilanteeseen kuuluva vähän taka-alalle.

Kun voisi päinvastoin sitten vain keskittyä siihen ihmiseen ja lähinnä asiaan, josta puhutaan. Itsessään helposti oleva, tasapainoinen ihminen pystyy siihen. En tiedä, onko se jonkin täydellisyyskuvitelma, että ihmiset ylipäätään olisivat itsessään niin tasapainoisesti. Onhan itsellänikin miltei kattavasti sellaisia tilanteita, joissa en mieti itseäni muiden seurassa, vaan keskityn asiaan ja tilanteisiin. Kuitenkin tuntuvat pahalle tuollaiset epävarmat tilanteet. Ja ehkä tässä kohtaa tietysti niin, että miehen sanominen vahvisti suuresti omaa pahaa oloa.

Ihminen, joka on avoin, ajattelee enemmän muita.(tietysti törkeästi käyttäytyvällä näin ei ole) Esim. jos esiinnyn suurelle joukolle, on helpompi puhua, kun ajattelee sitä yleisöä; puhun kovalla äänellä, että he kuulisivat, olen perehtynyt asiaani, että he saisivat mahdollisimman hyvän ja selkeän kuvan aiheesta jne. Olo on paljon tukalampi ja esitys varmasti paljon huonompi, jos ajattelen jatkuvasti; en uskalla puhua kovaa, mitenköhän minun pitäisi tässä seisoa jne..

Sama tavallaan pätee ystävien kanssa ollessakin. Tietysti silloin, kun rennosti ollaan yhdessä, kaikki menee miltei itsestään ja asiaan ei tarvitse keskittyä juurikaan, mutta silloin, kun tälläistä muutosta itsessään haluaa, on harjoiteltava, eikä se aina niin hyvin onnistu. Olenhan minäkin opetellut keskeneräisyyden sietämistä ja keskustelen siitä toisinaan työssäni omien ohjattavieni kanssa. Luulen, että se helpottaa oppimistakin, kun tietää, että keskeneräisenä ei voi olla valmis ja toisaaltaan koskaan ei ole valmis.

Tilannekohtaistahan tämä on. Tietyt asiat myös vaikuttavat siihen, milloin tunteekin itsensä jotenkin huonommaksi. Teoriassahan tietää, että olemme kaikki samalla viivalla, mutta jotain siinä itsellä vielä on, mistä pitäisi saada kiinni.

On tämä vaan jännä asia tämä kirjoittaminen ja muiden ihmisten kanssa ajatusten vaihto. Hetken vielä tätä asiaa päässäni käännelleenä...

Tässä taitaa olla kyse siitä, että minulla on pienoista itseluottamuksen puutetta ja miehelläni itsellään paineita olla hauska tilanteessa, kuin tilanteessa. Voisiko se ollakin niin, että kun mieheni huomasi minun olevan hiljaa, hän itse vaivaantui pahasti, koska hän ei siedä sellaista tilannetta. Luultavasti häntä ahdistaa siinä jokin. Ja sitten on vain helpompi haukkua toinen, kuin olla toisen tukena tilanteessa.

Jälkeenpäinkin oli asiasta puhetta ja kun kysyin, millainen minun olisi pitänyt olla, hän todella vastasi siihen, millainen. Tilanteessa kuvaavaa oikeastaan oli sekin, että hän tuota sanoessaan meni pois luotani tekemään askareitaan. Jos hän hyväksyisi minut sellaisena, kuin olen, olisi hän luultavasti tullut luokseni, ottanut kädestä kiinni ja sanonut, että ole vain vapaasti sellainen ,kuin olet.

Olen huomannut, että joillakin ihmisillä on jonkinlainen rooli se hauskana oleminen. Pikkulapsesta asti on ehkä saattanut huomata, että äiti pärjää jotenkin ja saan ihmiset nauramaan ja tilanteet rentoutumaan, kun olen hauska. (Harteillani on aika paljon.) Jos kotona onkin ollut jotain "virtahepoa olohuoneessa", on saattanut tuo lapsi saada liaan suuren vastuun ja kehittää omista lahjakkuuksistaan roolin...
Ymmärrän nyt, että tuo tilanne on todella saattanut ahdistaa miestäni.

