Onko normaalia, että terapian alussa olo pahenee?
Hei,
Olen aloittanut kognitiivisen terapian keskivaikean masennuksen vuoksi. Minulla on myös Escitalopram Actavis-lääkitys 15 mg/vrk ja Opamox satunnaisesti ajoittaiseen ahdistukseen. Kognitiivista terapiaa suositteli työterveyspsykologi.
Olen käynyt terapeutilla kolme kertaa; kerran viikossa 45 minuuttia/kerta. Olen ollut niin ahdistunut ja alakuloinen, että kaksi läheistäni (työtoveri ja äiti) ovat ihmetelleet, onko terapiasta minulle enemmän haittaa kuin hyötyä. Olen puhunut terapeutille vaikeista asioista aina lapsuudestani alkaen ja myös työpaikan vaikeista asioista. Terapeutti on lähinnä kuunnellut ja välillä ollut järkyttynyt. Hän on myös antanut neuvoja, kun olen pyytänyt. Olen syyllistänyt äitiäni raskaasti monesta asiasta, ja terapian jälkeen kaatanut puhelimen välityksellä hänen niskaansa koko lastin toiseen kertaan. Työtoverilleni kerroin, että terapeutin mielestä olen kokenut työpaikassamme paljon vääryyttä ja että esimieheni kehut ovat ”ylistämällä alistamista” (tuota en allekirjoita).
Onko normaalia, että terapian alussa olo pahenee, vai onko terapiamuoto tai terapeutti minulle sopimattomia?
Eiköhän se ole aika normaalia... Ihminen suojautuu vaikeilta asioilta rakentamalla ympärilleen muureja eli suojamekanismeja. Terapiassa niitä aletaan riisua kuin vaatteita yltä. Kyllä se alastomuus järkyttää. Monet asiat ovat niin tuskallisia, että niiden kaikkien käsitteleminen yhtä aikaa voi heilauttaa ihmisen kerta kaikkiaan nurin. 😝
Omasta terapiastani muistan, että olin aika sekaisin. Toisaalta usein myös lääkityksen aloittaminen voi saada olon tuntumaan fyysisestikin aivan hirveältä kun elimistö yrittää sopeutua muuttuneeseen kemialliseen tilanteeseen.
Odota ja katso nyt mitä tuleman pitää. Puolen vuoden kuluttua tilanne voi olla jo toisenlainen. Omat fysiologiset tuntemukseni lääkityksen aloittamisen jälkeen helpottuivat muutamassa viikossa. Tsemppiä! 🙂👍
Olet alkanut käsitellä tiedostettuja ja tiedostamattomia ajatuksiasi, joten varmaan olosi on siksi huonontunut. Se on minusta merkki siitä, että terapiasta on vielä sinulle hyötyä.
Hei LauraMaija!
Olen käynyt kohta vuoden terapiassa. Vieläkin saattaa käydä terapian jälkeen, että olen koko päivän toimintakyvytön tekemään muuta kuin märehtimään terapiassa käytyjä vaikeita asioita. Se akateeminen vartti tavallaan aktivoi menneisyyden haamut, mutta niiden loppuunkäsittely on tärkeää, silloin voi jatkaa eteenpäin.
Terapeutti ei anna vastauksia ongelmiin, vaan hän lähinnä ohjaa sinua oikeille teille.
Minulla on onneksi erittäin ammattitaitoinen terapeutti, joka ymmärtää minua ja jonka kanssa voi puhua mistä vain. Jos terapeuttiin ei pysty täysin luottamaan, vaihtaisin itse terapeuttia. Luottamus, yhteistyö ja kemia tärkeää.
Moikka!
Mulle tuli ainakin ensimmäisenä mieleen, että varmaankin olo voi paheta terapian alussa.. käsittelet siellä vaikeita asioita jotka jää sit vielä pyörimään jonneki alitajunnan syvimpään kolkkaan, jos et niitä kuitenkaan tietoisesti ajattele.
En muista omia ensimmäisiä terapiakäyntejäni, kun terapeutitkin on vaihtunut tiuhaan millon mistäkin syystä. Mutta muistan että ensimmäisiä kertoja olin kauhusta mykkänä, ja vielä monena muunakin kertana. Enkä koskaan oo saanut ulos kaikkia asioita mitä terapiassa ehkä ois hyvä käydä.
