Olen hukassa elämäni kanssa..
En oikein tiedä minkalaisista ongelmista ja tilanteista tänne saa kirjoittaa, mutta toivon, että melkein minkä tyyppisen ongelman vain tänne saa kirjoittaa..
Olen 25-vuotias nainen. Opiskelen tällä hetkellä ja olen muutenkin sosiaalisesti aivan kunnossa.. Minulla on ystäviä ja kavereita, tykkään käydä ystävieni kanssa ulkona ja tehdä asioita. Mutta jokin mättää..
Olen jo pitkän aikaa pohdiskellut, että mikä on pielessä, kun vuodesta toiseen elän yksin, en siis ole ollut pitkään aikaan parisuhteessa. Vaikka juttuja onkin ollut, ne on aina kariutuneet syystä tai toisesta, yleensä aina, koska mies on halunnut niin..
Epätoivo meinaa vallata mieleni, koska en tiedä mistä tämä johtuu.. Tiedän, että olen vähän epävarma ja itsetuntoni ei ole mikään maailman parhain. Silti olen kuullut, että hekin joilla on itsetunto huono, löytävät rinnalleen sen oman ihanan..
Suurin osa kavereistani seurustelevat, hankkivat lapsia, menevät naimisiin.. Tai edes eroavat. Minä en edes tee sitä, koska en saa siihen mahdollisuutta..
Tunnen olevani jotenkin hukassa, en osaa kunnolla tehdä päätöksiä elämääni liittyen, koska pelkään myöhemmin katuvani niitä.. Tämmöinen koituu nopeasti aika raskaasti, kun joutuu jatkuvasti miettimään, miten toimia..
Joskus tuntuu, että olen vain jokin tyhjä, kova kuori, jonka sisälle ei kunnolla pääse, en edes itse ☹️ Tuntuu, että minulla olisi paljon annettavaa, mutta en tiedä miten saan sen tuotua esiin..
Pelkään todella, että jään yksin tällaiseksi.. En koskaan löydä ketään, en tule saamaan lapsia ja en kasva ihmisenä sellaiseksi mistä muhun ehkä oikeasti olisi..
Onko kohtalotovereita tai jos jollain on muuten vaan antaa lohduttavaa sanaa, niin avautukaa ihmeessä, kiitän jo etukäteen.
Moi, aikuisenalku! Hukassa olemisen tunne ja pelko yksin jäämisestä ovat todella tuttuja asioita minullekin. Ymmärrän hyvin, jos tunnet huonommuutta siitä, ettei kumppania meinaa löytyä. Itse olen sinua kymmenen vuotta vanhempi mies, ja parisuhdekokemukset ovat jääneet aika vähiin. Aika toivoton olohan tässä useinkin on, mutta haluan vielä uskoa, että voin löytää samanhenkisen ihmisen.
Sinä olet vielä kuitenkin aika nuori ja sinulla on hyvin aikaa löytää itsellesi sopiva kumppani. On hyvä, että sinulla on kavereita ja olet sosiaalinen ihminen. Kannattaa pitää kaverisuhteet kunnossa ja käydä sosiaalisissa tilaisuuksissa, niin on mahdollista löytää joku mukava ihminen. Itse olen elänyt varmaankin turhan sisäänpäin kääntynyttä elämää, joten ei ole ihmekään, että olen edelleen ilman kumppania.
Hei!
Ymmärrän tilanteesi, vaikka en itse samanlaisessa vaiheessa olekaan. Elät nyt hyvin merkityksellistä aikaa siinä mielessä, kuten itsekin sanoit, etä kaverit menevät naimisiin, perustavat perheen, saavat lapsia. Tämä on varmasti tunteellisesti haastava vaihe. Toivottavasti sinulta ei kysytä, että no, milloinkas sinun häitä tanssitaan. Olen kuullut näitäkin tarinoita, että sukulaiset ja kaverit alkavat pommittamaan.
Minulla on lukioajoilta paras kaveri, joka täytti juuri 40 v.Hän oli naimisissa ja erosi joku vuosi sitten, syytä tähän en tiedä. Mutta nyt hän on ollut yksin, toki lyhyitä miesjuttuja on ollut, mutta ne tyyssäävät siihen, ettei kaverini ole löytänyt samanlaista akateemista ajattelijaa. Hän itkee yksinäisyyttään. Mieheni ihmetelee suuresti, miten niin kaunis nainen voi olla vapaalla jalalla edelleen.
Mutta, kun mietimme sinun tilannetta, älä huolestu.Ensinnäkin olet vielä tosi nuori. Nauti siitä. Toivottavasti sinulla on hyviä ystäviä, joille voit kertoa omista tuntemuksistasi. Lisäksi liikunta tuo iloa elämään, ja ehkä jokin usi harrastuskin. Oletko ajatellut, voisiko erojen taustalla olla tuo mainitsemasi itsetunnon heikkous? Tuotko sen miten selkeästi esille eli miten se siis ilmenee vai ilmeneekö ollenkaan? Jos se ilmenee, voi seurustelukumppani perääntyä sen vuoksi. Tärkeää on, että tunnistat itsessäsi tuon piirteen. Sinä voit kehittää itseäsi ja vahvistaa itsetuntoasi erilaisin harjoittein. Kirjastostakin saa hyviä kirjoja, joissa on tästä kerrottu.
Jatketaan tästä...