En tiedä, olenko liian syvälline ja meneekö tämä kauas, mutta vähän tälläistä hajua nyt tulee nenään.

Ehkä minun olisikin pitänyt vain itsevarmasti sanoa miehelleni, että elä sinä hätäile, kaikki on hyvin, puhutaan sitten , kun puhutaan ja ei tässä tarvita olla pellejä kuitenkaan.

Heippa
Joo olet sellainen kuin olet ja hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet näin se kuuluu
mennä.
Meissä kaikissa ihmisissä on hyviä ja huonoja puolia kuinmyös jokaisella
meillä on heikkoutemme kuin myös vahvuutemme.
Luota itseesi ja kehitä itseäsi hiljakseen ( saisitpa minulta itseluottamusta sillä minulla
on hurjasti itseluottamusta )
Ei sitä tarvitse olla aina äänessä sitä voi olla hiljaakin.
Mutta parisuhteessa kylllä pitää puhua kaikista asioista.
Minkäs ikäinen sinä olet???
Kauanko olette miehesi kanssa toisenne tunteneet??
Kaunista alku vuotta sinulle

Tässähän tätä neljääkymppiä tallataan..

Kaikenlaista on tietysti tähän ikään mennessä tullut koettua, hyvää ja rankkaa, niinkuin kai elämään kuuluu. Nyt on useaan otteeseen ollut mielessä, että tekee mieli lähteä kouluun taas jo ihan tuon itseluottamuksen kehittämisen vuoksi. Tietysti muutenkin on mielenkiintoa kehittyä ja kasvaa omassa ammatissa.

Pari harrastusta minulla on sellaista, joista todella pidän. Olen aina ollut sellainen myös kotona viihtyvä ja tekemistä keksivä. Minulle ei ole vierasta talon remontoiminen tai käsityöt. Sanoisin olevani hyvinkin lahjakas ihminen. Tosin lapsena en päässyt mihinkään harrastukseen kehittämään esim. musiikillista lahjakkuuttani. Mutta nyt aikuisena harrastan sen, minkä voin.

Oma vointi ei ole ollut kaikista paras viime vuosina. Eron jälkeinen masennus, yksinhuoltajuus ja ennen näitä ollut kova loppuunpalaminen ovat vieneet oman osansa arjesta. On pitänyt keskittyä siihen, että ruoka olisi lapsille pöydässä ja itse jotenkin kuntoutuisi työelämään. Siinä olenkin onnistunut ihan hyvin. Saan olla tyytyväinen.

Nyt olen ollut todella onnellinen tästä uudesta suhteesta ja toivonkin, että se jatkuisi. Tällä hetkellä ajattelen, että voisin mennä vaikka naimisiin tuon miehen kanssa. Olemme päättäneet tässä päivän kerrallaan katsoa ja elellä.

Näitä kirjoittaessani mietinkin, miksi ihmeessä minua vaivaa ns. huono itseluottamus. (Eihän se nyt mikään niin hirveän huono ole, mutta parannusta siihen kaipaisin.) Kun vähänkin ajattelen sitä, millainen ihminen olen, minulla ei ole mitään syytä huonoon itseluottamukseen. Varmastikin se on jollaintapaa se opittu rooli ja jäljet sieltä kaukaa. Ja noilla jäljillä tarkoitan sitä, etten ole juuri saanut tukea kasvaessani aikuisuuteen. Äidillä oli tyylinä vain huomautella asioista ja koskaan ei äidille mikään riittänyt, mitä teki. Isä sentään oli vähän toista maata tuossa asiassa.

