Tervetuloa kirjoittamaan. En oikein osaa mitään lohduttavaa sanoa, kun olen itse hyvin masentunut, mutta vaikka tämä palsta ja kirjoittaminen ei nyt ehkä hirveesti "paranna" tai autakaan niin kuitenkin minusta on hyvä, että on tällainen johon voi purkaa sitä tuskaa mitä mielessä liikkuu; ehkä se on kuitenkin hitusen pois sieltä omaa päätä kuormittamasta.

Aika masentuneelta kuulostaa. Mä olen aina ollut taipuvainen ajattelemaan, että olen vain tyhmä ja laiska luuseripaska, jos epäonnistun jossain. Järjellä yritän sitten selittää itselleni, että masennus on sairaus, joka vie voimat niin vähiin, ettei ihminen kertakaikkiaan jaksa eikä kykene samaan, mihin terveet kykenee. Olen ollut jo lapsena masentunut ja ahdistunut. Silloin ajattelin vain olevani tyhmä, koska olin niin huono koulussa. Aikuisena olen ajatellut, että jos kotiolot olisivat olleet turvalliset ja tukevat, olisin ehkä pärjännyt koulussakin paremmin, kun kaikki energia ei olisi mennyt itseni koossa pitämiseen.

Olet varmaan aiemmin kertonutkin, en vaan nyt muista, mutta minkälainen hoito sulla on? Voisiko sitä jotenkin tehostaa, kun olo on huonompi? Voit hyvinkin oikean hoidon avulla toipua ihan normaaliksi, tuottavaksi jäseneksi yhteiskuntaan. Mä uskon, että se on mahdollista. Nyt pitää vain miettiä, mitkä olisi sellaisia asioita, joista saisit voimaa, jotka vahvistaisivat sua. Konkreettisia keinoja, joiden avulla jaksaisit taas jatkaa taivallusta kohti parempia aikoja. Niin mä ainakin yritän tehdä silloin, kun on oikein vaikeaa ja mulla se on toiminut. Saattaisi toimia sullakin.

Hei Vermillion,
valitettavasti en osaa sanoa mitään lohduttavaa kun en osaa auttaa itseänikään. Jostain syytä halusin nyt kuitenkin vastata, koska juuri sinä kirjoitit. Ymmärrän hyvin tuon painostavan olon. Tuntuu, että jotain pitäisi tehdä ja aika karkaa käsistä, mutta kun ei tiedä mitä. Se on niin turhauttavaa.

Näin kesän lähestyessä ahdistaa erityisen paljon. Tunnen jatkuvasti sellaista stressinomaista pahaa oloa ja jonkinlainen paniikki ja pakokauhu vihloo mahassa. Välillä tuntuu niin pahalta, että vain itken.

Minä olen töissä, mutta kaikki tuntuu silti vain kylmältä suorittamiselta ilman mitään tarkoitusta. Ympärillä kuulee ns. normaalien ihmisten puhuvan normaaliin ihmisyyteen kuuluvasta arjestaan, jota he pitävät täysin itsestäänselvänä. Itse on vain kuin joku näkymätön zombi, joka joutuu käyttämään viimeiset energianrippeensä, että jaksaa joka aamu raahautua töihin ja yrittää olla romahtamatta julkisesti. Sama vain toistuu ja toistuu ja toistuu. Loputtomasti. Vapaa-ajan vietän yksin ja turrutan päätäni nukkumalla ja telkkarilla. Järjetöntä, turhaa ja tyhjää elämää. Kaiken kanssa on aina niin yksin. On lamauttavaa miettiä taaksepäin miten kauan tätä oikein on jatkunut. Se saa ajattelemaan, että miten mikään voisi jatkossakaan muuttua. Jos joku muuttuu, niin huonompaan suuntaan.

Anteeksi, masennan varmaan tällä kirjoutuksella vain lisää.
Kaikki on niin tyhjää. Vaikka yritän välillä harrastaa liikuntaakin, niin sekin on van tyhjää suorittamista. Mikä pointti tässä elämässä on?

