Niin tuossahan se aihe tulikin. Minulla on sellaiset vanhemmat jotka ovat
vieläkin kiinni minussa kuin kärpäset tarrapaperissa vaikka jo melkein
10 vuotta olen asunut oman perheeni kanssa. Ikää minulla on 28v.

Lisäksi heille jos vähänkin sanon jotain epäkohtia perhe-elämästäni, heille se aiheuttaa jotenkin ylimitoitetun huolen ja sitten he ovat todella hädissään. että miten minä
pärjään täällä? Nyt lopulta tilanne meni siihen pisteeseen, että tuumin nyt sellaista,
että enää en pahemmin mitään kerro elämästäni heille. Eipähän tarvitse sitten
huolehtia turhaan.

Koen myös sellaista että äitini on ehkä luultavasti narsisti. Siksikin ajattelin, että
jospa nyt jo ottaisin kunnolla etäisyyttäni häneen ja myös isäänikin, kun tuntuu, että
äitini on hänetkin saanut puolelleen.

Usein äitini on tällainen ihminen että välillä hirmu negatiivinen, haukkuu ja moittii
toisia ihmisiä, kehuu ja ylistää itseään, elämässä on hirmu pienet ympyrät, hänen
kanssaan pitäisi aina olla samaa mieltä – jos ei ole hän suuttuu, jos hänestä sanoo
jotain kielteistä – hän muistaa se ikuisesti ja muistuttaa aina että mitä ikävää
joku hänelle sanoi & milloin? Ei osaa jotenkin vieläkään kohdella minua
aikuisena vaan edelleen lapsena.

Haluaisin myös tulla vahvemmaksi ja jämäkämmäksi persoonaksi koska tuntuu että vanhempani ovat niin vahvoja että he hyvin helposti jyräävät mielipiteillään minut
täysin alleen. Eivätkä pidä minun mielipiteitäni minään tai tokaisevat vain, että
eivät nuo ole ajatuksiasi vaan miehesi on nuo sinulle syöttänyt.

Lisäksi äitini ja myös isänikin vihaavat / inhoavat miestäni ylikaiken. Kun olen heillä lapseni kanssa kylässä käymässä. He suurimman osan ajasta käyttävät mieheni moittimiseen ja haukkumiseen. Tuokin on henkisesti todella raskasta kuunneltavaa.
Usein muutama päivä mummolassa käynnin jälkeen olen henkisesti tavattoman uupunut, ärtynyt, masentunut ja ihan hukassa. Tuntuu välillä että vanhempieni kanssa oleminen on henkistä sirkusta ja helvettiä.

Onneksi sain hyviä vinkkejä tähän tilanteeseeni mieheni yhdeltä sukulaistädiltä. Hänkin oli vahvasti sitä mieltä että tuollaisiin ihmisiin kannattaa pitää etäisyyttä. Ja kertoi paljon muitakin hyviä juttuja tilanteeseeni liittyen.

Hainkin tällä viikolla kirjastosta muutamia tähän aiheeseen liittyviä psykologisia opuksia ja varsin hyviä neuvoja noistakin löytyi.

Sitä tosin tässä kelaan että pääsenkö itse näiden vaiheiden ohitse vai pitäisikö
minun ottaa yhteyttä jonnekin asiantuntijaan? Tosin terapiat ovat niin kalliita että
eipä minulla ole noihinkaan varaa ainakaan tässä elämäntilanteessa.