Mutta lapsuus on ollut ja mennyt. On kyllä hienoa ollut huomata se, miten paljon on voinut itse vaikuttaa omaan elämään, kun on esim uskaltanut aikuisuudessa käydä koulua ja aloittaa uusia harrastuksia. Nuokin niiden isojen kriisien jälkeen, jotka johtuivat lapsuuden asioista.

Mietin sitäkin, miten meillä ei juuri perheen kesken puhuttu esim. kouluttautumisen tärkeydestä tai kannustettu jatkamaan opintoja. Luultavasti äidillä ja isällä oli niin paljon työtä ison perheen kanssa ihan muutenkin, ettei heidän voimavaransa enää riittäneet kaikkeen tarvittavaan. Itse olen vasta 35 ikävuoden jälkeen alkanut ymmärtämään, miten niin paljon on elämä kiinni siitä, mitä itse tekee. Aiemmin taisin vain kelluskella jossakin;"mitä minulle tapahtuu" -olotilassa.

Yksi asia on myös häpeästä pääseminen. Senkin huomasi vasta pitkän ajan kuluttua ja pikkuhiljaa, että oma menneisyys oli jotenkin hirveän häpeällinen asia. Olen usein miettinyt, miksi ja saanut kyllä vastauksiakin. Toki tuo häpeä on myös vaikuttanut itsetuntoon. Sanomattakin on selvää, että elämä on näiden kaikkien asioiden ymmärryksissä muuttunut paljon, mikä on ollut itselle ainoastaan positiivinen asia.

Jatkossa toivoisinkin mieheltäni tukea monessa. Se on todella iso asia, jos sitä voi toiselta saada. Siihen pystyäkseen pitää vain olla itsensä kanssa sinut ja sietää myös heikkoutta.

Heippa
Joo ehdottomasti käy erilaisia kouluja ja kursseja aina oppii jotain ja saa uutta
inspistä.
itse minä en ole käynnyt mitään koulua en oikeastaan sitä peruskoulua mutta töitä
minulla on ollut niin paljon että en ikinä saa töitäni tehtyä.
hyvä kunolet kuntoutunut ja toipunut masennuksesta muista aina että pidät hyvää
huolta omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista.
Monesti kysyn iän niin siitä suunnilleen tietää ihmisen ajatus maailman.
Itse minä olen 44. vuotta ja kyllä minulla on kanssa ollut elämässä niin vaikeata ja vaikeita
tilanteita että monesti olen miettinyt et miten olen selvinnyt mutta niin vaan olen
selvinnyt ja itse asiassa minä olen ollut jo pienestä pojasta lähtien kauheen vahva ihminen
mut elämä sen on opettanut.
Mutta nyt elämä menee liijankin hyvin.
Onkos sinulla ystäviä / kavereita joille voisit kertoa iloja ja suruja?? se helpottas elämää.
Ehdottomasti puhukaa miehesi kanssa kaikista asioista mikä vähänkin mieltä painaa
sillä väitän että kaksi ihmistä voi elää onnellisesti mutta se vaatii kummaltakin
yhteistä halua ja tahtoa.
Joo älä mieti menneitä lapsuuden asioita ( ei minulla ollut lapsuutta eikä nuoruutta sillä olen
kasvanut lapsuuteni alkoholiperheessä ja sitä helvettiä kesti noin 17. vuotta ) eletään tulevaisuutta ja katsotaan ja suunnitellaan upeata tulevaisuutta ja nautitaan tästä
upeasta elämästä.
Kaunista alku vuotta sinulle

Tännehän kannattaa sitten kirjoittaa näitä edistymisiä ja ihania juttujakin. Näkee, että ahdingoista voi päästä eteenpäin jne. Sitä voi ihminen aika pienistäkin ahdingoista tehdä itselleen isoja. Tietysti kokijan maailma sanelee, miten missäkin käy.

Nyt olen kokenut ihanan viikonlopun mieheni kanssa. Olemme olleet ystävieni luona ja kaikki sujui minusta hienosti. Itsekin olin täysin vapautunut ja täydestä sydämestäni iloitsin olla heidän luonaan mieheni kanssa. Tuntuu, että onni on niin ihmeellisen suurta 🙂 !

