Niin neuvoton ja ahdistunut...elämään..
Siitä on aikaa kun tunsin itseni viimeksi.. noh ihmiseksi. Kokonaiseksi ihmiseksi.
Olen taistellut niin kauan ettei mitään rajaa ja kukaan ei auta. Jos ei mitään tee itse ei mitään saakkaan. Miten tällasessa tilanteessa on mitään mahdollisuuksia toipua kun kaikki stressaa koko ajan?!
Suurin murheeni on mun pieleen mennyt opiskelu. Aloitin lähihoitajaksi kouluttautumisen 2004 syksyllä ja kaikki meni kaksi vuotta hyvin. Sitten sairastuin ja mulla on nyt diagnosoitu masennus ja persoonallisuushäiriö. En vaan saa koulua loppuun. En pääse mihinkään kouluun jatkamaan tätä koulutustani(josta olisi enää vain vuosi!!)loppuun. En edes vanhaan kouluuni. Kukaan koulu ei ota mua ja luulen sen johtuvan siitä että mulla on oppimisvaikeksia ja toi masennus josta kerroin ihan avoimesti että miksi silloin jouduin jäämään ptkälle sairaslomalle. Tabu taitaa olla vieläkin.
Tämä on kuitenkin mun unelma-ammatti enkä halua, eikä mua kiinnosta mikään muu kuin hoitoala. Haluan tämän ammatin että voin jatkaa Amk:hon röntgenhoitajaksi. Ilman tätä tutkintoa en voi hakea amk:hon. Työkkärissä ja kelassa ehdottavat koko ajan harjotteluja. Ei kiinnosta koska oon aina ollut varma mitä haluan tehdä. Oon kokeillut kyllä jo monenlaista muutakin ja vain tämä hoitoala kutsuu mua. En ole pitänyt mistään muusta.
Työkkärissä suostuisivat makamaan jopa tämän mun koulutukseni viimeisen vuoden, mutta kun edes lähikunnan koulut eivät ota. Joko ovat täynnä tai sitten keksitään tekosyitä. Koulu jossa olin opiskelemassa ilmoittivat ettei mulla ole enää koskaan mahdollisuutta päästä/hakea kyseiseen kouluun. Perustelut etten pärjää siellä.
Kumma…aina työharjoitteluissa ja koulussa muuten oon saanut opettajilta hyvää palautetta samoin mun potilailta.
Mulla itsellä on keinot niin lopussa etten tiedä mitä tehdä?
Muuttaa en voi koska se olisi liian rankkaa tässä elämän vaiheessa enkä jaksa aloittaa taas hoitokontaktien hakemista uudelleen odotellen kuukausi tolkulla.
Tämä kuulostaa tyhmältä, mutta olen valmis tekemään jotain jopa itselle koska tilanne niin ahdistaa ja itkettää joka päivä kun asiaa ajattelen. Miksi ei kukaan auta? Olen vihattu hylkiö joka ei kelpaa kouluihin vain sen takia että on muutamia puutteita. Ja en todellakaan halua opiskella muita aloja.
Luki-ja hahmotusvaikeus ja polven nivelrikko(siksi haluan tuon ammatin että voin lukea röntgenhoit. niin siellä ei niin paljon sitä kantamista) vievät suuren osan ammatin valinnoista pois. Oon ollut niissä ammatinvalinta testeissäkin niin monesti että korvista tulee ja siitä ei ole mitään hyötyä kun vastaus on joka kerta ollut sama hoitoala tai taideala(jolle en ala siksi että sillä ei elä).
Kaikki joilla on antaa edes jotain vinkkejä niin todella tervetulleita. Ite niin neuton jo☹️.
Nainen:Vm83
Hei! Tuo on todella p....stä et vielä 2000-luvullakin löytyy näitä menneille vuosisadoille jämähtäneitä pääsinpäitä, jotka eivät tajuu,et masennus on sairaus siitä misää esim.astma tai epilepsiakin. Oon itse huomannut saman asian vähän joka paikassa... jos on ollut masennuksen vuoksi sairaslomalla ja kertoo siitä työhaastattelussa tai vaikka opiskelupaikkaa hakiessa,niin pidetään heikkona. Ihan niinkuin pelättäisiin et tuo romahtaa taas kun sattuu jotain ikävää. Kun taas jonkun fyysisen sairauden kanssa painivaa pidetään vahvana, jos hän sairaudestaan huolimatta jaksaa opiskella/käydä työssä....
