Osaatko itkeä? Koska ja miksi itkit / itket?
Minä en osaa itkeä. Kyyneltäkään en ole vuodattanut sen jälkeen kun tein abortin kymmeniä vuosia sitten.
Kun isäni kuoli itsemurhan tehden niin olin vain kylmä ja ajattelin, että kamalasta elämästämme ei ollut muuta ulospääsyä. Kuolema, vaikka itsemurhalla, oli helpotus perheelle – kärsimys loppui. Enkä muista itkeneeni, vaikka kova tuska kyllä oli ja käpristyin pelkästä tuskasta.
Haluaisin osata itkeä nykyään. Ajattelen, että se voisi helpottaa. Mutta onko niin todellakin, vai luulenko vain?
Osaatko sinä itkeä? Mikä saa sinut itkemään? Helpottaako itkeminen oloa?
Itken terapeutin luona. Yksin en oikein saa itkettyä. Nytkin on paha olo ja itku helpottaisi. Ei vain ole sitä varsinaista syytä, minkä vuoksi itkisin. Sitten kun pitää jo huutaa pahaa oloa, sitten ne kyyneleet irtoavat. Se ei ole enää yhtään helpottavaa. ☹️
Ennen masennusta osasin itkeä säännöllisesti ja "puhdistaa" sieluni. Ei tullut patoutunutta pahaa oloa niin kuin nyt.
Itkeminen on välillä aika hankalaa. Kotona ei ikinä näytetty paljon tunteita, siispä piti aina itkeä salaa.
Nyttemmin olen muutaman kerran lähtenyt lenkille purkamaan oloa ja siellä olen kyllä välistä itkenyt melko estottomasti, kun on ollut niin paha olla. Siinäpähän ihmettelevät ohikulkijat.. Terapiassa en ikinä ole uskaltanut itkeä, vaikka välillä ollaankin puhuttu niin vaikeista asioista..
Itkeminen on ollut minulle jo lapsesta asti tabu, sanottiin ettei reippaat ja kiltit tytöt itke.
Sieltä juontaa, ettei nykyäänkään ole helppo itkeä, en edes yksin ollessani, vaan kyyneleet patoutuvat sisääni. Usein terapiassakin istun kyyneleet silmissä, mut jostain syystä ne ei pääse valloilleen. Haluaisin niin kovasti itkeä toisen ihmisen läsnäollessa, voisin saada lohdutusta ja kokemuksen ettei itkemisessä ole mitään hävettävää.