Parempaa huomista kuitenkin, kaikesta huolimatta.

Kiitos viestistä, Kivet. Joo, eihän tämä kirjoittaminen sinänsä ehkä paranna, mutta tosiaan tuntui aamulla niin pahalta, että halusin jonnekin edes kertoa pahasta olostani.

Kävin tässä iltapäivällä saunomassa yhden kaverini luona ja se kohotti mielialaani edes jonkin verran. Juuri nyt ei ahdista niin kuin aamulla ja viime yönä. Saa nyt nähdä, jaksanko ruveta pitämään tänne mitään pitempää "ahdistuspäiväkirjaa" niin kuin joskus aiemmin olen tehnyt. Nyt ei tunnu kauhean pahalta viettää iltaa yksin. Taidan lueskella tai katsoa leffaa ja syödä jotain hyvää ☺️

Kiitos myös teille, repukka ja LonelyWolf 🙂

Repukka: En ole tällä hetkellä itse asiassa minkäänlaisessa hoitosuhteessa. Kävin taannoin harvakseltaan psykologin juttusilla, mutta se hoitosuhde katkesi kaksi vuotta sitten minusta riippumattomista syistä. Olen tässä kahden vuoden aikana moneen otteeseen miettinyt, että kannattaisi varmaan hakea taas jotain apua, mutta en ole saanut aikaiseksi. Jotenkin tuntuu niin rasittavalta se ajatus, että pitäisi alkaa taas uudelle ihmiselle kertomaan alusta alkaen tilanteestani... Mutta ehkä se olisi järkevää. Jonkinlaista tukea minä taidan tosiaan tarvita.

LonelyWolf: tosi tutulta tuntuu tuo kuvauksesi omastakin pahasta olostasi. Minustakin on tuntunut jo iät ja ajat, että aika karkaa käsistä, elämä menee ohi, enkä vain osaa käyttää tätä elämää hyödykseni. Kaikki muut tuntuvat menevän ohi ihan tuosta vaan ja saavuttavan hyviä asioita elämässään. Ja älä turhaan pyytele anteeksi - et masentanut kirjoituksellasi. Tuo tyhjyyden tunne on minullekin tuttu, ja haluaisin päästä siitä ehdottomasti eroon, kun vaan tietäisin, että miten. Tekisi mieli lohduttaa sinuakin jotenkin, mutta aika neuvoton olo tässä tosiaan on.

----

Viime yön sain onneksi nukuttua paremmin, eikä olo juuri nyt ole erityisen paha. Enimmäkseen aika neutraali, vaikka jossain takaraivossa väijyy aina jokin pahan olon peikko. Tiedän kyllä, että jossain vaiheessa paha olo ja ahdistus taas voimistuvat. Pahasta olosta huolimatta olen jaksanut käydä kuntosalilla 2-3 kertaa viikossa, tänään saatan taas käydä. Salikäynnin jälkeen on monesti jotenkin tyytyväinen olo, ja pahin angsti pysyy edes hetken loitolla.

Lonelywolf: Löydän tuosta kuvauksesta kans itseni. Käyn kans töissä ja vietän " normaalia" perhe arkea ja silti kaikki tuntuu tyhjältä ja tarkoituksettomalta ja kylmältä suorittamiselta niinkuin itse totesit. Töihin joutuu raahautuun viimeisillä energian rippeillä ja vapaa ajallakaan en tee juuri mitään. Mutta onneksi on kuitenkin tuota jälkikasvua, jotka luovat jotain tarkoitusta elämääni ja tekemistä. Joskus tietenkin on silti masentava ja tyhjä olo, vaikka olisinkin lasteni seurassa. Toivottavasti tässä mielialat lähtisivät itsellä kuin myös teillä muillakin kohoamaan.

