Paikkakunnan vaihto ja lisäopiskelu, kannattavaa vai turhaa?
Hei taas pitkästä aikaa.
Tosiaan, olen muuttamassa heinäkuussa Tampereelle opiskelemaan yliopistoon. Tarkoituksena on yrittää maisterintutkintoa ja siten koittaa parantaa omaa elämisen tasoani. Tai näin ainakin teoriassa.
Pitkään jatkunut työttömyys ei ole ainakaan parantanut asennettani tulevaisuutta kohtaan. Kaikki hehkuttavat kouluttautumisen tärkeyttä, samalla kun työmarkkinat näyttävät aivan toista. Mitä enemmän kouluttaudut, sitä hankalampaa sinun on työllistyä eikä koulusta saadut paperit ole enää minkään arvoisia muussa kun uuteen koulutukseen hakeutumisessa.
CV:ssäni ammottava vuoden, parin aukko ei ainakaan näytä hyvältä mahdollisen työnantajan silmissä. Enkä pysty sitä oikein mitenkään peittämäänkään. Olen siis niin sanotusti suossa ja syvällä vailla poispääsyä. En oikein jaksaisi uskoa mahd. maisterintutkinnonkaan auttavan asiaa, vaan enemmänkin painavan minua syvemmälle suohon.
Hakeuduin yliopistoon enemmänkin AVO-psykologin suosituksesta. Sain kuulemma TE-keskuksen AVO-testeissä poikkeuksellisen hyvät pisteet jotka tämän psykologin mukaan kertovat kyvystä oppia lisää. Oikeastaan en tiedä, mitä filosofian maisterin papereilla pystyisin edes tekemään, kun tradenomin paperitkaan eivät sovi oikein muuhun kuin kiukaan sytykkeeksi.
Tampereelle muuttamisestakin olen hieman ristiriitainen. Seitsemän vuotta pienemmässä maakuntakeskuksessa asuneena olen tottunut pienen ja sosiaalisesti tiiviin kaupungin elämään ja halpaan asumiseen. Muuttokohteena Tampereella on vieläpä TOAS:n opiskelijasolu, jollaisessa näin vanhana asuminen tuntuu jotenkin nöyryyttävältä.
Olenkin tehnyt itselleni pienen lupauksen. Mikäli opiskelu Tampereen Yliopistossa osoittautuukin vain ajan haaskaukseksi ja tyhjäksi arvaksi, poistan itseni suosiolla väestörekisteristä. Tavalla tai toisella. Jos kerta olen pelkkä kuluerä yhteiskunnalle, niin teen palveluksen ja lakkaan olemasta. En jaksaisi enää katsoa kymmeniä vuosia samaa harmaata, päämäärätöntä kurjuutta jota tämän on ollut tähänkin asti.
–
Menipä nopeasti synkeäksi vuodatukseksi. Mutta sitä varten kai tämäkin foorumi on?
Rohkea päätös lähteä opiskelemaan. Onnea opiskelupaikasta! Ole ylpeä itsestäsi, että pääsit sisään. Voithan laittaa hakemuksen yksiöön tai katella vapailta markkinoilta, jos soluasuminen tuntuu tympeältä. En tiedä, millainen opiskelija-asuntotilanne on Tampereella. Itse opiskelin Turussa ja asuin kans aluks solussa, mutta pääsin yksiöön puolen vuoden jälkeen, kun laitoin hakemuksen sisään heti opintojen alkaessa.
Monet nykyään lähtee opiskelemaan vasta vähän vanhemmalla iällä, joten ei siinä sinänsä oo mitään noloa tai kummallista. Ystäväni lähti opiskelemaan uutta alaa yliopistossa 50-vuotiaana. Soluasunnossa hänkin asui, ja viikonloput kotipaikkakunnalla. Omista solukämppiksistäni toinen oli 24-vuotias ja toinen yli 40.
Voihan olla, että uudet maisemat piristää sinua ja elämään tulee uusia hyviä asioita. 🙂👍 Eikä työttömyysjaksot välttämättä oon niin iso juttu, tavallaanhan sulla alkaa uusi vaihe, kun opiskelet uutta tutkintoa. Tuntuu kurjalta, että sulla on noin epätoivoisia ajatuksia, ja niihin on varmasti syynsä. Hienoa kumminkin, että annat tulevaisuudelle mahdollisuuden ja haluat ottaa askeleita eteenpäin, vaikka masentaa. Kerrothan sit YTHS:llä vaikeuksistasi, jotta saat tukea opiskeluusi ja elämääsi.
Joie kirjoitti 9.6.2017 10:11
Rohkea päätös lähteä opiskelemaan. Onnea opiskelupaikasta! Ole ylpeä itsestäsi, että pääsit sisään. Voithan laittaa hakemuksen yksiöön tai katella vapailta markkinoilta, jos soluasuminen tuntuu tympeältä. En tiedä, millainen opiskelija-asuntotilanne on Tampereella. Itse opiskelin Turussa ja asuin kans aluks solussa, mutta pääsin yksiöön puolen vuoden jälkeen, kun laitoin hakemuksen sisään heti opintojen alkaessa.
