Päällisin puolin kaikki hyvin mutta silti aivan hukassa

Päällisin puolin kaikki hyvin mutta silti aivan hukassa

Käyttäjä annar aloittanut aikaan 05.11.2018 klo 13:55 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä annar kirjoittanut 05.11.2018 klo 13:55

Päällisin puolin kaikki on hyvin, on koti ja hyvä työpaikka. AMK paperit opparia vaille hoidettu. Tunnen oloni tosi usein merkityksettömäksi ja yksinäiseksi vaikka mulla on läheiset välit perheeseeni ja ystäviä löytyy myös.

Mua pelottaa ja ahdistaa olla yksin, siksi roikun suhteessa vaikka tiedän että en tuu koskaan saamaan siitä tarpeeksi, pääasia että mun vaan ei tarvii olla yksin. Mä oon tosi väsynyt tähän ja pelkään että en tuu koskaan olemaan onnellinen. Oon ihan loppu enkä tunne enää mitään iloa mistään.Mun elämä tuntuu täysin merkityksettömältä eikä mulla ole mitään tavoitteita tai toiveita enää. Tää fiilis on vellonut sisällä jo koko tän vuoden ajan. Oon aivan hukassa.

Onko tää kaikki vaan jotain asenneongelmaa, kammottavaa läheisriippuvuutta jopa kiittämättömyyttä ehkä? Miten tämmösestä suosta pääsee ylös? Löytyykö kokemuksia samankaltaisesta tilanteesta tai vinkkejä suosta nousemiseen?

Käyttäjä Annabell kirjoittanut 08.11.2018 klo 10:20

Hei Annar,
Samaistun otsikkoosi siitä että päällisin puolin kaikki hyvin, mutta silti aivan hukassa.
Mulla ei enää niinkään parisuhde se ongelma, vaikka huonoja/loppuneita seurustelu ja muita suhteita onkin aikaisemmin ollut useita.
Itsellä työmotivaatio hyvin hukassa, ja itsetunto työn suhteen huono. Olen menestynyt työssäni kyllä kovasti. Nyt uupumuksen myötä pudonnut aivan kelkasta ja en tiedä mistä aloittaa jotta pääsisin takaisin työelämään ja töihin. Ei löydy motivaatiota eikä itsetuntoa hakea.
Sanoisin tuossa tilanteessasi, että jos vuosi takana suhdetta jossa et tunne olevasi kuultu ja nähty ja tarpeeksi huomioitu ja rakastettu, miettisin kyllä että olisiko kuitenkin parempi sanoa hei hei ja alkaa katsella uutta? Oletteko kuinka kauan siis olleet yhdessä ja minkä ikäinen olet muuten? Olen itekin yksinäisyyttä pelkäävä ja läheiseen takertuva, ja sellainen puoliso joka ei osoita tarpeeksi rakkautta on henkisesti todella kuluttavaa. Yksi ajatus on se, että yksinäisyyttä tarvisi oppia sietään, eli olla itselleen rakastava ja hellä. Kuunnella niitä pelon ja yksinäisyyden kipeitä ajatuksia, kuitenkaan reagoimatta niihin. Opetella olemaan myös yksin.
Toinen ajatus olisi se, että koittaisi löytää sellaisen puolison joka osoittaa sitä rakkautta ja on itsekin vähän "takertuvampi" mieluummin kuin torjuva. Voisithan puhua nykyisen kumppanisi kanssa avoimesti tästä asiasta ja siitä miltä sinusta tuntuu. Voihan olla että puhumalla välinne tulisivat läheisemmiksi ja hän voisi jopa auttaa sinua kasvamaan tässä.
Jos sinulla on kuitenkin se tunne että olet hänen kanssaan vain sen takia ettei sun tarvitse olla yksin, niin jotain varmaan olisi tehtävä. Puhumînen hänen kanssaan tunteistasi ja hänen tunteistaan olisi varmaan se ensimmäinen askel.
Yksinolo ja siihen tottuminen on toisaalta hyvin vapauttavaa koska silloin ei ole niin riippuvainen toisista. Yksinoloon opettelussa on paljon hienojakin puolia. Tosaalta jos koet olevasi rakastettu on paljon helpompi olla yksin.

Käyttäjä annar kirjoittanut 09.11.2018 klo 22:39

Heippa Annabell!

Kiitos kovasti kirjoituksestasi, luin sen jo eilen ja se sai miettimään asioita. Tosi kurja kuulla että olet joutunut tommoiseen tilanteeseen. Sinussa on kuitenkin selkeästi ''supervoimia'' jotka auttavat sinua menestymään ja ne nyt ovat vain menneet vähän piiloon. Mä vähän luulen että pohjana sille motivaation löytymiselle ja itsetunnon parantumiselle olisi sellainen taito että voisi olla tyytyväinen omaan tekemiseen ja olemiseen, se voi olla ihan pieni juttukin, mainitset itsellesi vaikka yhden pienen asian jonka tänään hoidit hyvin. Saattaa kuullostaa kliseeltä mut kyllä se alkaa toimimaan, hitaasti mutta kuitenkin. Aika hassua, että en ehkä itse elä oppieni mukaan.

Vuoden päivät ollaan tosiaan aikaa vietetty yhdessä. Oon ehtinyt pariin kertaan jo sanoa hei hei herralle, mutta sitten joku hirvee läheisyydenkaipuu on vallannu pään ja oon taas viheltänyt sen takaisin. Menee hetki, ja pian olo on taas kurjempi. Me ollaan puhuttu asiasta moneen otteeseen, ja luulen aina ''sisäistäväni'' asian, ja tyydyn tilanteeseen. Mutta ehkä nyt voisi saada homma ruotuun, koska tää selkeesti myrkyttää mua. Onko vinkkejä miten sitä yksinoloa voisi opetella?

Oletko jättäytynyt töistä pois kokonaan? Onko käynyt joskus aiemmin? Tai onko sattunut jotain mistä lähti menemään asiat tuohon jamaan?Voikun osaisin kertoa jotain mistä olisi sinulle apua, sillä vaikutat todella aidolta ja sydämelliseltä.

Ainiin, olen 25 vuotias.

Käyttäjä Annabell kirjoittanut 16.11.2018 klo 13:27

Kiitos Annar,
Ihanasta viestistäsi.
En tiedä oletko siellä vielä? Koitan vastata. 😳
Miten sulla nyt menee? Onko tilanne muuttunut johonkin suuntaan?
Tsemppiä 🙂👍

Kovasti kosketti tuo mitä kirjoitit piiloon menneistä supervoimista. Kiitos tästä paljon.
Olet hyvin tarkkanäköinen ☺️
Ja vaikutat myös hyvin lämpimältä ihmiseltä.
Toivon että löydät hyvän huolehtivan kumppanin, se on tärkeää.
Kirjoittaisin mieluusti pitemmin/paremmin, mutta tarvitsisi keskittyä siihen nyt.
Moikka! ☺️