Pahan olon purkamista
Elämä tuntuu taas niin ahdistavalta, että pitää purkaa pahaa oloa vähän tänne. Olen siis 35-v. mies, jonka elämä on ollut jo kauan pahasti jumissa. Olen nimellisesti yliopisto-opiskelija, mutta käytännössä en ole saanut opintoja etenemään piiiitkään aikaan. Olen käynyt viimeiset 1,5 vuotta harvakseltaan YTHS:n psykologin juttusilla, mutta nyt hoitosuhde katkesi ja olen taas tavallaan tyhjän päällä. Elän toimeentulotuella, joten elämä on myös taloudellisesti tiukkaa.
Mieltä painavat liika yksinolo, opintojen jumitus, köyhyys ja parisuhteen puute. Kaikkein eniten kaipaan tuota parisuhdetta elämä tuntuu hirveän vaillinaiselta, kun elää sitä vain yksin. Haluaisin, että voisin jakaa elämäni jonkun rakkaan naisen kanssa, mutta eipä sitä naista vain meinaa löytyä. Lapsiakin haluaisin, mutta toisaalta vähän arveluttaa, osaisinko kasvattaa lapsista kunnon ihmisiä. Olen ollut hirveän vähän lasten kanssa tekemisissä koskaan.
Köyhyyskin painaa mieltä todella pahasti. Olen ollut köyhä melkein koko ikäni. Molemmat vanhempani jäivät sairauseläkkeelle ollessani alle 10-v., joten eipä meillä ollut sitten rahaa esim. harrastuksiin, ja minusta kasvoi aika yksinäinen nuori, joka vietti aikaa vain kirjojen ja levyjen parissa. Aikuisiälläkään en ole osannut parantaa rahatilannettani. Huono itsetunto ja tosi kauan jatkuneet mielialaongelmat ovat vaikeuttaneet töihin pääsemistä.
Kaipaan iloa ja rakkautta, mutta nyt kaikki on vain ilotonta puurtamista ja päämäärätöntä harhailua. En ymmärrä, mitä järkeä tällaisessa elämässä on. Pelottaa ajatella, että tämä tilanne voi jatkua vuosia tai vuosikymmeniä. Tunnen itseni ihan luuseriksi, jolta ei onnistu mikään. Jonkinlaista iloa saan kyllä musiikista, elokuvista, kirjoista ja kuntosalilla käynnistä, mutta kaipaisin jotain muutakin.
Haluaisin päästä ahdistavista ajatuksista eroon ja nauttia tulevasta kesästä, mutta ajatukset vain myllertävät päässä ja jyräävät kaiken hyvän alleen. Tarvitsisin jotain sellaista tekemistä, joka saisi ajatukset pois oman elämän ongelmista.
Tarvitsisin kipeästi myös uusia sosiaalisia kontakteja, koska en kestä enää tätä ainaista yksinoloa. Mikähän olisi hyvä tapa löytää uusia ihmisiä elämäänsä? Pelkkä baarissa notkuminen ei ole se, mitä haluan. No, en ole täysin yksinäinen, mutta sosiaaliset suhteet ovat kuitenkin tosi vähäisiä ja olen ihan liikaa yksin.
Ihan puistattaa aina, kun havahdun ja tajuan, miten kauan elämäni on ollut ihan pysähdyksissä. Monta vuotta on jo mennyt ihan hukkaan. Kun ehkä joskus vanhana mietin tätä nykyistä elämänvaihettani, en todellakaan voi tuntea ylpeyttä juuri mistään. En ole ollut millään lailla hyödyllinen yhteiskunnalle enkä ole osannut juurikaan nauttia pienistä onnen murusista. No, ehkä joitain pieniä iloja on, mutta todellakin hyvin pieniä.
Nyt minun pitää aloittaa jämähtäneen elämäntilanteeni muuttaminen. Juuri nyt järkevimmältä tuntuu opintojen loppuun saattaminen. Ajattelin, että jos tekisin täällä julkisen lupauksen valmistumisesta, niin se auttaisi minua sitoutumaan opiskeluun. Tosin tein kyllä sellaisen lupauksen täällä Tukinetissä noin vuosi sitten ja asetin itselleni tarkan deadlinen, mutta se homma meni kuitenkin täysin mönkään - edelleen olen samassa tilanteessa kuin silloin, ja se hävettää 😳
Tuosta epäonnistumisesta huolimatta lupaan nyt, että maisterin tutkintoni on valmis jouluun mennessä. Jos ei ole, niin sitten unohdan koko homman enkä enää hakkaa päätä seinään näiden opintojen kanssa. Jos en valmistu, menen mihin tahansa työhön, minkä vain onnistun saamaan - mikä tahansa muutos olisi parannus tähän ahdistavaan nykytilanteeseen.