Perjantai-ilta, jota vietän yksin kotona niin kuin useimmiten. Yksinäisyys painaa taas mieltä. Olisipa joku, jonka kanssa voisi rupatella niitä näitä, pelata jotain peliä tai vaikka kokkailla jotain pientä.

Mutta kyllä kai asiat voisi olla huonomminkin. Kävin äsken kävelylenkillä, jolta palasin kaupungin keskustan kautta, ja siellähän tietysti näkyi näin perjantai-iltana paljon väkeä baarien edustoilla. Yhden baarin edessä seisovan porukan seassa huomasin yhden ulkonäöltä tutun miehen, joka näyttää ryyppäävän todella paljon. Nytkin se näytti olevan ihan umpitunnelissa, kasvoilla oli täysin tyhjä ilme ja lisäksi sen nenästä vuoti verta. En tiedä, oliko joku lyönyt vai oliko se itse telonut itsensä. Miestä kävi sääliksi, mutta samalla ajattelin, että onneksi en ole itse tuossa jamassa, vaikka ei kai minullakaan kovin hyvin mene. Tässä vuosien varrella olen kyllä itsekin jonkin verran turruttanut pahaa oloani alkoholilla, mutta onneksi siinä hommassa on kuitenkin säilynyt jokin tolkku. Viime aikoina on yhä useammin käynyt mielessä, että alkoholin käytön voisi vähentää ihan minimiin ja käyttää nekin rahat johonkin järkevämpään.

PS. Pellehermannille ja muillekin voimia omien ongelmiensa kestämiseksi. Yritetään etsiä elämästä valopilkkuja, vaikka ne monesti tuntuvatkin olevan hukassa.

Olen ottanut pitkästä aikaa yhteyttä terveydenhuoltoon, jotta voisi edes yrittää selvittää tätä pahaa oloani. Olen menossa huomenna kilpirauhaskokeisiin, ja myöhemmin tällä viikolla selviää, onko kilpirauhasarvoissani mitään häikkää. Jos löytyisi kilpirauhasen vajaatoiminta, niin sehän selittäisi tätä masennustanikin. Viime viikolla terveydenhoitajan vastaanotolla tein masennustestin, ja sen mukaan kärsin keskivaikeasta masennuksesta. Ei kai sitten ihmekään, etteivät opinnot tai muukaan elämä suju. Kesäkuussa olen menossa lääkärin vastaanotolle, jossa kai selvitellään, miten tässä kannattaisi edetä.

Olen vaan hirveän väsynyt, ja kaikki tuntuu työläältä. Yksinäisyyskin vaivaa. Kävin alkuillasta yhdessä baarissa juomassa kupillisen kahvia, mutta ei sekään oikein piristänyt. Siellä oli vain muutama ihminen ja vaisu tunnelma. Tunsin oloni tosi vaivautuneeksi siinä kahvia hörppiessäni. En osannut vain olla, vaan räpläsin hermostuneesti kännykkääni. Join kahvini nopeasti ja häivyin baarista. En olisi halunnut palata yksinäiseen kämppääni, mutta en keksinyt, minne muuallekaan menisin.

Kilpirauhasarvot olivat ihan normaalit, joten se ei selitä tätä masennustani. Tavallaan melkein toivoin, että mulla olisi todettu kilpirauhasen vajaatoiminta, niin olisi tullut jokin selvyys tähän hommaan, mutta kun ei niin ei.

Tänään on ollut taas paha olla. Minun pitäisi saada päivän tai parin sisällä tehtyä yksi pienehkö opiskelujuttu, mutta olen ihan ä-lyt-tö-män väsynyt ja masentunut. Kaikki tuntuu niin raskaalta. Olen käynyt tänään kaksi kertaa kävelyllä, mutta ei kävelyreissutkaan oikein piristäneet. Tunsin kateutta, kun vastaan tuli onnellisen ja energisen näköisiä ihmisiä.

