Lianna kirjoitti 8.2.2012 18:7

Onko kellään täällä kokemuksia siitä kun saa suvussa "epäonnistuneen" leiman? Minut on kasvatettu hyvin ylpeäksi ja sellaiseksi joka näyttää aina muille pärjäävänsä. Kuitenkin olen saanu turpiin elämässä nyt niin paljon, että tekee vaikeaa olla ylpeä näiden sukulaisten edessä joilla elämä menee sitä suoraa tietä. Sama pätee myös ystäviini jotka ovat myös hyvin onnekkaita. Menetin isäni tapaturmassa kun olin 3v ja sen jälkeen äitini sairastui vakavasti kun olin 11v. Tällaisia kokemuksia ei ole ystävilläni eikä sukulaisillani. Minuun nämä on jättänyt syvät turvattomuuden arvet, mikään ei ole varmaa, mitätahansa voi tapahtua. Sillon kun serkkuni ja ystäväni opiskelivat itselleen ammattia minä huitelin ulkomailla, en osannut asettua mihinkään, elin niinkuin viimeistä päivää. Sain onneksi yhden koulun käytyä loppuun, mutta en siltikään ole lähimainkaan sitä mitä sukuni ja ystäväni ovat saavuttaneet. Asun nyt 30 vuotiaana vuokralla ja suurin osa serkuistani omakotitaloissa. En häpeä oikeestaan elämääni, mutta en kestä enää kuulla miten paljon paremmin muilla sukulaisillani on elämä. Olen harkinnut jopa yhteyden katkaisemista heihin kokonaan. Olen myös ainut jonka ihmissuhteet eivät ole kestäneet, eli olen ainoa sinkku.

Siihen mitä kysyit; on.
Tekee mieli sanoa, että olet sukusi 'ainoa' vahva.
Olet omillasi - jossain mielessä - enemmän kuin toiset?
Sivusta on paha mitään mennä sanomaan, mutta sanon silti.
Sinussa on tietty spontaanisuusalttius selviytymiseen - ymmärrät mitä tarkoitan?

Olen kyllä todellakin omillani ja koen myös, että suku on hylännyt minut sillon kun tukea oisin tarvinnut. Mitä vahvuuteen tulee, sitä minä tosiaan olen. On pitänyt vaan pärjätä elämässä useaankin otteeseen täysin yksin tilanteissa mitkä ei ole yksin selvittävissä. Yhdestä asiasta olen ylpeä elämässäni ja se on pieni lapseni. Hänen vuokseen välien katkaiseminen sukuun tuntuu vaikealta. Voihan kaikki kirjoittamani kuulostaa vaan katkeralta ja kateelliselta, mutta sitä se ei ole. Luulen monen tietävän miten musertava tunne on se kun tulee verratuksi ihmiseen jolla kaikki tuntuu olevan paremmin kuin itsellä. Ylpeälle ihmiselle se on varsinkin vaikeaa. Se, että olen elännyt kuin viimeistä päivää ja ollut maailman matkaajana(ennen lastani siis) tulee juuri siitä juurettomuudesta kun ei ole ollut normaalia perhettä. Pelkona, että laitan oman elämäni hukkaan niinkuin isäni ja sen takia kiire kokea kaikkea mahdollista. Mustan lampaan viitta on painava kantaa kun sinut on jo joka tapauksessa tuomittu epäonnistujaksi.

Sukulaisillasi, jotka asumismuotoa pitävät jotenkin menestyksen mittarina, on hyvin pinnallinen arvomaailma ja yksioikoinen käsitys asumisesta.
Koti on siellä, missä on hyvä olla. Vuokralla asuminen on nykyään niin kallista, että puhutaan, ainakin osasta Suomea, että vuokrat ja lainanlyhennykset kulkevat käsikädessä.
Vuokralla-asumisen suurena plussana pidän näinä epävarmoina aikoina sitä, että työkuvioiden muuttuessa on vain kuukauden irtisanominen ja pääsee asunnosta eroon.Tilanteessa joka vaatii muuton toiselle paikkakunnalle. Se ei mene ihan niin helposti jos kyseessä on omistusasunto (ja siitä velkaa pankille).

