Hei !

Itse olen myös sairauslomalla masennuksen ja ahdistuneisuuden takia. Arvottomuuden tunne iskee välillä minuunkin, kun en ole jaksanut pysyä mukana näissä yhteiskunnan rattaissa. Eniten koskee jos olen liikkeellä siihen aikaan kun toiset pääsevät töistä. Enimmäkseen vietän päiväni kotona, jo senkin vuoksi että rahaa säästyy. Minulla on kuitenkin perhe joka tarvitsee minua, joten arvottomuudentunne onkin tilapäistä.

Vaikka ymmärrän ja olen kokenutkin arvottomuudentunnetta, uskon pohjimmiltani, että jokainen meistä on arvokas omana itsenämme. Minulla on näet kristillinen vakaumus. Ja vaikkei olisikaan, niin kyllä silti voi ajatella että jokaisella meistä on oma paikkamme ja tehtävämme maailmassa, vaikka se välillä olisikin hoidettavana oleminen. Ja vaikka se kestäisi pitempäänkin.

Olen pyytänyt voimia päiväksi kerrallaan. Tulevaisuuden ajatteleminen kovin pitkälle ahdistaa. Olen pakottanut itseni pukeutumaan, tiskaamaan, viemään roskat ym. tällaista pientä puuhaa. Huomenna on aika lääkärille. Lääkkeistä olen saanut jonkinverran apua, tosin minulle ajateltiin sähköhoitoakin,mutta en halunnut sitä. Minulla on takanani traumoja, ei kylläkään lapsuudesta, vaan sellaisia joita olen omaa tyhmyyttäni itselleni aiheuttanut. Tosin ei kaikki ehkä aina yksin minustakaan ole ollut kiinni.

Opettelen olemaan armollinen itselleni. Ja nauttimaan elämän pienistä iloista. Minua auttaa rukoileminen, pyydän rukouksessa että saisin jättää menneisyyden taakseni ja saisin elää tätä päivää. Tosin en sinua ala neuvomaan tässä asiassa, kaikkinainen hyväksikäyttö lapsuudessa tai nuoruudessa jättää kyllä syvät jäljet eikä sitä niin vain jätetä taakse. Terapiassahan sitä täytyisi sevitellä, mutta taisit kertoa ettet kykene terapiaan nyt. Ehkä tulevaisuudessa sitten.

Keskity elämään päivä kerrallaan. Hoida itseäsi hellästi ja ole itsellesi yhtä kiltti kuin olisit parhaalle ystävällesi. Usein nimittäin emme suo itsellemme samanlaista ymmärrystä kuin jollekulle toiselle. Toivon että saisit nukuttua hyvin.

Voimia kovasti Sinulle!

ekaenkeli kirjoitti 26.12.2011 4:9

Taas heräsin painajaisiin n. 3h unien jälkeen, unilääkitys on aika raskas ja silti kävi näin. Olen traumatisoitunut monista asioista ja kärsin pelko/ahdistustiloista sekä unettomuudesta. Olen pitkällä sairaslomassa nyt, jolle ei loppua näy. Pelkkä eläminen on raskasta saati sitten työssä tai koulussa käyminen.

Painajaisissa pahinta on se kun herää hiestä märkänä eikä uskalla nukahtaa uudestaan, itselläni on näin. Välillä olen ihan valmis luovuttamaan tämän rämpimisen.

Kukaan ei halua elää tällaista elämää. Olen aivan väsynyt. Jos joku muu traumaattisia asioita kokenut osaisi kertoa kuinka on selvinnyt elämästään? Itse olen väkivaltaisesta päihdekodista, taustalla on myös koulukiusaamista ja hyväksikäyttöä.

Terapiaan olen menossa, mutta tällä hekellä voimavarat eivät sitä salli. Itsemurhaa ajattelen päivittäin, olen nyt toistaiseksi päättänyt kuitenkin pysyä hengissä.

Toinen asia mitä olen miettinyt on oma ihmisarvoni, onko sairaalla mitään arvoa tälle yhteiskunnalle? Mitä jos en ole koskaan enää työkykyinen. Tunnen itseni täysin arvottomaksi ja turhaksi veromarkkojen kuluttajaksi.

En ole pätkääkään kiitollinen tästä elämästäni, en haluaisi olla olemassa.

Hei, ekaenkeli!

Mietin olenko itse traumatisoitunut, joskus on vaikea löytää tunteita/asioita. Sille on kai olemassa nimikin. Kyllä minäkin olen traumatisoitunut. Useammasta asiasta. Rupeaa vain itkettämään, kun ajattelen.

On jo voitto sinänsä, etttä olet olemassa! ☺️❤️ Mietin ensin, että meillä ei ole mitään yhteistä, mutta onhan, paljonkin. Minäkin olen väkivaltaisesta kodista lähtöisin, meillä ei vaan pääasiana ollut päihteet. Koulussa minut jätettiin porukan ulkopuolle. Hyväksikäyttöäkin on ollut monenlaista.

Minäkin ajattelen itsemurhaa, aina toisinaan. Elämä on vaikeaa, välillä liian vaikeaa.

Yhteiskunnan materiaaliset arvot pistävät meidät ajattelemaan omaa ihmisarvoamme. Ja se on väärin. Kyllä, sinä olet arvokas ihan omana itsenäsi. Juuri sellaisena kuin olet!

Kysyit, miten on selvinnyt elämästä traumaattisin kokemuksin. Ei se helppoa ole. Välillä traumat nostavat päätään enemmän ja toisinaan vähemmän. Minä olen kuitenkin vielä tässä. Elämä on ollut nuoralla kävelemistä, enemmän ja vähemmän. Olen toiminut usein itseäni vastaan. Oma itse on ollut hukassa, enkä tiedä olenko löytänyt sitä vieläkään. Olen hoitosuhteessa, se auttaa. Kirjoitan, se auttaa. Lääkkeet auttaa. Vertaistuki auttaa. Tänne kirjoittaminen auttaa.

Kun on vaikeinta, etsi pienen pieniä asioita, jotka tekevät oloa paremmaksi. Kaunis auringonlasku, musiikki, vesi, jokin väri, jonkin materiaalin tunnustelu, kaunis puu. Mikä vain on vähänkin miellyttävää tai kaunista ja keskity siihen.

Jos et saa yöllä nukuttua, yritä nukkua päivällä. Uni on äärimmäisen tärkeää. Hyvien unien jälkeen on paljon virkeämpi ja jaksaa paremmin, mitä tahansa. Toivottavasti saat unta!

Kiitokset vastaajille, yritän hyväksyä traumaattiset kokemukset osaksi menneisyyttäni ja katsoa eteenpäin. Menneisyyteen en voi enää vaikuttaa mutta nykyisyyteen ja tulevaisuuteen voin. Tätä itselleni hoen kun mitään muuta oljenkortta en keksi. Unelmia ja toiveita onneksi on. Kristitty en ole eikä usko ole tuonut elämääni helpotusta, haen lohdutuksen muista asioista. Päivä kerrallaan mennään, toivottavasti tuska väistyy joskus kun kerran näinkin kauan täällä ollaan rimpuiltu. Olisi mukavaa tietää mitä on elämä ilman huolta, itsemurha-ajatuksia, painajaisia, väsymystä ja tulevaisuuden pelkoa.

Voimia kaikille muillekin!

🙂🌻