Hei Vermillion!
Muistan kun aikaisemmin kirjoittelit-kirjoitit joskus minullekin.. Sinänsä mukava kuulla sinusta vaikka se ei olekaan hyvä että sinulla menee nyt huonommin. Muistanko oikein että sinä ennen tapasit käydä kuntosalilla. Tuo liikkuminen voisi olla hyvä asia mutta minä en ole jaksanut sitä tehdä, Olen harkinnut uimisen aloittamista mutta lykännyt olen sitäkin. Oletko muuten käynyt lääkärissä nyt kun olosi on huonompi? Voimia sinulle ja kirjoittele kuulumisiasi.

Hei, Arka!

Kiitos, kun kirjoitit 🙂 Olen edelleenkin lukenut sinun viestiketjuasi, mutta en ole jaksanut tai osannut kirjoittaa sinulle nyt mitään. Olen kyllä välillä ajatellut sinua ja ollut huolissanikin, kun olet kertonut pahasta olostasi. Muistat oikein, että olen käynyt kuntosalilla ja käyn edelleen. Olen käynyt salilla 2-3 kertaa viikossa, ja se on harvoja asioita, joihin olen tyytyväinen tämänhetkisessä elämäntilanteessani. Ehkä sinunkin tosiaan kannattaisi jotain liikuntaa harrastaa. Voisit aloittaa vaikka ihan hiljakseen etkä ottaisi asiasta turhaa stressiä.

Olen menossa lääkäriin, mutta siihen on vielä pari viikkoa aikaa. Toivon, että asiat lähtisivät taas jotenkin etenemään. Koen, että jonkinlaista apua tosiaankin tarvitsen.

Minulla on nyt hirveä stressi asuntoasioista. Asun nimittäin opiskelija-asunnossa, jonka vuokrasopimus menee umpeen tässä kesällä. Vuokrasuhteen jatkamisen ehtona on se, että on suorittanut lukuvuoden aikana tietyn määrän opintopisteitä, mutta minä olen ollut niin väsynyt ja masentunut, että en ole saanut opintoja etenemään tarpeeksi. Nyt pitäisi sitten yrittää hankkia jotain todistuksia, joilla saisin perusteltua tilannettani, mutta kaikki tuntuu niin älyttömän työläältä. Monena yönä olen pyörinyt sängyssä ahdistuneena, kun kaikki ongelmat vaan pyörivät päässä. En jaksaisi tällaista enää.

Voimia sinullekin, arka!

Hei Vermillion!
Toivottavasti asuntoasiasi järjestyvät, se varmastikin stressaa sinua paljon. Uskon että saat jatkaa asunnossasi kunhan saat niitä papereita järjestettyä. Onko sinulle kirjoitettu sairauslomaa? Täytyyhän opiskelijankin saada sairauslomalla olla ja silloin ei tarvitsisi stressata opintopisteistä. Minusta tuntui mukavalta kun kerroit että olet seurannut minunkin kuulumisiani, kiitos siitä. Olen sinnitellyt päivän kerrallaan. Olen nyt määräaikaisella eläkkeellä mitä minun on vaikea hyväksyä. Häpeän sitä enkä ole yhteysdessä kehenkään ettei tarvitse puhua siitä. Perheeni rakastaa minua. Heidä takiaan en ole vielä tehnyt itsemurhaa. On hienoa että edelleen käyt kuntosalilla säännöllisesti.Onko sinulla nyt kesäloma? Oletko suunnitellut mitään kesäksi? Me teemme pienen autoreissun mutta rahapula estää muut suunnitelmat. Eläkkeeni on aika pieni, joudumme turvautumaan toimeentulotukeen. No eipä nyt enempää tule mieleen tällä kertaa, haluan vain toivottaa sinulle kaikkea hvää.

Hei taas, arka!

Huh, sainkin jo tänään hoidettua tuon asuntoasian ja jatkettua vuokrasopimusta, tosin en niin pitkälle kuin kuvittelin, mutta kuitenkin. Olo helpottui edes vähäsen.