Älä yhteydenpitoa katkaise. Ohutkin side on parempi kuin ei lainkaan.
🙂👍 Tsemppiä !

Musta lammas tai suvun epäonnisin - tai sitten onnekkain -
mistä perspektiivistä sitä katsoo;
asioilla on kääntöpuolensa.
V o i m i a!

erakoksiko kirjoitti 11.2.2012 7:20

Musta lammas tai suvun epäonnisin - tai sitten onnekkain -
mistä perspektiivistä sitä katsoo;
asioilla on kääntöpuolensa.
V o i m i a!

Minäkin mietin tuota ihan samaa, kuin erakoksiko.

Että oletko todella "Onnekkaan suvun mustana lampaana" ?
Jos oletkin se onnekkain? Menestys ei ole synonyymi onnelle, jos tästä puhuit, kun puhuit sukulaisistasi. Ihan arpomiseksi menee. Oletko itse onnellinen elämääsi? Tähän päivään? Vain sillä on merkitystä, ei sillä, että vertaa itseään muihin.

Minäkin olen kasvanut ylpeäksi. Siinä samastuin. Ylpeys on ropissut sittemmin, sukupuolten, kasvoja päin lyövän, epätasa-arvon myötä. Minä en tiedä mihin "lokeroon" asetun suvussani. Enkä tiedä välitänkökään. Ei sukukaan taida sitä tehdä 😉

Jokainen on oman onnensa seppä. Jokainen luo oman onnensa, kulkee sitä kohti. Jos on niin tolpillaan, että tietää mikä se onni on.

Pohjimmiltani oon ihan hirveän herkkä, vois sanoa, että oon sosiaalisesti herkkä. Aistin nopeasti jos jollakulla on huono päivä. Tuntuu välillä, että oon kävelevä kärpäspaperi johon kaikkien ohikulkijoiden tunteet tarttuu. Se on aika kuormittavaa kun huomaa kaikki vihaiset katseet ja huonotuuliset ihmiset. Ihan pienestä asti oon kävellyt antennit päässä joilla voi haistella ilmaa millä tuulella kukin on. samoin huomaan asiat mitkä jätetään sanomatta. Esim. kun juttelin tätini kans ja hän kertoi mulle hirveen innoissaan jo lähisukulaisen vauvasta vaik raskaus ihan alkuvaiheessa. Tajusin miksi hän asiasta mulle nyt kertoi. Tiedoksi mulle, että ei jatkossa löydy minun lapselleni aikaa. Meidän tukiverkostot on jo valmiiksi heikot ja hän sen tietää. Silti kertoo innoissaan tulevasta vauvasta jolla on kaiken maailman tuki käytössä. En usko kenenkään kyllä tietävän herkästä luonteestani koska minun on pitänyt olla hirveän kova kaikkien kokemusteni kanssa mitä lapsuudessa on ollut. Tämän takia olenkin tullut joskus hirveän väärinymmärretyksi.

Lianna kirjoitti 21.2.2012 16:27

Pohjimmiltani oon ihan hirveän herkkä, vois sanoa, että oon sosiaalisesti herkkä. Aistin nopeasti jos jollakulla on huono päivä. Tuntuu välillä, että oon kävelevä kärpäspaperi johon kaikkien ohikulkijoiden tunteet tarttuu. Se on aika kuormittavaa kun huomaa kaikki vihaiset katseet ja huonotuuliset ihmiset. Ihan pienestä asti oon kävellyt antennit päässä joilla voi haistella ilmaa millä tuulella kukin on. samoin huomaan asiat mitkä jätetään sanomatta. Esim. kun juttelin tätini kans ja hän kertoi mulle hirveen innoissaan jo lähisukulaisen vauvasta vaik raskaus ihan alkuvaiheessa. Tajusin miksi hän asiasta mulle nyt kertoi. Tiedoksi mulle, että ei jatkossa löydy minun lapselleni aikaa. Meidän tukiverkostot on jo valmiiksi heikot ja hän sen tietää. Silti kertoo innoissaan tulevasta vauvasta jolla on kaiken maailman tuki käytössä. En usko kenenkään kyllä tietävän herkästä luonteestani koska minun on pitänyt olla hirveän kova kaikkien kokemusteni kanssa mitä lapsuudessa on ollut. Tämän takia olenkin tullut joskus hirveän väärinymmärretyksi.