Hei, Vermillion!
Älä enää soimaa itseäsi siitä, että opintosi ovat jämähtäneet; jätä se soimaamisen kurja tehtävä muille, he kyllä hoitavat sen. Keskity sinä vain siihen, mikä rakentaa ja vahvistaa sinua itseäsi.
Ja se opintojen loppuunsaattaminen on kyllä erittäin järkevä ja tavoiteltava asia. Vaikka sinulla onkin ilmeisesti mennyt siihen aikaa, niin ei se maailmaa kaada. Mutta sinun itsesi kannalta olisi parempi, että todellakin saatat sen projektisi loppuun, sillä keskeneräiset projektit jäävät nakertamaan mieltä. Keskeytyneet opinnot vaivasivat aikoinaan minunkin mieltäni, kunnes saatoin ne loppuun v. 2001.
Piristävää syksyä sinulle!
Vaeltaja-ihmettelijä
Näin tukihenkilön näkökulmasta haluan sanoa, että on mukava jälleen huomata tällaisen keskustelun merkitys. Aloittaja on kuvannut hankalaa tilannettaan, saanut kannustavia ja tukevia vastauksia ja on nyt tilanteessa, jossa on päättänyt tehdä joitain muutoksia pyrkiessään voimaan paremmin.
Kommenteissa on ollut myös vertaistuellinen ote, moni muukin on tunnistanut vastaavantyyppisen tilanteen eletystä elämästään. Tekee mieli koota; kun antaa niin saa, kun saa, haluaa antaa.
T. Katariina M.
Kiitos kommenteista, Vaeltaja-ihmettelijä ja Katariina M!
Joo, pitäisi todellakin unohtaa itsensä soimaaminen, mutta kun sitä on tehnyt vuosikausia, niin uutta ajatusmallia ei ehkä opi ihan tuosta vaan. Nuo roikkumaan jääneet opinnot haluan nyt ehdottomasti pois mieltä painamasta, ihan liikaa olen jo tuhlannut aikaa sellaiseen tyhjään stressaamiseen niiden takia. Opiskelen kyllä sellaista alaa, että jos nyt valmistuisinkin vuodenvaihteessa, niin töiden saaminen pelkästään tuolla tutkinnolla on tosi vaikeaa. Eli jos meinaan päästä työelämään kiinni, niin pitää minun varmaan kuitenkin vielä jotain lisäopintojakin suorittaa. Olisinpa osannut lukion jälkeen tehdä järkevämmät opintovalinnat, mutta olin silloin aikamoinen idealisti ja taivaanrannanmaalari.
Mutta nyt pitää vaan hyväksyä tämä tilanne ja tehdä parhaansa, jotta pääsisin tästä kuopasta, jonka olen itse itselleni kaivanut.
Vermillion kirjoitti 25.8.2012 11:36
Kiitos kommenteista, Vaeltaja-ihmettelijä ja Katariina M!
Joo, pitäisi todellakin unohtaa itsensä soimaaminen, mutta kun sitä on tehnyt vuosikausia, niin uutta ajatusmallia ei ehkä opi ihan tuosta vaan. Nuo roikkumaan jääneet opinnot haluan nyt ehdottomasti pois mieltä painamasta, ihan liikaa olen jo tuhlannut aikaa sellaiseen tyhjään stressaamiseen niiden takia. Opiskelen kyllä sellaista alaa, että jos nyt valmistuisinkin vuodenvaihteessa, niin töiden saaminen pelkästään tuolla tutkinnolla on tosi vaikeaa. Eli jos meinaan päästä työelämään kiinni, niin pitää minun varmaan kuitenkin vielä jotain lisäopintojakin suorittaa. Olisinpa osannut lukion jälkeen tehdä järkevämmät opintovalinnat, mutta olin silloin aikamoinen idealisti ja taivaanrannanmaalari.
