Pahan olon purkamista
Elämä tuntuu taas niin ahdistavalta, että pitää purkaa pahaa oloa vähän tänne. Olen siis 35-v. mies, jonka elämä on ollut jo kauan pahasti jumissa. Olen nimellisesti yliopisto-opiskelija, mutta käytännössä en ole saanut opintoja etenemään piiiitkään aikaan. Olen käynyt viimeiset 1,5 vuotta harvakseltaan YTHS:n psykologin juttusilla, mutta nyt hoitosuhde katkesi ja olen taas tavallaan tyhjän päällä. Elän toimeentulotuella, joten elämä on myös taloudellisesti tiukkaa.
Mieltä painavat liika yksinolo, opintojen jumitus, köyhyys ja parisuhteen puute. Kaikkein eniten kaipaan tuota parisuhdetta elämä tuntuu hirveän vaillinaiselta, kun elää sitä vain yksin. Haluaisin, että voisin jakaa elämäni jonkun rakkaan naisen kanssa, mutta eipä sitä naista vain meinaa löytyä. Lapsiakin haluaisin, mutta toisaalta vähän arveluttaa, osaisinko kasvattaa lapsista kunnon ihmisiä. Olen ollut hirveän vähän lasten kanssa tekemisissä koskaan.
Köyhyyskin painaa mieltä todella pahasti. Olen ollut köyhä melkein koko ikäni. Molemmat vanhempani jäivät sairauseläkkeelle ollessani alle 10-v., joten eipä meillä ollut sitten rahaa esim. harrastuksiin, ja minusta kasvoi aika yksinäinen nuori, joka vietti aikaa vain kirjojen ja levyjen parissa. Aikuisiälläkään en ole osannut parantaa rahatilannettani. Huono itsetunto ja tosi kauan jatkuneet mielialaongelmat ovat vaikeuttaneet töihin pääsemistä.
Kaipaan iloa ja rakkautta, mutta nyt kaikki on vain ilotonta puurtamista ja päämäärätöntä harhailua. En ymmärrä, mitä järkeä tällaisessa elämässä on. Pelottaa ajatella, että tämä tilanne voi jatkua vuosia tai vuosikymmeniä. Tunnen itseni ihan luuseriksi, jolta ei onnistu mikään. Jonkinlaista iloa saan kyllä musiikista, elokuvista, kirjoista ja kuntosalilla käynnistä, mutta kaipaisin jotain muutakin.
Haluaisin päästä ahdistavista ajatuksista eroon ja nauttia tulevasta kesästä, mutta ajatukset vain myllertävät päässä ja jyräävät kaiken hyvän alleen. Tarvitsisin jotain sellaista tekemistä, joka saisi ajatukset pois oman elämän ongelmista.
Tarvitsisin kipeästi myös uusia sosiaalisia kontakteja, koska en kestä enää tätä ainaista yksinoloa. Mikähän olisi hyvä tapa löytää uusia ihmisiä elämäänsä? Pelkkä baarissa notkuminen ei ole se, mitä haluan. No, en ole täysin yksinäinen, mutta sosiaaliset suhteet ovat kuitenkin tosi vähäisiä ja olen ihan liikaa yksin.
Hei!
Tekstissäsi oli paljon tuttua.
Voimia!
silent kirjoitti 25.4.2012 21:19
Hei!
Tekstissäsi oli paljon tuttua.
Voimia!
Kiitos voimien toivotuksesta, silent! Niitä todellakin tarvitaan. Kaikista vaikeuksista huolimatta yritän nähdä valoa elämässäni ja tehdä pieniä positiivisia asioita.
Mitäs jos kokeilisit sellaisia järjestöjä, jotka ovat ilmaisia, jotka kokoontuvat ja järjestävät yhteisiä juttuja, ehkä jostain mistä olet kiinnostunut? Tai ihan mielenterveysjärjestöjenkin taholta pääsee johonkin ryhmään tai toimintaan mukaan.
Rohkeutta se vaatii mutta kannattaa, mitään ei saa ellei yritä ja tee jotain sen eteen. Sitten ehkä huomaakin, että ei haluakaan mitään sellaista, vaan onkin ihan tyytyväinen omaan elämäntapaansa.