Mä samaistun tuohon täysin. Kärpäspaperi olen itsekin. Olen yrittänyt oppia siitä pois. Mutta pois oppiminen on tällä hetkellä sitä, että en katso esimerkiksi vastaantulevia silmiin, niin kuin ennen tein. Sivuutan katseita. Teen sitä tietoisesti, sillä olen kuullut tai oppinut, että ihmisten ilmeiden lukeminen on tavallaan väärin. Tai itse ymmärtäisin sen siten, että jokainen meistä viestii eleillä sen 70% ? oliko se ja ilmeet vaan tulee ja menee. Puhuessa ja yleisessä kanssa käymisessä ihmiset saattaa ajatella useampaa asiaa yhtä aikaa ja silloin ei toisten "tutkiminen" ole viisasta. Ymmärsiköhän tästä nyt yhtään, mitä ajoin takaa?

Minäkin olen saanut lapsuudestani tämän kärpäspaperi ominaisuuden ja se on ollut hyvin raskasta. Mutta en tiedä onko oikein oppia siitä pois? Niin kuin sanoit: "samoin huomaan asiat mitkä jätetään sanomatta. " Hyvin tuttujen ihmisten kanssa sitä lukee nekin asiat, mitkä jätetään sanomatta. Onko sitten oikein oppia siitä pois, "ettei lue" niitä sanomattomia asioita. Itse asiassa olen laittanut tätä vähän niin kuin testiin. Olen ollut, kuin niitä sanomattomia sanoja ei olisi sanottu ja siitä on tullut ongelmia. Minun odotetaan lukevan ne sanomattomat sanat, koska olen niin aina tehnyt! 😠

Jollain tapaa nyt kun tätä kirjoittaa ja miettii, niin eikö se ole vähän niin kuin noi ihmiset hyväks käyttää sun ja mun ominaisuutta. ? Ettei pitäis antaa käyttää sitä hyväkseen. Mitähän tähän sanois, joku ammattilainen?

Tavallaanhan tossa on se KILTTI. Aina mukautuva jne. Vaikka sanotkin, että sun on pitänyt olla kova, niin samalla olet toisaalta liian kiltti. Eikö?

Tunnistin myös itseäni sinun pompulan kirjoituksesta. Minä myös käytän sitä tekniikkaa välillä etten yksinkertaisesti katso vastaantulevia ihmisiä silmiin. Luonteeltani en kuitenkaan ole ujo koskaan ollut ja siksi ed.mainittukin tuntuu hankalalta. Jotenkin on myös turvallinen olo itsellä kun tiedän millä tuulella ihmiset ympärillä ovat, pystyn hyvissä ajoin siirtymään kauemmas vihaisista ihmisistä. Välillä olen minäkin saattanut tulkita väärin toisen, mutta herkkyyden ansiosta olen myös selvinnyt tilanteista joissa olisi ollut mahdollista joutua vaaraan. Eritoten nuorempana kun matkustelin ja olin vieraassa maassa. Jossain luki, että kiltin ja tuhman rooli on kumpikin raskas kantaa. Olen aina pitänyt itseäni kilttinä, mutta suvussa olen saanut lapsena tuhman leiman. Vieläkin 30 vuotiaana jotkut sukulaiset sanovat ohimennen, että sinähän olet aina ollut sellainen. Huomaan joskus myös, että tämän leiman takia sukulaiset eivät usko aina sitä mitä olen kertomassa. Toisin sanoen vähättelevät sanomisiani. Tuhman roolin takia ehkä olen myös välillä käyttäytynyt sen mukaan, tyyliin mitä väliä kun kerran tuhma olen jo valmiiksi. Tämän vuoksi harkitsen etäisyyden ottamista osaan sukuun, saisin rauhassa tutustua itseeni.