Mutta nyt pitää vaan hyväksyä tämä tilanne ja tehdä parhaansa, jotta pääsisin tästä kuopasta, jonka olen itse itselleni kaivanut.
Hei Vermillion!
Minäkin täällä tsemppaan sinua saamaan opintosi loppuun! Olin itse samassa tilanteessa (yhtä tenttiä vaille valmis) muutama vuosi sitten. Tentti vaan jäi roikkumaan ja vaativan työn jalkoihin. Sain tehtyä tentin muutamaan viikkoa ennen opintojen vanhentumista...! Ja voit vaan uskoa huojennuksen määrää. Pystyt kyllä siihen, kysehän on vaan loppurutistuksesta, suurin työ on jo tehtynä -pistät vaan nyt pisteen sille hommalle. Muistathan, että kunhan nyt saat paperit ulos ja alat vaan töihin kannuksia hankkimaan, niin voit sitten erilaisten työtehtävien avulla suunnata tuota "urapolkuasi". Tätä ei moni opiskelija ymmärrä siinä opiskeluvaiheessa, vaan jää turhaan roikkumaan ja tekemään miljoonaa eri sivuainetta ihan näin varmuuden vuoksi. Niitä lisäopintoja/-kursseja voi tarvittaessa tehdä myöhemmin (ja työnantaja kouluttaa). Myöskin erilaiset tutkinnot mahdollistavat siirtymisen myös ns. yleistehtäviin (esim. valtiolle)
Nyt vaan vielä vähän töitä paiskimaan, niin voidaan kohottaa sinulle malja!🙂👍
T. Sininenuni
Kiitos tsemppauksesta, Sininenuni!
Ajatukset vaihtelee aika paljon noiden opintojen suhteen. Välillä valmistuminen tuntuu ihan realistiselta, mutta sitten toisen kerran se taas vaikuttaa täysin ylivoimaiselta ponnistukselta. Pari-kolme päivää on ollut ihan hirvittävän väsynyt olo: aivot on jumissa, ja koko kroppa tuntuu hirveän raskaalta. Mutta yritän pysyä lujana. Pitää yrittää luopua kaikesta sellaisesta turhasta, joka vie energiaa tärkeämmiltä asioilta.
Olen nyt hakenut yhteen graduntekijöille tarkoitettuun tukiryhmään. Siihen otetaan siis opiskelijoita, joilla on syystä tai toisesta ongelmia gradun teon kanssa. Olen melko varma, että minut hyväksytään siihen - hyväksymisestä pitäisi tulla ilmoitus piakkoin. Toivon todella, että tuo tukiryhmä saisi minut aktivoitumaan ja tosiaan saamaan tutkintoni lopultakin valmiiksi. Toisaalta kuitenkin pelkään, etten pääse eroon tästä vetämättömästä olosta ja etteivät voimat riitä gradun tekoon.
Melkein koko ajan on hirveän yksinäinen ja alakuloinen olo. Usein tuntuu, että tekisi mieli itkeä, mutten osaa. En edes muista, milloin olen viimeksi itkenyt kunnolla - siitä on ikuisuus. Koen olevani kuin jokin puupökkelö tai kivenmurikka, joka ei voi tuntea mitään.
Pelkään, ettei elämäni muutu tästä yhtään paremmaksi. Tämä on nyt vain tällaista saman kehän kiertämistä, josta en saa juuri mitään iloa. Tuntuu hirveän pahalta 😭
Hyvä, jos pääset siihen ryhmään. Siellä tapaat vertaisiasi, joilla myös gradu on viivästynyt. Uskon, että saat sieltä tarvittavaa potkua ja saat väännettyä loput opinnot kasaan. Minäkin kuulun samaan opintojen roikottajien sarjaan. Perustutkinnon tein kyllä ajallaan, mutta lisäopinnot venyivät vuodesta viiteen vuoteen. Yhdessä vaiheessa tein opintoja jopa sairaalasta käsin. Olin suljetulla osastolla hoidossa ja sieltä käsin pääsin yliopistolle luennoille, ryhmiin, kirjastoon yms. Nyt se kuulostaa minustakin aika hurjalta. Mutta sain kuin sainkin opinnot suoritettua. Työnsin vain tunteeni syrjään siksi aikaa, että sain homman valmiiksi. Minäkin lähetän sulle miljoona kiloa tsemppiä. Pystyt kyllä rutistamaan ja saamaan opinnot valmiiksi. Älä turhaan murehdi, mitä sen jälkeen tai murehdi eloasi muutenkaan. Keskität nyt vain kaiken vähäisen energian opintoihin.
