Opiskelijan uupumus
Opiskelen yliopistossa opettajaksi ja uuvuin pahasti keväällä. Takana oli työn- ja opiskeluntäyteinen syksy ja tiivis opetusharjoittelujakso. Tekemistä piisasi iltamyöhään, aika ei riittänyt läheisille, koko ajan piti arvioida opiskelun puolesta itseä ja lopulta vain väsähdin. Sain itkukohtauksia ja syke huiteli ties missä, syksyllä sain jopa rytmihäiriön jota säikähdin ihan tosissaan. Lopullisesti tajusin tilanteeni vakavuuden kun itkin monta päivää putkeen ja pelkkä opiskelun ajatus laukaisi kauhean ahdistuksen ja epätoivon.
Onnekseni ohjaaja ja muut opettajat olivat todella ymmärtäväisiä ja sain siirtää kursseja seuraavalle vuodelle ilman lääkärikäyntiä ja sairaslomaa. Olen omin avuin koittanut toipua nyt parin kuukauden ajan. Toipumista hidastutti hetkeksi puhjenneet pakko-oireet, joihin minulla on lapsesta asti ollut taipumusta. Nekin kuitenkin ovat nyt hallinnassa.
Olisiko kenelläkään vinkkejä, miten uupumuksesta toipumiseen tulisi suhtautua ja kauanko se vie? Turhaudun välillä takapakkeihin ja väsypäiviin, ja olen vihainen itselleni, vaikka tiedän ettei pitäisi olla. Luontaislääkkeet olen löytänyt tähän avuksi, mutta onko mitään muita konkreettisia keinoja, joilla voisin itseäni auttaa toipumaan mahdollisimman nopeasti?
Hei!
Uupumuksesta toipuminen on hyvin yksilöllistä, joten mitään tarkkaa vastausta kysymyksiisi tuskin voi antaa. Joku on joskus todennut, että uupumisesta toipumiseen menee sama aika kuin uupumuksen syntyynkin, mutta tästäkin voi olla monta mieltä.
Itse olen taistellut uupumuksen kanssa jo pari vuotta. Sairauslomalla olen ollut vuoden. Takapakkeja tulee, valitettavasti se kuuluu asiaan. Ajan myötä takapakit kuitenkin vähenevät ja elämään on helpompi päästä takaisin kiinni. Kannattaa kuitenkin olla itselleen armollinen. En suosittele kenellekään vain jäämistä kotiin tai sängyn pohjalle, mutta liika itsensä pakottaminenkin vie voimia. Yritä siis tehdä asioita, joista nautit ja ole tyytyväinen pieniinkin saavutuksiin.
Jotkut selviävät uupumuksesta omin neuvoin, mutta ei kannata pelätä myöskään ulkopuolisen avun hakemista. Minä tein sen virheen, että sinnittelin ihan liian kauan omillani enkä myöntänyt omien voimien rajallisuutta. Jos voisin palata ajassa takaisin, hakeutuisin jo paljon aiemmin lääkärin vastaanotolle. Usein jo pelkkä keskustelu helpottaa, mutta tarvittaessa voi miettiä lääkehoitoakin. Nämä yhdessä ovat auttaneet minut pahimman yli.
Anna itsellesi aikaa, vanha klisee "hetki kerrallaan" pätee tässäkin asiassa. Voimat kyllä palautuvat, mutta valitettavasti joskus se vaatii kärsivällistä odotusta.
Kiitos viestistäsi!
Olen itsekin huomannut, ettei kotiin kannata jäädä nyhväämään. Kun jättäydyin koulusta pois, jäi sinne myös iso osa kavereista, joita näki päivittäin vain koulussa. Kun tähän vielä lisää opiskelijalle tutun rahapulan, tuntui helpommalta vain oleskella kotona. Nyt olen huomannut, että pienetkin virikkeet auttavat.
Olen miettinyt myös tuota ulkopuolisen avun hakemista sitten kun on aika palata opiskelemaan. Seuraavastakin vuodesta on tulossa aika hektinen, joten olisi ehkä hyvä kehitellä omia stressinhallintakeinojaan.
Pitää varmaan yrittää olla malttavainen, mitään pikaratkaisuahan tähän tuskin löytyy. Ainakin tässä oppii antamaan itselleen aikaa 🙂
Niin, ja sitähän elämä on: aikaa.
Sitä 'valuuttaa' meillä on jokaisella, olipa työtä tai onpa työtä vailla!
Oleminen on hyvä haaste...
=)
Hei, olen kokenut uupumuksen n. 11 vuotta sitten😯🗯️, toipunut ja jopa nauttinut elämästä.
Konsteina käytin kuljeskelua luonnossa, aluksi jaksoin todella pieniä, vain muutaman minuutin mittaisia metsälenkkejä.
Lisäksi arjen rutiinit, vaikka ne tuntuivat ihan mahdottomilta aluksi: niin pyykit koneseen, pieni imurointi tai roskien vienti tms. siis jotakin jolla pääsee edes pikkuisen kiinni normaalin arkeen ja näistä pienen pienistä askelista sain itsetuntoa ja luottamusta siihen, että joskus tästä ehkä vielä selvitään.
En pystynyt lukemaan kirjojakaan,ihan pieniä osia lehdistä, mutta sekin jo auttoi kun huomasi, että jotkut taidot ovat sentään tallella. 🙂👍
Sain kyllä sairiksen yhteydessä ja sen jälkeen ammattiapua, joka oli mielestäni korvaamatonta.🙂🌻
Uupumuskokemuksen jälkeen olen osannut kuunnella itseäni tarkemmin ja tunnistaa milloin 'vaara' on lähellä ja toimia sen mukaisesti! Nyt juuri tuntuu, että lähellä ollaan,
lähellä ollaan.
Mutta: kuun jälkeen taivaalle tulee aina aurinko: tsemppiä ja eteenpäin, pienin askelin🙂