Itsekin olen masennuksen vuoksi sairaslomalla. Terapeuttinikin neuvoi et sit kun joskus palaan työelämään, niin jos kysytään sairasloman syytä, niin kannattaa valehdella et oli joku fyysinen sairaus. Mielenterveyskuntoutujiin suhtautumisessa on niin paljon epäkohtia tässä ***** "hyvinvointiyhteiskunnassa". Yhteiskunnan (ja sen mukana myös työnantajien ja opettajien) tulisi auttaa toinen toisiaan. Sehän on niin hieno juttu,että masennuksestaan huolimatta joku haluaa opiskella ja mennä elämässä eteenpäin. Sellaisen pitäisi saada tukea ja kannustusta eikä otsaansa ikuista masennus-leimaa!! *%?!*!!!!!! Tätä asiaa pohtiessa tekisi mieli kiroillla ja raivota 😠
Axuli, kerroit että työkkäri kannattaa ajatustasi jatkaa opintoja. Voisitko saada heiltä enemmän apua? Voisitko pyytää et joku työkkäristä vaikka tapaisi koulusi rehtorin (tai sen henkilön joka päättää opiskelupaikoista) tai soittaisi tälle ja perustelisi miksi kannattaa opiskeluasi. Hän voisi myös kertoa mielipiteensä siitä et tulisit pärjäämään koulussa sairauksistasi huolimatta. Onko sinulla terapiaa? Voisiko terapeuttisi/psykiatrisi myös ottaa yhteyttä kouluun ja kertoa tämänhetkisestä voinnistasi? Jos kouluissa ei uskota sinua, niin ehkä he ottaisivat vakavasti kun joku asiantuntija ottaa yhteyttä? Älä luovu unelmastasi ymmärtämättömien ihmisten takia!! Jos röntgenhoitaja on unelma-ammattisi, niin taistele sen eteen niin kauan että ne suvaitsemattomat pässitkin tajuavat että olet tosissasi 🙂 Voimia sinulle! Toivon todella että pääset jatkamaan opintojasi. 🙂🌻
Eihän sinua voi tosiaan laillisesti kieltää jatkamasta opintoja tuollaisten terveyssyiden vuoksi. Jos perustelut on epämääräiset, niin niistä kannattaa valittaa. Harmi, kun en yhtään keksi, että mihin voisi valittaa! Apua voi varmasti kysyä sieltä työkkäristä.
Voimia! Kyllä ne keinot löytyy vielä!
Joo valitettukin on mutta ei auta. Tosin jouduin silloin allekirjoittamaan koulusta ero anomuksen ja mun mielentila..hmm.. oli aika karmea. Itkin hysteerisesti jne ja sitte jouduin sen allekirjoittamaan. Tuossa mielentilassa ei ihminen ole mun mielestä kykenevä tekemään tällasia päätöksiä. En tiedä kannattaisko ottaa yhteyttä johonkin lakimies tyyppiin?
Todisteena on kuitenkin koulun terkkarin ja lääkärin merkinnät tuolta ajalta ja jopa tuolta päivältä.
Voiskohan niitä käyttää jotenkin?
Itse pidän irtisanomistani(vaikka ite kirjotin) laittomana...
Voimia kaikille ja lisää vinkkejä ja neuvoja vaan🙂
Kiittää ja kumartaa...
Tuli mieleen että pystyisköhän lääkäri vaikuttaan jollain lausunnolla että pääsisin sinne kouluun takaisin?
Kun se on mun terveydelle eduksi. Meinaan et 3 viimeseen vuoteen mitään en oo saanu aikaseks ja alkaa olla tää syrjäytymisvaara josta päiväosaston hoitajatkin oli huolissaan. Sanoivat että opettajilla on kumma tarve yrittää tuhota mun tulevaisuus.
Kertokaa mitä luulette?
Onhan mulla kuitenkin koululääkärillä/hoitajilla myös tiedot musta koululla.
Heips!
Joko sua ei vain yksinkertaisesti ole tarkoitettu hoitoalalle ja on aika luopua siitä unelmasta/alasta ja yksinkertaisesti suunnata katse tulevaisuuteen ja uusiin tuuliin...ties mitä sieltä löytyy ja vaikka miten mielenkiintoinen/"oikeampi" ala sulle.