Tuon vetämättömyyden kyllä tunnistan. En voi kertakaikkiaan käsittää, miten ihminen voi olla näin väsynyt aina vaan vaikka nukunkin ihan hyvin ja pitkiä unia.
Tuli muuten mieleen yksi juttu. Olet joskus valittanut yksinäisyydestä. Mieli Maasta ry järjestää ainakin Helsingissä vertaistukiryhmiä masentuneille. En tiedä, missä asut, mutta mahtaisiko paikkakunnallasi löytyä jotain vastaavaa? Minä käyn tuollaisessa ryhmässä kerran viikossa ja se kummasti aina piristää mieltä ja helpottaa oloa, kun saa purkaa tuntojaan muiden kaltaisten kanssa. Vertaistuen voima on ihmeellinen. Toivon sinulle parempia syyspäiviä! 🌻🙂🌻
repukka kirjoitti 18.9.2012 9:41
Mieli Maasta ry järjestää ainakin Helsingissä vertaistukiryhmiä masentuneille. En tiedä, missä asut, mutta mahtaisiko paikkakunnallasi löytyä jotain vastaavaa? Minä käyn tuollaisessa ryhmässä kerran viikossa ja se kummasti aina piristää mieltä ja helpottaa oloa, kun saa purkaa tuntojaan muiden kaltaisten kanssa. Vertaistuen voima on ihmeellinen. Toivon sinulle parempia syyspäiviä! 🌻🙂🌻
Moi! Kyllä tällä käsittääkseni on Mieli maasta -ryhmä tai jokin vastaava (en muista, onko Mieli maasta ry:n järjestämä). Itse asiassa viime syksynä yksi ammattiauttaja suositteli minulle tuohon ryhmään menemistä, mutta jotenkin jänistin silloin ja jätin menemättä. Nyt on käynyt mielessä, että pitäisi ottaa selvää asiasta ja uskaltautua menemään mukaan. Kyllä minusta tosiaan tuntuu, että tekisi hyvää päästä puhumaan jollekulle ihan kasvokkain pahasta olosta. En minä siis täysin yksinäinen ole, mutta kaveriporukassa näistä jutuista ei tule ainakaan vakavammassa mielessä puhuttua. Joskus ehkä mustan huumorin keinoin tulee ilmaistua jotenkin ilmaistua omaa huonommuuden tunnetta.
Kaikkea hyvää sinunkin syksyysi, repukka!
Kyllä ilman muuta kannattaa tuohon ryhmään mennä. Minä ainakin olen kokenut vertaistuen erittäin hyväksi ja vaikka olisi ollut kuinka huono päivä tahansa, niin aina tulen illalla ryhmästä paremmalla mielellä. Jotenkin se lohduttaa, että muut ns. puhuvat samaa kieltä. Että kokemukset ovat usein samanlaisia. Monesti ns. ammattiauttajan kanssa puhumisesta tulee vain huonompi olo, jos tuntuu ettei se ymmärrä, mutta ryhmässä puhuminen auttaa aina.
Jaahas, kuukausi on taas vierähtänyt... Ilmeisesti tuota Repukan suosittelemaa Mieli maasta -ryhmää ei nyt jostain syystä järjestetäkään tänä syksynä täällä asuinpaikkakunnallani. En tiedä, mistä se johtuu. Vähän harmittaa kyllä, koska tuntuu, että olisin todella tarvinnut nyt tuollaista vertaistukiryhmää, jossa voisi avoimesti purkaa pahaa oloaan toisten vaikeassa asemassa olevien kanssa.
Pääsin kuitenkin mukaan siihen graduntekijöiden tukiryhmään, josta mainitsin aiemmin. Toivottavasti se nyt kannustaisi minut ahkeroimaan opintojen kanssa. Vähän kyllä pelottaa ajatella, miten tässä käy - olen nimittäin koko ajan hirvittävän väsynyt, ja tieteellisen tekstin kirjoittaminen tuntuu hirveältä ponnistukselta.
Enkä usko, että tuo graduryhmä korvaa mitenkään sellaista vertaisryhmää, jossa voisi puhua esim. masennuksesta, yksinäisyydestä ja rahahuolista, jotka ovat kuitenkin niitä aiheita, joista haluaisin jonkun kanssa kasvotusten puhua.
