Mietityttää maailma…
Olen nainen Etelä-Suomesta ja uuden alun kanssa enempivähempi hukassa. Olen aina ollut hankala, ns. ”persoonan vaativat ja epävakaat piirteet” potija, ja tähänastiseen elämään (n35v.) mahtuu paljon, liikaakin. Rikkinäinen koulukiusattu, seksuaalisen väkivallan uhri ja outo lintu. Viimeinen naula kirstuun oli yli 10v. suhde narsistin kanssa. Elin itseäni piiskaten, ja samalla joku minussa koki sen oikeaksi itselleni… Pitkä ja vaativa suhde täysin rikkinäisen manipuloijan kanssa jätti jälkensä. Lähteminen oli parasta, mitä olen itselleni tehnyt. Mutta vaikeaa on.
Olin tänään juuri lääkärissä, psykiatrilla. Tilanne meni siis niin pahaksi, että olen toistamiseen masentunut ja terapiassa. Onneksi apua saa. Keväästä alkanut sairasloma jatkuu talveen. Se oli pettymys… ja helpotus.
Mä en oikein osaa kuvailla, mutta olen niin hurjan peloissani elämästä! Terapeutin kanssa on puhuttu paljon mahdollisuuksista, tekemisistä ja seurauksista. Siitä, että tekemättömyydelläkin on seuraus. Eli järkevä, vaativa minä tiedostaa potentiaalin minussa, mahdollisuudet elämässä, ja tarpeen huolehtia itse omasta elämästä, suunnasta. Pelokas, itseinhoinen ja rikkinäinen minä turvautuu ”apatiaan” ja vain lipuu päivästä toiseen. Ja kiittää, kun saikku jatkui ja ”paha maailma”=arki on yhä matkan päässä…
Lääkäri kuunteli, kovisteli ja neuvoi. Oli hyvä palaveri. Mutta jotenkin parhaan avun sain itselleni mielikuvasta, että pitää sallia itselleen asioita, hyväksyä. Oon paljon miettinyt sitä, miksi kestin sairaassa suhteessa niin pitkään, miksi olen tehnyt elämässäni typeriä ratkaisuja, syrjäytynyt ja olen totaalisen varaton. Lääkäri sanoi, että minä olen pelannut korteillani, jotka jaosta sain, parhaan kykyni mukaan. Jos lottokupongin vois ostaa jälkikäteen, kaikki voittais, mutta me valkataan numerot mielikuvien, todennäköisyyksien, intuition, tunteiden jne mukaan. Sama homma elämässä. Me teemme sen, mikä sillä hetkeltä tuntuu ja vaikuttaa hyvältä tai oikealta. Ja joskus joku jopa voittaa.
Mun tilannetta vaikeuttaa vielä perussairaus, joka mulla on ollut lapsesta asti. Kipu. Voimat on usein vähissä, ja kysyn vaan et miks mä… Mutta enään en itselleni pahaa tee, itsemurha-ajatukset on historiaa. Kyllä mä sinnittelen, ja rakennan itselleni elämän, pala kerrallaan. On vaikeeta, mutta haluan sitä.
Syksy on mulle henkireikä, ihanaa aikaa. Pimneys, kuulaus, ruska, kynttilät, lämmin huopa… Ja koiranomistajana kun ulkona tulee oltua, saa energiaa. Mulla on hyviä ystäviä, läheisiä, sikäli kaikki ok. Mutta toisen ihmisen läheisyyttä on joskus niin julmetun ikävä! Asioita voi jakaa ystäville, mutta kaikkea se ei ”anna”. Ja joo, mä todella VIIHDYN yksin, mutta…
On tää elämä todellakin sellainen peli, että hirvittää! Mutta se tieto, että vaikka joku voittais kuin, sekään ei selviä täältä hengissä, auttaa! Ironiaa ja mustaa huumoria.
Näin mennään. Jaksamisia ja kauniita syyspäiviä kaikille!
Minä menen uniin, joissa toivottavasti olen syleilyssä.😴