En ole koskaan ollut sairauslomalla, vaikka kyllähän se opiskelijallekin on mahdollista. Voisi kai se olla järkevää hakea sairauslomaa, mutta jostain syystä olen vain sinnitellyt ja yrittänyt väkisin saada jotain aikaan. En ole kai halunnut myöntää, että olen oikeasti sairas tai jotain sellaista...

Ymmärrän sen, että sinua hävettää eläkkeellä olo, vaikka ei sitä oikeasti tarvitsisi hävetä. Minäkin häpeän joka päivä elämäntilannettani - sitä, että opinnot ovat pitkittyneet todella pahasti enkä ole normaali työssäkäyvä aikuinen. Onhan siihen olemassa syynsä, että tilanteeni on mikä on, mutta kuitenkaan en osaa hyväksyä tilannetta.

Siitä saat olla kyllä onnellinen, että sinulla on rakastava perhe. Sehän on parasta, mitä ihmisellä voi olla. Minä en ole perhettä onnistunut perustamaan, ja sekin vetää mielen matalaksi. Haluaisin olla ihan tavallinen työssä käyvä perheenisä, mutta koen olevani jotain ihan muuta, kuin toiselta planeetalta ns. "normaaleihin" ihmisiin verrattuna. En oikein jaksa enää uskoa, että minulla joskus olisi perhe.

Mulla ei varsinaisesti ole kesälomaa, koska tarkoitus on saada opintoja etenemään kesälläkin. Jotain pieniä kesäsuunnitelmia kuitenkin on: ensi viikolla olen menossa parin päivän pikareissulle Helsinkiin ja myöhemmin kesällä on ainakin yhdet festarit, joita odotan kovasti. Jos rahat riittää, niin haluaisin tehdä lisääkin tuollaisia lyhyitä reissuja toisiin kaupunkeihin. Tuollaiset jutut saavat edes hetkeksi irtoamaan normaalista arjesta.

Hei Vermillion!
Mukava kuulla että sinulla on mielenkiintoisia kesäsuunnitelmia ja ehdit ajatella jotain muutakin kuin opintoja. Olet oikeassa kun sanoit että perhe on parasta mitä voi olla. Sellainen voi itselläsikin olla joku päivä tulevaisuudessa. Minäkin haluaisin olla työssäkäyvä ihminen, en vaan taida kyetä töihin. Sitäpäitsi olen katsonutkin työpaikkoja eikä niitä ole ollut minulle. On hienoa että olet saanut pidettyä opinnoistasi kiinni vaikka sinulla on ollut vaikeaa. Yritä kuitenkin olla vaatimatta itseltäsi liikaa.

Vermillion kirjoitti 3.6.2014 16:23

Mulla ei varsinaisesti ole kesälomaa, koska tarkoitus on saada opintoja etenemään kesälläkin. Jotain pieniä kesäsuunnitelmia kuitenkin on: ensi viikolla olen menossa parin päivän pikareissulle Helsinkiin ja myöhemmin kesällä on ainakin yhdet festarit, joita odotan kovasti. Jos rahat riittää, niin haluaisin tehdä lisääkin tuollaisia lyhyitä reissuja toisiin kaupunkeihin. Tuollaiset jutut saavat edes hetkeksi irtoamaan normaalista arjesta.

Mukavaa kuulla, että sinulla on suunnitelmia kesäksi ja aiot edetä opiskeluissakin! 🙂 Ne ovat kaikki hyviä juttuja. Minä tykkään myös tuollaisista lyhyistä irtiotoista ja joskus olen niistä paljon nauttinutkin, mutta viime aikoina on enemmän alkanut ahdistaa lähteä yksin minnekään. Minne festareille olet menossa? Haluaisin itse myös jonnekin, mutta tosiaan en tiedä minne yksin olisi kiva lähteä.