Mutta jos näin ei ole ja haluat vain lähihoitajaksi niin mikset suorittaisi sitä viimeistä vuotta oppisopimuksella? Eihän silloin käydä kuin siellä koulussa 1-2pv kuukaudessa pyörähtämässä ja muulloin ollaan työssä... Eikö ole sama miten kaukana käyt koulussa jos sitä on 1pv kuukaudessa, mikäli sua ei oteta sinne sun paikkakunnan kouluihin, niin hae kauempaa se koulu!
Tai sitten vika vuosi työvoimakoulutuksella! Tai erinäisin hoitoalan kursseilla/harjoitteluilla ja sitten vaan näyttökokeet siihen samaan syssyyn?
Mikäli sinulla on jo joku aiempi koulutus pohjalla niin minun tietääkseni uuteen ammattiin voi valmistua näyttökokein. Eli koko koulua ei tarvitse käydä. Pelkästään todistaa/näyttää, että pärjäät/hallitset alan (=suoriudut näyttökokeista läpi).
Kyllähän sinä joutuisit koulussakin mennä työssäoppimaan (=harjoitteluihin) niin mikset voisi mennä harjoitteluihin työkkärin kautta? En ymmärrä. Onhan työharjoittelu yksi keino jatkaa valitsemaasi alaa...mene ihmeessä sinne, niin ei kokonaan katkea oppiminen!
On moni muukin joutunut luopumaan siitä 1.vaihtoehdosta mitä työtä tahtoisi lopun ikäänsä tehdä, ei maailma siihen kaadu. Kaikkea ei voi saada! Mutta tsemppiä ja hyvää jatkoa! Toivottavasti löydät ratkaisun! 🌻🙂🌻
Tiedän että mut on tarkoitettu tähän työhön. Kutsumus ammatti. Rakastan tätä työtä/ammattia hirveästi. Työharjoitteluissa/kesätöissä saanut erittäin hyvää palautetta potilailta ja työkavereilta.
Mikään muu ammatti ei kerta kaikkiaan vaan kiinnosta. Oltava hoitoalaa. Voisin vaihtaa ihan hyvin välinehuoltajan tai labran koulutukseen et saan pohjan amk:hon, mutta välineh. hommia polvet ei kestä(siks viimenen lähih.vuosi koulusta olis kiva suorittaa nopeesti ja alkaa hakea röntgh.koulutukseen, se ei ole kun silloin tällöin nostamista kun auttaa tutkimuspöydälle) ja mitään labrajuttuja..joo ei. Mulla on niin pahoja oppimisvaikeuksia että tiedän kyllä etten tulis selviämään niin teknisestä alasta.
Tiedän todella hyvin vahvuuteni näissä koulutusjutuissa. Ei teknisiä ja teoreettisia juttuja, ei mitään lastenhoitoa eikä ainakaan konttorihommia(ite tulisin hulluks kun levottomuusvaikeuksia, hyvä kun pulpetilla pysyy...ja toivottavasti en loukannu ketään kommentoimalla) ja ei käy fyysisesti raskas.
Mikä onni onkaan kun on saanu syntyä täysin viallisena tähän maailmaan☹️. Mitä mä täällä teen jos mulle ei oo mitään aseita edes annettu?!
Alunperin unelma-ammatit ollu lääkäri, kirurgi, lakimies, palomies, poliisi. Oon joutunu noista kaikista luopumaan(terveydellisistä tai oppimisvaik.takia). En halua luopua tästäkin. En tiedä miten sitte jaksan kun on pitäny tässä elämässä luopua jo niin paljosta että mikä on sitte se eteenpäin auttava kantava voima?
Tää alkaa olla viimesiä keinoja pitää elämän syrjästä kiinni... oikeesti.
Miks mua inhotaan/pelätään(?) niin paljon ettei mun anneta suorittaa tuota vaivaista viimeistä vuotta.
Joskus tuntuu että tekis mieli hypätä sillalta heti ja nähdä sitte iltasanomien otsikot: "nuoren" opiskelu estettiin vuosia, ajautui itsemurhaan, opettajat syyllisiä. Pakostakin tulee katkeraks ja kostonhimoiseks, masentuu entisestään, iskee epätoivo ja itku...toivottavasti vaan ei kuolema.
Kellään samoja tunteita? Kokemuksia?
Ps. Ai niin ketään muuta keskivaik.masennusta ja sekalaista persoonallisuushäiriön omaaaa tyyppiä😯🗯️? Jos joku viittis kertoa niistäkin kokemuksia? Miten on selvinny ja muuta sellasta.