Tuonne ystävien luokse mennessämme olin päättänyt unohtaa kaiken entisen keljun ja kaikki menikin tosiaan hienosti 🙂 Aivan upeaa tämä kaikki! Sydän on niin täynnä rakkautta ja lämpöä! Kaikki se, mitä eron jälkeen on ollut..on ollut vaikea ylipäätään jossainvaiheessa uskoa pystyvänsä edes parisuhteeseen. Ja nyt näen, että pystynhän minä. On ollut tärkeää ymmärtää, että elämään kuuluu kaikenlaiset päivät ja ilot ja surut ja että aina kannattaa mennä eteenpäin ja elää tässä päivässä.

Minulle tärkeää on myös ollut opetella luottamaan, että olen rakastamisen arvoinen. Se vaikuttaa niin kattavasti koko elämään. On myös todella iso asia, että on olemassa ystäväpiiri, joka sisältää lämpimiä ja ihania ihmisiä. Huomasin senkin, että voisin pitää enemmän yhteyttä niihin ystäviin, jotka olen lähestulkoon unohtanut kriisien ja muiden elämän myllerrysten seassa. Olen niin onnellinen! 🙂

Heippa
Joo kirjoita tänne vaan iloja ja suruja niin aina niistä joku oppii jotain
ja yritetään aina vastailla auttaa ja neuvoa.'
Mutta se on totta että äkkiä ihan pikku ahdistuksista tulee isoja mut heti kun
vähänkin asiat ahdistaa niin ne kannattaa puhua ja hoitaa heti pois päiväjärjestyksestä.
Hyvä kun sinulla on mennyt nyt hyvästi mut muistutan nyt et aina tulee elämässä
heikkoja hetkijä niin niihinkin kannattaa aina varautua mutta hyvä kun sinulla
on ystäviä.
Sekin on tärkeimpiä asioita elämässä että parisuhde on onnellinen ja heti kun
vähänkin joku asia painaa mieltä niin heti puhua asiat selväksi kuin myös parisuhdetta
pitää aina hoitaa ja tehdä sen eteen lujasti töitä.
Kaunista alku vuotta sinulle

en porukassa ikinä kykene sanomaan mitn meen yleensä jäihin ja asiat tulee mieleen kun tilanne menee ohi..Muutenki kovaäänisten ja jääräpäisten immeistenkaa tuntuu et turha avata suuta edes ehkäpä tässä alkaa turhautuminen näkyä juu..Saatan jopa minuutteja jopa kymmenen min miettiä mitä sanon tai mitä kirjotan viestiin. enkä loppujen lopuks sit saa mitn suusta ulos.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: yritin etteibmenis offtopic
• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: väärin tulkittu

Täällä kanssa yksi, jolla vastaava ongelma. Minulla taustalla ujous lapsena sekä erityisesti yksi tapahtuma, jossa jouduin kohtuuttomasti kärsimään sanomisieni seurauksista. Sen jälkeen aloin miettimään tarkkaan, mitä sanon. Ja sehän sitten vie aikaa niin, että en usein ehdi sanomaan mitään

Hei teille WronWron89 ja Eop. Jos joku tilanne elämässä lukkiuttaa kielenkannan, jos sitä saa käsiteltyä jossain - esim.täälläkin tuo Solmussa-chat yks vaihtoehto - siihen voi löytyä apua. Kannattaa miettiä, mikä siinä tilanteessa oli omaa virhettä ja mikä jnkn toisen virhettä. Meissä ihmisissä, varsinkin mielen ongelmien kanssa kamppailevissa, on se ominaisuus, että näemme kaikessa isoina omat virheet vaikka yleensä asianosaisia on useampia tai ainakin joku toinen on ollut lukkiuttavassa tilanteessa se jollain sanomisellaan tai asenteellaan 'kielenkannan lukkoon saaja' .