Toki voi olla, et terapiamuoto ei vaan sovi just sulle. Aika varmaankin näyttää. Voisko sit olla, et etenette terapiassa liian nopeesti jotenkin? ettei sun ajatukset pysy oikeen perässä vaikka ei sille tuntuiskaan?
Mieli on jännä, aina ei kaikkee pysty tiedostamaan 🙂
Kannattaa jutella tostakin sun terapeutin kanssa.. ehkä yhdessä voitte pohtia sitä, mistä moinen johtuu. Mut epäilen et asioiden käsittely on tuonut sulle ton huonon olon. Kun ne on tullu ääneen puhutuks ja tavallaan oot alkanu työstämään niitä tehokkaasti.. kenties muistojakin mieleen jostain lapsuusvuosilta tiedostamatta??
En voi tietää, kun en terapeutti ole, mut epäilen et jotain ton suuntasta on meneillään🙂
Jaksamisia sulle tulevaan ja asioiden työstämiseen.🙂🌻 jossain vaiheessa se vielä palkitaan.. ennemmin tai myöhemmin 🙂
Kyllä se on ihan normaalia. Mulla ainakin olo huononi terapian alussa. Kävin myös kognitiivessa terapiassa. Yhdistäisin olon huononemisen terapiassa läpi käytäviin asioihin. Mulla olo huononi aina, kun alotetiin käymään läpi kipeää ja vaikeaa asiaa.
Tsemppiä ja voimia tulevaan 🙂👍
Komppaan aikaisempia kirjoittajia, sillä kyllä minun mielestäni on täysin mahdollista, että olo pahenee, kun alkaa käymään terapiassa. Siellä joutuu kuitenkin tutkimaan itseään ja käymään läpi sellaisia asioita, joihin ei ole uskaltanut aiemmin tarttua. Itse olen käynyt kaksi vuotta kognitiivisessa terapiassa ja sen aikana on ollut erilaisia vaiheita. Alkupuoli oli hankalampaa, kun terapeutti ei odotuksieni mukaan kertonutkaan, että mitä minun pitää tehdä tullakseni onnelliseksi. Hain ensimmäiselle vuodelle tuplamäärän kertoja ja kävin kerrallaan jopa 1,5 tuntia, mutta toisena vuonna pärjäsin jo viikottaisella kolmella vartilla. Joskus olin sitä mieltä, että terapeutissani on jotain vikaa ja ehkä joku toinen terapeutti voisi auttaa minua paremmin. Se olisi kuitenkin tarkoittanut koko prosessin aloittamista uudelleen, mihin en lopulta ollut valmis.
Tulevalle keväälle olen hakenut kolmatta vuotta terapiassa, mutta esimerkiksi näin helmikuun aikana minulla on merkitty vain kaksi käyntikertaa. Lisäksi olen lopettanut kokonaan lääkityksen, mikä on osittain parantanut asioita, osittain tehnyt niistä hankalampia. Eli kaiketi terapiasta on kaiken tämän jälkeen ollut hyötyä.
Rohkeutta, sillä kohta se aurinko taas paistaa, kun kevät tulee 🙂
Kiitos vastauksistanne! Katson miten terapia etenee. Terapeuttini on nyt kahden viikon lomalla. Minulla on sillä aikaa yksi käynti työterveyspsykologin luona. Juttelen hänenkin kanssaan tästä pahan olon lisääntymisestä.
Lauramaija kirjoitti 6.2.2011 19:46
Kiitos vastauksistanne! Katson miten terapia etenee. Terapeuttini on nyt kahden viikon lomalla. Minulla on sillä aikaa yksi käynti työterveyspsykologin luona. Juttelen hänenkin kanssaan tästä pahan olon lisääntymisestä.
Komppaan muita kirjoittajia siinä, että terapian alku on nimenomaan sitä vaikeinta aikaa. Sitä luulee, että terapiaan mennään kun on elämä on ihan sotkussa, mutta terapiassahan se sotkujen määrä vasta oikeasti selviää.
Niinhän se on, että kun pimeässä on elänyt niin kirkas valo satuttaa silmiä. Kun vaan sitkeästi elämäänsä kääntelee ja tutkii, niin valossa alkaa näkyä hahmoja ja solmut saavat muodon. Pikkuhiljaa solmutkin aukeavat, ja pimeyttä ennen valoa pystyy käsittelemään objektiivisemmin. Älä vain missään nimessä nyt anna periksi, koska nyt terapian aikana voimia kysytään enemmän kuin ikinä aiemmin!