Musta on mahtavaa, että sinä, Vermillion, jaat tuntojasi näin avoimesti. Sinussa on selkeästi herkkyyttä, jota tiedän naisihmisen arvostavan hyvin paljon. Uskon vakaasti, että tiellesi osuu vielä joku onnekas, joka ymmärtää, millaisen aarteen on itselleen sinun muodossasi saanut. Jaksamisia ja nautinnollista kesää.😎
Kiitos, troubles, sanoistasi! Tuli hyvä mieli tuosta viestistäsi ja toivon tosiaan, että ennustuksesi osuu kohdilleen! 😀
Ja kiitos myös sinulle, salainen55, kommentistasi - jonkinlainen järjestötoiminta tai vastaava olisi varmasti hyvä asia ja toisi sisältöä ja mielekkyyttä elämääni.
Hei Vermillion!
Olet joskus kirjoittanut ketjuuni tukea antavan viestin, kiitos siitä. Minulla elämä sujuu eteenpäin päivä kerrallaan. Koen epäonnistuneeni monin tavoin,mutta perhe ja usko kannattelee minua. Sinä vaikutat minusta hyvältä ja toiset huomioon ottavalta ihmiseltä. Toivon sinulle kaikkea hyvää elämääi! Meitä tarvitaan vaikkemme uraohjuksia olekaan. Olen samaa mieltä kuin troubles että sinussa odottaa aarre löytäjäänsä.
Kiitos, arka! Minua ihan häkellyttää ja punastuttaa nuo kehut 😳 Niin, minäkin ajattelen, ettei ihmisten todellakaan tarvitse olla uraohjuksia ollakseen arvokkaita, mutta jotenkin en sitten itseäni kohtaan osaa olla yhtä armelias. En ole kyllä koskaan ollut mikään materialisti, vaan olen arvostanut enemmän henkistä rikkautta, mutta jotenkin viime vuosina olen tuntenut voimakasta huonommuutta siitä, etten ole saavuttanut sellaisia asioita, joita tämän ikäisellä "pitäisi olla" - kunnon ammatti, perhe, talo, auto, kesämökki... En ole kyllä koskaan lapsuudessakaan elänyt mitään hyvätuloisen perheen ihanne-elämää, joten sellainen on minulle ihan täyttä fantasiaa. Luulen, että minun elämäni tulee aina olemaan aika pienimuotoista - en varmaan osaisikaan elää mitään keskiluokkaista unelmaelämää. No, näillä mennään!
Hei!
Halusin vain toivottaa sinulle mukavaa viikonloppua ja kaunista kevään jatkoa!
Hei! Nään tekstissäsi paljon tuttua. Itse olen myös köyhästä perheestä kotoisin. Kahdeksan sisarusta, kotona lapsia hoitanut äiti ja pätkätöitä tehnyt isä, joten rahaa ei meilläkään harrastuksiin ym pahemmin ole ollut.
Viimeiset viisi vuotta olen taistellut aikuislukion kanssa on-off meiningillä ja nyt vihdoin viimein valmistun ylioppilaaksi. Ensi viikolla olisi yliopiston pääsykokeet vuorossa.. Itse elän parisuhteessa, mutta tunnen siitä huolimatta itseni yksinäiseksi. Tuntuu ettei tämä ole se oikea suhde minulle, mutta en uskalla lähteä pois koska pelkään yksin jäämistä. Läheisiä ystäviäkään minulla ei oikein ole.
