Onni hoi, älä jätä
Hei! Kirjauduin tänne juurikin äsken ja ajattelin kokeilla kirjoittaa tänne tuntemuksiani. Enkä tiedä kuuluuko tekstini tämän aiheen alle mutta olkoot. Minulla ei sinänsä ole yhtä tiettyä aihetta mikä painaa mieltä, vaan lähinnä oma itse, elämä ja menneisyys.
Minua harmittaa se, että en ole ollut onnellinen moneen vuoteen. Muistelisin, että viimeksi yläasteella, ja olen siis nyt 20v, en siis mikään kauhean vanha. En tiedä mitä haluaisin tehdä elämälläni, työkseni tai mitään. Vastaus moneen omaan elämää liittyviin kysymyksiin on ”en tiedä”. Uusien juttujen kokeilu on minulle suuri haaste. En tee töitä minkään eteen ja minulla on huono kärsivällisyys. En elä siis itselleni. Minä vain suoritan. En osaa nauttia elämästä.
Olen tällä hetkellä ollut työttömänä noin puoli vuotta. Vasta vuodenvaihteen jälkeen olen sen verran ryhdistäytynyt, että olen tähän mennessä hakenut kuuteen paikkaan töihin. Siitä olen aika ylpeä, sillä työnhausta ei meinannut tulla mitään, koska en uskaltanut. Tässä puolen vuoden sisällä olen muuttanut kotoa pois toiseen kaupunkiin, tosin en omaan asuntoon, vaan kummitädilleni. En ole vieläkään kotiutunut tänne ja tunnen oloni aina yksinäiseksi täällä, koska kaikki ystäväni ovat vanhalla paikkakunnalla. Menen kylläkin vähintään joka viikko heitä katsomaan sinne, enkä malttaisi ikinä lähteä pois.
En oikein osaa myöskään osaa aidosti olla onnellinen muiden puolesta. Toivon lähinnä että voi kun jollakin menisi huonommin kuin minulla. Olen kateellinen ihminen. Sitä piirrettä inhoan itsessäni. En osaa näyttää oikeita tunteitani enkä kertoa niistä kenellekään. Menen aina hymyssäsuin ihan kuin kaikki olisi hyvin.
Olen hyvin ujo enkä pidä siitä jos keskustelu ajautuu minuun, sillä silloin naamani suorastaan loistaa. Punastuminen syö itseluottamustani paljon ja estää monessa asiassa. Ja tämä ”oire” on tullut vasta yläasteen jälkeen.
Ainoa asia josta pidän itsessäni on se, kun pystyn hymyilemään joka tapauksessa. Sisälläni tuntuu koko ajan pahalta, henkisesti siis…
Äh ei tässä kirjoittaessakaan pysy ajatukset raiteillaan. Joten jätän tämän tällä kertaa tähän. Kiitos tuhannesti jos joku jaksoi lukea😍
P.s. kirjoitustyylini ei ole mikään maailman selkein, pahoittelen sitä.
~joku joka haluaa tietää miltä onnellisuus tuntuu~
Kerroit punastelustasi. se vaiva oli minullakin koko elämäni, enkä osannut sille mitään tehdä, ennenkuin vasta ehkä liian myöhään. Ajatellen että olisin tajunnut että sille voi tosiaan tehdä jotain jo nuorena. enkä vain hävennyt sitä, ahdistunut jo etukäteen.
Luin kirjoja tästä vaivasta, ja ujoudesta, arkuudesta yms. ja kokeilin neuvoja mitä sain. ne alkoi toimia. enää ei niin ujostuttanutkaan, enkä punastellut niin paljoa. En muista enää kaikkea mitä luin ja kokeilin, kun siitä on aikaa, mutta yksi keino on jäänyt mieleen: Kun tuntee että punastuu niin antaa punastumisen vain tulla, ja vain hyväksyy sen. ahdistusta uusista asioista testailin siten että annoin mielikuviin tulla mitä kauheaa voisi tapahtua jos teen tai menen jonnekkin, mikä olisi se pahin asia. yhtäkkiä sitä vain tajusi ettei se ollut pelottavaa, ja että kaikki jännittivät.
Ainoa asia mikä vielä minuakin vaivaa on se että en saa unta jos ajatukset laukkaa liikaa jossain asiassa joka ahdistaa, jännittää tai että olen mielestäni mokannut ja häeän omaa käytöstäni. Moitin itseäni liikaa. Olisko se liiallista täydellisyyden tavoittelua?
Kiitos vinkistä!
Olen tuota "anna punastumisen tulla" juttua joskus käyttänyt, mutta ikinä en ole siinä onnistunut ja seurauksena vielä punasempi naama. Sitä miettii, että miten paljon paremmin sitä pystyisikään tutustumaan uusiin ihmisiin ilman tuota vaivaa. Eihän se ketään muuta ihmistä varmaan häiritsekkään, mutta itseä häiritsee ja hävettää valtavasti. Täytyypä etsiskellä juttuja miten sitä voisi saada kuriin pikku askelin 😳