Onneton3 Syrjäydynkö kaikesta, rakkaudestakin?
Kirjottelin tässä joku aika sitten tänne palstalle tästä miehestä, johon aloin tuntemaan syvempiä tunteita ja joka antoi ymmärtää olevansa minusta kiinnostunut.
Aika vähän tapailimme hänen hyvin hektisen elämäntilanteensa vuoksi. Miksi mies päästi tilanteen niin pitkälle, että tunteita alkoi jo syntyä?
Nyt koen kamalaa syyllisyyttä, koska laitoin lähes kolme viikkoa takaperin hänelle melko vihaisen sähköpostin, jossa kyllä syyllistin häntä ja hänen käytöstään.Tiesin kyllä, että hänellä on takana rankka ja vaikea suhde, jossa nainen oli mustis. Ehkä se osaltaan vaikutti siihen, että tämä mieskin oli niin arka ja varovainen. Minä vaadin ehkä alussa liikaa ja miehelle tuli paniikki ja siksi laittoi välit poikki.
Tulin katumapäälle reilu viikko sitten ja pyysin sähköpostilla anteeksi, laitoin oikein nätin viestin hänelle. Ehdotin tapailusuhdetta. Vastausta ei ole vielä kuulunut, mietin tuleeko sitä ollenkaan..
En ole millään tavoin yrittänyt häntä nyt lähestyä, koska ajattelen, että hän tarvitsee aikaa. Toivon, että hänkin tulisi puolitiehen vastaan.
Mikä miehillä oikein on, kun he eivät voi puhua kasvotusten asioista, vaan luikkivat pakoon ja jättävät naisen ahdistukseen ja epätoivoon? Saavatko he siitä jotain nautintoa?
Jouduin käymään lääkärissä uudemman kerran ja sain isomman määrän pameja ahdistukseen, lisäksi yritän saada aikaa eräälle sielunhoitoterapeutille.
Olen paljon miettinyt sitä, että miksi jään paitsi kaikesta hyvästä, tämän miehenkin kanssa meillä oli paljon yhteistä, samanlaiset kiinnostuksen kohteetkin.
Olen pian jäämässä työttömäksi ihanasta työpaikasta, jossa olen tuntenut itseni tarpeelliseksi, hyväksytyksi, osaksi työyhteisöä.
Syrjäydyn todennäköisesti tästä elämästä entistä enemmän. Mitä järkeä on yrittää, kun kaikki hyvä kiertää minut kaukaa?
Hei,
Kysyin eräältä ystävältäni samaa asiaa miehistä ja olen seurannut yhtä miesystävääni vaikeassa suhteessa. Tulinkin samaan johtopäätökseen kuin ystäväni. Miehet menevät paniikkiin, kun naiset avautuvat, eikä heillä ole antaa mitään konkreettista apua ongelmaan. Ainoa vaihtoehto on pistää pää pensaaseen ja odottaa että nainen hoitaa ongelman pois. Miehet eivät jaksa analysoida asioita kuten naiset tuppaavat tekemään. Olethan varmaan seurannut miesten keskinäistä seurustelua, ei siinä mietiskellä liikoja. Eräs miesystäväni kertoi naisystävänsä pillahtaneen itkuun riidan jälkeen ja hän kertoi ettei tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Miehet ovat tunneasioissa hieman kädettömiä. En tarkoita tällä jutulla että miehissä olisi jotain vikaa, se vain on niin että ajattelemme eri tavoin.
Onneton3: Kyllä tosiaan tuntuu, että miehet ovat kädettömiä tunneasioissa, kyllä tämä mies osoitti minua kohtaan hellyyttä ja näytti tykkäämisensä, mutta tämä epätietoisuus on todella raastavaa, en jaksa tällaista.. Mies tietty loukkaantui, kun laitoin hänelle niin syyllistävän viestin.
En tiedä kannattaako minun edes uskaltaa ajatella,että hän ottaisi minuun päin mitään yhteyttä, mutta jo se, että suostuisin tapailusuhteeseen, pitäisi kertoa hänelle, että olen valmis tulemaan puolitiehen vastaan ja oikeasti pidän hänestä.
Välillä ajattelen, että oliko hän sittenkin hyväksikäyttäjä ja jollain tapaa "kosti" minulle kokemansa vääryyden edellisessä suhteessa. Välillä mietin vihaako tai inhoaako hän minua, naureskeleeko partaansa.
Kyllä mielestäni senkin, että olen jättänyt hänet täysin rauhaan yhteydenpidon suhteen, on merkki siitä, että arvostan häntä ja olen valmis hänelle antamaan aikaa.
Siitäkin olen ahdistunut, että monen sinkkuvuoden jälkeen uskaltauduin tapaamaan miestä, jolla oli samanlaiset kiinnostuksen kohteet ja harrastukset, hyvä huumori jne., asiat menivät näin pieleen.
Sielunhoitoterapeutillekaan en pääse kuin vasta reilu kuukauden päästä.