En nyt valitettavasti osaa mitään neuvoja sinulle antaa, koska itselläni on hyvin samankaltainen tilanne. Olen sen verran ujo etten uskalla tuntemattomiin ihmisiin tutustua ja ystävien löytäminen on vaikeaa. Jos sinä et ole ujoa tyyppiä, niin etkö voisi esimerkiksi kuntosalilla tutustua kehenkään? Itse ainakin olin iloinen kun aloittelin kuntosaliharrastustani ja vanhemmat treenaajat tulivat salilla antamaan vinkkejä 😉
Etkö voisi kesän kunniaksi aloittaa vaikka uutta harrastusta? Itse hullaannuin viime kesänä lenkkeilyyn ja osallistuin muutama viikko sitten puolimaratonille. Oli mahtava tunne päästä maaliin ja saavuttaa jotain! Nyt on tavoitteena parantaa aikaa syksyllä uudelle puolimaratonille! Lenkkeily ei tosin auta yksinäisyyteen, mutta minulle ainakin liikunta on pakokeino todellisuudesta.
Kannattaa myös muistaa ettei kaikkea voi saada kerralla. Unohda hetkeksi rahahuolet ja opiskelumurheet ja ota tämän kesän tavoitteeksi esimerkiksi hankkia uusi ystävä.
Jaksamisia sinulle! Toivottavasti löydät kannustavia ystäviä lähellesi. 🙂 Kun se on kunnossa löytyy varmasti motivaatiota opiskeluun ja työelämään siirtymiseenkin! 🙂
marsupaani kirjoitti 19.5.2012 22:53
Jos sinä et ole ujoa tyyppiä, niin etkö voisi esimerkiksi kuntosalilla tutustua kehenkään? Itse ainakin olin iloinen kun aloittelin kuntosaliharrastustani ja vanhemmat treenaajat tulivat salilla antamaan vinkkejä 😉
Tuntemattomille ihmisille jutteleminen ei ole mulle erityisen helppoa, eikä kukaan ole tullut kyllä vinkkejäkään jakamaan. Yhdellä teräsvaarilla oli taannoin tapana alkaa jutella mulle salilla milloin mistäkin asiasta, mutta sitäkään ei ole enää näkynyt.
Etkö voisi kesän kunniaksi aloittaa vaikka uutta harrastusta? Itse hullaannuin viime kesänä lenkkeilyyn ja osallistuin muutama viikko sitten puolimaratonille. Oli mahtava tunne päästä maaliin ja saavuttaa jotain! Nyt on tavoitteena parantaa aikaa syksyllä uudelle puolimaratonille! Lenkkeily ei tosin auta yksinäisyyteen, mutta minulle ainakin liikunta on pakokeino todellisuudesta.
Hauska sattuma, että ehdotit tuota lenkkeilyä - ostin nimittäin juuri pari päivää sitten juoksukengät ja päätin alkaa lenkkeilemään säännöllisesti 😀 En ole ehtinyt vielä käydä ensimmäisellä lenkillä, mutta eiköhän sekin ihme tapahdu tässä alkuviikosta. Olen siis täysin aloittelija lenkkeilyn saralla, enkä osaa asettaa itselleni vielä sen kummempia tavoitteita - tärkein tavoite juuri nyt on saada liikunnasta hyvää oloa ja energiaa, jotta muukin elämä menisi eteenpäin. Onnittelut sinulle, marsupaani, puolimaratonin juoksemisesta 🙂👍 Ehkä minäkin vielä joku päivä osallistun maratonille, kunhan ensin pääsen vauhtiin!
Hauska sattuma, että ehdotit tuota lenkkeilyä - ostin nimittäin juuri pari päivää sitten juoksukengät ja päätin alkaa lenkkeilemään säännöllisesti 😀 En ole ehtinyt vielä käydä ensimmäisellä lenkillä, mutta eiköhän sekin ihme tapahdu tässä alkuviikosta. Olen siis täysin aloittelija lenkkeilyn saralla, enkä osaa asettaa itselleni vielä sen kummempia tavoitteita - tärkein tavoite juuri nyt on saada liikunnasta hyvää oloa ja energiaa, jotta muukin elämä menisi eteenpäin. Onnittelut sinulle, marsupaani, puolimaratonin juoksemisesta 🙂👍 Ehkä minäkin vielä joku päivä osallistun maratonille, kunhan ensin pääsen vauhtiin!
Kiitos onnitteluista 🙂 Mukavaa että sinulla on intoa ja energiaa aloittaa itsellesi täysin uusi harrastus! Hyvä olo ja energia se tärkein tavoite tulisi ollakin. Toivotan hyviä jatkoja sinulle!
