Olenko narsisti vai jotain muuta?
Olen alkanut vasta ihan viime aikoina ymmärtää, että minussa täytyy olla jotain perusteellisesti vialla. Olen nyt ollut lähes 16 vuotta yhdessä saman miehen kanssa, jota rakastan. Olen kuitenkin pettänyt häntä varmaankin 30 eri miehen kanssa, aina muka hyvästä syystä. Osa suhteista on ollut pitkiä. Olen myös pettänyt vakituisia rakastajianikin. Mnulla on tälläkin hetkellä kolme eri rakastajaa, joista yhtä kohtaan minulla on voimakkaitakin tunteita, mutta en tunne minkäänlaista huonoa omaatuntoa siitä, että tapaan kahta muuta.
Tämän kaiken lisäksi minulla on voimakas pakkomielle laihuuteen ja oman ulkonäköni parantamiseen, ja kärsin jonkinasteisesta bulimisesta anoreksiasta. Liikun todella paljon ja tarkkailen ruokavaliotani kaiken aikaa. Välillä repsahdan ahmimaan ja sitten taas voikin oksentaa.
En ole koskaan tuntenut ihmeellisempää empatiaa muita ihmisiä kohtaan silloin kun olen itse halunnut jotain. En tunne varsinaisesti huonoa omaatuntoa ihmisille valehtelusta tai siitä, että petän miehiä. Menetin kiinnostukseni koiraammekin kohtaan, kun se ei osoittautunut minua palvovaksi sylikoiraksi.
Kaipaan sitä ihailua ja hullutta, jonka uusi rakkaus voi antaa. Tarvitsen niitä kiksejä, joita rakastuminen antaa minulle itselleni. Otan kovia riskejä, ja ihmettelenkin, että en ole jäänyt kovin usein kiinni. Olen aika hyvä peittämään jälkeni.
Pärjään hyvin työssäni ja työyhteisöissä, ja kaverit tuntuvat viihtyvän kanssasi. En kuitenkaan usko, että he tuntevat minua kovin hyvin, sillä en jaa synkimpiä salaisuuksiani kenekään kanssa.
Saako kaltaiseni ihminen jostain apua? Vai olenko yksinkertaisesti paha?
😑❓
Moi Jojo!
Et sä paha ainakaan ole. Ja ihan varmasti jostain voit saada apua! 🙂👍
Minua ainakin kiehtoo äärikokemukset. Rakastuminen tai ihastuminen on hauskempaa tai innostavampaa kuin se tavallinen arki sen saman henkilön kanssa.
Näin miehenä sellainen nopea irtosuhde toisi kummasti piristystä elämään; ja samalla hajottaisi sisältä kun tietäisi pettäneensä rakasta jolle on luvannut uskollisuutta.
En mä tiedä, kai jos noin paljon olet rakastajia haalinut niin ehkä sun pitäisi jättää se mies ja se elämä taakse. Seurata tunteitasi ja hakea jotain uutta suuntaa. Tai sitten jotenkin oppia elämään sen yhden ainoan miehesi kanssa, kaikessa rauhassa.
Huono yhdistelmähän tuo on, "been there, done that". En tiedä kuinka se ratkeaisi.
Mutta tsemppiä!!! 😍
Hei Jojo.
hyvä kun alat kysellä ja hakea apua, se on jo iso asia. Sinua tuntematta en tietenkään voi vahvistaa narsismin diagnoosia tai muuta sellaista, mutta sen ymmärrän että tarviit apua päästäksesi yhteyteen todellisten tunteittesi kanssa, ja että voit oppia kunnioittamanaan itseäsi ja muita terveellä tavalla.
kuulostaa siltä, että etit nostatusta ja elämän sisältöä hurjalla vauhdilla, ja koet vahvaa tarvetta kontrolloida itseäsi ulkonäön ja syömisen kautta.
Oletko koskaan tuutstunut pieneen itseesi, omaan lapsuuteesi? voisi olla tosi hyvä että löytäisit turvallisen terapeutin jonka kanssa alkaa käymään elämääsi läpi. Mulle se on ollut tosi tärkeää omassa toipumisessa.
usein narsistiset piirteet nousevat lapsuuden haavoista. olen ymmärtänyt, että jos lapsi tarpeineen tulee hylätyksi, hän kuin jähmettyy. ja päälle voi rakentua narsistinen, vahvuuteen sairastunut pärjääjä. joka ei tosiaan juuri empatiaan pysty.
silloin ei osaa rakastaa itseä haavoittuneena ja ihmisenä, eikä löydy yhteyttä todellisiin tunteisiin.
yhteyden ja eheyden, ja todellisen rakkauden löytäminen on pitkä prosessi, mutta suosittelen. se on sitä, että uskaltaa ulos roolien ja maskien takaa. ottaa riskin välittää ja riskin myös haavoittua. paljastua kerros kerrokselta turvallisessa aikataulussa.
tällaista rehellistä itsen kohtaamista sulle toivon, siten kuin se sulle mahdollistuu...
Armo on narsististakin ihmistä varten, sen vastaan ottaminen vain edellyttää omien tarpeiden ja syntien tunnistamista ja työstämistä (vastuun ottoa).
Toivon sulle kaikkea hyvää tähän päivään ja uskallusta pysähtyä oman sisimmän ääreen.
A
Kiitos kommenteista, te ihanat ihmiset. Olen tuota terapiaa miettinyt, sillä uskon siihen, että jollakin tavalla pitäisi pystyä käymään läpi elämäsä prosessia. Ehkä siitä löytyi apu. Eihän tämä näinkään voi jatkua. MInua hirvittää, että jos vain jatkan tällä tiellä, minne vielä päädynkään. Sitten kun vielä löytäisi sen minulle sopivan terapeutin. Se ei kuulemma aina ole helppoa.
Jojo,
tosi hienoa mun mielestä, että lähet hakemaan apua ongelmaan ja tajuat että tarviit ja kaipaat muutosta. asiat lätee purkautumaan pikkuhiljaa, kun on siihen tarvittava turva.
toivon ja rukoilen että löydät hyvän terapeutin, ala vaan rokeesti käydä hastatteluissa ja tunnustele meininkiä. hyviä rinnallakulkijoita voi löytyä myös esim. kirkon sielunhoitajista, jollaisella ite oman toipumisen sain alkaa.
kirjottele vaan lisää tänne jos siltä tuntuu.
siunaus tähän päivään🙂🌻
A