Monet nykyään lähtee opiskelemaan vasta vähän vanhemmalla iällä, joten ei siinä sinänsä oo mitään noloa tai kummallista. Ystäväni lähti opiskelemaan uutta alaa yliopistossa 50-vuotiaana. Soluasunnossa hänkin asui, ja viikonloput kotipaikkakunnalla. Omista solukämppiksistäni toinen oli 24-vuotias ja toinen yli 40.
Voihan olla, että uudet maisemat piristää sinua ja elämään tulee uusia hyviä asioita. 🙂👍 Eikä työttömyysjaksot välttämättä oon niin iso juttu, tavallaanhan sulla alkaa uusi vaihe, kun opiskelet uutta tutkintoa. Tuntuu kurjalta, että sulla on noin epätoivoisia ajatuksia, ja niihin on varmasti syynsä. Hienoa kumminkin, että annat tulevaisuudelle mahdollisuuden ja haluat ottaa askeleita eteenpäin, vaikka masentaa. Kerrothan sit YTHS:llä vaikeuksistasi, jotta saat tukea opiskeluusi ja elämääsi.
Päätös ottaa opiskelupaikka vastaan perustui argumenttiin "mitä teen, jos en ota paikka?", eli pääsenkö mihinkään jos vain jään makaamaan laakereilleni vielä kolmanneksi vuodeksi?
Epäluottamus opiskelun hyödyllisyyteen johtuu siitä, että vaikka olen ankarasti opiskellut ja stipendein palkittu kahteen otteeseen, ei tällä vaivannäöllä ole ollut minkäänlaista arvoa. Nykyään kun työelämässä arvostetaan enemmän valtavaa ja taitavasti tehtyä portfolioa, kuin koulutodistuksia.
Monet AMK:n luokkatovereistani ovat työllistyneet harrastuneisuuden johdosta. Itselläni ei ole tällaista etua, vaan olen ollut tasaisen kiinnostunut lähes kaikesta enkä koe minkäänlaista kilpailuviettiä tai kunnianhimoa. Tästä johtuen olen jäänyt kehityksessä jälkeen. Tämä yhdistettynä sairaalloisen huonoon itseluottamukseen saa aikaan aika rumaa jälkeä.
Tampereelle muuttamisessa on kuitenkin yksi hyvä asia. Minulla on Tampereella ennestään paljon tuttuja ja vanhoja kavereita, joten aivan vieras paikka se ei ole. Yliopisto-opiskelu on kuitenkin täysin vieras maailma. Minulla kun ei ole pohjalla kuin ammatillisen- ja AMK-tason tutkinnot.
Tsemit opintojen aloittamiseen. Hyvä siitä varmaan tulee 🙂 Opiskelu kannattaa aina, näin ajattelen.
Itse unelmoin hankalina työpäivinä siitä, että pääsisi tästä tuskaisesta työstä toiselle alalle. Opiskelun kautta sitä voisi pyrkiä vaihtamaan alaa. Näinä aikoina kuitenkin tuntuu, että ei uskalla jättää työtä opintojen vuoksi, koska sitten ei tiedä, tuleeko enää saamaan työtä. Tai vaikka jos tekisi jotain muuta työtä välillä, niin miten suhtauduttaisiin omalla alalla siihen, jos tahtoisikin myöhemmin palata. Sitä riskiä en ole uskaltanut ainakaan vielä ottaa, vaikkakin tahtoisin vähän lomailla omasta työstäni.
Paikkakunnan vaihto suoritettu. Sama vanha harmaus jatkuu myös Tampereella. Soluasunnossa ei varsinaisesti ole yksin, mutta kämppis ei ole se kaikkein sosiaalisin tapaus vaikka hyvin siisti onkin.
Suuren kaupungin pääasiallisena ongelmana on ihmisten paljous ja se, että kaikki on silti kaukana. Toisin kuin Kajaanissa asuessani, täällä keskustaan on matkaa useampi kilometri. Luontoyhteyskin on kaukana. Museot ja taidenäyttelyt ovat maksullisia, toisin kuin Kajaanissa jossa molemmat muuttuivat ilmaisiksi.
Elokuun lopulla alkava yliopistokoulutus tuntuu edelleenkin epävarmalta. Paikallisen kaverinikin mielestä se on aika turha. Sanojensa mukaan hän ei tunne kuin yhden ko. koulutuksesta työllistyneen ihmisen. Ilmeisesti moni samaa linjaa opiskellut on tehnyt alan töitä koulun ohella ja siten pysynyt työelämässä. Kuten aiemmin mainitsin, minulla ei ole tällaista mahdollisuutta.