Kiitos, marsupaani! Olen käynyt tällä viikolla kahdesti juoksulenkillä, ja ihan mukavalta se on tuntunut - tosin reidet tuli aika kipeiksi, mutta se nyt ei ollut mikään yllätys. Olen juossut eräällä luontopolulla, jossa olen voinut samalla nauttia linnunlaulusta ja viereisen järven kimaltelusta auringonpaisteessa. Toivon tosiaan, että jaksan nyt jatkaa tätä lenkkeilyä ja että saan siitä energiaa pistää elämäni muutenkin paremmalle tolalle.
Haluaisin uskoa, että tuo liikunta todella saa mielialani paremmaksi, mutta juuri nyt tuntuu taas, ettei tätä pahaa oloa vie pois mikään. Ja eihän liikunta tietenkään ole ratkaisu silloin, kun pahan olon takana on liiallinen yksinäisyys ja tarkoituksettomuuden tunne niin kuin minun tapauksessani. Voi se toki lievittää oloa hetkellisesti.
Tällä hetkellä en vaan tykkää elämästäni yhtään. Yritän repiä elämääni jotain sisältöä sieltä sun täältä (esim. lukemisesta, musiikista, liikunnasta), mutta kaikki tuntuu vain niin tyhjänpäiväiseltä 😞 Tarvitsisin todella kipeästi lisää sosiaalisia suhteita. Pelottaa ajatella, että elämäni ja mielialani voi jatkua tällaisena vielä vuosia tai vuosikymmeniä, ehkä koko loppuelämän 😯🗯️ Haluaisin aloittaa kaiken ihan alusta ja elää elämäni toisin, mutta se nyt on tietysti turhaa jossittelua.
Olen miettinyt, että jonkinlainen vapaaehtoistyö voisi tuoda elämääni lisää sisältöä ja tunteen siitä, että olen sittenkin hyödyksi jollekulle. Kuitenkin sitten joku pirulainen kuiskii korvaani, että ei sinusta kuitenkaan ole siihen, pieleen menee, älä edes yritä! Se sama huonon itsetunnon pirulainen on vuosien varrella aiheuttanut minulle paljon harmia ja saanut minut käpertymään liiaksi kuoreeni.
Vermillion,
Liikunta ei auta muakaan, ei yhtään. Se on suorittamista lääkärin kehotuksesta.
Yksin tuolla saa urheilla, yksin käydä asioilla, yksin katsoa tv:tä. Yksin.
Ei ole tuttuja, saati kavereita tarttunut edes vapaaehtoistoimissakaan. Siksipä olen vuosia pakottanut itseäni uskomaan, että yksin tulen aina olemaan - paras tottua.
Olen jo sen ikäinenkin, että aikana saisi olla jo täysi. Haluan pois.
Hei!
Kyllä se vapaaehtoistyö kuulostaa toteuttamiskelpoiselta idealta. Uskon kyllä että varmaan siinä pärjäisit. Niitä tehtäviäkin taitaa olla vapaaehtoistyössä monenlaisia, itselle tulee ensiksi mieleen ystävätoiminta esim. vanhuksen tai mielenterveyskuntoutujan kanssa. Sen lisäksi olen kuullut saattohoitajista, jotka viettävät aikaa kuolevien potilaiden luona ettei kenenkään tarvitse kuolla yksin. Ja on sitten mieskaverit yksinhuoltajaäitien pojille, jos tykkää lapsista ja nuorista.
Ilmaiset itseäsi niin hyvin täällä tukinetissä että ihmettelen että olet yksinäinen. Tosin itselläni on käynyt niin, että kun olen pettynyt itseeni ja saavutuksiini olen alkanut häpeämään itseäni ja välttelen ystävien ja sukulaisten tapaamista. Minun on samassa mainittava että nämä sukulaiset eivät ole torjuvia tai väheksyviä laisinkaan, kyse on omista tunteistani.lIlmeisesti niin on sinullekin käynyt, mainitsithan huonon itsetunnon.