Ajatuksena tämä ongelma saattaa olla ensialkuun pieni, mutta minulle tämä asia alkaa olla sen verran suuri että se alkaa vaikuttaa koko elämään. Ongelmani ovat moninaiset. Olen reilu kolmekymppinen perheellinen mies. En ole koskaan löytänyt paikkaani yhteiskunnassa. Käytännön tekniset ammatit tuntuvat kaikki olevan liian vaikeita tehdä ja teoreettisiin ammatteihin ei älykkyyteni riitä. Opiskelut jäivät nuorempana kesken. Olen älyltäni luullakseni keskitasoa ja hyvä monessa asiassa mutta en sellaisissa joille tällä yhteiskunnalla olisi tarvetta. Vahvuuteni ovat sosiaalisissa ihmisläheisissä ammateissa, mutta niihin ei ole mitään asiaa ilman koulutusta tässä yhteiskunnassa.

Peruskoulustani on jo aikaa, mutta todistukseni on surkea. Lapsena ja nuorena ei koulu kiinnostanut. Tein mielelläni kaikkea muuta. Nyt vanhempana kiinnostaisi, että saisin sopivan ammatin.

Olen ollut nykyisessä työssäni jo vuosia. Ajauduin alalle kun muutakaan ei ollut tarjolla. Siihen aikaan olin muutenkin ajatuksiltani keskeneräinen. Nykyään työni sotii maailmankatsomustani sekä moraaliani vastaan ja on usein todella tylsää. Työ on mielestäni turhaa yhteiskunnallisesti katsottuna. En osaa arvostaa työtäni, eikä sitä arvosta kukaan muukaan. Työajat ovat sellaiset että en pysty viettämään perheeni kanssa aikaa ja mm.harrastaminen ei onnistu. Minulla on monta eri työkohdetta joissa erilaiset työajat. Työ on kolmivuorotyötä, enkä pysty ajamaan autoa pelon vuoksi. Itseasiassa minulla ei ole vuosiin ollut edes ajokorttia.. Työmatkoihin kuluu siis tolkuttomasti aikaa ja vaivaa.

Töissä käyminen ahdistaa minua todella paljon. Haaveilen usein siitä että saisin vaan olla ja laiskotella. Mutta todellisuus, eli asuntolainat ja ruokittavat lapset palauttavat minut nopeasti maan pinnalle.