Siitä olen kuitenkin tyytyväinen, että olen jaksanut nyt syksyllä käydä säännöllisesti kuntosalilla pari kertaa viikossa. Tänäänkin kävin siellä rehkimässä, ja mukavan seesteinen olo oli salireissun jälkeen.
Hei Vermillion!
Hienoa että olet päässyt tukirhmään ja jaksat kuntoilla!
En keksi enempää kirjoittamista, halusin vaan tervehtiä kun et vähään aikaan ole täällä ollut.
Laitetaanpas taas tilannepäivitystä... En ole aiemmin erityisemmin kärsinyt unettomuudesta, mutta viime aikoina on alkanut tulla sellaisia öitä, etten pääse ollenkaan tai lähes ollenkaan uneen. Viime yö juuri meni vain sängyssä pyöriessä, hereillä tuskaillessa ja masentavaa elämäntilannetta vatvoessa. Nyt on sitten tällainen sumuinen zombie-olo, enkä jaksaisi tehdä yhtään mitään. Alankohan minä nyt tosiaan kärsiä unettomuudestakin? Uneen pääseminen on ollut yksi suuria lohtuja ankeahkossa elämässä - viedäänkö sekin minulta nyt pois 😑❓
Opintoja olisi pitänyt tehdä täyttä häkää, mutta heikosti ne ovat edenneet - se ahdistaa.
Uuden vuoden alkuun liittyy monilla toiveita paremmasta elämästä, mutta minua lähinnä nyt pelottaa ajatella alkavaa uutta vuotta. Entä jos mikään ei muutu? Entä jos kaikki jatkuu vain samanlaisena raskaana rämpisenä loputtomasti? En haluaisi elämäni jatkuvan näin tyhjänä kuin miltä se tuntuu nyt, mutten oikein tosissani jaksa uskoa, että se olisi muuttumassa paremmaksikaan.
Haluaisin saada aikaan todella perusteellisen elämänmuutoksen, mutta kun pienetkin muutokset parempaan tuntuvat saavuttamattomilta. Tämä kulunut vuosi on mennyt minulta kyllä lähes hukkaan - ja niin on kyllä aika moni edeltäväkin. Voin kiittää itseäni siitä, että olen pitänyt kunnostani huolta käymällä salilla suht säännöllisesti, mutta muista saavutuksista ei juuri voi puhua.
Tulisipa se hyvä haltija ja antaisi esittää kolme toivomusta - en jaksa juuri nyt uskoa, että mikään muuten muuttuisi paremmaksi.
Minäkin olen pitkään kovasti pelännyt ahdistuneena tulevaisuutta ja kokenut syvää toivottomuutta sen suhteen. Mutta sitten tapahtui jokin kummallinen käänne muutama viikko sitten. Yhtäkkiä vaan kyllästyin jatkuvaan voivotteluun ja päätin ruveta tietoisesti kiinnittämään huomioni niihin asioihin, jotka ovat elämässäni hyvin. Ei ne ikävät jutut sillä poistu tietenkään, mutta tajusin, että mullahan on moni asia ihan hyvin. Ja tajusin, että ei mun tulevaisuuteni siitä murehtimisesta ainakaan parane. Koko ensi vuoden jatkuu s-loma joten ihan heti ei tartte töihinpaluutakaan murehtia. Jotenkin tuo käänne on vaikuttanut mielialaan ja vähentänyt ahdistusta. Ja on jopa luottavaisempi olo tulevaisuuden suhteen. Rauhassa kattelen, mihin elämä vielä vie. Vaikka en koskaan toipuis työkykyiseksi, niin mitä siitä? Sitten täytän elämäni muilla asioilla ja olen työkyvyttömyyseläkkeella. Pieni rahahan se on, mutta kyllä mä pärjään. Oon ennenkin pärjännyt pienillä tuloilla. Jotenkin nuo ajatukset ovat helpottaneet tulevaisuusstressiä huomattavasti.
Parempaa uutta vuotta sinulle! Kyllä kaikki vielä järjestyy. Opintoja teet sen verran kuin jaksat. Pikku hiljaa. Minunkin jatko-opintoni viivästyivät muutaman vuoden, mutta valmistuin lopulta kuitenkin. 🙂👍