Nopeasti apua ahdistukseen

Nopeasti apua ahdistukseen

Käyttäjä sunnyy aloittanut aikaan 22.05.2012 klo 17:57 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä sunnyy kirjoittanut 22.05.2012 klo 17:57

Olen 19-vuotias tyttö, ja minua varhaisnuoruudessa vaivanneet ahdistuskohtaukset ovat tulleet takaisin. Olin koulukiusattu yläasteella ja tämä aiheutti minulle ahdistuskohtauksia. Kohtauksen tullessa tuntui, etten pysty nielaista. Se on hirvea tunne, kun kurkkua puristaa ja tuntuu, että kuolee siihen paikkaan. Pääsin kuitenkin eroon näistä ahdistuskohtauksista, kun lukiossa sain paljon hyviä ystäviä ja olin onnellinen.
Nyt olen kuitenkin muuttanut uuteen maahan töihin täksi kesäksi ja ahdistus palasi ihan yllättäin. Meillä on töissä huono ilmapiiri ja minä olen usein se, joka jää ryhmän ulkopuolelle. Tämä lähinnä kielisyistä, koska olen ainoa suomalainen täällä ja usein työkaverit eivät jaksa vääntää kaikkea englanniksi vaan puhuvat kaikille muille yhteistä kieltä. Usein vapaapäiviksi olemme suunnitelleet jotain, mutta kuitenkin työkaverit unohtavat minut ja menevät keskenänsä. Tämä ja kaikki muu ovat saaneet ahdistuskohtaukset palaamaan. Minulla on Suomessa poikaystävä, jonka ikävöiminen ei varmasti auta tilannetta.
Pahinta tässä on se, että työssäni joudun pukeutumaan eläinhahmoksi, ja olla kymmenien ihmisten ympäröimänä tuossa kostyymissä joka päivä. Näin sainkin ensimmäisen kohtaukseni; olin eläinhahmon sisällä ja kurkkuani alkoi puristaa, en pystynyt nielaista ja en todellakaan tiennyt mitä tehdä siinä tilanteessa. Kysymykseen ei missään tapauksessa tulisi esimerkiksi hahmon pään pois ottaminen ahdistuksen lievittämiseksi ja siksi joka kerta kun tuohon asuun menen, tuntuu, että olen niin yksin tilanteessa, enkä tiedä, mitä tehdä.
Tämän pitkän ja sekavan viestini jälkeen todella toivon, että jollain olisi lohduttavia ja auttavia sanoja tähän tilanteeseen. En tiedä miten selviän, kun taas huomenna pitää pukeutua tuoksi eläimeksi ja kokea kauhunhetkiä täysin yksin. Tässä vaiheessa olen harkinnut jopa lopettamista, mutta en todellakaan halua luvuttaa. Tarvitsen siis todella pikaista apua. Olisiko mahdollista puhua ammattiauttajalle esimerkiksi puhelimitse?

Käyttäjä Desper kirjoittanut 31.05.2012 klo 08:40

Voisiko joku tukihenkilö kiireesti neuvoa tyttöä? Tilanne tuntuu kovoin ahdistavalta, mutta itse en osaa neuvoa.

Käyttäjä *Aino* (Työntekijä) (Kriisikeskus Mobile Seinäjoki) kirjoittanut 31.05.2012 klo 15:22

Hei!

Valtakunnallisen kriisipuhelimen numero on +358 1019 5202.

Puhelimen aukioloajat

Maanantai - perjantai klo 9.00– 06.00
Lauantai klo 15.00– 06.00
Sunnuntai klo 15.00– 22.00

http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/valtakunnallinen_kriisipuhelin

Tukinetin Net-tuki-palvelussa voit selainohjelman välityksellä keskustella yksityisesti, luottamuksellisesti ja halutessasi nimettömästi kriisikeskuksen palkatun ammattihenkilön tai vapaaehtoisen tukihenkilön kanssa.

Käyttäjä sunnyy kirjoittanut 31.05.2012 klo 23:02

Kiitos todella paljon avusta! Tuntuu jo, että helpottaa 🙂